Kapitalistin kasvatusopas, osa 3: pankit

Esikoisemme suoritti urotyön, kun antoi poistaa ihan helkkarin ison tikun sormesta. Sen seurauksena hän sai palkkioksi kokonaista kolme Angry Birds-kolikkoa (heijastimia, joista on jostain syystä nauhat katkeilleet). Yhden kolikon markkinahinta on 20 kolikkoa, joten potti oli ihan kohtalainen pienelle miehelle. Koska kauppaan mentäessä ei ole mielekästä kanniskella mukana kuuttakymmentä pokerimerkkiä lilliputtitaskuissa, pääsimme ohimennen opettamaan pankkitoiminnan perusteet.

Ensimmäiseksi tietenkin kolikot laskettiin tarkasti yhdessä, ettei vahingossakaan vaan anneta katteettomia sitoumuksia. Sitten vaimo kirjoitti kolikkomäärän lapulle, jota vastaan sitten esikoinen voi rahaansa käyttää. Tämä vastaa melko tarkkaan sitä tilannetta, mihin tarpeeseen pankit alunperinkin syntyivät.

“Nyt on kätevää, kun kaikki ei näe että mulla on paljon kolikoita.”

Näin on, poikaseni. Näin on.

Mitähän seuraavaksi… osakemarkkinoiden perusteet?

Pankkitoiminnan perusteet

Tekoäly tulee – onko sinun bisneksesi valmis?

Pidin tänään esityksen tekoälystä, ja olihan se mukavaa! Joukko oli pieni, mutta sitäkin osallistuvampi.

Tekoäly tulee, onko sinun bisneksesi valmis? from Janne Jääskeläinen

Pyysin yleisöä vastaamaan kysymykseen, voiko tekoäly kyetä korvaamaan vuorovaikutustyötä tekevän ihmisen työelämässä — ja jos voi, kauanko siihen menee. Yleisö vastasi samaan kysymykseen myös esityksen lopuksi. Lopputuloksena oli konsensus, että tekoäly tulee ja jyrää 10–20 vuoden kuluessa.

Esityksen keskiarvo oli 4,5 (5 paras), mikä on kaltaiselleni kaltaiseni ihmispelkoiselle nörtille häkellyttävän erinomainen arvosana.

Kapitalistin kasvatusopas, osa 2: Mitä on yrittäjyyskasvatus?

Katleena Kortesuo

Tämä kirjoitus on Katleena Kortesuon vieraskynäkirjoitus. Katleena Kortesuo on tietokirjailija ja kriisiviestinnän asiantuntija. Katleenan Ei oo totta on Suomen luetuin viestintäalan blogi. Tutustu blogiin ja seuraa Katleenaa twitterissä!

Muksumme ovat nyt toisella ja viidennellä luokalla. Me molemmat vanhemmat olemme yrittäjiä. Niinpä olemme toteuttaneet kotona yrittäjyyskasvatusta, sillä se puuttuu peruskoulusta kokonaan.

Puheistamme innostuneena moni yrittäjäkollega on kysellyt, että mitä hiivattia se yrittäjyyskasvatus käytännössä on. Niinpä kokosin tämän postauksen vinkiksi kaikille niille, jotka haluavat toteuttaa yrittäjyyskasvatusta joko kotona tai työssään lasten ja nuorten kanssa.

Jaan yrittäjyyskasvatuksen neljään osaan:

  1. Keskustelu
  2. Harjoittelu
  3. Itsestä huolehtiminen
  4. Todennus

Kaikki tehdään tietenkin lasten ehdoilla. Joskus ei edetä moneen viikkoon, ja joskus taas koko päivä pyörii yrittäjyyden tiimoilla.

1. Keskustelu

Keskustelu laajenee helposti yrittäjyydestä talouden kautta politiikkaan. Juttelemme lasten kanssa usein seuraavista asioista:

  • Mitä on yrittäjyys ja palkkatyö?
  • Mitä on kilpailu?
  • Miten talous toimii?
  • Mistä verot kertyvät?
  • Kuka säätää lait?
  • Mitä vaalit tarkoittavat?
  • Millaisia ovat Suomen puolueet?

Lapset kysyvät paljon, ja minä kerron asiat esimerkkien avulla. Jokainen asia pitää konkretisoida lapsen tasolle. Ei ole mitään järkeä sanoa, että “veroilla kustannamme yhteiskunnan yhteiset asiat”. Sen sijaan pitää sanoa, että “kun minä maksan yritysveroa, sillä rahalla hankitaan kirjastoihin enemmän kirjoja ja palkataan sairaaloihin lääkäreitä.”

2. Harjoittelu

Yrittäjyys ja sen osa-alueet pitää viedä lapsen arkeen jo varhain. Kun lapsi oppii, mistä raha tulee ja mihin se menee, hän saa samalla kykyjä hallita omaa talouttaan.

Esikoinen lajitteli kuittejani jo viisivuotiaana. Hän niputti ne päivämäärittäin ja nitoi kasoihin. Lapset ovat myös välillä kulkeneet mukana palavereissa ja olleet seuraamassa mediaesiintymisiäni.

Muksut ovat leiponeet mokkapaloja sukulaisille maksua vastaan. Esikoinen laati oma-aloitteisesti leivonnasta laskun kuusivuotiaana. Siinä oli eriteltynä lähes kaikki oleellinen: summa, eräpäivä, saaja, maksaja ja jopa viivästyskorko. (Viivästyskorko oli karkkipussi.)

3. Itsestä huolehtiminen

Olemme jutelleet lasten kanssa, että hyvään elämään tarvitaan kolme osa-aluetta:

  1. Aivot. Pidä huoli koulutuksestasi, järjestäsi ja sivistyksestäsi.
  2. Kroppa. Pidä huoli kunnostasi ja vaali terveyttäsi.
  3. Ihmissuhteet. Huolehdi lähimmäisistäsi ja huomioi toiset ihmiset.

Jos jokin osa-alue pettää itsestä riippumattomista syistä, vielä on muut kivijalat jäljellä. Sen sijaan jos unohtaa ihmissuhteet ja jättää kouluttautumatta, koko elämä on kiinni enää vain terveydestä.

Yrittäjän täytyy pitää huoli kaikista kolmesta osa-alueesta, koska kukaan muu ei korvaa osaamattomuutta, sairauksia tai huonoja ihmissuhdetaitoja. Kannustamme siis lapsia lukemaan, käymme yhdessä kävelyillä, tutustumme museoihin ja juttelemme ihmissuhteista. Pohdimme usein, miten eri tilanteissa olisi kannattanut käyttäytyä.

Mikään yritys ei kestä, ellei yrittäjä ole kunnossa.

4. Todennus

Demonstraatiossa näytetään, mitä on opittu. Olemme esimerkiksi tehneet lasten kanssa Youtube-videot Yritystalouden perusteet ja Asiakaspalvelun perusteet.

Lisäksi pyydän lapsia usein selittämään isovanhemmille, mitä veroilla hankitaan tai mitä eroa on palkalla ja laskutuksella. Kun lapset pääsevät selittämään oppimaansa, se vahvistaa heidän ymmärrystään.

Lopputulos

Yrittäjyyskasvatuksesta on ollut hyötyä, ja homma on mennyt perille.

Kuopus kysyi kuusivuotiaana minulta: “Äiti, ovatko tulli ja poliisi kilpailijoita?” Kysymys osoittaa, että muksu on sisäistänyt sen, mitä on kilpailu.

Esikoinen taas totesi kotona ylpeänä koulun jälkeen: “Äiti, meidän luokalla on vain yksi muu, jonka MOLEMMAT vanhemmat ovat yrittäjiä.” Olemme siis onnistuneet tuottamaan lapselle sen kokemuksen, että yrittäjyys on hyvän ryhdin arvoinen asia.

Molemmat lapset aikovat isona yrittäjiksi. Ei siksi, että me olemme käskeneet, vaan siksi, että se kiinnostaa heitä. Olemme kertoneet muksuille, että he voivat tehdä ammatikseen mitä tahansa he haluavat. Niinpä kumpikaan ei vielä tiedä, mitä heidän yrityksensä tekee, mutta sen ehtii pohtia myöhemminkin. Yrittäjiksi he kuitenkin ryhtyvät.

Yrittäjyyskasvatus on tapa huolehtia lapsen tulevaisuudesta. En pysty lupaamaan lapsilleni perintökartanoa tai 40-vuotista virkaa. Pystyn vain antamaan heille parhaat mahdolliset eväät pärjätä ja kantaa vastuuta itsestään ja yhteiskunnasta.

Kapitalistin kasvatusopas, osa I: raha

Varoitus: tämä kirjoitus sisältää poikkeuksellisesti lapsia ja lämpöisiä ajatuksia.

Olen kaikenlaisen pelillistämisen fani, niin töissä kuin siiviilissäkin. Ja mikäpä olisi parempi paikka pelillistämiselle kuin omien lasten kasvatus?

Koska esikoisemme on hyvin omapäinen (onko muunkinlaisia?), olen useaan otteeseen joutunut käyttämään kaikki neuvottelutaitoni kun tilanne on eskaloitumassa vaatteidenpaiskomistilanteeksi. Jokainen vanhempi tietää, että kaikkein hankalinta on saada lapsi tekemään jotain sellaista, joka jostain syystä jännittää tai pelottaa. Myös jos askare on ikävä ja lapsi on väsy, ilmassa on helposti melkoisen kriisin ainekset. Pahimmassa tapauksessa nakkula saa neliraajaraivokohtauksen ja äiskä tai isukki toivoo, että harhaluoti tulis ja tappais.

Huutaminen ja rankaisu eivät ole kovinkaan toimivia metodeja. Joskus jäähy on ainoa ratkaisu, mutta sitäkään ei kannata tehdä kovinkaan usein, koska jäähyjen teho laimenee. Paljon parempia lopputuloksia saa neuvottelemalla ja palkitsemalla oikeanlaista käytöstä.

Kolikot

Meidän perheessä käypää valuuttaa.

Kolikkopeliä vai käskemistä?

Olen kehittänyt kotona lapsille omanlaisensa finanssisysteemin, jossa valuuttana toimivat vanhat pokerimerkit. Pokerimerkki vastaa yhtä reaalimaailman euroa, ja sillä saa myös “ostettua” 10 minuuttia pädiaikaa vanhempien valitsemana aikana. Kolikoilla voi toki ostaa myös leluja, mutta lapset tuntuvat arvostavan tällä hetkellä kaikkein eniten pelejä.

Ja että elämä olisi mielenkiintoista, yhden punaisen pokerimerkin arvo on 5 tavallista pokerimerkkiä (väri tietenkin valittiin esikoisen värimieltymysten mukaan). Kun kolikoilla on erilainen vaihtosuhde, lapsi oppii aivan huomaamattaan laskemaan yhteen. Sen lisäksi myös vähennyslaskut sujuvat kuin itsestään, koska lapsi joutuu miettimään, montako kolikkoa jää säästöön, jos haluaa ostaa vähän pädiaikaa ja kädessä on vain yksi punainen kolikko.

Pokerimerkkejä voi ansaita tekemällä pieniä askareita, ja yhden pokerimerkin saa, jos on hoitanut päivän tehtävät kiltisti (tämä peli on oma kokonaisuutensa, mutta pojat päättivät yhdessä, mitkä asiat ovat tärkeitä hoitaa päivän aikana. Tällaisia ovat mm. aamutoimet, pottailut, päällepukemiset, kiukuttelemattomuus pädin kanssa ja hyvin hoidetut iltatoimet). Tietenkään aina ei pidä odottaa palkkaa. Toiselle ihmiselle ollaan ystävällisiä ilman kolikoitakin, ja omat tavarat viedään paikoilleen ilman palkkiotakin.

Tällä tavalla olemme saaneet esikoisen siivoamaan, yöpottailemaan, pukemaan ja riisumaan kiltisi, leikkauttamaan tukkansa ja niin edelleen. Kolikoiden tienaamisesta on erityisesti hyötyä silloin, kun täytyy tehdä jotain uutta ja jännittävää. Tarkoituksena ei ole lyödä kaikelle hintaa, vaan ohjata lasta keskittymään suoritukseen ja siitä seuraavaan positiiviseen tulokseen. Tietenkin myös kuopus apinoi isoveljeä, joten rahan arvo on hyvin iskostunut pääkoppaan pienemmällekin. Kolikot säilötään hyvin huolellisesti omiin rasioihinsa, ja niitä vartioidaan mustasukkaisesti.

Sen lisäksi meillä on erilaisia sääntöjä, jotka ovat helppo oppia: jos toinen ostaa pädiaikaa, molemmat saavat käyttää saman ajan. Tämä opettaa yhteistyöhön ja neuvottelutaktiikoihin. Ja kas kummaa, isoveljestä onkin tullut melkoinen neuvottelija, kun pikkuveljellä on kolikoita ja omat on loppu.

Kolikkosysteemin käyttöönoton jälkeen esikoisen kanssa on ollut helppo keskustella aika monestakin hankalasti selitettävästä asiasta: isi käy töissä, koska perhe tarvitsee kolikoita joilla saa ruokaa. Ei saa rikkoa esineitä, koska uudet maksavat kolikoita. Jotkut asuvat isommissa ja pienemmissä taloissa siitä rippuen, kuinka paljon kolikoita heillä on. Ja niin edelleen.

Pari kertaa on ollut naurussa pitelemistä. Sain erinomaisen muistutuksen siitä, miten tärkeää on että säännöt ovat todella selvät. Kun esittelin yöpottailun tienausmetodin, meni kaksi yötä ja homma toimi. Kolmantena yönä olin vielä ylhäällä, kun esikoinen hiipi vessaan. Nousin mennäkseni seuraksi, mutta kaveri näytti todella kiukkuisena stop-merkkiä. Kysyin sitten myöhemmin, miksi en saanut tulla mukaan. Esikoisen vastaus: “No kun pitää mennä YKSIN pissalle niin saa kolikon.” Niinhän mä olin sanonut…

Paljonko on biljoona biljoonaa?

Esikoinen haluaa laskea nyt kaikenlaisia asioita. Nelivuotistarkastuksessa neuvolan täti oli kysynyt vaimolta, että osaako esikoinen laskea kolmeen. Vaimo muisteli hetken tuoretta autoretkeämme, kun takapenkiltä kuuluu kirkkaalla äänellä “sataneljäkymmentäkolme, sataneljäkymmentäneljä, sataneljäkymmentäviisi…” ja nyökkäsi myöntävästi.

Voi vain hämmästellä, miten iso merkitys on uteliaisuudella ja vilpittömällä leikkimielisyydellä. Jos neljävuotias oppii laskemaan muiden leikkien ohessa, mikseivät kaikki nelikymppiset ole jo vähintään kvanttimekaniikan tai genetiikan asiantuntijoita? Jos aikuinen pystyisi edes osan ajasta innostumaan asioista yhtä suurella uteliaisuudella kuin nelivuotias, olisimme ottaneet jo aivan valtavia harppauksia teknologiassa. Jossain vaiheessa taitaa virta vain loppua, kun tuntuu ettei enää tarvitse opetella mitään.

Ehkä ikuisen oppimisen tiellä ovat instituutiot: kun oppiminen “tapahtuu” vain esikouluissa, kouluissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa, tulee helposti alitajuisesti annettua viesti, että oppimista ei voi tapahtua muualla. Todellisuudessa kaikki oppiminen tapahtuu kuitenkin korvien välissä. Tämän huomaa todella hyvin joissain ihmisissä. Kun yliopisto tai muu opinahjo on takana, oppiminen loppuu kuin seinään. Halu opetella loppuu, koska kukaan ei pakota.

Pitäisiköhän kaikki koulut nykymuodossaan vaan lopettaa, ja siirtyä jonkinlaiseen vapaamman opetuksen malliin?

Jos esikoisen into lukuihin ei kohta hiljene, oman osaamisen rajat tulevat aika nopeasti vastaan. Esikoinen kysyi, että “kuinka paljon on biljoona?” Kun olin vastannut tyhjentävästi, ajattelin päässeeni pälkähästä. Enpä tietenkään. Kohta esikoinen tulikin nykimään hihasta ja kysyi “paljonko on biljoona biljoonaa?”

Kuva: Janne Jääskeläinen