koodi

Django & dumbbells: toimarin paras kesäloma

Vietin lomani jälleen parhaimmalla mahdollisimmalla tavalla: päivät perheen kanssa tai salilla, illat koneen äärellä uusia asioita opetellen. Tällä kertaa kaivauduin vähän syvemmälle pythonin ja djangon maailmaan. Python on erityisesti tiedemaailmassa ja keinoälysovelluksissa suosittu ohjelmointikieli, ja django on taas pythonin päälle rakennettu framework, jolla voi rakennella kaikenlaisia mielenkiintoisia verkkopalveluita. Iltapuhteina syntyi rss-syötteiden lukemiseen tarkoitettu palvelu, blogforest.io.

Blogforest

Elämässäni on ollut pitkään tyhjiö Googlen suljettua Google Reader-palvelunsa. Erilaisia korvaavia palveluita on, mutta niissä kaikissa on joko liikaa hilavitkuttimia tai mainoksia, jotta olisin varsinaisesti ihastunut niihin. Kaipasin jotain simppeliä ja yksinkertaista. Haluan tuoreimmat linkit valitsemistani blogien RSS-syötteistä ja sillä hyvä. Ja jos maailmalta ei löydy mieleistä, täytyy tehdä oma.

Kaupallistettavaksi palvelusta tuskin on, koska tein siitä työkalun vain itseäni varten. Palveluun voi kuitenkin rekisteröityä ja sitä voi vapaasti käyttää. Rekisteröi tunnus, lisää blogeja, ja palvelu käy kymmenen minuutin välein hakemassa uudet artikkelilinkit rss-syötteistä. Toivottavasti siitä on hyötyä muillekin kuin minulle!