Onnellisuuden lista

Aika paljastella jälleen henkilökohtaisuuksia.

Kirjoitin pari vuotta sitten itsensä tuntemisen merkityksestä esimerkiksi strategiasuunnittelun pohjana. Yksi keskeinen apuväline itselleni on ollut Rubin Gretchenin The Happiness Project -kirjaan perustuva Lista. Lista on yksinkertainen lista asioista, joita noudattamalla voi tulla onnelliseksi. Lista on henkilökohtainen ja sen sisältö riippuu pitkälti siitä mitä haluaa omassa persoonassaan painottaa.

Monikaan ei varmaan osaa yhdistää tästä listassa esiintyviä pehmeitä piirteitä allekirjoittaneeseen. Siitäkin huolimatta tai juuri siksi, tässä on minun listani:

  1. Ole Optimus Prime. Tämä liittyy johtamiseen ja omaan persoonaan. Millainen johtaja haluan olla?
  2. Luota hämähäkkivaistoon. Yhdeksän kertaa kymmenestä olen huomannut, että oma vaisto on ollut oikeassa. Iso osa ongelmista olisi ollut elämässäni vältettävissä, jos olisin vain kuunnellut alitajuisten mekanismien tuotoksia.
  3. Ei. Tästä olen kirjoittanutkin. On hirvittävän tärkeää, että oppii suojelemaan omia rajojaan.
  4. Älä ota ilkeytenä sellaista joka on selitettävissä typeryydellä. No, tämä on itselleni vain hyvä muistutus. Suurin osa tilanteista joissa olisi voinut loukkaantua, johtuu vain siitä että toinen osapuoli on puupää — siitä ei kannata ottaa kierroksia tarpeettomasti.
  5. Päästä irti vihasta. Jep. Janne-setä voi olla hyvin, hyvin vihainen.
  6. Rakasta itseäsi. Imelää, mutta hyvä muistuttaa itseään siitä että kaikessa ei ole ihan läpipaska.
  7. Etsi aina kauneutta. Tämä on enemmänkin muistutus siitä, mitä vaihtoehtoja valita jos vaihtoehtoja on tarjolla. Pätee työkaluihin, ohjelmiin ja myös persooniin.

Tämän listan kanssa olen nyt elänyt jo monta vuotta. Se tuntuu edelleen oikealta. Useassakin kohtaa on usko loppunut, mutta aina kun törmää henkiseen seinään tai huomaa että ei ole varma mitä pitäisi tehdä, listasta on ollut apua.

Millainen olisi sinun listasi?

Tärkeät asiat ovat vähän vaikeampia

Kyllä, tämä on kirjoituskone.

Kyllä, tämä on kirjoituskone.

Tiedän olevani joissain asioissa kovin ristiriitainen ihminen. Mielestäni tietotekniikka on parasta mitä ihmiskunnalle on tapahtunut. Valtava määrä tietoa on käytettävissämme aivan marginaaliseen hintaan, mihin kellonaikaan hyvänsä. Hyppäykset teknologiassa mahdollistavat uusia ja hienoja työkaluja, tieteen läpimurtoja ja kokemuksia. Arki muuttuu nopeammin kuin ikinä. Sen suhteen on hieno hetki olla elossa.

Samaan aikaan huomaan, miten tärkeitä analogiset asiat ovat.

Kirjoitin ystäville kiitoskirjeitä kirjoituskoneella, ja se oli välillä tuskaisen vaivalloista. Mekaaninen kirjoituskone on raskas kirjoittaa, ja virheitä ei saa tulla. Tämänkin blogikirjoituksen olisin joutunut kirjoittamaan monta kertaa uusiksi. On kuitenkin aivan eri asia lähettää kiitostekstiviesti kuin kirjoittaa sellainen mekaanisella kirjoituskoneella.

Tärkeät asiat saavatkin olla vähän vaivalloisia.

Kaksi kysymystä jotka muuttivat elämäni

kysymykset

Paljastan nyt salaisuuden, jonka tietää vain kourallinen läheisiäni. Se on helppo ja vaivaton työkalu, jonka käyttämisen jokainen osaa, ja aikaa siihen menee vain alle minuutti päivässä. Sen avulla kuitenkin tulet saavuttamaan käsittämättömän hienoja asioita, oppimaan uusia tapoja ja tulet onnelliseksi.

Ja ei, vastaus ei ole “oikea lääkitys.”

Joka päivän päätteeksi kysyn itseltäni kaksi kysymystä:

  1. Mikä oli tänään parasta?
  2. Mitä teen huomenna paremmin?

Ei muuta. Olen tehnyt näin jo useamman vuoden, ja metodin edut ovat kiistämättömät. Kysymykset pakottavat minut ajattelemaan positiivisesti ainakin kerran päivässä ja miettimään konkreettisen ja selkeän kehityskohteen seuraavalle päivälle. Kun tätä tekee joka ikinen päivä, ei yksinkertaisesti voi olla muuttumatta.

1. Mikä oli tänään parasta?

Kysymyksen on tarkoitus alleviivata elämän tärkeitä asioita, koska ne tuppaavat usein unohtumaan. On liian helppo juosta nivuset vaahdossa kriisistä toiseen, ilman että pysähtyy oikeasti miettimään asioita yhtään sen enempää. Sen lisäksi voi olla hyvinkin yllättävää huomata, että mistä sitä omat kicksinsä oikein saakaan. Monelle tulee yllätyksenä vielä vanhempanakin, että oma työ ei ehkä olekaan se mitä oikeasti haluaisi tehdä.

Usein päivän parhaat asiat eivät liity mitenkään työhön tai tekemiini asioihin, vaan muiden ihmisten käytökseen. Lapset ja heidän kanssaan puuhastelu ovat yleensä myös hyvin edustettuina listalla.

2. Mitä teen huomenna paremmin?

Tämä kysymys oli aikaisemmin muodossa “mikä meni päin helvettiä”, mutta kiitos Katleenan piiskaamisen, yritän pistää sanoja positiivisempaan järjestykseen. Ja hyvinhän se positiivisuuden kautta ajatteleminen toimii.

Kysymyksen tarkoituksena on kohdistaa ajatukset tulevaisuuteen ja kehityskohteisiin. Helpoin tapa muuttaa omaa käytöstään on opetella tekemään konkreettisesti asioita jotenkin toisin. Siksi kysymyksessä lukeekin “teen” eikä esimerkiksi “haluan” tai jotain muuta yhtä höttöistä.

Jos kehityskohteita olisi useampia, tai jos aikajänne olisi pidemmälle kuin yksi päivä, epäonnistuminen olisi lähes varmaa. Kun tavoitteena on tehdä vain huomenna jotain paremmin, se on helppo muistaa ja pitää mielessä.

Kysymykset eivät ole vaikeita, ja niihin vastaamiseen ei mene kauaa. Ja vaikka unohtaisitkin seuraavana päivänä sen mitä lupasit tehdä, asia kaivertaa alitajunnassasi ja huomaat kuitenkin tekeväsi asioita eri tavalla.

Kokeile metodia huviksesi vaikka pari viikkoa. Takaan että huomaat muutoksen.