Toimitusjohtajan työjärjestys

Jokainen muistaa varmaan, millainen oli koulun lukujärjestys? Viikko oli jaettu selkeisiin, tunnin mittaisiin blokkeihin, ja yhdellä silmäyksellä näki millainen viikko oli tulossa. Tuntitietojen lisäksi lukujärjestykset tietenkin kuvasivat ihmisten mielenkiinnon kohteita: omat lukujärjestykseni olivat piirretty täyteen jalokiviä ja monstereita, joidenkin lukujärjestykset olivat lähinnä täynnä räkää ja ralliautoja.

Yrityksen kasvaessa ja kehittyessä hoidettavien asioiden ja piiskattavien prosessien määrä kasvaa huomattavasti. Pienet ja vähemmän tärkeiltä tuntuvat asiat pääsevät unohtumaan ja hautautumaan arjen työkuorman alle. Kontrollifriikki kun olen, niin tällainen peli ei vetele. Tarvitsin selkeän ja toimivan lukujärjestyksen.

Ensimmäiseksi listasin kaikki asiat kuukauden ajalta, jotka minun henkilökohtaisesti täytyy tehdä, valvoa tai huolehtia. Lista oli yllättävän pitkä ja sekava. Karsittuani päällekkäisyydet delegoin itseltäni sellaiset työt, jotka minulle eivät varsinaisesti kuulu. Sitten kasasin lopuista tehtävistä työjärjestyksen, josta näkee yhdellä vilkaisulla mitä jokaisena päivänä täytyy saada aikaiseksi.

Tällaisella lukujärjestyksellä minä yritystäni pyöritän. Klikkaamalla kuvaa saat pdf-version.

Tässä hieman tulkinta-apua lukujärjestykseeni:

Lukujärjestyksessä näkyy tietenkin myös aucorlaisia: Alina on mahtava ja tehokas projektipäällikkömme, Janne Ala-Äijälä vastaa yrityksemme teknologiasta, ja Rami on taas aisaparini myynnissä.

Lukujärjestys on siis oikeastaan kuukausinäkymä kaikkiin firman päätason prosesseihin ja osioihin (markkinointi, myynti, talous, ihmiset, prosessit ja tuotanto). Jotta firma pyörisi sujuvasti, tiettyjen prosessien täytyy kulkea päivä-, viikko- ja kuukausitasolla. Päivätason prosessit ovat lähinnä operatiivista toimintaa ja byrokratiaa, kuten ostolaskujen hyväksyntää ja myyntityötä. Minulla on yhtenä päiväprosessina aina myös inbox 0, joka helpottaa stressiäni (jos kaipaat sähköpostin käsittelyvinkkejä, niitä on täällä). Viikkotason prosessit ovat enimmäkseen valvontaa ja ihmisten ohjausta. Kuukausitason prosessit taas huolehtivat siitä, että pysytään strategiassa ja isossa kuvassa oikealla polulla.

Pistä sinäkin itsesi ruotuun lukujärjestyksellä. Ajankäyttösi oli täydellisesti järjestyksessä, kun tönötit vielä pulpetissa.

Elina presidentiksi! Tai edes puheenjohtajaksi

Varoitus: tässä kirjoituksessa loukkaan melkein jokaista puoluekantaa.

En ole poliittisesti kovin aktiivinen ihminen, vaikka minulla onkin varsin selkeitä mielipiteitä. Tämä on antanut paljon liikkumavaraa vaaleissa, kun on pitänyt valita sen hetken kannalta fiksuimmat ehdokkaat. Tilanne on kuitenkin muuttunut, koska oman ja perheen kannalta alkaa olla kärsivällisyys lopussa. Aina vain heikompaan suuntaan menevä talous ja alituinen kolmikantakuopan kaivaminen ajavat tätä maata tehokkaasti jyrkänteeltä. Samaan aikaan tapahtuva jatkuva päätöksenteon vatulointi, näköalattomuus ja johtajuusvaje syövät miestä. Vaihtoehdoiksi on tällä hetkellä lukkiutumassa tilanteen nieleminen sellaisenaan, muutto muualle tai sitten muutoksen ajaminen. Kokeillaan nyt kuitenkin ensin muutoksen ajamista.

Elina presidentiksi
Kaksi kylmäsydämistä kapitalistia.

En ole löytänyt poliittista kotia mistään puolueesta, koska jokaisessa isommassa puolueessa ovat omat käsittämättömät sokeat pisteensä. Vihreillä se on ydinvoima ja kaikenlaisten värienhaistelijoiden fanittaminen, kepulla kritiikitön maakuntakeskeisyys, rkp:lla kielikysymykset, persuilla sikaniskojen rasismiölinä, demareilla totaalinen ymmärtämättömyys talousasioissa sekä vasemmistoliitolla Venäjän nuoleskelu ja wannabe-anarkismi. Kokoomuksen ongelmana on taas EK:n hännystely ja sellainen yleinen päämäärättömyys, kun yritetään olla niin jotenkin koko kansan omaa puoluetta. Kaikissa puolueissa tympii kuitenkin eniten se, että mennään kaikessa tunteet edellä. Meneillään on jokin emotionaalinen kilpailu siitä, kuka saa uhriutua eniten ja loukkaantua verisimmin. Poliittisia irtopisteitä pystyy keräämään olemalla vaikka tarpeeksi rasittava tai säälittävä. Siksi tuntuikin todella raikkaalta tuulahdukselta, kun Elina Lepomäki lähti Kokoomuksen pj-kisaan mukaan. Nyt jos koskaan tarvitaan tiukkaa asiantuntijaosaamista ja kiihkotonta johtamista (se on kai sitä kylmäsydämisyyttä).

Elinan piti olla puhumassa yrittäjäpäivillä viime vuonna, mutta silloin eivät valitettavasti tähdet olleet oikeassa asennossa. Viime maanantaina pääsin kuitenkin korjaamaan tilanteen, kun Kokoomuksen pj-ehdokkaat olivat vaalikiertueella vanhassa pääkaupungissa. Kun muut jonottivat kättelemään Stubbia ja Orpoa, itse ryntäsin suoraan Elinan puheille (se oli yllättävän vaikeaa, koska joutui kampittamaan tieltä melkoisen lauman toimittajia). Itse jutustelusta ei tietenkään tullut mitään, koska jalat olivat ihan spagettina enkä keksinyt mitään fiksua sanottavaa. Mulla käy aina samalla tavalla kun pääsen tapaamaan idoleita. Samalla tavalla kävi myös alfa-nörtti Hyppösen kanssa.

Lyhyt tapaaminen vain vahvisti sitä kuvaa, mikä Elinasta on julkisten esiintymisten ja perustili-kirjoitusten pohjalta tullut: vahva, esiintymiskykyinen ja kompetenssiltaan osaava johtaja. Hankala kuvitella parempaa valintaa Kokoomuksen puheenjohtajaksi.

Hyvä Kokoomus: valitkaa nyt ihmeessä Elina, jos haluatte joskus nousta itse kaivamastanne kuopasta. Muilla ehdokkailla voi olla enemmän poliittista kokemusta, mutta Elinalla on selkeästi paras kompetenssiosaaminen finanssi- ja businessmaailmasta — eikä vain paikallisen nakkikioskin pyörittämisestä, vaan kansainvälisestä bisneksestä. Elinan valinta on myös lähes pomminvarma keino ahmia pienyrittäjien äänet — ne, jotka luovat yli 96% tämän maan uusista työpaikoista. Se on muuten se sama porukka, jonka muroihin olette EK:n kanssa lorottaneet jo liian monta vuotta.

Disclaimer: olen nähnyt Elinan vain kerran, eikä Elina omista minua eikä palaa firmastani. Hän on vain parasta mitä Suomelle voisi tapahtua.

Suomeen tarvitaan lisää juhaneita toimitusjohtajiksi

Hesari kirjoitti ajan hengessä kriittisen kirjoitelman kotimaisista toimitusjohtajista. Jutun punaisena lankana tuntui jälleen kerran olevan, että “Juhani, 51” — tietenkin mies — on paska johtaja, ja että maailma suunnilleen pelastuisi, jos yrityksissä olisi vähemmän 51-vuotiaita juhaneita toimitusjohtajina. Sen lisäksi että Juhani yliarvioi omat kykynsä eikä arvosta ihmisiä tarpeeksi, Juhani on huono ihminen, koska hän tekee töitä yli 50 tuntia viikossa. Siitä tulee stressiä ja elämänhallinta katoaa.

Juhani elää myös kuplassa. Jutusta ei käy ihan ilmi, missä kuplassa Juhani elää, mutta se on varmasti kusikupla, koska ainoastaan kusipäät pukeutuvat pukuun ja solmioon. Juhani on myös selkeästi väärää ainesta toimitusjohtajaksi, koska Juhania motivoivat kehittäminen, onnistumiset, mahdollisuus vaikuttaa ja tulokset — ja sitten vasta ihmiset. Hesarin mukaan selvitys luokin siksi “synkän kuvan” ihmisjohtajuudesta vuonna 2016. Tämä siitäkin huolimatta, että toimitusjohtajat itse pitivät yrityskulttuurissa tärkeimpinä asioina turvallisuutta ja luottamusta. Kyllä, kuulostaa ihan pirun synkeältä.

Kun toimareilta itseltään kysyttiin stressin lähteistä, ykkösenä olivat henkilöstöasiat. Sen ei luulisi tulevan yllätyksenä kenellekään, joka on ollut joskus oikeasti esimiesasemassa. Btw, se että titteli on “päällikkö” tai peräti “johtaja” ei vielä tarkoita että jollain on johtamiskokemusta. Ihmisten johtaminen, erilaisten tarpeiden huomioon ottaminen ja yleensäkin reiluus ovat todella hankalia asioita, oli millainen luonnonlahjakkuus hyvänsä. Henkilöstöasiat ovat isoin stressin aihe juuri siksi, koska ne ovat hankalimpia ja tärkeimpiä asioita johtamisessa. Siksi ne stressaavat.

Juhanin pitäisi olla Lissu, ja mielellään parikymppinen. Kunhan ei kuitenkaan mies, eikä varsinkaan kilpailuhaluinen. Eikä insinööri. Juhanin pitäisi keskittyä pelkästään keskustelemaan ihmisten kanssa ja vähät välittää yrityksen taloudellisesta tilasta. Puvun sijasta Juhanilla pitää olla huppari, koska se jotenkin maagisesti tekee toimitusjohtajasta innovatiivisen ihmisjohtajan.

Ja koska elämänhallinnan pitää olla kunnossa, Juhani ei saa tehdä töitä kuin 37,5 h viikossa. Koska ihmiset ovat kaikkein tärkein asia, ihmisten kanssa vuorovaikuttamiseen pitäisi mennä suurin osa Juhanin ajasta. Excelillä johtaminen on merkki vanhanaikaisesta suhtautumisesta, ja siksi päätöksien perusteena ei voi olla taloudellinen kannattavuus. Ja vaikka olisikin, sitä ei saa sanoa ääneen, ettei kenellekään tule paha mieli.

Suomessa tarvitaan lisää juhaneita yritysten johtoon. Lisää ihmisiä, jotka ymmärtävät taloutta, myyntiä ja lukuja. Lisää ihmisiä, jotka ymmärtävät miksi yritykset ovat olemassa. Lisää ihmisiä, jotka pystyvät tekemään vaikeita päätöksiä. Me emme tarvitse tähän maahan enää yhtään ideologista johtajaa, joka ei tiedä mistä raha tulee. Niitä on politiikassa jo ihan riittävästi.

Nordic Business Forum 2015

Nordic Business Forum 2015 oli erittäin jees. Viime vuonna jätin menemättä, koska halusin opetella ohjelmoimaan. Olisin hyvin mielelläni nähnyt ison Arskan livenä, mutta aina ei saa sitä mitä haluaa. Päätökseni oli silti hyvä valinta, jonka lopputuloksena syntyi Wouti.fi ja sain myös kipeästi kaipaamaani ohjelmointikokemusta. Tänä vuonna päätin kuitenkin mennä, eikä kaduttanut.

Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Jos yrittäjäenergiaa voisi pullottaa, tämän tapahtuman tuotoksia voisi myydä vielä ensi vuonnakin. Vierastan hieman sellaista joukkohurmosta joka yleensä yhdistetään urheilutapahtumiin ja herätyskokouksiin. Paikalla ollessa tuli kuitenkin mieleen, että entä sitten jos yleisö nautti? Maa suorastaan rämpii negatiivisuuden suossa, ja eipä yrittäjillä ja johtajilla nyt ihan kauheasti ole tuon luokan tapahtumia tai syytä riemuun muutenkaan.

Esiintyjistä ei varmaan hirveästi tarvitse sanoa: kaikki olivat ammattilaisia ja todella hyviä puhumaan. Ainoastaan Arianna Huffingtonin esitys meni vähän monotoniseksi paasaamiseksi. Positiivisen paatoksen vastapainoksi Gary Kasparov myös antoi tulla sen verran synkeää settiä itänaapurimme toimista, että aika monen ilme meni vakavaksi. Isoimmat risut saa kuitenkin tapahtuman juontaja, jolla tuntui olevan useassa kohtaa tärkeämpää kertoa omista saavutuksistaan kuin vetää showta.

Mikko Hyppönen

Oma kohokohta taisi kuitenkin olla alfanörtin tapaaminen.

Vaikka esiintyjät olivat selkeästi maailman kärkeä, parhaiten mieleen jäi henkilökunta. En tiedä mitä pillereitä porukalle oli syötetty, mutta en ole ikinä missään & milloinkaan saanut niin hyvää palvelua! Siinä missä suomalainen yleensä välttelee tehokkaasti asiakkaan katsetta, täällä tultiin suorastaan päälle kun seisoi hetken eksyksissä olevan näköisenä. Sen lisäksi jokaisesta pienestä asiasta huolehdittiin, ja aina hymyn kanssa. En ymmärrä miten nuoret jaksoivat olla yhtä hymyä koko tapahtuman ajan.

Ja arvatkaas mitä? He olivat vapaaehtoisia. Käsittämätöntä.

Järjestäjät tahtovat olla maailman paras vuotuinen businesstapahtuma 2021 mennessä. Jos palvelu on tuota tasoa, en epäile hetkeäkään etteikö tavoite täyty.

Seuraavana vuonna paikalle tulevat muun muassa Seth Godin, Ed Catmull ja Gary Vaynerchuk (ks. koko esiintyjäkaarti). Ostin lipun heti. Siellä nähdään.

Tätä työnhakijalle ei työkkärissä kerrota

Kirjoitus sisältää karua kieltä ja paheksuttavaa pelottelua. Ahmi omalla vastuullasi.

Tämän kirjoituksen kirvoittajana on yrittäjäkollegan avautuminen. Yrittäjä kiroili, kun firmaan oli taas hakenut epämääräisiä tyyppejä töihin. Tarina oli se tavallinen: ollaan halukkaita tulemaan töihin kovalla palkalla ja hyvällä tittelillä, mutta myynti ei oikein maistu, eikä toisaalta arkipuurtaminenkaan ole arvolle sopivaa aherrusta. Palkkatoivomuksetkin olivat tietty ison ICT-yrityksen hintahaarukassa, ja edelliset työnantajatkin muistettiin haukkua ensimmäisellä tapaamiskerralla. Laatulöytöjä siis kaikin puolin. Ei ihme, että pampulla pullotti ohimosuoni hukatun ajan takia.

Paljastan nyt salaisuuksia, jotka saattavat pelastaa urasi. Jos sisäistät kirjoituksen kokonaisuudessaan, sinulla ei ikinä tule olemaan vaikeuksia saada tai pitää työtä.

Lähdetään perusasioista.

Firma on olemassa siksi, että omistajat saisivat siitä rahaa tai muuta hyvää (tässä kohtaa tyypillinen työnhakija lakkaa lukemasta). Yritykseen liittyy aina jonkinlainen tuotto-odotus, eli yrityksen täytyy generoida massia omistajilleen. Tämä on tietenkin kauhea vääryys, mutta lähdetään nyt ainakin hetki olettamuksesta, että kukin saa sijoittaa omat rahansa mihin haluaa. Jos yritykseen sijoitettu raha tuottaa huonommin yrityksessä kuin pankkitilillä, yritystä ei kannata pyörittää. Ja mikäli rahaa ei juuri nyt irtoa, siihen täytyy olla tulevaisuudessa selkeää potentiaalia.

Yritys tuottaa rahaa silloin, kun maksavalta osapuolelta (yleensä asiakas) saadaan enemmän rahaa kuin mitä tuotteen tai palvelun tekemiseen menee. Jokaisen ihmisen täytyy tuoda arvontuotannon ketjuun enemmän kuin mitä siitä vie. Ja luonnollisesti, jos joukossa on tuotteita, ihmisiä tai osastoja jotka poraavat yhteisen botskin pohjaan reikiä, ei tarvitse olla kummoinenkaan Sherlock ymmärtääkseen mistä seuraava leikkuri liipaisee.

Rahaa saa siis viivan alle kärjistettynä kahdella tavalla: rahaa täytyy virrata firmaan sisälle mahdollisimman paljon ja sitä täytyy virrata ulos mahdollisimman vähän. Ammattilaisen kannalta tämä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että yrityksessä tarvitaan vain kahdenlaisia ihmisiä:

  1. sellaisia, jotka myyvät yrityksen tuotteita ja palveluita (markkinoijat ja myyjät) ja
  2. sellaisia, jotka huolehtivat siitä että myydyt työt tai palvelut tehdään kannattavasti (töiden tekijät ja töiden ohjaajat).

Tylysti sanottuna kaikki muut ovat vain tarpeetonta läskiä, josta hankkiudutaan eroon ensimmäisen kassakarikon kohdalla. Ainoastaan pahimmanlaatuinen masokisti kasaa itselleen lisää ongelmia palkkaamalla uusia verkonpainoja.

Jos tuot viivan alle enemmän kuin sieltä viet, työnantaja yleensä myy mieluummin lastensa lempilelutkin kuin päästää sinusta irti. Jos taas et halua kuulua kumpaankaan ryhmään, kannattaa pitää CV päivitettynä — tai perustaa oma yritys.