Miksi toimarin pitää osata koodata?

Edellinen tunnustukseni ja siitä seurannut päätökseni on herättänyt hieman hilpeyttä teknologisesti orientoituneessa tuttavapiirissäni. Kriittisempiäkin äänenpainoja on tullut, ja pari on jopa osoittanut selkeitä ahdistuksen merkkejä.

“Miksi sä opettelet koodaamista kun osaat jo pyörittää firmaa?”

Erittäin hyvä kysymys.

Moni näki asian jotenkin (ehkä koodarille tyypillisesti, heh) ehtolauseena. Jos opettelen koodaamaan, se on jotenkin pois toimarin osaamisesta. Jos taas toimaroin, en voi koodata. Maailma on täynnä esimerkkejä teknologisesti osaavista toimitusjohtajista (isojen ja tunnettujen esimerkkien lisäksi esimerkiksi Dropboxin perustaja, joka kirjoitti firman tuotteen ensimmäiset koodirivit junassa matkalla Bostoniin) sellaisiin, joiden suurin teknologinen kontribuutio on ollut printterin tukkiminen (Ali Baban perustaja on opettaja, eikä LinkedInin perustaja ole koodari taustaltaan).

Onneksi todellisuus ei ole ihan niin mustavalkoinen, ja jonkun kompetenssin lisäopettelu ei automaattisesti syö toista.

Miksi toimitusjohtajan kannattaa sitten osata koodata?

  1. Teknisen kehityksen haasteita ja tradeoffeja on helpompi ymmärtää, ja pystyy tekemään valistuneempia päätöksiä.
  2. Paskapuhemittarin kalibrointi. Yleensä aivan käsittämätön työmääräarvio paljastuu puutteellisesta kommunikaatiosta johtuvaksi virhearvioinniksi, ja tällöin kauppa voi lipsahtaa helposti ohi ylihinnoittelun vuoksi.
  3. Asiakkaan liiketoimintaongelmiin pystyy tarjoamaan parempia ratkaisuja. Sen lisäksi asiakastarpeiden kommunikointi yrityksen sisällä on helpompaa.
  4. Myyminen on kustannustehokkaampaa. Mitä vähemmän tarvitsee käyttää yrityksen kehittäjien aikaa tarjouspyyntöjen lanaamiseen (ethän vain tee tarjouksia kysymättä asiantuntijoiltasi?), sitä enemmän heillä on aikaa ja energiaa tuottavan työn tekemiseen.
  5. Koodaaminen on hyvää aivojumppaa. Kuten kirjoittaminenkin, koodaus pakottaa ajattelemaan asioita abstraktioiden kautta, jolloin kokonaisuuksia ja syy/seuraussuhteita on helpompi ymmärtää.

Pitäisikö toimarin sitten olla firman paras koodari? Ei todellakaan. Jos toimari on firman paras koodari, firma on aika nopeasti entinen firma. Entä pitäisikö toimarin tehdä tuottavaa työtä? Tarvittaessa. Toimarin homma on muutenkin lanata kaikki ritilän välistä tippuvat tehtävät, joten riittävästä osaamisesta on vain etua. Onko se sitten parasta mahdollista ajankäyttöä? Ei välttämättä. Toimarilla on koodailuakin tärkeämpiä velvollisuuksia, erityisesti tällaisia ovat markkinointi, myynti, erilaisten prosessien hallinta ja rekrytointi. Niistä ei voi lipsua edes siksi, että koodailu tuntuu kivalta.

Mistä kulmasta asiaa sitten katsookaan, koodaamisen opettelusta on vain hyötyä. Ehkä kysymys ei olekaan pitäisikö toimarien osata koodata, vaan pitäisikö koodarien osata toimaroida?