Nordic Business Forum — bisnesseminaari, rokkifestari vai hihhuleiden herätyskokous?

Osallistuin tänäkin vuonna Nordic Business Forumiin (aikaisemmat kirjoitukset: 2014, 2015 ja 2016). Verkko varmaankin täyttyy pian tapahtumaa suitsuttavista kirjoituksista. Pintapuolisesti kaikki vaikutti olevan tänäkin vuonna “ihan ok”, mutta kokonaisuus tuotti ainakin minulle pettymyksen. Ja tuolla hinnalla “ihan ok” ei vain riitä.

En ollut ajatuksineni ilmeisesti ihan yksin, koska kysymys “kuka aikoo tulla ensi vuonna?” sai suorastaan hävettävän hiljaisen vastaanoton. Verrattuna esimerkiksi viimevuotiseen intoon ero oli pysäyttävä. Vaikka aihealueet ovatkin kiinnostavia, en usko raahautuvani ensi vuonna paikalle. Sitä paitsi yhtenä aiheena on ensi vuonna artificial intelligence — mutta sille ei ole löytynyt yhtään merkittävää puhujaa. Se kertoo ehkä enemmänkin siitä, että aihe on vain liimattu päälle trendikkyytensä vuoksi.

Mikä toimi:

  • Henkilökunta. Erityiskiitos tänäkin vuonna kuului Haaga-Helian opiskelijoille. Ilman niitä hymyjä ja palveluasennetta tuo reissu olisi ollut suorastaan heikko esitys. Mahtavaa työtä!
  • Esitykset olivat pääsääntöisesti viihdyttäviä ja mielenkiintoisia. Erityisen hyvin upposivat Stéphane Garelli, Adam Grant, Patrick Lencioni, Rachel Botsman ja Nick Vujicic.
  • Vettä riitti.
  • Seura. NBF parasta antia olivat muut ihmiset — jopa tällaiselle introvertille.

Ilmastointi pelasi. Joidenkin (Alina Saari, kuvassa) makuun vähän liiankin hyvin. 😉

Mikä ei toiminut:

  • Jonotus. Suomessa tykätään jonottaa, mutta joku roti nyt sentään. Väkeä oli yksinkertaisesti liikaa suhteessa ruoka-, wc-, narikka ja muihin palveluihin nähden.
  • Äänenvoimakkuus. Ymmärrän että haetaan ison maailman meininkiä. Ei se silti tarkoita silti sitä, että pitää vuodattaa verta tärykalvoista. Vähemmälläkin kuulee, ja jos yleisö on villinä, siihen ei valoshow’ta tarvitse. Ihmettelen, että kukaan ei saanut tuosta valo- ja ääni-invaasiosta kohtausta.
  • Catering-henkilökunnan johtaminen. Catering-porukan huulilla ei paljon hymyä näkynyt, ja vähän väliä tuntui joku paikka prakaavan. Jonotuksen lisäksi ruokapisteet olivat järjestelty siten, että selkeys oli avohärdellistä kaukana. Pahin vitutus irtosi kuitenkin siinä vaiheessa, kun ihmisiä jonotettiin vain siksi, että niin oli käsketty. Ruoka oli esityksen jälkeen katettu ja valmis, mutta pari minuuttia ennen sovittua aikaa ruokaa ei saanut. Selitys oli, että “tarjoilu alkaa klo se ja se”. Tämä ei kerro mistään muusta kuin huonosta johtamisesta. Ja tuntui suorastaan vittuilulta siinä kohtaa, kun kokeilevalla keittiöllä kidutetut vieraat raahautuvat ruokintapisteelle.

  • Keynotet. Tai oikeastaan niiden puute. Minulle ainakin jäi viime vuonna selkeä kuva, että tämän vuoden pääesiintyjät olisivat oikeasti esiintymässä. Nyt esitykset olivat videoklipeillä ryyditettyjä, tökkiviä haastatteluita, joissa asiat lypsettiin isoista nimistä moderaattorin toimesta. Ei mitään sellaista, jota ei youtubesta jo löytyisi (en tiedä miten Will Smith suoriutui, koska en jaksanut jäädä sitä enää katsomaan).
  • Höttöiset filler-esitykset. Luulin tulevani bisnestapahtumaan, mutta päädyinkin New Age -väritettyyn rokkikonserttiin. Siinä vaiheessa kun Severn Cullis-Suzuki alkoi vaahdota alahuuli väpättäen jotain saunasta ja hikoilun yhteydestä esi-isien viisauksiin, korvissa alkoi kohista ja raivon puna nousi kasvoille. Jaa että miksikö se ärsytti niin paljon? Koska yksi olennaisista yrittäjän ja johtajan ominaisuuksista on kyky tunnistaa, milloin sinulle myydään suut ja korvat täyteen paskaa tunneargumenteilla höystettynä. Ja tuo jos mikä oli sitä itseään. Emotionaalista jodlaamista kuunteli 7 500 seminaarivierasta, ja 35 minuutin esityksellä yhteiskunta menetti juuri 583 henkilötyöpäivää — sieltä kalliimmasta päästä. Well done.
  • Ne pikkujutut. Edellisinä vuosina VIP-lipun omistajia on ainakin yritelty hemmotella vähän eri tavalla. Tuoleille oli jaettu suklaata ja mitä ikinä, nyt kaikki tällaiset loistivat poissaolollaan. Nyt, kun VIP-lippujen määrää oli ahnehdittu reilusti isommaksi (vai kuvittelinko vain?), erityiskohtelu loppui kuin seinään.

Loppuanalyysi: NBF on kasvanut liian isoksi, ja lisääntyneet kävijämäärät aiheuttivat palvelutason laskun. Jos NBF tähtää sanojensa mukaan maailman kovimmaksi bisnestapahtumaksi 2021 mennessä, matkaa on vielä kuljettavaksi. Nyt tapahtuma vaikuttaa enemmän rokkifestarilta ja herätyskokoukselta kuin bisnestapahtumalta. Ja valitettavasti sillä tiellä saatte jatkaa matkaa ilman yhtä matkustajaa.

Edit 5.10.2017 klo 0.15: Hesari jatkoi samoilla linjoilla, ja sattui jopa valitsemaan saman sanan otsikkoonsa.