Enkö saa pukeutua miten haluan? Kauheeta natsismia!

Ei ollut vaikeuksia arvata, että pukeutumisesta kirjoittaessa seuraa paskamyrsky. Minna Kiistalan ja Jani Niipolan kirja ja ulostulo paremman pukeutumisen puolesta saikin ihmiset repimään ruttuiset prismaverkkarinsa. Ja koska elämme agressiivisen individualistista nenäherneilyn aikakautta, Kiistala ja Niipola on maalattu ties millaisiksi vaatenatseiksi.

Newsflash: he ovat oikeassa. Tottakai se tympii, jos joku edes vihjaa, että ei osaa pukeutua kunnolla. Jos kuitenkin pukeudut huonosti etkä huolehdi itsestäsi, turha siitä on peiliä syyttää.


Kauniit ja komeat pääsevät elämässä helpommalla. Jos olet leuantipauttaja, autot pysähtyvät eteesi suojatiellä, saat etuilupaikan jonossa ja tyhmempiäkin aivopierujasi kuunnellaan kuin ne olisivat jotain profetiaalista viisautta. En sano että se on oikein, mutta niin se vain on.

Moni tietenkin ajattelee olevansa immuuni pukeutumisen vaikutuksille. Todellisuudessa kaikki meistä arvioivat ihmisiä sen mukaan, miten he pukeutuvat, käyttäytyvät ja kantavat itseään. Jos et usko, kuvittele mielessäsi vaikka tällainen ajatusleikki: menet hammaslääkäriin, ja sinua tervehtii hammaslääkäri, joka on pukeutunut risaisiin farkkuihin. Tukka on pesemättä, hampaat kellastuneet, sormet haavoilla ja ympärillä leijuu hikirauhasista tiristetty vanhan valkosipulin pistävä aromi. Antaisitko mielelläsi tämän ihmisen käydä purukalustosi kimppuun? Minä en.

Sama se on bisneksessäkin. Monessa ammatissa voi ihan hyvin olla toimistolla verkkareissa, farkuissa tai vaikka toogassa, mutta mitä kalliimpia asioita myydään, sitä herkempi ostaja on kaikille pelkosignaaleille. Ja jos olet antamassa 100 000 euroa yrityksesi rahaa jollekin, pienikin epäkohta voi helposti olla se viimeinen asia, joka romahduttaa luottamuksen korttitalon. Ja vaikka ei olisikaan, jos kilpailija tarjoaa muuten samaa kuin sinä mutta on luotettavamman oloinen, kauppa menee nenäsi edestä.

Vaikka pukeutumiskoodisto onkin löysentynyt vuosien kuluessa, älä kuvittele, etteikö sillä olisi edelleen merkitystä. Pukeutuminen on kohteliaisuutta, ja huonosti pukeutuminen on välinpitämättömyyttä. Jos esimerkiksi meille hakee töihin myyjäksi ja tulee paikalle kulahtaneissa farkuissa ja collegetakissa, jää melko varmasti pesti saamatta. Vaikka jokainen saakin pukeutua miten haluaa, en halua menettää kauppoja vain sen takia, että toisella ei ole herkkä pelisilmä sosiaalisten tilanteiden suhteen. Ja asuvalinta on osa kokonaisuutta.

Moni perustelee resuista pukeutumistaan sillä, että esimerkiksi Facebookin perustaja Mark Zuckerberg pukeutuu pelkkään t-paitaan. Joo, se on totta. Mutta vaikka Zuckerberg pukeutuisi pelkkään jätesäkkiin ja pinkkiin hevosnaamariin, sillä ei olisi mitään väliä. Ellei verkkarin taskuissa majaile massia miljoonatolkulla, sinun ja minun kannattaa kuitenkin vielä miettiä aika tarkkaan, mitä laittaa asiakastapaamiseen päälleen.

Aiheesta muualla:

Mitä yhteistä on Finlaysonin tasa-arvokampanjalla, Aamulehden tittelitörttöilyllä ja Donald…

Kaikki fiksu sanottava Aamulehden tittelipelleilystä on oikeastaan jo sanottu (Katleena, Elisa Heikura ja Sanna Ukkola), mutta yksi asia vielä kannattaa nostaa esille. Se myöskin selittää, miksi ihmiset vetävät herneitä nenäänsä enemmän kuin kenellekään normaalille tavikselle olisi terveellistä.


Jos kyseessä olisi vain vanhentuneen termistön päivitys, asia ei olisi edes uutinen. Se vain tehtäisiin, ja jokainen huokaisisi helpotuksesta. Se olisi vähän sama kuin joku viimeinkin alkaisi kutsumaan osoitinlaitetta hiireksi (tiedän, radikaalia!). Kyse on kuitenkin vähän muusta.

Aamulehden titteliviesti on esimerkki hyvesignaloinnista. Se ei poikkea juuri mitenkään Finlaysonin valheellisesta mainoskampanjasta tai siitä, miten turpeat keskiluokkaiset luonnonraiskaajat tiputtavat joitain hiluja kehitysmaiden rahankeräykseen lievittääkseen omatuntoaan. Hyvesignaloinnin tarkoituksena on viestiä, että tässä ollaan moraalisesti korkeammalla jalustalla. Sieltä sitten paiskellaan kiviä ja muita kikkareita alempana matelevien huonompien ihmisten niskaan. Koska kyllähän sellaisissa ihmisissä on jotain todella pahasti vialla, jotka eivät halua päivittää perinteistä puheMIES -nimitystä tuoreempaan. Tämä on vähän elitistisen tirskuvampi tapa esittää parempaa kuin onkaan. Sama kuin kysyisi, että “jokos olet lopettanut vaimon hakkaamisen?” Vastasi siihen mitä vaan, päätyy aina olemaan väärässä.

Jos tämä keskustelu olisi käyty vaikka 90-luvulla, se ei olisi päätynyt edes uutiseksi. Silloin oli tosin oikeitakin ongelmia, kuten se, että selviytyykö kansakunta ilman konkurssia Y2K-bugijuhlan toiselle puolelle. Nyt, parempien pahisten puutteessa, vääränlaisista nimikkeistä rakennetaan elämän suurinta tasa-arvoloukkausta. Operaationa tämä oli täysin typerää ja tarpeetonta klikkijournalismia, jonka kaksinaismoralistinen asetelma näkyy läpi jokaiselle, joka on Aamulehteä vähääkään lukenut.

Tämä ei varmastikaan ollut viimeinen typerä tasa-arvon kaapuun pukeutunut riidanhaastoyritys. Yhteiskunnassa on käynnissä ikävä polarisaatio, ja edistyksellisinä voimina itseään pitävät liberaalit ja patavanhoilliset rajat kiinni -runkkarit kusevat urakalla toistensa muroihin. Valitettavasti maltilliset tavikset joutuvat vain joko nauttimaan kultaisesta sateenkaaresta tai valitsemaan puolensa.

Epäilen, että ei mene viikkoakaan, ennen kuin joku taas keksii hirvittävän ammottavan aukon yhteiskunnan tasa-arvon toteutumisessa. Onkohan se tällä kertaa lumiaurausprioriteettien seksistisyys, vai jotain vielä eksoottisempaa?

Viisi vinkkiä, joista kiität minua kuolinvuoteellasi

Katleena pisti taas blogiinsa sellaisen pallon, että siihen on pakko lyödä takaisin.

Kukaan ei tiedä, montako päivää omassa mittarissa on vielä jäljellä — nuorempana se tuntui hyvin kaukaiselta ajatukselta, mutta ensimmäisen läheltä piti -tilanteen jälkeen ääni useimmiten muuttuu kellossa. Niin kävi minullekin. On ihan eri asia tajuta kuolevansa joku päivä järkitasolla kuin tuntea se munaskuissaan saakka. Ja kun tajuat asian tunnetasolla, muutoksia tapahtuu.

Nyt tavoitteenani onkin ottaa jäljellä olevasta ajastani kaikki mahdollinen irti. Ja toisin kuin luulisi, se ei tarkoita mitään hektistä juoksemista Tiibetin vuorille, varpaita turkoosinsinistä merta vasten, benji-hyppyjä avaruuden rajalta tai valkoista ilopölyä maksullisten naisoletettujen takapuolilta. Ehei.

Laatuaika on jotain ihan muuta.

Minulle laatuaikaa on se rapsakka sadepilvi, joka vilvoittaa kun on liian kuuma. Tai se hetki, kun lapsi kertoo superhuonon vitsin ja pierunauraa ennen kuin pääsee edes vitsin puoliväliin. Tai se, kun kulta katsoo juuri silleen kesken arkista kiirettä. Tai se, kun istut tärkeimpiesi kanssa ruokapöytään syömään ja juttelemaan. Tai kun huomaat keskellä ei mitään, ilman mitään järkevää syytä, olevasi onnellinen.

Laatuaika ei ole sen kummallisempaa, eikä laatuaikaa voi ostaa kaupasta tai suorittaa. Laatuaikaa syntyy vain, jos sinulla on riittävästi aikaa käsissäsi.

Aikaa ei kuitenkaan saa helposti lisää. Viheliäistä tässä kaikessa on vielä sekin, että yhtään ei voi tietää missä kohtaa sydän iskee viimeisen lyöntinsä tai suoni repeää aivoissa. Voit ihan hyvin olla elämäsi kunnossa, ja liiskaannut silti pannukakuksi ollessasi vessassa, kun naapuritontin rakennusnosturi tiputtaa tonnin terästä katon läpi. Tai voit liukastua ruokaöljyssä kylpeneeseen oravaan ja taittaa niskasi matkalla tanhukisoihin. Et vain voi tietää.

Siksi kannattaakin suhtautua jokaiseen sekuntiin kuin viimeiseensä. Ohessa viisi vinkkiäni, joilla saat lisää kierroksia mittariisi.

1. Puhelinkuri kunniaan

Ensinnäkin, opettele sanomaan EI. Jos et itse suojele omaa aikaasi ja rajojasi, päällesi kävellään koko ajan. Voit olla toki ystävällinen puhelinmyyjille ja aikavarkaille jos haluat, kunhan et vain anna tuumaakaan periksi. Alla muutamia vinkkejä, joilla pääset nopeiten eroon ei-toivotuista yhteydenotoista:

  1. Älä vastaa tuntemattomiin numeroihin ollenkaan. Katso myöhemmin kuka soitti ja soita vasta sitten takaisin. Koska firmallasi on CRM (onhan?), voit suhteellisen vähällä vaivalla integroida CRM:n asiakastiedot puhelimeesi – jolloin näet suoraan milloin soittaja on asiakas.
  2. Jos olet niin tyhmä, että vastaat tuntemattomaan numeroon ja siellä onkin puhelinmyyjä tyrkyttämässä pimeässä hohtavia Aku Ankka -kalsareita, voit vastata vaikka näin: “Mulla on just nyt huono hetki, mutta soittaisitko x tunnin/päivän/viikon kuluttua uudestaan?”. Sitten tallennat numeron ei-toivottuihin ja sillä hyvä. Muista: et ole velkaa aikavarkaille yhtään mitään.
  3. Ja jos olet edelleen niin tyhmä, että vastaat tuntemattomaan numeroon ja soittaja on joku pelastakaa-nälästä-kärsivät-syöpälapset-intergalaktiselta-imperiumilta -rahaston luukuttaja, voit vastata vaikka näin: “Nämä avustuspäätökset tehdään meidän firmassa tammikuussa, soittaisitko silloin uudestaan.” Ja kyllä, voit taas tallentaa numeron ei-toivottuihin.

Jos haluat lahjoittaa rahaa, tee se omasta aloitteestasi ja taustatyöhösi pohjautuen, ei muiden aloitteesta ja ehdoilla.

2. Aina kun voit, osta lisää aikaa

Rahalla ei periaatteessa saa lisää aikaa elämäänsä, mutta käytännössä se onnistuu kyllä. Moni yrittäjä kammoksuu rahan laittamista aikaa säästäviin työkaluihin tai palveluihin. Tiedän edelleen toimareita, joiden mielestä on ihan ok siivota itse oman firman vessoja. Toki, jos toimarilla ei ole parempaa tekemistä tai osaamisen ydintä on vessaharjan käyttö, vessansiivous on ihan hyvä valinta. Mutta sitten ehkä toimarin homma ei ole se oikea uravalinta.

Ihmiset upottavat myös ihan järjettömästi aikaa erilaisiin asioihin, missä ei ole ajankäytöllisesti mitään järkeä. Mietipä esimerkiksi näitä:

  1. Haluatko oikeasti omakotitalon? Se maksaa ensinnäkin ihan hitosti, ja koska sinulla ei kuitenkaan ole varaa sellaiseen kuin haluat, se omakotitalo on joko a) liian kaukana (jolloin joudut ajelemaan autolla työ- ja harrastusmatkoja suuren osan elämästäsi) tai b) se on sen verran huonossa hapessa, että sinulla palaa kaikki vapaa-aika rännien siivoiluun ja pihatöihin.
  2. Haluatko oikeasti auton? Jos tarvitset autoa, voitko hankkia sellaisen vuokralle, tai ajaa vaikka samat matkat taksilla? Auton omistaminen ei ole ilmaista rahallisesti eikä ajallisesti, ja kaikenlaisiin huoltoihin uppoaa elämässä ihan liikaa tunteja muutenkin. Itse välttelin auton hankkimista kuin ruttoa, ja viimein kun oli pakko, vuokrasin auton OpKulku.fi -palvelusta.
  3. Mitä oikeastaan edes haluat elämältäsi? Jos sinä et tiedä mitä haluat, olet koko ajan muiden johdateltavana ja armoilla (lukuvinkki: Eat that Frog! ja The Happiness Project). Kun tiedät mitä haluat, sinua ei voi ohjailla helposti väärille raiteille ja pystyt keskittymään olennaisiin asioihin.

Tietenkin, jos tykkäät käydä töissä jossa et viihdy maksaaksesi omakotitaloa johon sinulla ei ole varaa, siitä vaan. Eipähän ole vapaa-ajan ongelmia, kun siivoaa pihoja, tyhjentää rännejä ja lapioi vettä kellarista.

3. Älä anna muiden tuhlata aikaasi

Pari kuukautta sitten näytin henkistä monoa potentiaaliselle asiakkaalle, joka olisi voinut kantaa firman kassaan satoja tuhansia euroja. Kaikki vaikutti alkuun hyvältä, mutta pian alkoi näyttää siltä, että asiakas juoksutti meitä pelipaikoilla vain juoksuttamisen ilosta. Asiakas halusi siis vain katsoa kuinka korkealle hypätään kun käsketään. No, nuorempana olisin varmaan hakenut jostain vielä tikkaatkin, mutta nyt ei vaan enää taivu. Syynä ei ole nöyryyden puute, vaan kokemus. Asiakkaan toiminnassa oli nimittäin pari isoa ongelmaa, jonka vuoksi jätin kaupan sikseen:

  1. Asiakas ei ymmärtänyt ajan arvoa. Useimmiten organisaatioissa on tiukat rajat sille, montako euroa saa tuhlata ilman esimiehen lupaa, mutta samalla pahnan pohjimmaisillakin voi olla valtuudet tuhlata ihmisten aikaa kaikenlaisten tapaamisten ja palaverien muodossa ilman minkäänlaisia rajoitteita. Jos asiakas (ja asiakkaan organisaatio) ei osaa laskea ihmisten ajalle euromääräistä kulua, ei se tajua bisneksestä riittävästi muutenkaan.
  2. Alentuva suhtautuminen asiantuntijoiden aikaan. Jos asenne on alusta lähtien sellainen, että palvelun toimittajalle “näytetään kaapin paikka”, ei tuleva yhteistyö tule olemaan ruusuista. Firmani työ on monimutkaisten teknisten ongelmien ratkaisua asiantuntijoiden aivojen avulla, ja asiantuntijatkin ovat ihmisiä. Jos asiantuntijat eivät ole sydämellään mukana hommassa, tulokset eivät ole parhaita mahdollisia. Vääränlainen asiakkaan asenne myrkyttää projektin ennen kuin ensimmäistäkään bittiä on laitettu pinoon. Haluan että ihmiset antavat parastaan.

Tällaisissa tapauksissa on vain parempi kävellä ulos kun katua myöhemmin. Hyville tekijöille on aina töitä, ja elämä on liian lyhyt vaikeiden ihmisten kanssa puuhasteluun.

4. Yksinkertaista, suoraviivaista, automatisoi

Tämä pätee niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Pyrin minimoimaan tarpeettomat vaiheet kaikista prosesseista, mutta samalla yritän automatisoida ja suoraviivaistaa kaiken minkä voin. Jos huomaa tekevänsä saman asian monta kertaa samalla tavalla, sen voi yleensä tehdä helpommin ja nopeammin. Ja yleensä joku muukin on miettinyt, miten saman asian voisi tehdä helpommin. Arjessa on helppo tuhlata aikaa tarpeettomiin asioihin. Mieti esimerkiksi näitä:

  1. Kaupassa käynti: voit esimerkiksi säästää kaupassakäyntiajassa tilaamalla ruuat kotiin (onnistuu isoissa kaupungeissa keskusta-alueilla) tai käyttää vaikka Prisman kauppakassi-palvelua, jolloin ostokset pakataan valmiiksi ja kannetaan vielä autoonkin. Säästö tällaisilla palveluilla on helposti useita tunteja viikossa.
  2. Omaisuus: jos tarvitsen jotain oikeasti, ostan aina kun voin niin hyvän tuotteen kuin mahdollista — vaikka se maksaisikin kipeästi. Sanonta “köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa” pitää todella hyvin paikkansa. Älä osta paskoja työkaluja, aurinkolaseja, vaatteita tai oikeastaan yhtään mitään, ellei ole aivan pakko. Paskat tuotteet ovat parhaimmillaankin epätyydyttäviä ja pahimmillaan vaarallisia. Sen lisäksi, paskat halpistuotteet menevät helpommin rikki, ja kohtelet niitä huonommin, koska ne ovat halpoja.

5. Nirhaa notifikaatiot, sanitoi sähköpostit

Notifikaatiot ovat saatanasta. Jokainen puhelimeesi asentama kikkare haluaa ilmoittaa sinulle koko ajan, ihan kaikesta. Tapa puhelimestasi mahdollisuuksien mukaan kaikki ääninotifikaatiot ja poista tarpeettomat ohjelmat. Psykologisesti on todella kuormittavaa, jos sinua häiriköidään koko ajan. Pienikin ajatuskatkos on kriittinen, jos käytät aivojasi johonkin tärkeään. Ja toivottavasti käytät.

Sähköposteista olen vaahdonnut aikaisemminkin. Sähköpostien hallinta on yksi ajanhallinnan perusasioita, ja se miten hoidat sähköpostejasi kertoo miten hoidat kaikkea muutakin elämässäsi. Joko olet oman elämäsi valtias, tai sitten olet koko ajan muiden oikkujen vietävänä.

Sinun valintasi.


Käytä aikasi siis mahdollisimman tehokkaasti ja ole häikäilemätön oman aikasi suojelemisessa. Se on suorastaan velvollisuutesi. Jos joudut valitsemaan oman aikasi ja jonkun tunteiden välillä, tiedät kyllä mitä tehdä. Jonkun toisen loukatut tunteet ovat paljon parempi vaihtoehto kuin liian aikaisin loppunut elämäsi.

Mistä tunnistat väkevän viestin?

Jokaisen mielipidekirjoituksen tarkoitus on tavalla tai toisella herättää lukijoissa tunnereaktio. Silti hämmentävän usein keskinkertaisetkin kirjoitukset herättävät lukijoissa reaktioita kuten ”väkevä”, ”puhutteleva” tai ”syvällinen” — ilman että teksti olisi välttämättä mitään näistä.

Kommunikaatiossa on useita eri tasoja. Kuvitellaan, että kirjoittaja haluaa viestiä surunsa syvyyden mahdollisimman tehokkaasti. Otetaan esimerkki löysimmästä versiosta haastavimpaan:

“Vituttaa.”

Tämä on vähän alatyylinen, mutta toimii kaikille. Jokainen ymmärtää, että nyt on vähän huono olo, ja ehkä toinen voisi kaivata vaikka hymyä ja halia.

“Vituttaa kuin pientä oravaa, jolla on pähkinä jäässä.”

Sama humoristisella kulmalla, vähän kuvailevampana. Toimii yleensä sosiaalisessa mediassa.

“Olen surullinen.”

Ei niin alatyylinen kuin edellinen, mutta edelleen aika pintapuolinen raapaisu, joka ei kerro mitään tuskan syvyydestä.

“Itken.”

Tässä on jo mukana tekemistä. Kirjoittaja antaa ymmärtää, että hänellä on niin paha olo, että hän itkee. Vaikuttavuus riippuu siitä, miten hyvin lukija kirjoittajan tuntee, ja millaiset tunteet hänellä ovat kirjoittajaa kohtaan.

“Puhelimeni on liukas kyynelistä.”

Nyt ollaan jo melkein asian ytimessä. Lukija melkein tuntee, miten hankalaa kosketusnäytöllistä puhelinta on käyttää, jos se on kyynelistä liukas. Suru on melkein käsin kosketeltavaa.

“Minusta tuntuu samalta kuin sillon kun koirani kuoli.”

Aletaan lähestyä ahdistuspiikin huippua, mutta ei olla vielä ihan siellä.

[Seuraava lause ei ole herkimmille ja eläinrakkaille lukijoille!]

“Tuntuu samalta kuin silloin, kun isä tappoi koiranpentuni vasaralla.”

Tässä ei tarvitse arvailla miltä kirjoittajasta tuntuu. Tietenkään kaikkea viestintää ei kannata vetää överiksi ja alkaa heti maalailemaan hurmeisia näkymiä. Mutta kannattaa säästää ne kehusanat viestintään, joka oikeasti saa sydämen räjähtämään.

Viesti on vasta sitten väkevä, kun pala on kurkussa lukijalla, ei kirjoittajalla.

Yksi asukokonaisuus tuo mielenrauhaa

Paitoja.

En muista tarkkaan, milloin aloin pukeutua samoihin vaatteisiin työkuvioissa (siis identtisiin vaatteisiin, en samoihin vaatteisiin joka päivä). Luulen että se tapahtui siinä kohtaa, kun oli helkkarinmoinen kiire ja samaan aikaan piti miettiä, mitkä housut käyvät minkäkin paidan kanssa. Kun esikoinen roikkuu jalassa ja yrittää samalla kurlata suunsa tulikuumalla kahvilla, asukokonaisuuden miettiminen on ehkä viimeinen asia mitä haluaa tehdä.

Olen huomannut, että samanlaisiin vaatteisiin pukeutumisesta on pari etua:

  1. Säästyy aikaa ja vaivaa.
  2. Säästyy energiaa olennaiseen.

Tietenkin tässä kuviossa myös menettää. Moni haluaa pukeutua erilaisiin vaateparsiin ihan vain siksi, että siitä tulee hyvä mieli. Valitettavan usein juuri kukaan ei kuitenkaan huomaa vaatteita, elleivät ne pistä silmään joko hyvällä tai huonolla tavalla, joten en koe tätäkään ihan hirveänä menetyksenä.

Maailmalla on muitakin, tunnettuja monopukeutujia, esimerkiksi mr. Facebook ja edesmennyt Steve Jobs. Myös Barack Obama käyttää vain kahta pukua. Jos sinäkin siis haluat säästää aikaasi olennaiseen, kippaa 99 % vaateparrestasi pelastusarmeijalle. Muista kuitenkin hankkia ensin riittävästi samanlaisia vaatteita, ettei tule työkavereilta sanomista.