“Sun perse on noussut ylemmäs”

Salihommat ehtivät olemaan reilun kuukauden täysin retuperällä. Pari perättäistä flunssaa, remontti ja muutto pitivät huolen siitä, että salille ei ole ollut asiaa. Nyt onkin hyvä hetki käydä vähän läpi, mitä on saanut rautaa halaillessa aikaiseksi.

Muuton yhteydessä purin vanhoja vaatteita, ja sieltä löytyi laadukas huppari jota en ollut hennonnut heittää kierrätykseen. Sain sen kiitokseksi Boost Turulta, kun kävin jakamassa tarinani Epäonnistumisen päivässä 2011. Muistan vieläkin miten vitutti, kun en mahtunut siihen. Huppari ei siis ole mitenkään erityisen pieni (L), mutta silloin se ei olisi mahtunut kiinni ilman leipäveistä ja jeesusteippiä. Nyt se meni päälle suht kivuttomasti.

Se oli hieman hämmentävä hetki. Ensimmäisenä ajattelin, että vaatteenpienentäjätonttujen veemäinen veljeskunta onkin viettänyt railakkaan pikkujouluiltaman ja pienessä pöhnässä sitten käynyt vaihteeksi lajittelemassa kuivausrumpuun parillisia sukkia ja venyttämässä varastoituja vaatteita. Mutta joo ei. Kyllä se on ihan alkuperäisessä koossa.

Ook ook.

Luulen, että aika monella kroppaansa muokkaavalla saliapinalla on samanlaiset fiilikset. Tuntuu, että tuloksia ei tule pitkään aikaan, ja sitten tulokset tulevatkin yhdessä hujauksessa. Ei siksi, että ne oikeasti tapahtuisivat nopeasti, vaan siksi, että muutos on niin salakavalaa ettei sitä itse huomaa.

Moni on sanonut huomanneensa muutokset saliharrastuksen alettua, mutta itselläni on ollut oikeasti ongelmia muutosten huomaamisessa. Se johtuu ihan vaan siitä, että itsellä on mielessään tietty omakuva, jota ei ole nopea karistaa. Kun oma mielikuva on punkero, siitä ei pääse irti helposti. Aina se vaatii sen jonkun toisen sanomaan, että perse on noussut ylemmäs. Tarina ei tosin kerro, että tarkoitettiinko tällä heitolla naamaa vai tarakkaa.

Saliharjoittelun alkeisoppimäärä

Harmittaa vähän, että mennyt salille aikaisemmin. Kynnys salille menemiseen oli melko korkea, koska en ollut käynyt salilla ennen vuotta 2015 kuin ehkä kerran tai kaksi. Onneksi sain kyytiapua Arokin Esalta, joka lähti henkiseksi tueksi näyttämään miten hommat toimii. Ensimmäiset salikerrat yksin olivat kohtuullisen kuumottavia.

Otin aika nopsaan Personal Trainerin avuksi. Se, että ei tajua liikkeistä hevonhumppaa, on oikeastaan siunaus. Mitä vähemmän vanhoja virheitä tarvitsee unohtaa, sitä helpompaa uusien liikeratojen opiskelu on. Esimerkiksi kyykkäämisen suhteen alku oli ihan hirveää, mutta koska liike ei ollut yhtään tuttu, pääsin opettelemaan uuden liikkeen ohjattuna paljon helpommin.

Ensimmäinen vuosi meni iloisesti PT:n tekemän treeniohjelman mukaisesti. Noudatin ohjelmaa melko orjallisesti, mutta sitten kävi ikävästi ja rasautin selkäni salilla. Toipumisen jälkeen työkaverit vinkkasivat Bull Mentulan etävalmennuksesta. Bull’s All Out olikin juuri se mitä vittuuntunut mieli kaipasikin. Lopputuloksena hiki lensi, rasvaa suli ja lihasta tuli. Ei ihan samaa tahtia kuin vihreiden puheenjohtajalla, mutta kuitenkin.

531 — viimeinkin treeniohjelma rouheille ruuhkavuosille

All Out oli aika rankka rupeama, enkä kyennyt osallistumaan enää seuraavaan. Vaikka valmennus oli kaikkinensa hyvin tehokas, se vei yksinkertaisesti liikaa aikaa ja keskittymistä. Avioero ja sen jälkeinen uuteen elämään totuttelu eivät antaneet juurikaan aikajoustoja, ja oli pakko keksiä jotain muuta.

Sen sijaan että olisin heittänyt hanskat tiskiin, aloin etsimään jotain fiksuja vaihtoehtoja tällaiselle aikahaasteiselle nelikymppiselle toimarille. Eikä kauaakaan, kun Suomen kenties epäsovinnaisin lakimies Jussi Kari auttoi seuraavaan vaiheeseen siirtymisessä ja esitteli 531 -ohjelman. 531:ssä onkin monta kivaa puolta:

  • Se on rakennettu tasaista kasvua silmällä pitäen.
  • Se on perusperiaatteiltaan yksinkertainen ja parin syklin jälkeen helppo oppia.
  • Se ei vaadi niin paljon aikaa kuin monet PT:n virittelemät ohjelmakokonaisuudet. Joka viikko ei tule uutta ninjaliikettä.
  • Tuloksia tulee tasaisesti, joka sykli.
  • Ohjelma rakentuu hyvien perusliikkeiden (mave, kyykky, penkki, pystypunnerrus) päälle, ja niihin keskittymällä lihakset kehittyvät suht’ tasapuolisesti.

Tulokset

Nyt kun katsoo taaksepäin, on helppo nähdä kehitystä. Otin tähän neljä olennaista liikettä (kyykky, penkki, mave ja pystypunnerrus). Näistä mave ja pystypunnerrus ovat selkeästi heikoimmassa hapessa, koska aloitin tosissani niiden kanssa puuhastelun vasta alkuvuodesta.

Kyykky (alla) on siitä kiva liike, että se parantaa kivasti myös tasapainoa, ja ohjelmaan ei tarvitse välttämättä erillistä jalkapäivää. Voin sanoa, että noilla painoilla jalat ovat kipeänä syvältä perseestä ihan ilman jalkaprässiäkin.

Kyykky

Maastaveto on toinen kiva liike. En oikein ymmärrä, miksi en ole aikaisemmin ottanut sitä tosissani. Veikkaisin, että syynä on selän murtumisesta jäänyt pieni epävarmuus, koska mavella varmaan saa rikottua selkänsä jos liikkeen tekee väärin. Toisaalta, sain tähän sen verran hyvän ohjauksen Elixia Onkiniemen PT:ltä, että uskalsin alkaa nostelemaan painoa ihan tosissaan. Alussa kehitys ei tuntunut oikein etenevän, kun päätin että teen mavea ilman mitään vetoremmejä. Nyt vedot alkavat jo tuntuakin jossain.

Maastaveto

Penkkipunnerrus on kiva liike, mutta tässä on vähän sama ongelma kuin kyykyn kanssa. Painon alle jääminen ei hirveästi houkuta, ja jos pää ei kestä, ei rautakaan nouse. Sen lisäksi mulla on penkkitekniikassa varmasti parannettavaa. En kiirehdi tämän kanssa, koska olkapäihin saadut vauriot eivät parane kunnolla — ja koska olen niiltä välttynyt toistaiseksi, niin ajattelin yrittää pitää tilanteen samanlaisena vastaisuudessakin. 😉

Penkkipunnerrus

En oikein tiedä mitä mieltä olisin pystypunnerruksesta. 531:n alussa jouduin jauhamaan liikettä pelkällä 20 kg tangolla, ja se alkoi aika nopeasti v*tuttaa. Nyt tilanne on jo vähän helpottunut, ja on päässyt kiskomaan oikeita painojakin.

Pystypunnerrus tangolla

Tuloksia on siis tullut. Se hyvä puoli saliharrastuksessa on, että ei enää tuijota vaakalukemaa ultimaalisen hyvinvoinnin mittarina. Se kun ei kerro juuri muuta kuin kokonaismassan. Mittanauhan kanssa on vähän samaa ongelmaa: vyötärönympärystä mittaillessa näkee kyllä läskit, mutta ne näkee kyllä ihan paljaalla silmälläkin, thank you very much. Siksi selkeimmät tulokset näkyvätkin vaatteiden istuvuudessa ja ihan konkreettisissa voimatuloksissa.

Mitä seuraavaksi?

Kesän aikana pääsi kertymään vähän parisuhdeplösöä vatsalaukun ympärille. Mikään iso ongelma se ei ole, mutta tuollainen lisuke on harmillinen särö omassa psyykessä, joten vatsaa voisi taltata seuraavaksi vähän soukemmaksi. Se onnistuu ihan vaan vähentämällä sokereita ja valkoista höttöä ruokavaliosta.

Sitten voisi kokeilla 531-ohjelman Jim Wendlerin Boring but Big -varianttia ja katsoa, miten se toimii.

Tavoitteet, toteutus ja takaiskut

Kahdeksan vuotta sitten tajusin selkeällä kirkkaudella, että jos jatkan samaa tietä, edessä olisi ennenaikainen kuolema. Olo oli kaikin puolin paska, kroppa natisi liitoksissaan ja muutenkin oli asioita, joihin en ollut itsessäni tyytyväinen. Tiesin myöskin, etten voi korjata kaikkia elämäni epäkohtia yhdellä kertaa. Kun tajusin tämän, tein itselleni 10-vuotissuunnitelman:

  1. Lopeta unilääkkeiden käyttö.
  2. Mene terapiaan.
  3. Hankkiudu eroon alkoholista.
  4. Ryhdy liikkumaan säännöllisesti.
  5. Aloita saliharrastus.
  6. Ryhdy syömään terveellisesti.
  7. Opettele nukkumaan paremmin.

Kun listaa katsoo, tulee pakostakin aika uuvahtanut olo. Kaikkia asioita ei voinut tehdä kerralla, joten oli pakko palastella lista tärkeysjärjestykseen. Ensimmäiseksi saivat lähteä unilääkkeet. Burnoutin ja epäonnistuneen masennushoidon seurauksena jäin nalkkiin unilääkkeisiin, niinpä lopetin niiden käytön ns. cold turkey -metodilla. Hirveitä myrkkyjä.

Alkoholin poisjättäminen oli melko vähäeleinen tapahtuma. Esikoisen syntymän jälkeen en vain enää halunnut alkoholia elämääni, joten se jäi pois. Valitettavasti sosiaalinen elämä vähän kärsi, mutta sittemmin ei ole kyllä harmittanut. Tajusin myös, että useimmiten join vain siksi, että sietäisin sosiaalisten tilanteiden painetta ja idioottien seuraa. Ja päädyin sitten samalla itsekin olemaan idiootti.

Kun unilääkkeet ja alkoholi olivat häipyneet elämästäni, sydämentykytys tasaantunut ja muutenkin alkoi tuntua että ehkä en kuolekaan, menin terapiaan. Jos ihmettelet miksi, edellisessä kirjoituksessa mainittu viimeisin esimerkki on ihan omasta elämästä. Ensimmäiset kolme vuotta terapiasta tuntuivat lähinnä perslihasten leventämiseltä, mutta neljäntenä vuonna aloin jo huomata positiivisia vaikutuksia. Kognitiivinen psykoterapia toimii minun tapauksessani melkoisen hyvin. En pääsääntöisesti nimittäin kertoile itsestäni ihmisille kovin syvällisiä asioita, koska olen vähän liiankin hyvä väistämään itselleni kivuliaat ja hankalat aiheet. Terapeutin kanssa sellaista ongelmaa ei ollut, koska se ruoja vain istua pönötti hiljaa tuntikaupalla.

Muistan yhdenkin istunnon, jossa terapeutti vain odotti minun puhumistani 20 minuuttia. Se oli ihan jäätävää. Ensimmäistä kertaa elämässäni hävisin hiljaisuusleikin.

Terapian edistyessä sain kiinni myös fyysisen hyvinvoinnin merkityksestä, joten kolmisen vuotta sitten aloin käydä pitkillä kävelylenkeillä. Kävelylenkit ovat mitä mainioin tapa purkaa energiaa ja rauhoittua stressaavan päivän jälkeen. Ja koska minulla on ihan liian vähän aikaa, lenkit ovat myös oiva paikka kuunnella äänikirjoja ja podcasteja. Kilometrejä kertyy päivässä edelleen useita, vaikka en enää harpokaan päivittäisiä viiden kilometrin marsseja kuten aloittaessani.

Kävely tekee hyvää mielelle ja keholle.
Kävely tekee hyvää mielelle ja keholle.

Vähän yli vuosi sitten aloitin saliharrastuksen. Jännitti ihan saatanasti. Minulle oli jäänyt nuoruudestani hirvittävä trauma liikkumisen suhteen, joten tämä oli henkisesti kaikkein korkein kynnys. Ystävien vitt… tuen avulla selvisin kuitenkin ensimmäisistä kerroista ilman isompia kommelluksia. Ja koska halusin päästä mahdollisimman helpolla, palkkasin personal trainerin auttamaan perusliikkeiden kanssa. Nyt tulokset alkavat jo vähän näkyäkin, eivätkä hartiat enää mahdu lempipukuuni.

100 kg
Nyt salilla nousee jo syväkyykyssä 100 kg. Aloittaessani en jaksanut nostaa edes tankoa.

Tänään olen menossa kohdassa “ryhdy syömään terveellisesti”. Olen siis melkein pääsemässä 10-vuotissuunnitelmani päätepisteeseen. Matkalla on ollut kohtalaisesti takapakkeja ja hidasta etenemistä. Kun pitkäaikaiset tavoitteet tykyttävät takaraivossa, se on kuitenkin auttanut puksuttamaan kohti sellaista tulevaisuutta, jossa haluan elää.

Muutos ei koskaan ole mikään ulkoapäin tuleva taikasauvan tökkäisy. Se on sisältäpäin lähtevä pirun hidas prosessi, jonka jokainen lykkäyspäivä lykkää myös tavoitteiden toteutumista.

Salimörkötehtaalta päivää!


Osallistuin Jari ”Bull” Mentulan All Out -valmennukseen. Kymmenen viikon mittainen spurtti on nyt päättynyt, ja olo on olosuhteet huomioiden mitä mainioin. Välillä oli kyllä sellaista tuskaa että ei ole tosikaan, mutta se oli täysin sen arvoista.

Mentuloinnin seurauksena huomasin, että olin tehnyt kolme asiaa ihan päin helvettiä.

1. Ravinto

Söin liian vähän ja vääriä asioita. Mentulointikuurin alussa sain päästettyä irti sokerista, ja nyt olo on ihan sairaan paljon parempi. Ensimmäiset kolme päivää olivat kyllä ihan helvetillistä päänsärkyä ja vitutusta, mutta sen jälkeen helpotti. Ei ole tehnyt karkkia mieli sen jälkeen. Suklaan tai jonkun leivoksen näkeminen ei aiheuta minussa minkäänlaisia reaktioita. Hämmentävää.

Mentuloinnin aikana aloin seurata myös tarkemmin proteiinimääriä ja hiilihydraattien laatua. Lopputuloksena tulee kiskottua aikamoisia määriä kasviksia. Sen lisäksi ravintoon tulivat mukaan myös laaturasvat (kalanmaksaöljy ja oliiviöljy).

Maitotuotteiden vähenemisen vuoksi myös kahvin juominen jäi vähemmälle. Edelleenkin päivässä menee se pari kuppia kahvia maidolla, mutta parina päivänä olen huomannut, että kahvi on jäänyt välistä kokonaan. Ei paha.

2. Treeni

Treenasin liian vähän ja liian monotonisesti. Vaihtelulla on merkitystä, ja ärsykkeestä se lihas kasvaa. Sen lisäksi treenasin aikaisemmin vain kolme kertaa viikossa. Se sopii paremmin kiireisen toimarin elämänmenoon, mutta käytännössä tuloksia alkoi tulla vasta todella kun treenimäärä kasvoi neljään kertaan viikossa. Nyt olen sitten pitäytynyt neljässä kerrassa per viikko.

Bull’s All Out oli siitä erinomainen valmennus, että jokaisesta liikkeestä oli laadukas video, jossa liike selitettiin ja näytettiin kunnolla. Huono puoli on se, että videoita ei enää valmennuksen jälkeen näe.

Kieltämättä ihan joka treenissä ei tuntunut niin miehekkäältä.

3. Lepo

Olin täysin aliarvioinut levon merkityksen. Sen lisäksi, että unta tarvitsee muutenkin tasapainoiseen elämään, lihas kasvaa levossa. Ja jos treenaa 4 tai 5 kertaa viikossa, levostakin oikeasti täytyy huolehtia. Muuten iskee väsy ja paikat menee paskaksi.

Lepoon liittyy myös flunssat/sairaudet ja niistä toipuminen. Minulle (ja aloitteleville salimöhkäleille yleensäkin) kaikkein pahinta uuden saliharrastuksen kanssa ovat ne ensimmäiset pakolliset tauot, jotka jossain kohtaa tulevat eteen. Ensinnäkin flunssan iskiessä kynnys jättäytyä pois salilta käy luonteelle ihan tosissaan. Ja sitten kun on flunssan sairastanut, kynnys mennä uudestaan salille voi olla todella kova. Tällä kertaa oli todella paljon helpompaa ottaa taukoa, koska… no, Bull on ihan helvetin pelottavan näköinen mies, ja se käski.

Entä mikä sitten oli lopputulos kymmenen viikon itsekidutuksesta? Rasvaa lähti kropasta kymmenen kiloa eli 20 voipakettia. Eron näkee peilistä. Sen lisäksi tulokset tietty paranivat kivasti. Mielenkiintoisin suoritus oli 5000 kg kokonaiskuorma jalkakyykyssä, kun piti osallistua #WWWP5K-haasteeseen Twitterissä. Yhtään ei kaduta, vaikka välillä pelkäsinkin kuolevani käsivarret rullaantuneena painojen alle.

Seuraava Bull’s All Out tulee myyntiin joskus vuoden 2017 alussa.

Django & dumbbells: toimarin paras kesäloma

Vietin lomani jälleen parhaimmalla mahdollisimmalla tavalla: päivät perheen kanssa tai salilla, illat koneen äärellä uusia asioita opetellen. Tällä kertaa kaivauduin vähän syvemmälle pythonin ja djangon maailmaan. Python on erityisesti tiedemaailmassa ja keinoälysovelluksissa suosittu ohjelmointikieli, ja django on taas pythonin päälle rakennettu framework, jolla voi rakennella kaikenlaisia mielenkiintoisia verkkopalveluita. Iltapuhteina syntyi rss-syötteiden lukemiseen tarkoitettu palvelu, blogforest.io.

Blogforest

Elämässäni on ollut pitkään tyhjiö Googlen suljettua Google Reader-palvelunsa. Erilaisia korvaavia palveluita on, mutta niissä kaikissa on joko liikaa hilavitkuttimia tai mainoksia, jotta olisin varsinaisesti ihastunut niihin. Kaipasin jotain simppeliä ja yksinkertaista. Haluan tuoreimmat linkit valitsemistani blogien RSS-syötteistä ja sillä hyvä. Ja jos maailmalta ei löydy mieleistä, täytyy tehdä oma.

Kaupallistettavaksi palvelusta tuskin on, koska tein siitä työkalun vain itseäni varten. Palveluun voi kuitenkin rekisteröityä ja sitä voi vapaasti käyttää. Rekisteröi tunnus, lisää blogeja, ja palvelu käy kymmenen minuutin välein hakemassa uudet artikkelilinkit rss-syötteistä. Toivottavasti siitä on hyötyä muillekin kuin minulle!

Vähän liian jännittäviä aikoja

Blogissa on ollut vähän hiljaista viime aikoina. Syynä ei ole ollut laiskuus, vaan en ole vain tiennyt miten kirjoittaisin yhdestä hieman hankalasta aiheesta. Aloitin nimittäin kuntosaliharjoittelun viime vuonna, ja se oli mitä erinomaisin päätös. Kunto kohisi nousten, lihasmassaakin tuli lisää ja muutenkin stressikäyrät kääntyivät laskuun. Vahva suositus.

Ja sitten murtui selkä. Siis oikeasti. Salilla. Sen ei pitäisi olla edes mahdollista. Niin kuitenkin kävi, vaikka alussa epäilinkin että kyseessä oli joku pieni revähdys. Magneettikuvauksessa paljastui suhteellisen harvinainen sairaus, joka vaikuttaa selkärangan kehitykseen murrosiässä. Se ei toki ole kuolemaksi eikä enää etene, mutta selittää pari asiaa. Kuten että miksi minulla on aina ollut kipeä selkä ja korppikotkan ryhti. Tavallaan ihan lohduttavaa tietää, että ei ole ihan kokonaan syypää kaikkeen.

Kuulun näköjään myös siihen promillen vähemmistöön salikansasta, joka oikeasti tykkää syväkyykyistä — ja nyt näyttää siltä, että niitä ei välttämättä saa tehdä vähään aikaan.

Bad Luck Brian

Mutta sitten osuikin kohdalle vielä rosvosektori.

“Sun keuhkossa on jotain.”

Uudessa magneettikuvassa paljastui samassa yhteydessä löydös keuhkosta. Lääkärikieleltä käännettynä se tarkoittaa suunnilleen “mikähän tää on, pitäisköhän tuolle tehdä jotain?” ja “miks toi selkä murtui, kun ei ton taudinkaan pitäisi sitä aiheuttaa”. Tiesin että tällaisia uutisia voi odottaa sitten joskus kun on oikeasti Wanha. En kuitenkaan ihan odottanut, että joutuisin säikkymään syvällisesti vielä kun ikää on mittarissa alle 40 v.

Pfft

Annoin löydökselle lempinimen. Onhan se lähimpänä sydäntäni.

Tuollainen uutinen pysäyttää. Se on oikeasti kuin nyrkki vatsaan. Ongelmien mittaluokat hakeutuvat kokonaan uusiin uomiin. Samanlainen skaalamuutos tapahtui, kun ensimmäinen lapsi syntyi. Aikaisemmin kuvittelin tietäväni mitä rakkaus tarkoittaa, mutta olin oikeassa vain osittain: rakkaus tunteena oli ihan oikea, mutta en tiennyt mikä on skaalan yläraja. Kun oma esikoinen rääkyi ensimmäistä kertaa sylissä, skaala hyppäsikin ihan eri kokoluokkaan. Tässä kävi samalla tavalla. Ihan pikkuasiat eivät enää tuntuneet missään.

Kakkoskierrokselle

Löydöksestä on nyt vähän yli neljä viikkoa. Sain tänään pitkään odotetun puhelinsoiton (tiesittekö, että tuollaiset uutiset kerrotaan puhelimitse? Siis oikeasti, voi jösses mikä käytäntö…), ja nyt helpottaa. Tilanne ei ole läheskään niin paha kuin pelättiin, ja saattaa olla että selvisin säikähdyksellä. Isolla sellaisella. Hiukan on silmäkulmat kosteina meidän perheessä juuri nyt.

smith

Vaikka tällä kertaa väistinkin luultavasti luodin, jäin silti miettimään, että mitä seuraavalla kerralla? Sain asiakk- siis potilaana maistaa, millaista on olla järjestelmän potkittavana. Hoito oli itsessään varmasti hyvää, mutta jonotusaika oli sietämättömän pitkä: 4 viikkoa on pitkä aika odotella tuomiota. Hoitohenkilökunta oli pääasiallisesti hienoa väkeä, mutta julkisella puolella tunsi olevansa koko ajan vain hiekkaa lattialla. Käytös oli pahimmillaan ylimielistä, parhaimmillaan asiallista. Siitä jäi vähän surullinen olo.

Vakuutuin tämän kokemuksen seurauksena siitä, että yrittäjänä paras suoja tulevaisuuden kannalta ei ole pelkkä vakuutus tai asiallisen kokoinen YEL-maksun suuruus. Paras suoja yrittäjälle ja yrittäjän perheelle on saatanallinen kasa riihikuivaa rahaa, jotta voi lentää tarvittaessa jonnekin, jossa hoitoon pääsee heti. Käteistä ymmärretään laadukkaissa yksityissairaaloissa, ja silloin ei ole riippuvainen kulloisenkin poliittisen järjestelmän hallintohimmeleistä.

Päällimmäisiä tunteita tällä hetkellä ovat kuitenkin kiitollisuus, ahdistuneisuus ja lämpö. Järkytyin, miten paljon sain tukea, ja miten tärkeitä ystäviä minulla on. Kiitos teille ❤!