Milloin kannattaa alkaa yrittäjäksi?

Olin pari viikkoa sitten puhumassa tulevaisuuden yrittäjille. Kerroin omasta yrittäjätaustastani, ja siinä samalla sivusin parasta aikaa yrittäjyyden aloittamiseen.

En muista mistä tämän hienon ajatuksen varastin, mutta kuva visualisoi mielestäni hienosti ihmisen elinkaaren kapaloista krematorioon.

  • Kun on nuori, aikaa ja energiaa riittää (teinien vanhemmat voivat olla eri mieltä), mutta rahaa on vähemmän.
  • Kun on keski-ikäinen, energiaa on ja rahaakin jo vähän, mutta aika on kortilla.
  • Kun on seniori, aikaa ja rahaa on, mutta energiaa ei juurikaan.

Ensimmäinen yritys kannattaa mielestäni perustaa mahdollisimman nuorena. “Ensimmäinen” siksi, että aika harva osaa hoitaa asiansa kunnolla heti laakista. Ja yrityksen perustaminen nuorena kannattaa erityisesti neljästä syystä:

  1. Kun ei ole rahaa, on pakko keksiä fiksuja ratkaisuja. Monelle yritykselle turvallinen menestyminen on innovoinnin ja kehityksen loppu. Ja kun rahaa ei oikeasti ole, yritykseen juurtuu reipas myyntinälkä ja kulukuri jo alusta saakka.
  2. Kun on nuori, on sitä aikaa ja energiaa. Molemmat ovat todella tärkeitä resursseja silloin kun yritys on vastasyntynyt eikä rahaa ole.
  3. Epäonnistuminen ei haittaa niin paljoa. Kun elätettävänä ei ole vielä perhettä eikä muita isompia velvollisuuksia, pienet taloudelliset hikat eivät tunnu niin pelottavilta.
  4. Kun on kokematon, ei vielä tiedä mikä on mahdollista ja mikä ei. Se on paras tapa saada aikaiseksi jotain hienoa. Jos takana on kymmeniä vuosia työelämässä, järki lyö usein jarruja päälle. Sen lisäksi vanhemmiten tutut ja kaverit ovat hanakampia kertomaan mikä kaikki ei voi toimia.

Itseäni harmittaa hieman, että en alkanut yrittäjäksi jo paljon nuorempana.

Ajattelin ääneen samaisen esityksen aikana, että olisi ollut kiva jekku perustaa kaikille kuulijoille yritys valmiiksi. Olisi ollut taas yksi tekosyy vähemmän. Tai miten hienoa olisikaan, jos jokainen vastasyntynyt saisi jo yrityksen lahjaksi? Ei olisi iso kustannus, ja parantaisi yhteiskunnan suhtautumista yrittäjyyteen.