Nörtti-isän kasvatusratkaisu pleikkaripärinään

Joskus on erityisen kiva nukkua. Erityisesti aamulla. Ja erityisesti vielä silloin, kun on lomalla. Nukkumisesta ei välttämättä tule mitään, jos jälkikasvu päättää vetää innostuneen kimakan riehumisrallin Minecraft-alttarin edessä aamuisin. Sen sijaan että kiukkuinen isikarhu mönkisi murisemaan jälkikasvua hiljaiseksi, ajattelin automatisoida prosessin. Oma osaaminen ei ihan riittänyt, joten kyselin twitteristä näkemyksiä. Juho Lehtisen ajatus tuntuikin heti toteuttamiskelpoiselta:

Sitten vain googlettelemaan ja päätä raapimaan. Tavoitteena on tehdä kokonaisuus, joka varoittaa visuaalisesti jos melutaso nousee liian korkealle ja tarvittaessa katkaisee virran etäpistorasiasta jos melutaso ei palaudu järkevälle tasolle. Järjestelmän pitää myös saada laitettua päälle/pois kännykästä. Ja olisi hyvä, jos ei joudu kolvailemaan, koska olen todella hyvä johtamaan sähköä.

Yhden illan suunnittelun jälkeen päädyin seuraavanlaiseen kokonaisuuteen:

Netatmo on noista kallein yksittäinen elementti, ja Fibaron älypistorasian hintakin oli kohtuu suolainen. Budjettitietoinen kolvailija saattaa saada rakennettua vastaavanlaisen kokonaisuuden varmasti halvemmalla, jos keskittyy edukkaampiin komponentteihin.

Ohessa ohje kokonaisuuden rakentamiseksi.

1. Perusjutut

Raspberryn asentaminen ja konffaus vei määrällisesti eniten aikaa, mutta oli myöskin hyvin tyydyttävää. En halunnut asentaa raspiin (kyllä, se on Raspberry Pi:n lempinimi) erillistä näyttöä ja näppistä, vaan halusin hallinnoida sitä pelkän komentorivin kautta. 3B+ sisältää valmiin wifi-piirin, joten erillistä wifi-donglea ei tarvita. Tarvitset raspin lisäksi koneen jossa voit myös kirjoittaa muistikortille (OS X:llä voit käyttää Etcheriä).

Hae uusin Raspbian käyttöjärjestelmä. Minulla oli kortille esiasennettuna NOOBS, mikä oli virhe. Tuhlasin kuitenkin turhan paljon aikaa sähläämiseen, kun yritin päästä raspiin sisälle SSH:lla ja ei vaan ottanut onnistuakseen. Mieluummin asentaa oikean käyttiksen niin pääsee saman tien sukeltamaan linux-maailman syvään päätyyn. Raspberryn sivuilla on selkeät ohjeet asennukseen (ja tässä hyvä ohje ns. headless-moodissa asentamiseen).

Asentaessa on hyvä muistaa laittaa ssh päälle (ohje, kohta 3) ja asettaa wifi-tunnukset kuntoon. Näin asennuksen jälkeen raspi menee suoraan wifi-verkkoon ja pääset ssh:lla sisään:

$ ssh pi@raspberrypi.local

Sitten pääsee konfiguroimaan raspia komennolla:

$ sudo raspi-config

Vaihda ensimmäiseksi salasanasi. Säädä kuntoon myös aikavyöhyke ja kieliasetukset (mahdolliset lokalisaatioon liittyvät virheilmoitukset pystyy fiksaamaan helposti googlettamalla).

2. Äänitason mittaus

Nyt kun raspi osaa mennä verkkoon, asennetaan Netatmo. Minulla oli nurkissa ajelehtimassa Netatmon vanha sääasema, jossa on erillinen sisä- ja ulkoasema. Onneksi sisäasema tallentaa äänitasotietoa, sillä pikaisesti googlettamalla äänen voimakkuuden monitorointi ei olisi ollut ihan yksinkertaista. Netatmosta pystyy hakemaan dataa rajapinnan kautta, mutta se vaatii rekisteröimisen Netatmon sivuilla (ilmaista). Asenna sitten Netatmon wrapperi Pythonille:

$ pip install lnetatmo

Db-taso saadaan nyt haettua Netatmon rajapinnasta pythonilla:

Netatmon rajapinta ei valitettavasti anna reaaliaikaista dataa, vaan tieto tulee 5 minuutin intervalleilla. Tähän käyttötarkoitukseen se on ihan riittävä, mutta reaaliaikaisempien sovellusten kanssa Netatmo ei ole oikea valinta.

3. Etäpistorasian hallinta

Juho Lehtisen suosituksesta ostin Fibaron etähallittavan pistorasian. Pistorasia käyttää Z-wave -teknologiaa. Pistorasian lisäksi tarvitaan Z-wave -hubi, jonka olisi voinut hankkia erillisenä USB-donglenakin. Päädyin kuitenkin laajentamaan raspia ostamalla siihen z-wave -hallinnointipiirin. Se mahtui kivuttomasti läpinäkyvään koteloon.

Itse pistorasian ja z-wave -piirin asennus sujuivat ongelmitta. Enemmän päänvaivaa tuotti z-wave ohjelmiston ja serverin asentaminen raspille. Ohjelmiston asennus onnistui ohjeiden mukaan ja sitten piti vähän fiksata (ohje). Tämän jälkeen Z-wave Smart Home hubi löytyy selaimella raspin osoitteesta, portista 8083. Kirjaudu sisään ja liitä Fibaron etäpistorasia hubiin.

Z-wave Smart Home rajapinnan dokumentaatio oli vähän raskasta kahlattavaa. Loppujen lopuksi ainoa tapa selvittää millä pistorasian saa päälle/pois oli kurkkia millaisia komentoja Z-Wave Smart Home hallintapaneeli javascriptillä hubille lähettää (Chrome developer tools auki ja kliksuttelemaan nappeja expert -moodissa). Kun autentikaation ja komentourlin sai kaivettua, pistorasian laittaminen päälle/pois oli melko yksinkertaista:

4. Rasperry Pi:n valjastaminen mölyvahdiksi

Alkuperäinen ajatukseni oli, että pleikkarin virta katkeaisi varoittamatta, mutta tarkemmin ajatellen siitä olisi saattanut saada luisen nyrkin aamuherätykseksi naamatauluun. Niinpä täytyi viritellä jonkinlainen varoitusmekanismi. Vaihtoehtoina olisi ollut etsiä joku ulkoinen ledisysteemi ja liittää se raspiin. Sen sijaan olin laiska ja otin raspin omat ledit hyötykäyttöön (raspissa on punainen ja vihreä ledi). Molempia voi hallinnoida suoraan komentoriviltä:

En kuitenkaan halunnut, että järjestelmä on koko ajan aktiivinen. Silloin kun MINÄ pelaan niin volyymia pitää tietenkin olla riittävästi. 😉 Sitä varten tein erikseen mekanismin, jolla järjestelmän voi ”virittää”:

Kun järjestelmä on viritetty, vihreä ledi syttyy palamaan. Kun viritys on poistettu, molemmat ledit ovat pimeinä ja pistorasiasta tulee virtaa normaalisti. Virittäminen onnistuu toki SSH:n ylikin, mutta tulevaisuudessa tähän olisi varmaan kiva hankkia joku fyysinen kytkin. Sitä odotellessa, asensin puhelimeen applikaation, jolla voi ajaa helposti SSH-makroja raspille. Virittäminen onnistuu siis puhelimella suhteellisen vaivattomasti.

Lopusi loin monitorointiskriptin, joka tarkistaa onko järjestelmä viritetty, ja jos on, tarkistaa melutason. Jos melutaso on hyväksyttävällä tasolla, ei tapahdu mitään. Jos melutaso on liian korkea, ensin vilkutetaan punaisia ledejä viisi minuuttia. Jos tänä aikana melutaso nousee vielä yli sallitun rajan, ledi menee punaiseksi ja pistorasialle lähtee sulkemiskomento.

Monitorointiskripti ajetaan minuutin välein cronilla:

$ */1 * * * * sudo python /home/pi/Documents/skriptit/monitor.py

Sitten vaan virta irti, raspi paikoilleen ja laitteet seinään. Kokonaisuus toimii hämmentävän hyvin ainakin arkitestailussa. Seuraavaksi täytyy etsiä hyväksyttävät melutasot ja hankkia raspiin mekaaninen kytkin.

Saas tosin nähdä kauanko pikkumiehiltä kestää tajuta, että koko homman voi kiertää laittamalla pleikkarin johdon vapaaseen pistorasiaan…

Muutto numero #25

Kamat on jälleen kannettu uuteen kotiin. Monelle muuttaminen on elämää muuttava kokemus, transformaation alku ja jopa pienen pelon aihe. Minulle se on jo rutiinia.

Muuttopäivän lähestyessä mieleni järjestelee kaiken valmiiksi taskeiksi todo-listalle ja muutto hoituu yleensä aika ongelmitta samaa kaavaa toistaen. Itse muuttopäivä menee stressaavassa hujauksessa, seuraavana aamuna lihakset ovat kipeinä, käsissä on pari pientä vekkiä ja olo on väsynyt mutta onnellinen. Ensimmäisenä iltana valmistuvat makuuhuone ja keittiö, seuraavana päivänä loput. Parin illan kuluttua purkamattomia pahvilaatikoita ei ole enää paljoakaan, ja viikon kuluttua jäljellä on vain enää pientä laitettavaa.

Tämä muutto ei ollut poikkeus. Kun tietää miten tavarat kannattaa pakata, ei itse muuttopäivänä tarvitse kiroilla hajoilevien välilevyjen ja pahvilaatikoiden kanssa. Kaksimetriset kantajakaveritkin tietty auttavat asiaa. Kiitos joukkue sikaniskat! ❤

En oikein tiedä, missä kohtaa elämääni muuttamisesta tuli rutiinia. Varmaan silloin, kun parivuotiaana livahdettiin syntymäseuduilta syvälle Savoon isän rattijuopumuksen ja itsemurhayrityksen häpeää karkuun. Meno ei kauheasti parantunut, vaikka isäni kävikin hetkellisesti raittiuden polulla. Keskeneräinen omakotitalo meni voudin vasaran alle, ja taas pääsi pakkailemaan leikkiautoja. Siilinjärvi vaihtui Kuopioon, ja sieltä matka vei useamman eri osoitteen jälkeen Sallan, Aatsingin, Naruskan ja Tuntsan kautta Turkuun. Vaikka tuntui, että elämä eteni suhteellisen rauhallisesti, repaleisen lapsuuden ansiosta postiosoitteita alkoi kerääntyä kahmalokaupalla. Turussa meno vähän rauhoittui, mutta opiskelukämppiä oli luontevaa päivittää parempiin palkkatason parantuessa.

Tätä kirjoittaessa takana on muutto osoitteeseen numero 25.

Osoitteessa numero #24 erityisen hienoa olivat maisemat. Tällainen aamu kun tervehti, edes marraskuu ei tuntunut masentavalta.

Mitä 25 muuttoa on opettanut?

  1. Älä kiinny materiaan. Jos oikeasti tarvitset jotain, osta aina niin laadukasta ja kaunista kuin mihin sinulla on varaa. Kun aika on, hankkiudu rojuista taas ripeästi eroon — ilman katumusta. Kirppari, kierrätys ja kaatopaikka ovat oikeita osoitteita muhjaantuneille muistoille ja materialle.
  2. Älä kiinny ihmisiin. Naapureita tulee ja menee, kavereita tulee ja menee. Pyri olemaan kohtelias, oikeudenmukainen ja elämään oman moraalikoodistosi mukaisesti. Siitä huolimatta suututat ihmisiä ja hankit ystäviä. Osa jää, suurin osa ei. Todelliset ystävät pysyvät, paikkakunnasta ja kodista riippumatta.
  3. Jokaisessa asunnossa on jotain erityisen hyvää. Keskity siihen. Se voi olla maisema, luonto, ihmiset, palvelut, puulattia tai vaikka erikoinen ovikello. Mutta aina on JOTAIN hienoa. Aina.
  4. Jokaisessa asunnossa on jotain ihan hiton äsyttävää. Unohda ne — kunnes on aika muuttaa seuraavaan asuntoon. Silloin voi taas kiroilla hissijonoa, käytävälle kuseskelevaa narkkarinaapuria tai pahvisten seinien läpi yön pikkutunneille kantautuvaa lisääntymislätinää.
  5. Älä ikinä maksa varastotilasta. Hankkiudu mieluummin eroon ylimääräisestä roinasta.

Keräämme vanhaa ja hyödytöntä roinaa kaappien ja pääkoppien nurkkiin pölyttymään. Siellä ne vievät tilaa ja ankkuroivat meidät menneeseen — hyvässä ja pahassa. Muutto on aina hyvä hetki miettiä mitä haluaa elämältään. Ota mukaan hyvät asiat ja hankkiudu eroon kaikesta sellaisesta, mitä estää sinua menemästä eteenpäin. Olivat ne sitten ihmisiä, huonekaluja tai harrastuksia.

Enkö saa pukeutua miten haluan? Kauheeta natsismia!

Ei ollut vaikeuksia arvata, että pukeutumisesta kirjoittaessa seuraa paskamyrsky. Minna Kiistalan ja Jani Niipolan kirja ja ulostulo paremman pukeutumisen puolesta saikin ihmiset repimään ruttuiset prismaverkkarinsa. Ja koska elämme agressiivisen individualistista nenäherneilyn aikakautta, Kiistala ja Niipola on maalattu ties millaisiksi vaatenatseiksi.

Newsflash: he ovat oikeassa. Tottakai se tympii, jos joku edes vihjaa, että ei osaa pukeutua kunnolla. Jos kuitenkin pukeudut huonosti etkä huolehdi itsestäsi, turha siitä on peiliä syyttää.


Kauniit ja komeat pääsevät elämässä helpommalla. Jos olet leuantipauttaja, autot pysähtyvät eteesi suojatiellä, saat etuilupaikan jonossa ja tyhmempiäkin aivopierujasi kuunnellaan kuin ne olisivat jotain profetiaalista viisautta. En sano että se on oikein, mutta niin se vain on.

Moni tietenkin ajattelee olevansa immuuni pukeutumisen vaikutuksille. Todellisuudessa kaikki meistä arvioivat ihmisiä sen mukaan, miten he pukeutuvat, käyttäytyvät ja kantavat itseään. Jos et usko, kuvittele mielessäsi vaikka tällainen ajatusleikki: menet hammaslääkäriin, ja sinua tervehtii hammaslääkäri, joka on pukeutunut risaisiin farkkuihin. Tukka on pesemättä, hampaat kellastuneet, sormet haavoilla ja ympärillä leijuu hikirauhasista tiristetty vanhan valkosipulin pistävä aromi. Antaisitko mielelläsi tämän ihmisen käydä purukalustosi kimppuun? Minä en.

Sama se on bisneksessäkin. Monessa ammatissa voi ihan hyvin olla toimistolla verkkareissa, farkuissa tai vaikka toogassa, mutta mitä kalliimpia asioita myydään, sitä herkempi ostaja on kaikille pelkosignaaleille. Ja jos olet antamassa 100 000 euroa yrityksesi rahaa jollekin, pienikin epäkohta voi helposti olla se viimeinen asia, joka romahduttaa luottamuksen korttitalon. Ja vaikka ei olisikaan, jos kilpailija tarjoaa muuten samaa kuin sinä mutta on luotettavamman oloinen, kauppa menee nenäsi edestä.

Vaikka pukeutumiskoodisto onkin löysentynyt vuosien kuluessa, älä kuvittele, etteikö sillä olisi edelleen merkitystä. Pukeutuminen on kohteliaisuutta, ja huonosti pukeutuminen on välinpitämättömyyttä. Jos esimerkiksi meille hakee töihin myyjäksi ja tulee paikalle kulahtaneissa farkuissa ja collegetakissa, jää melko varmasti pesti saamatta. Vaikka jokainen saakin pukeutua miten haluaa, en halua menettää kauppoja vain sen takia, että toisella ei ole herkkä pelisilmä sosiaalisten tilanteiden suhteen. Ja asuvalinta on osa kokonaisuutta.

Moni perustelee resuista pukeutumistaan sillä, että esimerkiksi Facebookin perustaja Mark Zuckerberg pukeutuu pelkkään t-paitaan. Joo, se on totta. Mutta vaikka Zuckerberg pukeutuisi pelkkään jätesäkkiin ja pinkkiin hevosnaamariin, sillä ei olisi mitään väliä. Ellei verkkarin taskuissa majaile massia miljoonatolkulla, sinun ja minun kannattaa kuitenkin vielä miettiä aika tarkkaan, mitä laittaa asiakastapaamiseen päälleen.

Aiheesta muualla:

Tulevaisuudessa auton omistaminen on yhtä tyhmää kuin nytkin

Olen vältellyt ajamista kuin ruttoa, koska 1) en pidä itseäni kovin hyvänä kuskina ja 2) en pidä autoista kaiken sen vaivan vuoksi. Olen saanut nuoruudessa riittävästi kokemusta paskojen koslien remppaamisesta ja työntelemisestä. Eron jälkeinen lasten kuskaaminen tarhaan ja takaisin taksikyydillä alkoi tuntua kuitenkin todella veemäiseltä, todella nopeasti. Jos jokaisessa tai edes joka toisessa taksissa olisi turvaistuimet tai istuinkorokkeet, en ehkä olisi vieläkään hankkinut autoa. Mutta, nyt oli siis aika.

Auton valintakriteerit

Tässä kohtaa kannattaa huomioida, että en ole oikeasti kauhean fanaattinen auton merkin tai mallin suhteen. Minulla ei ollut varsinaisia preferenssejä suuntaan tai toiseen, kun aloin selvittelemään asioita. Sen lisäksi, on pitkä aika siitä, kun viimeksi olen oikeasti istunut ratin takana. Siitä johtuen tai huolimatta, valintakriteerini olivat nämä:

  1. Turvallisuus.
  2. Omistamisen vaivattomuus (ja aikasäästö).
  3. Tila.
  4. Ajomukavuus.
  5. Hinta.

Turvallisuus sulki kriteerinä jo kaikki vanhemmat autot pois. Olen antanut itselleni ymmärtää, että mitä uudempi auto, sitä turvallisempi. Sen lisäksi merkkien välillä on huomattavaa vaihtelua (ks. Folksam.fi “Kuinka turvallinen autosi on” ja tilastot vaikka vuodelta 2015). Tilastojen perusteella hinta aika tylysti korreloi turvallisuuden kanssa tiettyyn rajaan saakka. Kalliimmat Volvot, Teslat, Mersut, Bemarit ja Audit ovat selkeästi kestävämmästä päästä kun kakka iskee käkättimeen.

Omistamisen vaivattomuus taas on kokoelma monta erilaista kriteeriä. En halunnut autoa, jonka kanssa joudun viettämään laatuaikaa laittamolla. En myöskään halua viettää sekuntiakaan auton alla kaivelemassa jotain, ellei se sitten ole auton alle pyörinyt rahatukku. Ja jos mahdollista, en halua säilytellä, pyöritellä tai kiristellä renkaita pääkallokelien yllättäessä.

Tilaa piti olla riittävästi, että saa kuskattua tarvittavan määrän ihmisiä ja elikoita paikasta A paikkaan B. Pienempi auto olisi kiva kaupunkiajossa, mutta toisaalta on turhaa hankkia autoa, johon kaikki tarvittava ei mahdu.

Ajomukavuus nyt on vähän niin ja näin, mutta olen aikanaan ihan riittävästi vemputtanut manuaalivaihteita. Ja olen aina ollut paska peruuttamaan ja parkkeeramaan. Joten kaikki automaattiset lisäherkut tänne ja heti kthx bye.

Hinta on aina vaikea kriteeri, koska se käytännössä kuitenkin sanelee lopputuloksen. Päätin kuitenkin heti alussa, että hinta ei ole se tärkein kriteeri. Ja lupasin itselleni olla ennakkoluuloton sen suhteen, mikä on oikeasti edullisinta.

Omalla vai rahoitusyhtiön rahalla, omaksi vai lainaksi?

Auton valintakriteerien seurauksena naama kalpeni, kun aloin surffailemaan autosivustoja. Eijjjumalauta, millaisissa hinnoissa vähänkään järkevät peltihepat liikkuvat! Verotus on myös ihan omanlaisensa keskisormi yksityisautoilijoille. Paperilla vähääkään järkevämmän koslan hinta kipuaa helposti yli kolmenkymmenentuhannen euron – ilman mukavuusherkkuja.

Vaihtoehdot olivat nyt kärjistäen:

  1. Uuden auton osto.
  2. Käytetyn auton osto liikkeestä tai yksityiseltä.
  3. Auton liisaus.
  4. Auton vuokraus tarpeen mukaan.
  5. Joku muu.

Kipuilin aikani erilaisten rahoitusvaihtoehtojen kanssa. Tarjolla oli liisauspalveluita ja mitä ikinä, mutta kaikissa järjestelyissä olit loppujen lopuksi ihan yksin metallimöhkön kanssa, jos jotain tarttis tehdä. Vaihtoehdot 1, 2 ja 3 olivat siis kaikki huonoja. Vaihtoehto 4 (auton vuokraus tarpeen mukaan) olisi ehkä voinut toimia, mutta ajatus siitä että joutuisi palauttelemaan ja noutamaan autoa tarpeen mukaan houkutteli yhtä paljon kuin sokeriton puolukkapuuro.

Sitten löytyikin musta hevonen, Op-kulku.fi.* OP Kulku -palvelun etuna on se, että auton vuokraan sisältyy auton käytön lisäksi:

  • Huollot ja korjaukset (omavastuu on 500 € törmäysvahingoissa ja 200 € muissa vahingoissa).
  • Liikenne- ja kaskovakuutus.
  • Noutopalvelu huoltoon, hinauspalvelu myös akun loppuessa.
  • Renkaiden vaihto ja säilytys.
  • Sisä- ja ulkopesu huollon yhteydessä ja rajattomasti automaattipesuja.

Kun alkoi laskeskelemaan samantasoisen auton kaikkia kustannuksia (huomioiden arvonalentumisen ja puuhasteluun kuluvan ajan), OP Kulku -palvelu nousi vaihtoehdoista itselleni selkeästi fiksuimmaksi valinnaksi.

No niin, millaisen koslan sitten valitsin?

Viime metreille tuskailin valinnassa näiden autojen välillä (hinnat premiumina, 20 000 km/v ja sopimuskausi 48 kk, täysillä varustepaketeilla):

Eniten näistä houkutti Volvo, mutta hintaan suhteutettuna se hävisi selkeästi Kian varustetasolle. Mersusta oli ristiriitaisia näkemyksiä lähipiirin autoihmisillä ja Toyta Prius vaan jotenkin näytti ärsyttävältä. Niinpä päädyin Kiaan.

Tähänastiset kokemukset

OP:n asiakaspalvelijat vastailivat kysymyksiini kärsivällisesti. Vaikka palveluinto oli kohdillaan, monesta asiasta näki, että palvelu on vasta kokeiluasteella. Selkeästikään ihan kaikkia asioita ei oltu tehty aikaisemmin, kun aloin rustaamaan nimiä papereihin. Siitä huolimatta, loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kun päätös oli tehty, papereiden allekirjoitus onnistui sähköpostitse, ja auto lähti tilaukseen. Toimitusaikaa Kialle kertyi kuitenkin useampia kuukausia, joten palvelulupauksen mukaisesti pihaan tuotiin väliaikainen auto (ei huono sekään, BMW 118i A). Ja se tuotiin siis ihan kotiovelle, avaimet käteen -käytännöllä.



Nähtäväksi jää, miten OP Kulku -palvelu lunastaa palvelulupauksensa kun arki koittaa. Tämän hetken kokemusten perusteella suosittelen ainakin pohtimaan auton hankkimista palveluna, omistamisen sijasta. OP Kulku -palvelu toimii jo Helsingin lisäksi Tampereella, ja syksyllä palvelu aloittaa kuulemma myös Turussa.

*) Disclaimer: parempi puoliskoni työskentelee OP Ryhmässä. En saanut tästä kirjoituksesta muuta palkintoa kuin pari päähäntaputusta ja sarkastisia kommentteja.

Yksi asukokonaisuus tuo mielenrauhaa

Paitoja.

En muista tarkkaan, milloin aloin pukeutua samoihin vaatteisiin työkuvioissa (siis identtisiin vaatteisiin, en samoihin vaatteisiin joka päivä). Luulen että se tapahtui siinä kohtaa, kun oli helkkarinmoinen kiire ja samaan aikaan piti miettiä, mitkä housut käyvät minkäkin paidan kanssa. Kun esikoinen roikkuu jalassa ja yrittää samalla kurlata suunsa tulikuumalla kahvilla, asukokonaisuuden miettiminen on ehkä viimeinen asia mitä haluaa tehdä.

Olen huomannut, että samanlaisiin vaatteisiin pukeutumisesta on pari etua:

  1. Säästyy aikaa ja vaivaa.
  2. Säästyy energiaa olennaiseen.

Tietenkin tässä kuviossa myös menettää. Moni haluaa pukeutua erilaisiin vaateparsiin ihan vain siksi, että siitä tulee hyvä mieli. Valitettavan usein juuri kukaan ei kuitenkaan huomaa vaatteita, elleivät ne pistä silmään joko hyvällä tai huonolla tavalla, joten en koe tätäkään ihan hirveänä menetyksenä.

Maailmalla on muitakin, tunnettuja monopukeutujia, esimerkiksi mr. Facebook ja edesmennyt Steve Jobs. Myös Barack Obama käyttää vain kahta pukua. Jos sinäkin siis haluat säästää aikaasi olennaiseen, kippaa 99 % vaateparrestasi pelastusarmeijalle. Muista kuitenkin hankkia ensin riittävästi samanlaisia vaatteita, ettei tule työkavereilta sanomista.