wouti

Wouti 0.1

Henkilökohtainen koodausspurttini pääsi ensimmäiseen etappiinsa. Sain Woudin ensimmäisen version julkaisukuntoon, ja se löytyy osoitteesta wouti.fi. Phew.

Wouti

Tiesin alusta saakka, että en ole tekemässä kirjanpitosoftaa. Koko tuotteen ydinajatus on, että on tärkeämpää seurata kassaa mieluummin tonnin tarkkuudella kuin eurolleen — yksittäisten hilujen seuraaminen on lillukanvarsiin takertumista, kun tavoitteena on huolehtia kassan riittävyydestä. Tämä tarkoitti toisaalta sekä senttien jättämistä laskelmista, että tarkastelun rajoittamista vain viikkotasolle päivätason sijaan. Koska olen pyöritellyt saman tuotteen raakaversiota Google Docsissa jo monta vuotta, itselleni oli aika selkeää miten asioiden tulisi toimia.

Tuotteen lanseerausta hidasti hieman se, että kirjoitin koko softan kerran uusiksi. Tämä tapahtui siksi, että ensimmäisellä kerralla en ihan vielä tajunnut miten tietorakenteet olisi kannattanut tehdä. Toisella kerralla syvennyin myös enemmän TDD-ohjelmoinnin (Test Driven Development) käytäntöihin, mikä tarkoitti tietenkin lisätyötä. Testejä kertyi yli 400 kpl, ja koodia on vain 1/3 testien määrään verrattuna. Versionhallinnan käyttäminen (GIT) auttoi kun pari kertaa tuli kunnon facepalm-hetki.

En halunnut käyttää aikaa muuhun kuin itse ydinasiaan. Ylläpito on Herokussa, jolloin on paljon vähemmän huolia ylläpidon suhteen. Itse wouti.fi -sivusto on Google App Enginessä (sama homma, ei ylläpitohuolia), maksuliikenteessä käytän Stripea (joka on tajunnanräjäyttävän helppokäyttöinen ja turvallinen kokonaisuus — luottokorttitiedot eivät edes käväise oman palvelimen kautta) ja support-ticketit menevät ZenDeskin kautta.

Kenelle Wouti on tehty?

Wouti sopii parhaiten kasvuhaluisille yrityksille, joilla on jo palkkalistoillaan joitain työntekijöitä ja joiden kuukausittaiset tulot ja menot vaihtelevat sen verran että pelkkä takapuolituntuma ei enää riitä. Woudin avulla saa vähän tavallista enemmän mielenrauhaa, kun näkee visuaalisesti kassan tilanteen.

Mitä seuraavaksi?

Nyt Wouti on siinä kunnossa, että sitä voi käyttää ydinongelman ratkaisemiseen, eli kassavirran hallintaan. Listalla on paljon kehitysideoita, ja lisää voi ehdotella. Seuraavana valmistuu useamman käyttäjän tilit ja alvien automaattilaskelma.

Toivottavasti mahdollisimman moni suomalainen yritys ottaa Woudin käyttöön! 🙂

Edit: Wouti ei ole enää käytössä, mutta olen julkaissut mahtavan oppaan kassavirtajohtamisesta.