Uusi kämppä, uudet kuviot

Viimeinen vuosi on ollut kohtuullisen turbulenttia aikaa siviilipuolella. Ensin murtui selkä ja tapasin herra mölön. Nyt sitten laitettiin ns. lusikat jakoon. Isoimmat itkut on itketty, poikien tapaamiskäytännöistä sovittu ja omat kamat on kiikutettu uuteen kämppään. Ja tietenkin Ikeasta on käyty täydentämässä tarpeelliset kodin tarvike-esineet.

Vähäistä omaisuutta pakkaillessa tuli mietittyä, että mitä tavaraa sitä oikeasti haluaa kantaa mukanaan. Omassa elämässä on takana kuitenkin parisenkymmentä postiosoitetta, joten voisi ajatella, että ylimääräistä rojua ei pääsisi kovin helposti kertymään. Jostain kumman syystä joka muutossa mukaan on kuitenkin tarttunut kaikenlaista roinaa, jota ei välttämättä haluaisi enää raahata seuraavaan paikkaan.

Itse valitsen omaisuuden yleensä näillä perusteilla:

  1. Tarvitsenko tätä?
  2. Rakastanko tätä?
  3. Onko se kaunis?
  4. Liittyykö tähän esineeseen joku tärkeä muisto tai tarina?

Jos yksikään näistä kohdista ei kilistele kelloja, ei esineen omistamiselle oikeastaan ole mitään pointtia, ja kaman voi ihan hyvin tunkea kierrätykseen tai roskikseen. Samalla logiikalla valkkasin sitten omaisuuteni tässäkin siirtymässä. Mukaan lähti vain rakkaita ja tärkeitä esineitä.

Ja mitä sitten tein aivan ensimmäiseksi? Tietenkin virittelin uskollisen Arcam -stereoni System Audio -kaiuttimineen.

tarkeimmat-ensin

Kapitalistin kasvatusopas, osa 3: pankit

Esikoisemme suoritti urotyön, kun antoi poistaa ihan helkkarin ison tikun sormesta. Sen seurauksena hän sai palkkioksi kokonaista kolme Angry Birds-kolikkoa (heijastimia, joista on jostain syystä nauhat katkeilleet). Yhden kolikon markkinahinta on 20 kolikkoa, joten potti oli ihan kohtalainen pienelle miehelle. Koska kauppaan mentäessä ei ole mielekästä kanniskella mukana kuuttakymmentä pokerimerkkiä lilliputtitaskuissa, pääsimme ohimennen opettamaan pankkitoiminnan perusteet.

Ensimmäiseksi tietenkin kolikot laskettiin tarkasti yhdessä, ettei vahingossakaan vaan anneta katteettomia sitoumuksia. Sitten vaimo kirjoitti kolikkomäärän lapulle, jota vastaan sitten esikoinen voi rahaansa käyttää. Tämä vastaa melko tarkkaan sitä tilannetta, mihin tarpeeseen pankit alunperinkin syntyivät.

“Nyt on kätevää, kun kaikki ei näe että mulla on paljon kolikoita.”

Näin on, poikaseni. Näin on.

Mitähän seuraavaksi… osakemarkkinoiden perusteet?

Pankkitoiminnan perusteet

Muistatko sinä ensimmäisen tietokoneesi?

Tämä nyt tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, mutta olen aina ollut kunnon nörtti. Silmälasejani ei ole tarvinnut turpiinottamisen jäljiltä toki teippailla yhteen, mutta se johtuu vain siitä, että olin niin fiksu että laitoin lasit aina suojaan ennen kuin rystypurilaisen tarjoilu alkoi. Tämä oli aivan perusruokavaliota nörteille 80-luvun Kuopiossa. Ja mikä onkaan nörtimpää kuin tietokoneet.

Kansantalouden suhteen elettiin kai melko ok aikaa, mutta ei se arjessa ihan kauheasti näkynyt. Maistoin pizzaa ensimmäisen kerran joskus 1988, ja sitä ennen suurinta herkkua lähikaupasta olikin jauhoinen lauantaimakkara. Virastoissa ja toimistorakennuksissa haisi vielä tupakka, ja betonikolhoosit olivat edelleen suosittu arkkitehtuurin ilmentymä (näin jälkikäteen ajateltuna aikakausi kuulostaa ihan Neuvostoliitolta). Tuon ajan tietokoneet olivat enemmänkin kehittyneitä sähkökirjoituskoneita, ja varsinaisia tietokoneita alkoi hiljalleen ilmestyä eri muodoissaan vähän varakkaampiin perheisiin ja yrityksiin.

Ensimmäisen kerran pääsin käpälöimään oikeaa tietokonetta kummisetäni toimistolla. Sen verran kova veto oli tietokoneiden suuntaan, että muiden tuijottaessa telkkaria hipsin viihdyttämään itseäni taulukkolaskentaohjelmalla. Oli melko futuristinen olo, kun junttasi koneeseen lerpun ja sai palkkioksi eteensä vilkkuvan komentotulkin. Komentoriville pystyi kirjoittelemaan vaikka mitä, ja jos kävi tuuri, löysi jonkun komennon joka oikeasti tekikin jotain. Ja jos kävi oikein hyvä tuuri, se samainen komento ei pyyhkinyt koko lerppua tyhjäksi.

Vaikka komentotulkin käskyttäminen olikin mitä mielenkiintoisinta puuhaa, vastannee se nykyasteikolla viihdyttävyydeltään vähän samaa kuin kasaisi räkätapeilla käpylehmiä. Vihreässä näyttöpäätteen valossa kylpiessäni kuitenkin päätin, että jotenkin tähän tietokonemaailmaan on päästävä mukaan. Ja koska oikeaan tietokoneeseen ei ollut varaa, hommasin heti tilaisuuden tullen kirpparilta käytetyn funktiolaskimen (taisi olla Casio FX-7000G) pahinta tietokonekuumetta helpottamaan.

Laskin oli pienissä näpeissä sen verran iso, että sitä saattoi pitää sopivasti virittyneellä mielikuvituksella oikeana tietokoneena (ja nykyään ei tarvitse edes kuvitella). Sen lisäksi että laskimella pystyi laskemaan kaikenlaista, sillä pystyi myös piirtämään. Siis pystyi, jos osasi ensin kirjoittaa kaavan, jonka mukaan laskin sitten piirsi kuvaajan t-o-d-e-l-l-a-h-i-t-a-a-s-t-i. Funktiolaskimen käyttäminen piirto-ohjelmana oli kuitenkin hieman haastavaa, ja piirtelyn lomassa kului patteripaketti jos toinenkin erilaisia käyriä opetellessa. Eipä tosin mennyt aivokapasiteetti hukkaan, kun yritti hahmotella sopivan muotoisia sekundäärisiä sukupuoliominaisuuksia sinikäyriä säätämällä.

Tämä on nätti tapa kertoa, että piirtelin taskulaskimella tissikuvia.

Kapitalistin kasvatusopas, osa 2: Mitä on yrittäjyyskasvatus?

Katleena Kortesuo

Tämä kirjoitus on Katleena Kortesuon vieraskynäkirjoitus. Katleena Kortesuo on tietokirjailija ja kriisiviestinnän asiantuntija. Katleenan Ei oo totta on Suomen luetuin viestintäalan blogi. Tutustu blogiin ja seuraa Katleenaa twitterissä!

Muksumme ovat nyt toisella ja viidennellä luokalla. Me molemmat vanhemmat olemme yrittäjiä. Niinpä olemme toteuttaneet kotona yrittäjyyskasvatusta, sillä se puuttuu peruskoulusta kokonaan.

Puheistamme innostuneena moni yrittäjäkollega on kysellyt, että mitä hiivattia se yrittäjyyskasvatus käytännössä on. Niinpä kokosin tämän postauksen vinkiksi kaikille niille, jotka haluavat toteuttaa yrittäjyyskasvatusta joko kotona tai työssään lasten ja nuorten kanssa.

Jaan yrittäjyyskasvatuksen neljään osaan:

  1. Keskustelu
  2. Harjoittelu
  3. Itsestä huolehtiminen
  4. Todennus

Kaikki tehdään tietenkin lasten ehdoilla. Joskus ei edetä moneen viikkoon, ja joskus taas koko päivä pyörii yrittäjyyden tiimoilla.

1. Keskustelu

Keskustelu laajenee helposti yrittäjyydestä talouden kautta politiikkaan. Juttelemme lasten kanssa usein seuraavista asioista:

  • Mitä on yrittäjyys ja palkkatyö?
  • Mitä on kilpailu?
  • Miten talous toimii?
  • Mistä verot kertyvät?
  • Kuka säätää lait?
  • Mitä vaalit tarkoittavat?
  • Millaisia ovat Suomen puolueet?

Lapset kysyvät paljon, ja minä kerron asiat esimerkkien avulla. Jokainen asia pitää konkretisoida lapsen tasolle. Ei ole mitään järkeä sanoa, että “veroilla kustannamme yhteiskunnan yhteiset asiat”. Sen sijaan pitää sanoa, että “kun minä maksan yritysveroa, sillä rahalla hankitaan kirjastoihin enemmän kirjoja ja palkataan sairaaloihin lääkäreitä.”

2. Harjoittelu

Yrittäjyys ja sen osa-alueet pitää viedä lapsen arkeen jo varhain. Kun lapsi oppii, mistä raha tulee ja mihin se menee, hän saa samalla kykyjä hallita omaa talouttaan.

Esikoinen lajitteli kuittejani jo viisivuotiaana. Hän niputti ne päivämäärittäin ja nitoi kasoihin. Lapset ovat myös välillä kulkeneet mukana palavereissa ja olleet seuraamassa mediaesiintymisiäni.

Muksut ovat leiponeet mokkapaloja sukulaisille maksua vastaan. Esikoinen laati oma-aloitteisesti leivonnasta laskun kuusivuotiaana. Siinä oli eriteltynä lähes kaikki oleellinen: summa, eräpäivä, saaja, maksaja ja jopa viivästyskorko. (Viivästyskorko oli karkkipussi.)

3. Itsestä huolehtiminen

Olemme jutelleet lasten kanssa, että hyvään elämään tarvitaan kolme osa-aluetta:

  1. Aivot. Pidä huoli koulutuksestasi, järjestäsi ja sivistyksestäsi.
  2. Kroppa. Pidä huoli kunnostasi ja vaali terveyttäsi.
  3. Ihmissuhteet. Huolehdi lähimmäisistäsi ja huomioi toiset ihmiset.

Jos jokin osa-alue pettää itsestä riippumattomista syistä, vielä on muut kivijalat jäljellä. Sen sijaan jos unohtaa ihmissuhteet ja jättää kouluttautumatta, koko elämä on kiinni enää vain terveydestä.

Yrittäjän täytyy pitää huoli kaikista kolmesta osa-alueesta, koska kukaan muu ei korvaa osaamattomuutta, sairauksia tai huonoja ihmissuhdetaitoja. Kannustamme siis lapsia lukemaan, käymme yhdessä kävelyillä, tutustumme museoihin ja juttelemme ihmissuhteista. Pohdimme usein, miten eri tilanteissa olisi kannattanut käyttäytyä.

Mikään yritys ei kestä, ellei yrittäjä ole kunnossa.

4. Todennus

Demonstraatiossa näytetään, mitä on opittu. Olemme esimerkiksi tehneet lasten kanssa Youtube-videot Yritystalouden perusteet ja Asiakaspalvelun perusteet.

Lisäksi pyydän lapsia usein selittämään isovanhemmille, mitä veroilla hankitaan tai mitä eroa on palkalla ja laskutuksella. Kun lapset pääsevät selittämään oppimaansa, se vahvistaa heidän ymmärrystään.

Lopputulos

Yrittäjyyskasvatuksesta on ollut hyötyä, ja homma on mennyt perille.

Kuopus kysyi kuusivuotiaana minulta: “Äiti, ovatko tulli ja poliisi kilpailijoita?” Kysymys osoittaa, että muksu on sisäistänyt sen, mitä on kilpailu.

Esikoinen taas totesi kotona ylpeänä koulun jälkeen: “Äiti, meidän luokalla on vain yksi muu, jonka MOLEMMAT vanhemmat ovat yrittäjiä.” Olemme siis onnistuneet tuottamaan lapselle sen kokemuksen, että yrittäjyys on hyvän ryhdin arvoinen asia.

Molemmat lapset aikovat isona yrittäjiksi. Ei siksi, että me olemme käskeneet, vaan siksi, että se kiinnostaa heitä. Olemme kertoneet muksuille, että he voivat tehdä ammatikseen mitä tahansa he haluavat. Niinpä kumpikaan ei vielä tiedä, mitä heidän yrityksensä tekee, mutta sen ehtii pohtia myöhemminkin. Yrittäjiksi he kuitenkin ryhtyvät.

Yrittäjyyskasvatus on tapa huolehtia lapsen tulevaisuudesta. En pysty lupaamaan lapsilleni perintökartanoa tai 40-vuotista virkaa. Pystyn vain antamaan heille parhaat mahdolliset eväät pärjätä ja kantaa vastuuta itsestään ja yhteiskunnasta.

Kapitalistin kasvatusopas, osa I: raha

Varoitus: tämä kirjoitus sisältää poikkeuksellisesti lapsia ja lämpöisiä ajatuksia.

Olen kaikenlaisen pelillistämisen fani, niin töissä kuin siiviilissäkin. Ja mikäpä olisi parempi paikka pelillistämiselle kuin omien lasten kasvatus?

Koska esikoisemme on hyvin omapäinen (onko muunkinlaisia?), olen useaan otteeseen joutunut käyttämään kaikki neuvottelutaitoni kun tilanne on eskaloitumassa vaatteidenpaiskomistilanteeksi. Jokainen vanhempi tietää, että kaikkein hankalinta on saada lapsi tekemään jotain sellaista, joka jostain syystä jännittää tai pelottaa. Myös jos askare on ikävä ja lapsi on väsy, ilmassa on helposti melkoisen kriisin ainekset. Pahimmassa tapauksessa nakkula saa neliraajaraivokohtauksen ja äiskä tai isukki toivoo, että harhaluoti tulis ja tappais.

Huutaminen ja rankaisu eivät ole kovinkaan toimivia metodeja. Joskus jäähy on ainoa ratkaisu, mutta sitäkään ei kannata tehdä kovinkaan usein, koska jäähyjen teho laimenee. Paljon parempia lopputuloksia saa neuvottelemalla ja palkitsemalla oikeanlaista käytöstä.

Kolikot

Meidän perheessä käypää valuuttaa.

Kolikkopeliä vai käskemistä?

Olen kehittänyt kotona lapsille omanlaisensa finanssisysteemin, jossa valuuttana toimivat vanhat pokerimerkit. Pokerimerkki vastaa yhtä reaalimaailman euroa, ja sillä saa myös “ostettua” 10 minuuttia pädiaikaa vanhempien valitsemana aikana. Kolikoilla voi toki ostaa myös leluja, mutta lapset tuntuvat arvostavan tällä hetkellä kaikkein eniten pelejä.

Ja että elämä olisi mielenkiintoista, yhden punaisen pokerimerkin arvo on 5 tavallista pokerimerkkiä (väri tietenkin valittiin esikoisen värimieltymysten mukaan). Kun kolikoilla on erilainen vaihtosuhde, lapsi oppii aivan huomaamattaan laskemaan yhteen. Sen lisäksi myös vähennyslaskut sujuvat kuin itsestään, koska lapsi joutuu miettimään, montako kolikkoa jää säästöön, jos haluaa ostaa vähän pädiaikaa ja kädessä on vain yksi punainen kolikko.

Pokerimerkkejä voi ansaita tekemällä pieniä askareita, ja yhden pokerimerkin saa, jos on hoitanut päivän tehtävät kiltisti (tämä peli on oma kokonaisuutensa, mutta pojat päättivät yhdessä, mitkä asiat ovat tärkeitä hoitaa päivän aikana. Tällaisia ovat mm. aamutoimet, pottailut, päällepukemiset, kiukuttelemattomuus pädin kanssa ja hyvin hoidetut iltatoimet). Tietenkään aina ei pidä odottaa palkkaa. Toiselle ihmiselle ollaan ystävällisiä ilman kolikoitakin, ja omat tavarat viedään paikoilleen ilman palkkiotakin.

Tällä tavalla olemme saaneet esikoisen siivoamaan, yöpottailemaan, pukemaan ja riisumaan kiltisi, leikkauttamaan tukkansa ja niin edelleen. Kolikoiden tienaamisesta on erityisesti hyötyä silloin, kun täytyy tehdä jotain uutta ja jännittävää. Tarkoituksena ei ole lyödä kaikelle hintaa, vaan ohjata lasta keskittymään suoritukseen ja siitä seuraavaan positiiviseen tulokseen. Tietenkin myös kuopus apinoi isoveljeä, joten rahan arvo on hyvin iskostunut pääkoppaan pienemmällekin. Kolikot säilötään hyvin huolellisesti omiin rasioihinsa, ja niitä vartioidaan mustasukkaisesti.

Sen lisäksi meillä on erilaisia sääntöjä, jotka ovat helppo oppia: jos toinen ostaa pädiaikaa, molemmat saavat käyttää saman ajan. Tämä opettaa yhteistyöhön ja neuvottelutaktiikoihin. Ja kas kummaa, isoveljestä onkin tullut melkoinen neuvottelija, kun pikkuveljellä on kolikoita ja omat on loppu.

Kolikkosysteemin käyttöönoton jälkeen esikoisen kanssa on ollut helppo keskustella aika monestakin hankalasti selitettävästä asiasta: isi käy töissä, koska perhe tarvitsee kolikoita joilla saa ruokaa. Ei saa rikkoa esineitä, koska uudet maksavat kolikoita. Jotkut asuvat isommissa ja pienemmissä taloissa siitä rippuen, kuinka paljon kolikoita heillä on. Ja niin edelleen.

Pari kertaa on ollut naurussa pitelemistä. Sain erinomaisen muistutuksen siitä, miten tärkeää on että säännöt ovat todella selvät. Kun esittelin yöpottailun tienausmetodin, meni kaksi yötä ja homma toimi. Kolmantena yönä olin vielä ylhäällä, kun esikoinen hiipi vessaan. Nousin mennäkseni seuraksi, mutta kaveri näytti todella kiukkuisena stop-merkkiä. Kysyin sitten myöhemmin, miksi en saanut tulla mukaan. Esikoisen vastaus: “No kun pitää mennä YKSIN pissalle niin saa kolikon.” Niinhän mä olin sanonut…