Kannet Kindlelle

moleskine-for-kindle

Yksi iso miinus Kindlessä on: siihen ei voi kirjoittaa. Tai voi, mutta se on uskomattoman tuskallista. Ipadissa voisi tehdä toki muistiinpanot Evernotella, mutta iPadilla tulisi kyllä tehtyä sitten paljon muutakin ja lukeminen jäisi sikseen. Kanniskelin Kindlen mukana pientä paperivihkoa ja kynää, mutta joku kolmesta tuntui aina olevan jossain eri paikassa.

Tilasin viime viikolla Amazon.co.uk:sta Moleskinen Folio e-Reader Coverin Kindlelle. Se on tavallisen A5 -arkin kokoinen kansi, jossa toisella puolella kirjoitusvihko ja toiselle puolelle saa Kindlen kiinni joustavilla nauhoilla.

Olisi varmaan pitänyt olla vähän tarkempi, koska kansisysteemi sopii hyvin ensimmäisen sukupolven Kindlelle (siis sellaiselle jossa on fyysinen näppäimistö). Perusmallille se on liian iso. Uupumaan jää reilut viisi senttiä. Sen sijaan että olisin alkanut lähettelemään kantta takaisin, liimasin Kindlen takapuolelle ja kannen sisäpintaan Velcro-tarrat. Kindlen saa kannesta irti niin halutessaan, mutta muutoin se pysyy tiukasti kansisysteemissä kiinni. Perfect.

Ainoa miinus Moleskinen kannessa on se, että kynälle ei ole omaa varsinaista säilytyspaikkaa kannen sisäpuolella. Koomista sinällään, koska kannen isoin myyntiargumentti on nimenomaan se kirjoittamismahdollisuus.

Muilta osin tuo kyseinen kansiratkaisu on todella laadukas (nahkaa sisältä ja Moleskinen peruspintaa ulkoa). Kirjoitusmahdollisuuden lisäksi se tuo lukemiseen sellaisen vähän enemmän kirjamaisen fiiliksen.

Moleskine Folio e-Reader Cover löytyy luonnollisesti Amazonista.

Diktaattorin käsikirja

diktaattorin-kasikirja

Katleena Kortesuo* ja Olli-Pekka Vainio ovat kirjoittaneet mahtavan kirjan viestinnästä. Diktaattorin käsikirja ei todellakaan ole mikään pölyinen pumaska kielioppisääntöjen sorvaamisesta arkikäyttöön, vaan teksti on tylyä tykitystä alusta loppuun. Kirja on kirjoitettu aloittelevalle (tai miksei jo vähän kehittyneemmällekin) diktaattorille, ja se sisältää mitä parhaimpia neuvoja propagandan alkeista käytännön kikkoihin.

Alla on muutamia lyömättömiä löydöksiä. Jos näillä ei tule diktaattoriksi, niin ei sitten millään.

“Aina kun vaihdat mielipidettäsi, se on tuotekehitystä, ei periaatteiden myymistä.”

Diktaattorille on siis tärkeää pystyä kääntämään takkiaan nopeasti, mutta samalla täytyy pystyä selittämään asiat parhain päin. Selittelyn lisäksi tärkeää on löytää oikea ulkoryhmä, jota vastustamalla saa taakseen suuret ihmismassat. Tähänkin löytyy näppäriä neuvoja:

“Suomen mittakaavassa kannattaa siis leimata ongelmiin syyllisiksi 80 000–500 000 henkilön ryhmä. Tällaisiksi sopivat esimerkiksi maahanmuuttajat, työttömät, poliitikot, uskovaiset, turkulaiset tai vain ylimalkaisesti “isokenkäiset”.”

(Kiitos tästäkin. Onhan se nyt selvää, että turkulaiset, nuo vanhan pääkaupungin syöpäläiset, ovat syypäitä sateenkaarisyrjintään, kuuttien nuijimiseen ja kissanpentujen kuristamiseen.)

Teoriaa tukemaan löytyy myös hienoja esimerkkejä. Propagandapuolella Guggenheim saa korvilleen monta kertaa (ja syystäkin):

Huomaathan, että sekä postimyyntilääkettä että Guggenheimia saa tilata vain pitkäkestoisina sopimuksina. Kunnon diktaattori pyrkii pitkäkestoiseen valtaan. Vaalikaudet ovat amatöörejä varten.

Kirja puhuttelee minua tietenkin syvästi, ja aion ottaa kirjan opit osaksi arkiviestintääni.

*) Disclaimer: Katleena istuu Aucor Oy:n hallituksessa.

Kindle ajaa minut konkurssiin

KT-slate-02-lg._V399156101_

Pentuna luin koko Kuopion kaupunginkirjaston nuortenosaston. Lukuintoa hidasti ainoastaan se, että kirjat joutui kantamaan kotiin. Ahmin saaliini yömyöhään Valittujen Palojen tilaajalahjana saadun lukulampun avulla (sellainen joka laitetaan klipsillä kirjan selkämykseen kiinni). Piti sekin lopettaa, kun ei ollut varaa ostaa koko ajan uusia pattereita.

Kilpajuoksu hiipuvan polttimon kanssa ilmeisesti kehitti lukunopeuttani, koska pystyn lukemaan nykyään englanninkielistä peruskirjallisuutta 800–1000 sanan minuuttivauhdilla, riippuen vähän testistä ja tekstistä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pusken peruspumaskat läpi melkoisella rytinällä. Kirjoista on tullut minulle samanlaista kulutustavaraa kuin muustakin arkikamasta. Hankin ainoastaan koskettavimmat kirjat kuolleelle kasville painettuna.

Amazonin bisnesmalli ei ainakaan ole vähentänyt lukemisiani. Tuoreen bestsellerin saa omalle kindlelle alle minuutissa, eikä hintakaan päätä huimaa. Voi unohtaa rakettilaudat ja teleportterit, tämä on sitä tulevaisuutta jota en osannut pienenä poikana edes unelmoida!

Kindlessäni on tällä hetkellä 134 luettua kirjaa, ja uusien kirjojen ostaminen on aivan liian helppoa. Joudun vähän väliä hillitsemään ostohimojani, koska päädyn sitten lukemaan yötä myöten mielenkiintoisia uutuuksia. Minulle käy helposti vähän samalla tavalla kuin Katleenalla Stephen Kingin kirjojen kanssa, paitsi että olen ollut sekakäyttäjä jo pienestä pitäen. Enkä edes halua lopettaa.

Lopuksi pari kirjavinkkiä

Olen saanut ihan uskomattoman hyviä lukuideoita Parantaisen Jarilta (osta hänen kirjojaan, niin löydät niiden takaa mainiota kirjavinkkejä lukulistallesi). Pistän hyvää kiertämään. Jos sinun pitää lukea vain 5 englanninkielistä yrittämiseen liittyvää kirjaa, lue nämä:

  1. Street Smarts: An All-Purpose Tool Kit for Entrepreneurs (Brodsky, Norm.). ★★★★★
  2. ReWork: Change the Way You Work Forever (Fried, Jason & Hansson, David Heinemeier). ★★★★★
  3. The E-Myth Revisited (Gerber, Michael E.). ★★★★☆
  4. The Toilet Paper Entrepreneur (Michalowicz, Mike). ★★★★☆
  5. Blue Ocean Strategy: How To Create Uncontested Market Space And Make The Competition Irrelevant (Kim, W. Chan & Renee Mauborgne). ★★★★★

Ja kuten aina, uusia mielenkiintoisia lukuvinkkejä otetaan mieluusti vastaan!

Dear diary…

When I was younger, I had to write my short novels using a cheap typewriter. That was a necessity, because I have utterly terrible handwriting (even I have a hard time to understand what the hell I have written). However, paper and ink wasn’t cheap. After some time, I had to stop using the typewriter too. I had to write, though. As many writers know, it isn’t something you just can stop at will. It is the urge.

So, I started to write a diary. At first I used the diary as a some sort of collection of infinite wisdoms. As a teenager. Right. Ahem.

I had a pretty rough patch in my life about 15–20 years ago. I had a diary that had all the small details about the things that happened during those times. The book was lost during the bankruptcy auction when I was in the army, and I don’t know what happened to it. I would be willing to pay thousands of euros if I just could get it back.

Last year, I started to write a diary again. This time I didn’t feel any pressure about the quality of the text. I just wrote anything that I felt was worth of mentioning. People, places, feelings — that kind of stuff. It feels awesome.

I prefer large lined Moleskine. It is kinda cliché, because Moleskine is the only notebook that a true hipster can use. I don’t care. I love it. It is sturdy, paper is good quality and it smells right. It is something you just want to touch. I tried using normal ballpoint pen for writing, but it felt too heavy to use. Normal ink pen wasn’t fun either, because the ink has a tendency to smudge pages. Now I use gel ink pen, which is perfect. Ink is liquid enough so that you don’t have to press it too hard, and the gel ink dries fast.

Best part of the diary is that you can actually empty your head bucket on a regular basis. It is much less crowded in there when you can filter relevant stuff out and on the paper.