Olen käsi kirjoittaja

Kirjan käsikirjoitus lähti alkuviikosta kustannustoimittajalle kommentoitavaksi. Kuten aina, kävin käsikirjoituksen luomisprosessissa läpi seuraavat vaiheet:

  • Viikko 1: Ou jeah, sisällysluettelo ja pari hyvää heittoa on jo valmiina. Tämähän on melkein tehty!
  • Viikko 2: Ei helvetti, voiko näin sanoa? Kysynpä lakimieheltä.
  • Viikko 3: Vaimo lakkasi puhumasta. Kollegat ja kaverit ihmettelevät, minne olen hävinnyt. Kukaan ei kuitenkaan halua tai uskalla soittaa perään.
  • Viikko 4: Maanisen raivon aika. Näppäimistö ja ranteet ovat kipeinä, sormien niveliin sattuu, enkä ole tuntenut takamustani moneen päivään.
  • Viikko 5: En edes enää tiedä mitä teen. Mieleeni tulee sana, ja kirjoitan siitä kappaleen. Toistan samaa kunnes luku on valmis. Huomaan kirjoittaneeni strategiasta ja vaippojen anatomiasta samassa kappaleessa. Esikoinen kysyy vaimolta, että “miksi isi kasvattaa partaa pimeässä.”
  • Viikko 6: Ensimmäinen versio on valmis. Voi käydä suihkussa ja varovasti vastailla sähköposteihin. Se osoittautuu virheeksi. Onneksi olen unohtanut sähköpostiohjelman salasanan, joten vahinko ei ollut suuri.
  • Viikko 7: Luen ensimmäisen kerran käsikirjoituksen läpi yhdeltä istumalta. Tunteet vaihtelevat epätoivosta hihityksen kautta masennukseen. Illat vietän nurkassa nyyhkyttäen, peukalo suussa.
  • Viikko 8: Kliinisen kirurgian aika. Hyökkään tekstiin kuin piraija possun pakaraan. Leikkaan ylimääräiset, olen armoton ja tehokas. Lähetän käsikirjoituksen ensimmäiselle kommenttikierrokselle. Tarkistan sähköpostit 30 sekunnin välein. Teen tätä 2 päivää putkeen.
  • Viikko 9: Kommentit alkavat saapua. Katleena nauraa kirjoitusvirheilleni blogissaan. Kyynelehdin ilosta.
  • Viikko 10: Osa esilukijoista on poistanut minut Facebook-kavereistaan ja postilaatikosta löytyy pehmolelu ilman päätä.

Tästä tulee joko todella hyvä kirja, tai sitten ei.

Diktaattorin käsikirja

diktaattorin-kasikirja

Katleena Kortesuo* ja Olli-Pekka Vainio ovat kirjoittaneet mahtavan kirjan viestinnästä. Diktaattorin käsikirja ei todellakaan ole mikään pölyinen pumaska kielioppisääntöjen sorvaamisesta arkikäyttöön, vaan teksti on tylyä tykitystä alusta loppuun. Kirja on kirjoitettu aloittelevalle (tai miksei jo vähän kehittyneemmällekin) diktaattorille, ja se sisältää mitä parhaimpia neuvoja propagandan alkeista käytännön kikkoihin.

Alla on muutamia lyömättömiä löydöksiä. Jos näillä ei tule diktaattoriksi, niin ei sitten millään.

“Aina kun vaihdat mielipidettäsi, se on tuotekehitystä, ei periaatteiden myymistä.”

Diktaattorille on siis tärkeää pystyä kääntämään takkiaan nopeasti, mutta samalla täytyy pystyä selittämään asiat parhain päin. Selittelyn lisäksi tärkeää on löytää oikea ulkoryhmä, jota vastustamalla saa taakseen suuret ihmismassat. Tähänkin löytyy näppäriä neuvoja:

“Suomen mittakaavassa kannattaa siis leimata ongelmiin syyllisiksi 80 000–500 000 henkilön ryhmä. Tällaisiksi sopivat esimerkiksi maahanmuuttajat, työttömät, poliitikot, uskovaiset, turkulaiset tai vain ylimalkaisesti “isokenkäiset”.”

(Kiitos tästäkin. Onhan se nyt selvää, että turkulaiset, nuo vanhan pääkaupungin syöpäläiset, ovat syypäitä sateenkaarisyrjintään, kuuttien nuijimiseen ja kissanpentujen kuristamiseen.)

Teoriaa tukemaan löytyy myös hienoja esimerkkejä. Propagandapuolella Guggenheim saa korvilleen monta kertaa (ja syystäkin):

Huomaathan, että sekä postimyyntilääkettä että Guggenheimia saa tilata vain pitkäkestoisina sopimuksina. Kunnon diktaattori pyrkii pitkäkestoiseen valtaan. Vaalikaudet ovat amatöörejä varten.

Kirja puhuttelee minua tietenkin syvästi, ja aion ottaa kirjan opit osaksi arkiviestintääni.

*) Disclaimer: Katleena istuu Aucor Oy:n hallituksessa.