uni

Vuoden 2016 kuumimmat aiheet

Tähän aikaan vuodesta on muodikasta arvailla mitä ensi vuonna tapahtuu. Alla on omat arvaukseni ensi vuoden kuumimmista aiheista:

Tekoäly. Tästä on ollut nähtävissä viitteitä jo tämän vuoden puolella (uutiset itse ajavista autoista ja droneista ovat jo arkipäivää), mutta selkeimmän sykäyksen aiheeseen antoi OpenAI -järjestön perustaminen. OpenAI sai miljardirahoituksen, jonka taustalla ovat mm. Teslan Elon Musk, PayPalin Peter Thiel ja LinkedInin perustaja Reid Hoffman. Itse kirjoitin aiheesta jo jouluun alussa.

Uni. Kenellekään ei ole enää uutinen, että nykyihminen nukkuu huonosti ja liian vähän. Huomiosta kilpailevat erilaiset älylaitteet, ja työ on muuttunut sellaiseksi, että aivot eivät lakkaa käsittelemästä kompleksisia asioita oikeastaan koskaan. Tämä vaikuttaa unen laatuun ja määrään. Jokainen meistä tietää, että väsyneenä vituttaa kaikki. Sen lisäksi väsyneenä ratkaisukykymme heikkenee merkittävästi. Itse olen mitannut uneni laatua ja määrä kotimaisella Bedditillä, ja se on auttanut minua huomattavasti parantamaan unenlaatuani. Vahva suositus!

3D-printtaus ei ole myöskään mikään uutinen, mutta merkit arkisiin läpimurtoihin ovat jo nähtävissä. Kiinassa printtaillaan betonielementtejä, käsiproteesit ovat jo vanha juttu ja jotkut ovat vieneet 3d-printtauksen myös vähän pidemmälle: katso esimerkiksi miten robotti hitsaa siltaa 3D-printtauksena. Bioprinttaus (orgaanisten kudosten printtaus 3D-teknologioilla) on ottanut myös ensimmäisiä askeliaan.

VR eli Virtual Reality (tai AR, Augmented Reality) alkaa olemaan jo aiheena melko kaluttu, mutta nyt asian suhteen on todellista momentumia. Pinnan alla kuplii lukuisia VR-pohjaisia peli- ja muita sovelluksia jotka tulevat räjäyttämään potin. Google tarjoaa saippuahalvan keinon päästä kokeilemaan VR-ohjelmia ja Clas Ohlsonilta voi ostaa omanlaisensa pahvitötterön johon puhelimen saa pistettyä. Ihmettelen kovasti, jos markkinoille ei tule piakkoin ensimmäistä kuluttajahintaista läpimurtotuotetta.

Oman mainintansa ansaitsevat myös IoT (Internet of Things), aurinkovoiman kehitysaskeleet (esimerkiksi printattava ja edullinen aurinkopaneeli) ja kryptovaluutat. Sen lisäksi ensi vuoden aikana tullaan varmasti näkemään melkoisia vääntöjä yksityisyydensuojan murenemisesta — mutta toisaalta, milloinpa yksityisyydensuojasta ei olisi väännetty kättä?

Joka tapauksessa, edessä on mielenkiintoinen vuosi. Millaisia arvauksia sinulla on ensi vuodesta?