Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi vain pari kuukautta aikaa?

Kirjoitin keväällä ikävästä tapahtumasta, jossa selän murtumisen yhteydessä keuhkoista löytyi möykky jonka nimesin Mölöksi. En tosin kertonut, että tilanne ei ollut vielä ohi. Erilaisten testien kavalkadin jälkeen tuli seurantasykli, ja kriittisin seurantatutkimus on nyt takana. Mölö ei ole paisunut, ja se on melko suurella varmuudella arpi jostain vanhasta keuhkon tulehdustilasta. Nyt uskaltaa siis jo hengittää.

Se on ihan helvetin pysäyttävän brutaali tunne, kun ei ole varma, näkeekö seuraavaa joulua vai ei. Kun epävarmuus oli pahimmillaan, sähköhammasharjani meni rikki. Muistan tuijottaneeni sitä vilkkuvaa ja surisematonta kapistusta, ja ajattelin että uutta ei varmaan vielä kannata ostaa. Kaikkein pysäyttävin hetki kuitenkin oli se, kun kävin radioisotooppitutkimuksessa TYKSin kellarissa. Kroppaan ruiskutettiin radioaktiivista ainetta, jonka kertymistä sitten kuvattiin. Se ei kuitenkaan ollut pysäyttävää, vaikka olikin ”jee, tuleekohan minusta supersankari, jonka supervoima on kärttykatse” -jännittävää. Pysäyttävintä oli odottaa samassa kerroksessa, jossa annetaan lasten sädehoidot. Se tunne kun tuijottaa sellaista keraamista seinälaattaa, johon on liimattu piristykseksi laimeita perhosenkuvia. Se tunne kun tajuaa, mitä monet vanhemmat ovat tässä samassa paikassa varmaan tunteneet. Kaikki se pelko, ahdistus, kipu ja voimattomuus. Voin sanoa, että sydämeni murtui ihan vähän sinä päivänä.

En kertonut kovinkaan monelle mahdolliseen kuolemaan liittyvistä ajatuksistani tuona aikana. Useimmat läheiset suhtautuivat tilanteesta puhumiseen vähän kielteisesti, osa yritti olla huomioimatta koko asiaa. Loppujen lopuksi en kertonut kenellekään, mitä valmisteluja mielessäni kävin läpi. Se oli helpompaa. Nyt kun tilanne on jo ohi, voi vähän aiheesta avautuakin. Tyypilliseen tapaani tein jo suunnitelmia erilaisten vaihtoehtojen varalle. Tein esimerkiksi listan asioista, joita halusin tehdä. Mitenkään vähemmän yllättäen, listalla oli enimmäkseen ihmisten tapaamisia ja kokemuksia. Listalta ei tosiaan löytynyt sellaisia kuin ”juttele puhelinmyyjälle”, ”juo viinaa”, ”osta jotain kivaa” tai ”mene töihin”.

Oma listani. Tai ainakin ensimmäinen sivu.

Moni kuvittelee, että läheltä liippasi -tilanne tekee pehmeämmäksi. Surprise, motherfuckers! Ei tee. En siedä enää samaa paskaa kuin vuosi aikaisemmin. Saas nähdä mitä tästä seuraa, mutta ei ainakaan pelkkiä pehmeitä aatoksia.

Jos sinä kuulet, että ensi joulu voi olla viimeisesi, mitä haluaisit tehdä? Siis oikeasti? Ja tämä ei ole mikään retorinen kysymys. Sama tilanne voi tulla eteen aivan kenelle hyvänsä (esimerkiksi viimeksi isoja juttuja joutui miettimään myös yrittäjäkollegani Jari, jonka tarinan loppu oli onneksi onnellinen). Jos aikaa onkin jäljellä viikkoja, siinä ajassa ei maailmaa kierretä tai perhettä perusteta.

Carpe diem, perkele.