Tulevaisuudessa auton omistaminen on yhtä tyhmää kuin nytkin

Olen vältellyt ajamista kuin ruttoa, koska 1) en pidä itseäni kovin hyvänä kuskina ja 2) en pidä autoista kaiken sen vaivan vuoksi. Olen saanut nuoruudessa riittävästi kokemusta paskojen koslien remppaamisesta ja työntelemisestä. Eron jälkeinen lasten kuskaaminen tarhaan ja takaisin taksikyydillä alkoi tuntua kuitenkin todella veemäiseltä, todella nopeasti. Jos jokaisessa tai edes joka toisessa taksissa olisi turvaistuimet tai istuinkorokkeet, en ehkä olisi vieläkään hankkinut autoa. Mutta, nyt oli siis aika.

Auton valintakriteerit

Tässä kohtaa kannattaa huomioida, että en ole oikeasti kauhean fanaattinen auton merkin tai mallin suhteen. Minulla ei ollut varsinaisia preferenssejä suuntaan tai toiseen, kun aloin selvittelemään asioita. Sen lisäksi, on pitkä aika siitä, kun viimeksi olen oikeasti istunut ratin takana. Siitä johtuen tai huolimatta, valintakriteerini olivat nämä:

  1. Turvallisuus.
  2. Omistamisen vaivattomuus (ja aikasäästö).
  3. Tila.
  4. Ajomukavuus.
  5. Hinta.

Turvallisuus sulki kriteerinä jo kaikki vanhemmat autot pois. Olen antanut itselleni ymmärtää, että mitä uudempi auto, sitä turvallisempi. Sen lisäksi merkkien välillä on huomattavaa vaihtelua (ks. Folksam.fi “Kuinka turvallinen autosi on” ja tilastot vaikka vuodelta 2015). Tilastojen perusteella hinta aika tylysti korreloi turvallisuuden kanssa tiettyyn rajaan saakka. Kalliimmat Volvot, Teslat, Mersut, Bemarit ja Audit ovat selkeästi kestävämmästä päästä kun kakka iskee käkättimeen.

Omistamisen vaivattomuus taas on kokoelma monta erilaista kriteeriä. En halunnut autoa, jonka kanssa joudun viettämään laatuaikaa laittamolla. En myöskään halua viettää sekuntiakaan auton alla kaivelemassa jotain, ellei se sitten ole auton alle pyörinyt rahatukku. Ja jos mahdollista, en halua säilytellä, pyöritellä tai kiristellä renkaita pääkallokelien yllättäessä.

Tilaa piti olla riittävästi, että saa kuskattua tarvittavan määrän ihmisiä ja elikoita paikasta A paikkaan B. Pienempi auto olisi kiva kaupunkiajossa, mutta toisaalta on turhaa hankkia autoa, johon kaikki tarvittava ei mahdu.

Ajomukavuus nyt on vähän niin ja näin, mutta olen aikanaan ihan riittävästi vemputtanut manuaalivaihteita. Ja olen aina ollut paska peruuttamaan ja parkkeeramaan. Joten kaikki automaattiset lisäherkut tänne ja heti kthx bye.

Hinta on aina vaikea kriteeri, koska se käytännössä kuitenkin sanelee lopputuloksen. Päätin kuitenkin heti alussa, että hinta ei ole se tärkein kriteeri. Ja lupasin itselleni olla ennakkoluuloton sen suhteen, mikä on oikeasti edullisinta.

Omalla vai rahoitusyhtiön rahalla, omaksi vai lainaksi?

Auton valintakriteerien seurauksena naama kalpeni, kun aloin surffailemaan autosivustoja. Eijjjumalauta, millaisissa hinnoissa vähänkään järkevät peltihepat liikkuvat! Verotus on myös ihan omanlaisensa keskisormi yksityisautoilijoille. Paperilla vähääkään järkevämmän koslan hinta kipuaa helposti yli kolmenkymmenentuhannen euron – ilman mukavuusherkkuja.

Vaihtoehdot olivat nyt kärjistäen:

  1. Uuden auton osto.
  2. Käytetyn auton osto liikkeestä tai yksityiseltä.
  3. Auton liisaus.
  4. Auton vuokraus tarpeen mukaan.
  5. Joku muu.

Kipuilin aikani erilaisten rahoitusvaihtoehtojen kanssa. Tarjolla oli liisauspalveluita ja mitä ikinä, mutta kaikissa järjestelyissä olit loppujen lopuksi ihan yksin metallimöhkön kanssa, jos jotain tarttis tehdä. Vaihtoehdot 1, 2 ja 3 olivat siis kaikki huonoja. Vaihtoehto 4 (auton vuokraus tarpeen mukaan) olisi ehkä voinut toimia, mutta ajatus siitä että joutuisi palauttelemaan ja noutamaan autoa tarpeen mukaan houkutteli yhtä paljon kuin sokeriton puolukkapuuro.

Sitten löytyikin musta hevonen, Op-kulku.fi.* OP Kulku -palvelun etuna on se, että auton vuokraan sisältyy auton käytön lisäksi:

  • Huollot ja korjaukset (omavastuu on 500 € törmäysvahingoissa ja 200 € muissa vahingoissa).
  • Liikenne- ja kaskovakuutus.
  • Noutopalvelu huoltoon, hinauspalvelu myös akun loppuessa.
  • Renkaiden vaihto ja säilytys.
  • Sisä- ja ulkopesu huollon yhteydessä ja rajattomasti automaattipesuja.

Kun alkoi laskeskelemaan samantasoisen auton kaikkia kustannuksia (huomioiden arvonalentumisen ja puuhasteluun kuluvan ajan), OP Kulku -palvelu nousi vaihtoehdoista itselleni selkeästi fiksuimmaksi valinnaksi.

No niin, millaisen koslan sitten valitsin?

Viime metreille tuskailin valinnassa näiden autojen välillä (hinnat premiumina, 20 000 km/v ja sopimuskausi 48 kk, täysillä varustepaketeilla):

Eniten näistä houkutti Volvo, mutta hintaan suhteutettuna se hävisi selkeästi Kian varustetasolle. Mersusta oli ristiriitaisia näkemyksiä lähipiirin autoihmisillä ja Toyta Prius vaan jotenkin näytti ärsyttävältä. Niinpä päädyin Kiaan.

Tähänastiset kokemukset

OP:n asiakaspalvelijat vastailivat kysymyksiini kärsivällisesti. Vaikka palveluinto oli kohdillaan, monesta asiasta näki, että palvelu on vasta kokeiluasteella. Selkeästikään ihan kaikkia asioita ei oltu tehty aikaisemmin, kun aloin rustaamaan nimiä papereihin. Siitä huolimatta, loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kun päätös oli tehty, papereiden allekirjoitus onnistui sähköpostitse, ja auto lähti tilaukseen. Toimitusaikaa Kialle kertyi kuitenkin useampia kuukausia, joten palvelulupauksen mukaisesti pihaan tuotiin väliaikainen auto (ei huono sekään, BMW 118i A). Ja se tuotiin siis ihan kotiovelle, avaimet käteen -käytännöllä.



Nähtäväksi jää, miten OP Kulku -palvelu lunastaa palvelulupauksensa kun arki koittaa. Tämän hetken kokemusten perusteella suosittelen ainakin pohtimaan auton hankkimista palveluna, omistamisen sijasta. OP Kulku -palvelu toimii jo Helsingin lisäksi Tampereella, ja syksyllä palvelu aloittaa kuulemma myös Turussa.

*) Disclaimer: parempi puoliskoni työskentelee OP Ryhmässä. En saanut tästä kirjoituksesta muuta palkintoa kuin pari päähäntaputusta ja sarkastisia kommentteja.

Kello joka muuttaa kaiken

Apple julkaisi odotetusti ensimmäisen älykellonsa, Apple Watchin. Kapine on Applelle tyypilliseen tapaansa hienosti muotoiltu, ja luultavasti on myös käytettävyydeltään samaa tasoa Applen muiden tuotteiden kanssa. Windows- ja Android-leirit (kyllä, sellaisia on valitettavasti edelleen olemassa) haukkuvat kellon teknisiä ominaisuuksia ja yksityiskohtia, ja missaavat jälleen pointin koko vempeleestä. Ja tietenkin muistetaan sanoa, että Apple ei taaskaan ole kehittänyt mitään uutta.*

Kyseessä ei ole kuitenkaan kello. Apple Watch on yhtä paljon kello kuin iPod oli mp3-soitin. Toki siinä on samoja ominaisuuksia kuin kellossa, ja varmastikin teknisessä mielessä se on melkein kopio muista vastaavista jo markkinoilla olevista tai markkinoille tulevista laittesta. Ne eivät ole olleet kuitenkaan riittävän haluttavia tavalliselle hipsterille. Apple on ikään kuin virallinen taho, joka antaa luvan pitää uutta tuotetyyppiä ‘coolina’.

Kello joka muuttaa kaiken

Apple Watchin isoin vaikutus on se, mitä pieni, puettava älylaite tulee tekemään yhteiskunnalle ja käyttäytymiskulttuurille. Augmented Reality (AR) on tulevaisuudessa kova juttu. Siihen liittyy läheisesti myös Internet of Things, ja näiden yhdistelmänä elämä muuttuu todella mielenkiintoiseksi. Itsestään ajavat autot ovat vielä pientä siihen verrattuna. Maltan tuskin odottaa seuraavaa vaihetta älylaitteiden kehityksessä.

Ja pieni disclaimer: Mielestäni Apple Watch on kokeilematta p*skaa. Se tuo jälleen yhden ylimääräisen häiriötekijän elämään, joka on muutenkin katkonaisempaa kuin koskaan aikaisemmin kaikenlaisten notifikaatioiden ja mikrohäiriöiden vuoksi. Sen lisäksi arvostan aivan liikaa omaa mekaanista kelloani.

*) Apple ei itse asiassa kehittele kauhean paljon uusia tuotteita — suurin osa Applen menestyksisä on ollut jonkun olemassa olevan tuotteen tai idean tekeminen paremmin ja käyttäjäystävälliseksi.

Oikeaa parranajoa

Lopetin jo teininä partakoneen käytön. Risuparran kasvattamisen sijasta olen käyttänyt Giletteä koko pienen ikäni. Aika ajoin olen miettinyt ns. oikeaa parranajoa, mutta partaveitsen kanssa säheltäminen ei ole houkuttanut. On ehkä tullut nähtyä liian monta kauhuleffaa, joissa leikataan jotain aivan muuta kuin partakarvoja.

muhle

Kun Karl Filtnes kehui twitterissä (taas) oikean parranajon ihanuutta, päätin kokeilla mistä on kysymys. Parin YouTube-videon jälkeen oli aika selvää, että oikea parranajo on lähes nirvanaan verrattava kokemus, joka jokaisen miehen tulee oppia.

Siis ostoksille. Karlin suosituksesta ostin ns. safety razorin, johon saa näppärästi vaihtoteriä. Vinkit osoittautuivat hyviksi, ja oikeanlainen ajovarsikin löytyi laakista. Näillä mennään:

Viiltelyjä ei sitten tarvitse pelätä. Jos on ajellut aikaisemmin Giletellä, meininki ei ihan hirveästi poikkea opitusta. Jos taas on tottunut ajamaan partaansa repimellä, ero alkuperäiseen voi olla melkoinen.

Ja miltä se sitten tuntuu? Ihan helvetin hienolta! Parin viikon treenailun jälkeen ajaminen alkaa sujua, joskin operaation kestossa on vielä toivomisen varaa. Pidemmän ajon vastapainona saa supersileän ihon, päräyttävän hyvän fiiliksen heti aamusta ja poski pysyy sileänä (melkein) iltaviiteen asti. En voi muuta kuin suositella.

Kiitos Karl.

Thumbs Up!

Tilasin Leicaan jonkun aikaa sitten Thumbs Up! peukalotuen, kun sitä oli kovasti kehuttu. Thumbs Up! on metallinen lisäosa, joka laitetaan salamakenkään, ja se auttaa saamaan paremman otteen kamerasta kun sitä käsittelee yhdellä kädellä. Vimpaimen on suunnitellut Tim Isaac.

Thumbs-Up-Package

Olen elämäni aikana jokusen paketin avannut, ja tämä kokonaisuus kyllä pieksää ne kaikki kirkkaasti. Rasia on todella siisti, cool ja kaikkea hippimäistä. Sen lisäksi itse tuote on todella hyvä. Se istuu Leicaan kuin sormi silmään aina pintakäsittelyä myöten, ja peukalotuki tuntuu käteen ergonomian puolesta täydelliseltä.

Viimeistely on omaa luokkaansa. En muista milloin viimeksi olen törmännyt yhtä laadukkaaseen metallinkimpaleeseen. Ilmeisesti suunnittelija on samaa mieltä, koska paketissa on mukana vielä henkilökohtainen kiitosviesti suunnittelijalta. Jumpe. Tämä on brändäystä.

English readers: Thumbs Up! is a superb product. 10/10!

thumbs-up-leicaM81

Leica M ja Voigtländer Nokton 1.1

Sain Sakarilta lainaan Leican M-rungon ja Voigtländer Nokton 50 mm/1.1 linssin. Olen nyt ammuskellut viikonlopun molemmilla, ja täytyy sanoa että on aika mainio paketti. Kuten Leicalla yleensäkin, kuvissa tuntuu olevan aikamoinen oompf-kerroin aivan tavallisissakin tilanteissa:

unnamed

Linssin hankalin osuus on todella lyhyt syväterävyysalue. Kohdistuksen täytyy 0lla 1.1 aukolla juuri kohdillaan, tai kuvasta tulee sumea. Tässäkin kuvassa kohdistus meni pieleen muutamia senttejä, jos sitäkään. Silmät jäivät vähän pehmeiksi.

unnamed-1

Nokton on todella hyvä linssi. Erityisesti Suomessa, jossa valoa ei kauheasti ole talvisaikaan sisätiloissa(kaan), kaikki saatavissa oleva valo on imettävä kennolle. M8 rungolla nopea linssi on hyvä muutenkin, koska runko ei siedä korkeampia ISO-herkkyyksiä juuri ollenkaan. Kuvien syväterävyysalueen ulkopuolella oleva pehmeä tausta (“bokeh”) on joissain paikoissa vähän levoton, mutta ei liian häiritsevä. Diggaan kovasti.

unnamed-2

Noktonia verrataan usein Leican Noctilux 50 F1:een (“köyhän miehen Noctilux”), mikä ei tietenkään ole ihan kaukaa haettu. Isoimpana erona on vain se, että Leican Noctilux maksaa 10 kertaa enemmän kuin Voigtländerin Nokton . 😉 Jos haluat, voit lukea yhden esimerkkiarvostelun linssien eroista Stevehuffphotosta.

Tämän perusteella Nokton tulee heti hankintalistalle. M saa odottaa seuraavia isompia osinkoja.