Itsevastuu — kun kannat vastuun, et koskaan kanna häpeää

Tämän kirjoituksen aihe on muhinut minulla jo pitkään. Syytän siitä Katleenaa, jolta kyseisen käsitteen opin (ja varastin otsikonkin härskisti Katleenalta).

Olen tuntenut vetoa itsevastuun periaatetta kohtaan tietämättäni koko elämäni. Vasta Katleenaan tutustumisen jälkeen olen oppinut sanoittamaan ne samat periaatteet, joiden mukaan olen tehnyt päätöksiä. Olen tyypillisesti aina tehnyt mielestäni oikean päätöksen, riippumatta siitä onko se ollut minulle helppoa. Yleensä kaikki ne vaikeimmat päätökset ovat myös niitä tärkeimpiä. Ja jokainen hankala päätös on kasvattanut minusta sellaisen kuin nyt olen.

Koko elämä, persoonamme ja kohtalomme on toistuvien pienten päätösten sarjaa. Emme voi vaikuttaa kaikkeen mitä tapahtuu, mutta voimme vaikuttaa kaikkeen jonkun verran. Nämä pienet mikropäätökset kertautuvat elämän mittaisena aikana, ja kasautuvat loppujen lopuksi möykyksi jota arjeksi kutsutaan. Olemme siis kaikki omien päätöstemme summia. Jos kukaan ei kanna vastuuta päätöksistä, kukaan ei ole ohjaksissa. Tuntuu helposti, että ajelehdimme holtittomasti elämän pyörteiden vietävänä, ja että kaikenlaista ikävää tapahtuu meille tahtomattamme. Voimme kuitenkin vaikuttaa kaikkeen ainakin vähän. Itsevastuun periaate antaa mahdollisuuden siirtyä omassa elämässämme ohjaajan paikalle.

Itsevastuu on kuin hitaasti virtaava joki; muutos on pientä, mutta lopputuloksena muutos on valtava.

Minulle itsevastuu tarkoittaa erityisesti ja itsekkäästi valtaa päättää omasta kohtalostani. Useissa kohtaa elämääni olen “joutunut” tilanteeseen, joka on ollut kannaltani kivulias ja epäreilu. Sellaisessa tilanteessa asiaan voi suhtautua kahdella tavalla:

  1. Uhriutuva asenne (“ei ole minun vikani”, “olisin muuten pärjännyt, mutkun x” ja niin edelleen), tai;
  2. Itsevastuullinen asenne (“näin kävi – joko oma moka tai yllättävä käänne. Seuraavalla kerralla teen eri tavalla tai en edes oleta tällaista lopputulosta”).

Ykkösvaihtoehto on tyypillisin suhtautumistapa. Se ei valitettavasti vain auta mitään. Uhriutuminen on helppoa ja houkuttelevaa, koska olemalla oman elämänsä uhri saa helposti huolenpitoa — oli se sitten pieni henkinen päähäntaputus ystävältä tai hyväksyvä kommentti samanmieliseltä nettipersoonalta. Todellisuudessa se on pahin mahdollinen karhunpalvelus sinulle itsellesi. Siinä vaiheessa kun ottaa itselleen uhrin roolin, menettää palan itsetuntoaan. Jokainen uhriutuja nimittäin tajuaa syvällä sisällään, että kyse on viime kädessä heikkoudesta ja omasta kyvyttömyydestä vaikuttaa tilanteeseensa. Sen sijaan että asiasta oppisi parhaansa mukaan, myöntää itselleen olevansa kyvytön, suojelemista kaipaava ja heikko.

Toki meistä jokainen saa olla heikko niin halutessaan. Uhriutumisessa kuitenkin luopuu palan itsetunnostaan ilman taistelua; sen vain antaa pois, miettimättä yhtään, mikä sen todellinen arvo on. Kuvittele, että joku kulkee koko elämänsä tilanteesta toiseen, ja kaikki ikävä joka sattuu hänelle on seurausta olosuhteista tai muiden ihmisten toimista. Jos hän kantaisi edes pienen murusen vastuuta omista toimistaan, tilanne saattaisi kääntyä nopeastikin.

Itsevastuullinen suhtautuminen antaa vallan takaisin itsellesi. Et ehkä voi vaikuttaa kaikkeen mitä ympärilläsi tapahtuu, mutta voit silti yrittää vaikuttaa tilanteeseesi. Aika harvoin on oikeasti sellaisia tilanteita, joissa sinulla ei ole yhtään vaikutusmahdollisuuksia (tokihan voi olla, että sinut on lamautettu jollain kemikaalilla siten, että et kykene liikauttamaan lihastakaan). Ja kun yrität parhaasi, saat muutettua tilannetta luultavasti ainakin vähän siihen suuntaan, että koet yrittäneesi.

Kun kantaa itsevastuun yhä isommissa ja isommissa asioissa, ennen pitkää et enää muuta osaakaan. Jokainen vastoinkäyminen muuttuu oppimistilaisuudeksi. Ihmissuhteidesi ja elämäsi laatu paranee huomattavasti, koska lähelläsi on helpompi olla. Ja lähelläsi on helpompi olla, koska osaat olla helpommin itsesi kanssa.

Itsevastuu vapauttaa uhrin roolista oman elämän toimijaksi.


Meillä on Katleenan kanssa itsevastuullisuudesta tekeillä pieni pamflettikin, koska se on mielestämme yksi tärkeimmistä periaatteista, joilla omaa elämäänsä voi muuttaa positiiviseen suuntaan. Voit lukea Katleenan blogissa itsevastuuta koskevia kirjoituksia täältä.

Stoalaisuuden alkupuraisu

Olen pyöritellyt stoalaisuutta jo pidemmän aikaa, mutta en ole oikein saanut aikaiseksi kirjoittaa aiheesta. Se on jotenkin ollut pitkään niin intiimi osa ajatteluani, että en ole halunnut avata sitä kaikille. Sen lisäksi, koen että jos kerron harjoittavani stoalaisuutta, minun jotenkin pitäisi kyetä siteeraamaan filosofian suuria nimiä ja väittelemään stoalaisen filosofian peruspilareista suhteessa muihin merkittäviin filosofioihin. Kyllä, olen lukenut muun muassa Senecaa ja Marcus Aureliusta, mutta en usko että pystyisin avaamaan paljoakaan heidän ajatuksistaan kahvipöytäkeskusteluissa fiksusti ja arkisesti ymmärrettävään muotoon. Jätän sen osuuden muille.

Stoalaisuus tunnutaan usein ymmärrettävän väärin, tai hyvin suppeasti. Ihmisillä on tietenkin taipumuksena typistää asioita sellaiseen muottiin, johon on helppo ottaa mustavalkoisesti kantaa. Silloin asiat voi käsitellä näppärästi ja nopeasti, pois mieltä vaivaamasta. Esimerkiksi stoalaisuudesta kuulee usein sanottavan, että se on pohjimmiltaan tunnekylmyyttä ja hyvienkin tunteiden kuristamista. Aika usein kuulee myös esimerkin, että oman lapsenkaan kuoleman ei pitäisi liikauttaa. Vaikka stoalaisuutta voi toki niinkin tulkita, ytimessä ei kuitenkaan ole tunnekylmyys ja välinpitämättömyys.

Itselleni stoalaisuus tarkoittaa ensisijaisesti:

Rauhaa. Negatiivisissa tunteissa märehtimisessä ei ole mitään hyötyä. Viha, kateus ja ahneus saastuttavat vain oman sielun. Positiiviset tunteetkin ovat pohjimmiltaan kivuliaita. Mitä enemmän jotain rakastat, sitä enemmän sinuun sattuu jos (kun) se viedään sinulta pois. Kukaan ei kiellä nauttimasta positiivisista tunteista — kunhan tiedostaa, että se ei ole pysyvää. Mistä päästäänkin seuraavaan kohtaan.

Kiitollisuutta. Koska olemme täällä vain lyhyen hetken, emmekä oikeasti voi vaikuttaa hirveästi siihen miten tai milloin täältä lähdemme, kannattaa nauttia siitä elämästä joka meille on annettu. Sanon “annettu”, koska se kuvaa parhaiten sitä kosmista vaihtokauppaa, jossa saamme nauttia tietoisuudesta kärsimyksellä maksettuna. Elämän hetki on lyhyt, ja siitä kannattaa nauttia kun vielä voi.

Vapautta maailmantuskasta. Maailmassa on loppujen lopuksi aika vähän asioita, joihin voimme itse vaikuttaa. Se, että Pohjois-Korean irstaileva lapsikuningas hipelöi kolmannen maailmansodan aloitusnappulaa, on kammottavaa. Se, että Välimereen hukkuu lapsia, on kammottavaa. Se, että maailmassa on kipua ja kärsimystä, on kammottavaa. Mutta me emme voi tehdä sille yhtään mitään. On ihan turha vaivata sydäntä ja päätään asioilla, jotka ovat oman vaikutuspiirimme ulkopuolella.

Onnea. Kun hallitsee tunteensa, pystyy elämään hetkessä ja hyväksymään elämän realiteetit, on pakostakin onnellisempi. Sisäinen myrsky vesilasissa on paljon tyynempi tuulahdus, kun ei tarvitse enää ottaa kierroksia turhasta. Voi vain katsoa maailmaa, ja keskittyä niihin asioihin joihin on mahdollista vaikuttaa. Sen lisäksi, tunteiden myrskytessä vähemmän, positiivisia asioita tapahtuu.


Stoalaisuus on tuonut elämääni rauhaa, onnea ja kykyä nauttia hetkestä. Jos haluat lukea stoalaisuudesta lisää, aloita vaikka tästä.

Suuttuminen tekee sinustakin simpanssin

Yksi vaikeimmista asioista sekä ihmisenä että johtajana kasvamisessa minulle on ollut omien tunteideni hallinta. Nykyään pystyn jo sietämään kaikenlaista, ja esimerkiksi myyntityö on opettanut kohtaamaan hyvinkin erilaisia tilanteita silmää räpäyttämättä. Lasten kanssa toimiminen on taas opettanut kärsivällisyyttä. Molemmista taidoista on valtavaa hyötyä niin työssä kuin siviilipuolellakin.

Aina ei ole kuitenkaan ollut ihan niin helppoa, ja tätäkin asiaa on täytynyt tahkota kantapään kautta. Muistan vieläkin elävästi edellisen kerran, kun meni hermo totaalisesti työpaikalla. Toinen osapuoli käyttäytyi lapsellisesti, ja silloin minulla ei ollut vielä itsevarmuutta hoitaa tilannetta oikein — eikä oikein osaamistakaan. Silläkään kerralla hermojen menettäminen ei auttanut yhtään mitään. Oloni ei myöskään parantunut. Jälkikäteen suorastaan vituttaa, kun en osannut käyttäytyä oikein. Jälkiviisastelu on helppoa, mutta huutamisen sijasta asiattomasta käytöksestä olisi vain pitänyt antaa suorilta varoitus. Ja senkin voi tehdä niin, että omat tunteet eivät juuri heilahda.


Mutta miksi sitten kannattaa purra mieluummin hammasta kuin sanoa suorat sanat? Tässä on viisi ahnaan pragmaattista näkemystä, miksi omat (erityisesti negatiiviset) tunteet kannattaa pitää kontrollissa:

  1. Vahvat tunteet heikentävät aivojen kykyä käyttää logiikkaa. Vahva tunnemyrsky sulkee abstraktin ajattelukyvyn, ja ihminen ei kykene enää ajattelemaan omaa pitkän aikavälin parastaan. Siksi stressaantunut ja tunnemyrskyn vallassa oleva ihminen sortuu väkivaltaan, syöpöttelyyn ja muuhun tyhmäilyyn, jota stabiilimmassa tilassa ei tulisi tehtyä. Suuttuminen tekee sinustakin laskutaidottoman trogdolyytin.
  2. Olosi on parempi. Hetkellinen tunnepurkaus voi tuntua sillä hetkellä hyvältä, mutta hyvä olo menee ohi nopeasti. Rapsakan tunteiden tuulettamisen jälkeen jää pahimmillaan vain hitaasti pyöriviä konttorituoleja, itkua vessasta ja vaivautuneita katseita.
  3. Sinua arvostetaan enemmän. Sanotaan mitä sanotaan, ihmisiä jotka kykenevät hillitsemään tunteitaan (myös posiitiivisia, valitettavasti), pidetään parempina johtajina.
  4. Sanottuja sanoja ei saa takaisin. Jos möläytät tarkoituksella jotain ikävää, voit helposti tuhota urasi tai ihmissuhteesi. Aina ei anteeksipyyntökään auta. Ja vaikka ihmiset väittävät olevansa anteeksiantavaisia, se johtuu yleensä vain huonosta muistista.
  5. Elät pidempään. Stressi tappaa, ja mikään ei nosta stressitasoa niin paljon kuin suuttuminen ja suuttumisen tunteille vallan antaminen.
  6. Bonus (jos olet pikkumainen): kun hillitset tunteesi vaikka toinen yrittää neuvotteluissa saada sinut pois tasapainosta, se ärsyttää vastapuolta enemmän kuin hirvikärpänen haarovälissä.

Negatiivisille tunteille antautumisesta ei seuraa mitään hyvää. Mitä enemmän tunteitasi pystyt kontrolloimaan, sitä onnellisempi olet.

Miten sitten saa hillittyä tunteensa?

Kaikki ovat tunteidensa herroja hyvinä hetkinä, mutta entäs sitten kun kahvikone kosahtaa, aamupalaksi himoamasi munakas on huurteisessa homeessa ja naapuri katsoo sinua käytävässä kieroon? Tai kun aamulla auto ei käynnisty, sukat hiertävät, selkä on kipeänä, polkupyörän kumi on tyhjä ja yöllä toinenkaan kumi ei saanut täytettä? Tai mitä sitten pitäisi tehdä, kun työntekijä tai kollega aloittaa tutun valitusvirtensä?

Aivan. Samaa kuin aikaisemminkin: ei yhtään mitään. Et ole vastuussa muiden ihmisten tunteista, ainoastaan omistasi. Sinun tehtäväsi on selviytyä tehtävistäsi niin hyvin kuin pystyt ja johtajana sinun pitää pyrkiä minimoimaan omien negatiivisten tunteidesi vaikutus työyhteisöön. Se on toki kaikkien fiksujen aikuisten tehtävä, mutta johtajalla se vastuu vain korostuu.

Tunteiden hillintä on onneksi helpompaa kuin kuvittelisi, ja ajan kanssa se muuttuu helpommaksi.

Kun tunteet ottavat vallan, sen huomaa kyllä. Suuttuminen aiheuttaa kehossa muutoksia (hengitys, lihasten jännittyminen, ryhti, käsien asento ja niin edelleen), mutta kytkös on onneksi kaksisuuntainen: kun suutut, hengitys muuttuu pinnalliseksi ja katkonaiseksi. Jos taas hengität suuttuessasi tietoisesti syvälle ja rauhallisesti, rauhoitut. Tämä on eräs arvokkaimmista body hackeista, jota olen oppinut. Kun huomaat suuttuvasi, tee näin:

  1. Pysähdy tilanteeseen. Hengitä syvään ja rauhallisesti, laskea hartioita alas ja taakse sekä avaa kädet, jos ne ovat ristissä edessäsi.
  2. Muistuta, mitä tilanteesta haluat. Voit sanoa sen mielessäsi ääneen, esimerkiksi: “haluan, että tämän tapaamisen jälkeen saamme sovittua asian x ja valmistumisaikataulun vähintään päivälle x. En suostu missään nimessä vähempään kuin y, mutta voin elää jos z.”
  3. Puhu tietoisesti hiljaisemmalla äänellä kuin mitä normaalisti puhuisit. Se pakottaa sekä sinut että vastapuolen keskittymään kuuntelemiseen, ja silloin heillä on myös korkeampi kynnys nostaa omaa ääntään.

Näillä keinoilla saan yleensä rauhoitettua itseni tilanteessa kuin tilanteessa, ja ne toimivat niin aikuisten kuin lastenkin kanssa.


Tästä kirjoituksesta voisi saada sellaisen kuvan, että kannatan tunteiden patoamista. Siitä ei ole kuitenkaan kysymys. Tunteet ovat hyvä asia, mutta jos tunteet ovat negatiivisia, ne kannattaa pitää itsellään. Jos taas ne ovat positiivisia, niitä kannattaa jakaa ympärilleen kuin ehdokaslehtisiä vaalikojulla.

Viisi vinkkiä, joista kiität minua kuolinvuoteellasi

Katleena pisti taas blogiinsa sellaisen pallon, että siihen on pakko lyödä takaisin.

Kukaan ei tiedä, montako päivää omassa mittarissa on vielä jäljellä — nuorempana se tuntui hyvin kaukaiselta ajatukselta, mutta ensimmäisen läheltä piti -tilanteen jälkeen ääni useimmiten muuttuu kellossa. Niin kävi minullekin. On ihan eri asia tajuta kuolevansa joku päivä järkitasolla kuin tuntea se munaskuissaan saakka. Ja kun tajuat asian tunnetasolla, muutoksia tapahtuu.

Nyt tavoitteenani onkin ottaa jäljellä olevasta ajastani kaikki mahdollinen irti. Ja toisin kuin luulisi, se ei tarkoita mitään hektistä juoksemista Tiibetin vuorille, varpaita turkoosinsinistä merta vasten, benji-hyppyjä avaruuden rajalta tai valkoista ilopölyä maksullisten naisoletettujen takapuolilta. Ehei.

Laatuaika on jotain ihan muuta.

Minulle laatuaikaa on se rapsakka sadepilvi, joka vilvoittaa kun on liian kuuma. Tai se hetki, kun lapsi kertoo superhuonon vitsin ja pierunauraa ennen kuin pääsee edes vitsin puoliväliin. Tai se, kun kulta katsoo juuri silleen kesken arkista kiirettä. Tai se, kun istut tärkeimpiesi kanssa ruokapöytään syömään ja juttelemaan. Tai kun huomaat keskellä ei mitään, ilman mitään järkevää syytä, olevasi onnellinen.

Laatuaika ei ole sen kummallisempaa, eikä laatuaikaa voi ostaa kaupasta tai suorittaa. Laatuaikaa syntyy vain, jos sinulla on riittävästi aikaa käsissäsi.

Aikaa ei kuitenkaan saa helposti lisää. Viheliäistä tässä kaikessa on vielä sekin, että yhtään ei voi tietää missä kohtaa sydän iskee viimeisen lyöntinsä tai suoni repeää aivoissa. Voit ihan hyvin olla elämäsi kunnossa, ja liiskaannut silti pannukakuksi ollessasi vessassa, kun naapuritontin rakennusnosturi tiputtaa tonnin terästä katon läpi. Tai voit liukastua ruokaöljyssä kylpeneeseen oravaan ja taittaa niskasi matkalla tanhukisoihin. Et vain voi tietää.

Siksi kannattaakin suhtautua jokaiseen sekuntiin kuin viimeiseensä. Ohessa viisi vinkkiäni, joilla saat lisää kierroksia mittariisi.

1. Puhelinkuri kunniaan

Ensinnäkin, opettele sanomaan EI. Jos et itse suojele omaa aikaasi ja rajojasi, päällesi kävellään koko ajan. Voit olla toki ystävällinen puhelinmyyjille ja aikavarkaille jos haluat, kunhan et vain anna tuumaakaan periksi. Alla muutamia vinkkejä, joilla pääset nopeiten eroon ei-toivotuista yhteydenotoista:

  1. Älä vastaa tuntemattomiin numeroihin ollenkaan. Katso myöhemmin kuka soitti ja soita vasta sitten takaisin. Koska firmallasi on CRM (onhan?), voit suhteellisen vähällä vaivalla integroida CRM:n asiakastiedot puhelimeesi – jolloin näet suoraan milloin soittaja on asiakas.
  2. Jos olet niin tyhmä, että vastaat tuntemattomaan numeroon ja siellä onkin puhelinmyyjä tyrkyttämässä pimeässä hohtavia Aku Ankka -kalsareita, voit vastata vaikka näin: “Mulla on just nyt huono hetki, mutta soittaisitko x tunnin/päivän/viikon kuluttua uudestaan?”. Sitten tallennat numeron ei-toivottuihin ja sillä hyvä. Muista: et ole velkaa aikavarkaille yhtään mitään.
  3. Ja jos olet edelleen niin tyhmä, että vastaat tuntemattomaan numeroon ja soittaja on joku pelastakaa-nälästä-kärsivät-syöpälapset-intergalaktiselta-imperiumilta -rahaston luukuttaja, voit vastata vaikka näin: “Nämä avustuspäätökset tehdään meidän firmassa tammikuussa, soittaisitko silloin uudestaan.” Ja kyllä, voit taas tallentaa numeron ei-toivottuihin.

Jos haluat lahjoittaa rahaa, tee se omasta aloitteestasi ja taustatyöhösi pohjautuen, ei muiden aloitteesta ja ehdoilla.

2. Aina kun voit, osta lisää aikaa

Rahalla ei periaatteessa saa lisää aikaa elämäänsä, mutta käytännössä se onnistuu kyllä. Moni yrittäjä kammoksuu rahan laittamista aikaa säästäviin työkaluihin tai palveluihin. Tiedän edelleen toimareita, joiden mielestä on ihan ok siivota itse oman firman vessoja. Toki, jos toimarilla ei ole parempaa tekemistä tai osaamisen ydintä on vessaharjan käyttö, vessansiivous on ihan hyvä valinta. Mutta sitten ehkä toimarin homma ei ole se oikea uravalinta.

Ihmiset upottavat myös ihan järjettömästi aikaa erilaisiin asioihin, missä ei ole ajankäytöllisesti mitään järkeä. Mietipä esimerkiksi näitä:

  1. Haluatko oikeasti omakotitalon? Se maksaa ensinnäkin ihan hitosti, ja koska sinulla ei kuitenkaan ole varaa sellaiseen kuin haluat, se omakotitalo on joko a) liian kaukana (jolloin joudut ajelemaan autolla työ- ja harrastusmatkoja suuren osan elämästäsi) tai b) se on sen verran huonossa hapessa, että sinulla palaa kaikki vapaa-aika rännien siivoiluun ja pihatöihin.
  2. Haluatko oikeasti auton? Jos tarvitset autoa, voitko hankkia sellaisen vuokralle, tai ajaa vaikka samat matkat taksilla? Auton omistaminen ei ole ilmaista rahallisesti eikä ajallisesti, ja kaikenlaisiin huoltoihin uppoaa elämässä ihan liikaa tunteja muutenkin. Itse välttelin auton hankkimista kuin ruttoa, ja viimein kun oli pakko, vuokrasin auton OpKulku.fi -palvelusta.
  3. Mitä oikeastaan edes haluat elämältäsi? Jos sinä et tiedä mitä haluat, olet koko ajan muiden johdateltavana ja armoilla (lukuvinkki: Eat that Frog! ja The Happiness Project). Kun tiedät mitä haluat, sinua ei voi ohjailla helposti väärille raiteille ja pystyt keskittymään olennaisiin asioihin.

Tietenkin, jos tykkäät käydä töissä jossa et viihdy maksaaksesi omakotitaloa johon sinulla ei ole varaa, siitä vaan. Eipähän ole vapaa-ajan ongelmia, kun siivoaa pihoja, tyhjentää rännejä ja lapioi vettä kellarista.

3. Älä anna muiden tuhlata aikaasi

Pari kuukautta sitten näytin henkistä monoa potentiaaliselle asiakkaalle, joka olisi voinut kantaa firman kassaan satoja tuhansia euroja. Kaikki vaikutti alkuun hyvältä, mutta pian alkoi näyttää siltä, että asiakas juoksutti meitä pelipaikoilla vain juoksuttamisen ilosta. Asiakas halusi siis vain katsoa kuinka korkealle hypätään kun käsketään. No, nuorempana olisin varmaan hakenut jostain vielä tikkaatkin, mutta nyt ei vaan enää taivu. Syynä ei ole nöyryyden puute, vaan kokemus. Asiakkaan toiminnassa oli nimittäin pari isoa ongelmaa, jonka vuoksi jätin kaupan sikseen:

  1. Asiakas ei ymmärtänyt ajan arvoa. Useimmiten organisaatioissa on tiukat rajat sille, montako euroa saa tuhlata ilman esimiehen lupaa, mutta samalla pahnan pohjimmaisillakin voi olla valtuudet tuhlata ihmisten aikaa kaikenlaisten tapaamisten ja palaverien muodossa ilman minkäänlaisia rajoitteita. Jos asiakas (ja asiakkaan organisaatio) ei osaa laskea ihmisten ajalle euromääräistä kulua, ei se tajua bisneksestä riittävästi muutenkaan.
  2. Alentuva suhtautuminen asiantuntijoiden aikaan. Jos asenne on alusta lähtien sellainen, että palvelun toimittajalle “näytetään kaapin paikka”, ei tuleva yhteistyö tule olemaan ruusuista. Firmani työ on monimutkaisten teknisten ongelmien ratkaisua asiantuntijoiden aivojen avulla, ja asiantuntijatkin ovat ihmisiä. Jos asiantuntijat eivät ole sydämellään mukana hommassa, tulokset eivät ole parhaita mahdollisia. Vääränlainen asiakkaan asenne myrkyttää projektin ennen kuin ensimmäistäkään bittiä on laitettu pinoon. Haluan että ihmiset antavat parastaan.

Tällaisissa tapauksissa on vain parempi kävellä ulos kun katua myöhemmin. Hyville tekijöille on aina töitä, ja elämä on liian lyhyt vaikeiden ihmisten kanssa puuhasteluun.

4. Yksinkertaista, suoraviivaista, automatisoi

Tämä pätee niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Pyrin minimoimaan tarpeettomat vaiheet kaikista prosesseista, mutta samalla yritän automatisoida ja suoraviivaistaa kaiken minkä voin. Jos huomaa tekevänsä saman asian monta kertaa samalla tavalla, sen voi yleensä tehdä helpommin ja nopeammin. Ja yleensä joku muukin on miettinyt, miten saman asian voisi tehdä helpommin. Arjessa on helppo tuhlata aikaa tarpeettomiin asioihin. Mieti esimerkiksi näitä:

  1. Kaupassa käynti: voit esimerkiksi säästää kaupassakäyntiajassa tilaamalla ruuat kotiin (onnistuu isoissa kaupungeissa keskusta-alueilla) tai käyttää vaikka Prisman kauppakassi-palvelua, jolloin ostokset pakataan valmiiksi ja kannetaan vielä autoonkin. Säästö tällaisilla palveluilla on helposti useita tunteja viikossa.
  2. Omaisuus: jos tarvitsen jotain oikeasti, ostan aina kun voin niin hyvän tuotteen kuin mahdollista — vaikka se maksaisikin kipeästi. Sanonta “köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa” pitää todella hyvin paikkansa. Älä osta paskoja työkaluja, aurinkolaseja, vaatteita tai oikeastaan yhtään mitään, ellei ole aivan pakko. Paskat tuotteet ovat parhaimmillaankin epätyydyttäviä ja pahimmillaan vaarallisia. Sen lisäksi, paskat halpistuotteet menevät helpommin rikki, ja kohtelet niitä huonommin, koska ne ovat halpoja.

5. Nirhaa notifikaatiot, sanitoi sähköpostit

Notifikaatiot ovat saatanasta. Jokainen puhelimeesi asentama kikkare haluaa ilmoittaa sinulle koko ajan, ihan kaikesta. Tapa puhelimestasi mahdollisuuksien mukaan kaikki ääninotifikaatiot ja poista tarpeettomat ohjelmat. Psykologisesti on todella kuormittavaa, jos sinua häiriköidään koko ajan. Pienikin ajatuskatkos on kriittinen, jos käytät aivojasi johonkin tärkeään. Ja toivottavasti käytät.

Sähköposteista olen vaahdonnut aikaisemminkin. Sähköpostien hallinta on yksi ajanhallinnan perusasioita, ja se miten hoidat sähköpostejasi kertoo miten hoidat kaikkea muutakin elämässäsi. Joko olet oman elämäsi valtias, tai sitten olet koko ajan muiden oikkujen vietävänä.

Sinun valintasi.


Käytä aikasi siis mahdollisimman tehokkaasti ja ole häikäilemätön oman aikasi suojelemisessa. Se on suorastaan velvollisuutesi. Jos joudut valitsemaan oman aikasi ja jonkun tunteiden välillä, tiedät kyllä mitä tehdä. Jonkun toisen loukatut tunteet ovat paljon parempi vaihtoehto kuin liian aikaisin loppunut elämäsi.

Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi vain pari kuukautta aikaa?

Kirjoitin keväällä ikävästä tapahtumasta, jossa selän murtumisen yhteydessä keuhkoista löytyi möykky jonka nimesin Mölöksi. En tosin kertonut, että tilanne ei ollut vielä ohi. Erilaisten testien kavalkadin jälkeen tuli seurantasykli, ja kriittisin seurantatutkimus on nyt takana. Mölö ei ole paisunut, ja se on melko suurella varmuudella arpi jostain vanhasta keuhkon tulehdustilasta. Nyt uskaltaa siis jo hengittää.

Se on ihan helvetin pysäyttävän brutaali tunne, kun ei ole varma, näkeekö seuraavaa joulua vai ei. Kun epävarmuus oli pahimmillaan, sähköhammasharjani meni rikki. Muistan tuijottaneeni sitä vilkkuvaa ja surisematonta kapistusta, ja ajattelin että uutta ei varmaan vielä kannata ostaa. Kaikkein pysäyttävin hetki kuitenkin oli se, kun kävin radioisotooppitutkimuksessa TYKSin kellarissa. Kroppaan ruiskutettiin radioaktiivista ainetta, jonka kertymistä sitten kuvattiin. Se ei kuitenkaan ollut pysäyttävää, vaikka olikin ”jee, tuleekohan minusta supersankari, jonka supervoima on kärttykatse” -jännittävää. Pysäyttävintä oli odottaa samassa kerroksessa, jossa annetaan lasten sädehoidot. Se tunne kun tuijottaa sellaista keraamista seinälaattaa, johon on liimattu piristykseksi laimeita perhosenkuvia. Se tunne kun tajuaa, mitä monet vanhemmat ovat tässä samassa paikassa varmaan tunteneet. Kaikki se pelko, ahdistus, kipu ja voimattomuus. Voin sanoa, että sydämeni murtui ihan vähän sinä päivänä.

En kertonut kovinkaan monelle mahdolliseen kuolemaan liittyvistä ajatuksistani tuona aikana. Useimmat läheiset suhtautuivat tilanteesta puhumiseen vähän kielteisesti, osa yritti olla huomioimatta koko asiaa. Loppujen lopuksi en kertonut kenellekään, mitä valmisteluja mielessäni kävin läpi. Se oli helpompaa. Nyt kun tilanne on jo ohi, voi vähän aiheesta avautuakin. Tyypilliseen tapaani tein jo suunnitelmia erilaisten vaihtoehtojen varalle. Tein esimerkiksi listan asioista, joita halusin tehdä. Mitenkään vähemmän yllättäen, listalla oli enimmäkseen ihmisten tapaamisia ja kokemuksia. Listalta ei tosiaan löytynyt sellaisia kuin ”juttele puhelinmyyjälle”, ”juo viinaa”, ”osta jotain kivaa” tai ”mene töihin”.

Oma listani. Tai ainakin ensimmäinen sivu.

Moni kuvittelee, että läheltä liippasi -tilanne tekee pehmeämmäksi. Surprise, motherfuckers! Ei tee. En siedä enää samaa paskaa kuin vuosi aikaisemmin. Saas nähdä mitä tästä seuraa, mutta ei ainakaan pelkkiä pehmeitä aatoksia.

Jos sinä kuulet, että ensi joulu voi olla viimeisesi, mitä haluaisit tehdä? Siis oikeasti? Ja tämä ei ole mikään retorinen kysymys. Sama tilanne voi tulla eteen aivan kenelle hyvänsä (esimerkiksi viimeksi isoja juttuja joutui miettimään myös yrittäjäkollegani Jari, jonka tarinan loppu oli onneksi onnellinen). Jos aikaa onkin jäljellä viikkoja, siinä ajassa ei maailmaa kierretä tai perhettä perusteta.

Carpe diem, perkele.