memento mori

Kuka on ensimmäinen asiakkaasi?

Moni aloittava yrittäjä ajattelee edelleenkin, että asiakkaat tulevat sisään heti, kun tuote tai palvelu on valmis. Todellisuudessa saat tehdä aika paljon työtä, ennen kuin pääset kirjoittamaan ensimmäisen laskusi. Yleensä yrityksellä on valittuna nimi, käyntikortit, logo ja sohvan värikin ennen kuin kukaan on edes miettinyt, mistä raha tulee.

Sen sijaan yritys lähtee heti alusta alkaen paljon paremmalle linjalle, jos tiedät, kuka asiakas maksaa ensimmäisen laskusi. Ensimmäinen asiakas on yrityksesi tulevaisuuden kannalta yhtä tärkeä kuin ensimmäinen työntekijäkin, sillä ensimmäinen asiakas määrittelee, millaisia asiakkaita saat lisää. Menestynyt asiakassuhde muokkaa huomaamatta yrityksen viestintää, toimintatapoja ja työn laatulupauksia, ja tämä taas houkuttelee lisää samankaltaisia asiakkaita tulevaisuudessa.

Asiakkaiden löytäminen on aina ollut hankalaa, ja se ei tule muuttumaan tulevaisuudessakaan sen helpommaksi. Koska kaikki markkinointi ja myynti kuluttaa jotain resurssia (aikaa, rahaa ja energiaa), ei ole mitään järkeä yrittää tavoitella kaikenlaisia asiakkaita. On parempi että yrität itse rajata asiakaskuntaa sen sijaan, että markkinat rajaavat asiakaskunnan puolestasi.

Miten sitten rajata asiakaskuntaa? Voit esimerkiksi miettiä näitä:

  • Yrityksiä, julkishallintoa vai järjestöjä?
  • Köyhiä ja hintatietoisia vai varakkaita ja laatutietoisia?
  • Yksi toimiala vai kaikki toimialat?
  • Paikallisia, koko maasta vai pääkaupunkiseudulta?
  • B2B vai B2C?
  • Mikroyrityksiä, pienyrityksiä vai isoja yrityksiä?

Lähtökohtaisesti mikään yritys ei voi tarjota kaikkea kaikille. Jos myyt luksuskelloja, et miellytä halvan hinnan metsästäjiä. Jos pidät lasten sisäleikkipuistoa, et taatusti miellytä lapsettomia tai eläkeläisiä. Tämä pitää vain hyväksyä.

Kaikille ei voi kumartaa.