Nordic Business Forum — bisnesseminaari, rokkifestari vai hihhuleiden herätyskokous?

Osallistuin tänäkin vuonna Nordic Business Forumiin (aikaisemmat kirjoitukset: 2014, 2015 ja 2016). Verkko varmaankin täyttyy pian tapahtumaa suitsuttavista kirjoituksista. Pintapuolisesti kaikki vaikutti olevan tänäkin vuonna “ihan ok”, mutta kokonaisuus tuotti ainakin minulle pettymyksen. Ja tuolla hinnalla “ihan ok” ei vain riitä.

En ollut ajatuksineni ilmeisesti ihan yksin, koska kysymys “kuka aikoo tulla ensi vuonna?” sai suorastaan hävettävän hiljaisen vastaanoton. Verrattuna esimerkiksi viimevuotiseen intoon ero oli pysäyttävä. Vaikka aihealueet ovatkin kiinnostavia, en usko raahautuvani ensi vuonna paikalle. Sitä paitsi yhtenä aiheena on ensi vuonna artificial intelligence — mutta sille ei ole löytynyt yhtään merkittävää puhujaa. Se kertoo ehkä enemmänkin siitä, että aihe on vain liimattu päälle trendikkyytensä vuoksi.

Mikä toimi:

  • Henkilökunta. Erityiskiitos tänäkin vuonna kuului Haaga-Helian opiskelijoille. Ilman niitä hymyjä ja palveluasennetta tuo reissu olisi ollut suorastaan heikko esitys. Mahtavaa työtä!
  • Esitykset olivat pääsääntöisesti viihdyttäviä ja mielenkiintoisia. Erityisen hyvin upposivat Stéphane Garelli, Adam Grant, Patrick Lencioni, Rachel Botsman ja Nick Vujicic.
  • Vettä riitti.
  • Seura. NBF parasta antia olivat muut ihmiset — jopa tällaiselle introvertille.

Ilmastointi pelasi. Joidenkin (Alina Saari, kuvassa) makuun vähän liiankin hyvin. 😉

Mikä ei toiminut:

  • Jonotus. Suomessa tykätään jonottaa, mutta joku roti nyt sentään. Väkeä oli yksinkertaisesti liikaa suhteessa ruoka-, wc-, narikka ja muihin palveluihin nähden.
  • Äänenvoimakkuus. Ymmärrän että haetaan ison maailman meininkiä. Ei se silti tarkoita silti sitä, että pitää vuodattaa verta tärykalvoista. Vähemmälläkin kuulee, ja jos yleisö on villinä, siihen ei valoshow’ta tarvitse. Ihmettelen, että kukaan ei saanut tuosta valo- ja ääni-invaasiosta kohtausta.
  • Catering-henkilökunnan johtaminen. Catering-porukan huulilla ei paljon hymyä näkynyt, ja vähän väliä tuntui joku paikka prakaavan. Jonotuksen lisäksi ruokapisteet olivat järjestelty siten, että selkeys oli avohärdellistä kaukana. Pahin vitutus irtosi kuitenkin siinä vaiheessa, kun ihmisiä jonotettiin vain siksi, että niin oli käsketty. Ruoka oli esityksen jälkeen katettu ja valmis, mutta pari minuuttia ennen sovittua aikaa ruokaa ei saanut. Selitys oli, että “tarjoilu alkaa klo se ja se”. Tämä ei kerro mistään muusta kuin huonosta johtamisesta. Ja tuntui suorastaan vittuilulta siinä kohtaa, kun kokeilevalla keittiöllä kidutetut vieraat raahautuvat ruokintapisteelle.

  • Keynotet. Tai oikeastaan niiden puute. Minulle ainakin jäi viime vuonna selkeä kuva, että tämän vuoden pääesiintyjät olisivat oikeasti esiintymässä. Nyt esitykset olivat videoklipeillä ryyditettyjä, tökkiviä haastatteluita, joissa asiat lypsettiin isoista nimistä moderaattorin toimesta. Ei mitään sellaista, jota ei youtubesta jo löytyisi (en tiedä miten Will Smith suoriutui, koska en jaksanut jäädä sitä enää katsomaan).
  • Höttöiset filler-esitykset. Luulin tulevani bisnestapahtumaan, mutta päädyinkin New Age -väritettyyn rokkikonserttiin. Siinä vaiheessa kun Severn Cullis-Suzuki alkoi vaahdota alahuuli väpättäen jotain saunasta ja hikoilun yhteydestä esi-isien viisauksiin, korvissa alkoi kohista ja raivon puna nousi kasvoille. Jaa että miksikö se ärsytti niin paljon? Koska yksi olennaisista yrittäjän ja johtajan ominaisuuksista on kyky tunnistaa, milloin sinulle myydään suut ja korvat täyteen paskaa tunneargumenteilla höystettynä. Ja tuo jos mikä oli sitä itseään. Emotionaalista jodlaamista kuunteli 7 500 seminaarivierasta, ja 35 minuutin esityksellä yhteiskunta menetti juuri 583 henkilötyöpäivää — sieltä kalliimmasta päästä. Well done.
  • Ne pikkujutut. Edellisinä vuosina VIP-lipun omistajia on ainakin yritelty hemmotella vähän eri tavalla. Tuoleille oli jaettu suklaata ja mitä ikinä, nyt kaikki tällaiset loistivat poissaolollaan. Nyt, kun VIP-lippujen määrää oli ahnehdittu reilusti isommaksi (vai kuvittelinko vain?), erityiskohtelu loppui kuin seinään.

Loppuanalyysi: NBF on kasvanut liian isoksi, ja lisääntyneet kävijämäärät aiheuttivat palvelutason laskun. Jos NBF tähtää sanojensa mukaan maailman kovimmaksi bisnestapahtumaksi 2021 mennessä, matkaa on vielä kuljettavaksi. Nyt tapahtuma vaikuttaa enemmän rokkifestarilta ja herätyskokoukselta kuin bisnestapahtumalta. Ja valitettavasti sillä tiellä saatte jatkaa matkaa ilman yhtä matkustajaa.

Edit 5.10.2017 klo 0.15: Hesari jatkoi samoilla linjoilla, ja sattui jopa valitsemaan saman sanan otsikkoonsa.

Suuttuminen tekee sinustakin simpanssin

Yksi vaikeimmista asioista sekä ihmisenä että johtajana kasvamisessa minulle on ollut omien tunteideni hallinta. Nykyään pystyn jo sietämään kaikenlaista, ja esimerkiksi myyntityö on opettanut kohtaamaan hyvinkin erilaisia tilanteita silmää räpäyttämättä. Lasten kanssa toimiminen on taas opettanut kärsivällisyyttä. Molemmista taidoista on valtavaa hyötyä niin työssä kuin siviilipuolellakin.

Aina ei ole kuitenkaan ollut ihan niin helppoa, ja tätäkin asiaa on täytynyt tahkota kantapään kautta. Muistan vieläkin elävästi edellisen kerran, kun meni hermo totaalisesti työpaikalla. Toinen osapuoli käyttäytyi lapsellisesti, ja silloin minulla ei ollut vielä itsevarmuutta hoitaa tilannetta oikein — eikä oikein osaamistakaan. Silläkään kerralla hermojen menettäminen ei auttanut yhtään mitään. Oloni ei myöskään parantunut. Jälkikäteen suorastaan vituttaa, kun en osannut käyttäytyä oikein. Jälkiviisastelu on helppoa, mutta huutamisen sijasta asiattomasta käytöksestä olisi vain pitänyt antaa suorilta varoitus. Ja senkin voi tehdä niin, että omat tunteet eivät juuri heilahda.


Mutta miksi sitten kannattaa purra mieluummin hammasta kuin sanoa suorat sanat? Tässä on viisi ahnaan pragmaattista näkemystä, miksi omat (erityisesti negatiiviset) tunteet kannattaa pitää kontrollissa:

  1. Vahvat tunteet heikentävät aivojen kykyä käyttää logiikkaa. Vahva tunnemyrsky sulkee abstraktin ajattelukyvyn, ja ihminen ei kykene enää ajattelemaan omaa pitkän aikavälin parastaan. Siksi stressaantunut ja tunnemyrskyn vallassa oleva ihminen sortuu väkivaltaan, syöpöttelyyn ja muuhun tyhmäilyyn, jota stabiilimmassa tilassa ei tulisi tehtyä. Suuttuminen tekee sinustakin laskutaidottoman trogdolyytin.
  2. Olosi on parempi. Hetkellinen tunnepurkaus voi tuntua sillä hetkellä hyvältä, mutta hyvä olo menee ohi nopeasti. Rapsakan tunteiden tuulettamisen jälkeen jää pahimmillaan vain hitaasti pyöriviä konttorituoleja, itkua vessasta ja vaivautuneita katseita.
  3. Sinua arvostetaan enemmän. Sanotaan mitä sanotaan, ihmisiä jotka kykenevät hillitsemään tunteitaan (myös posiitiivisia, valitettavasti), pidetään parempina johtajina.
  4. Sanottuja sanoja ei saa takaisin. Jos möläytät tarkoituksella jotain ikävää, voit helposti tuhota urasi tai ihmissuhteesi. Aina ei anteeksipyyntökään auta. Ja vaikka ihmiset väittävät olevansa anteeksiantavaisia, se johtuu yleensä vain huonosta muistista.
  5. Elät pidempään. Stressi tappaa, ja mikään ei nosta stressitasoa niin paljon kuin suuttuminen ja suuttumisen tunteille vallan antaminen.
  6. Bonus (jos olet pikkumainen): kun hillitset tunteesi vaikka toinen yrittää neuvotteluissa saada sinut pois tasapainosta, se ärsyttää vastapuolta enemmän kuin hirvikärpänen haarovälissä.

Negatiivisille tunteille antautumisesta ei seuraa mitään hyvää. Mitä enemmän tunteitasi pystyt kontrolloimaan, sitä onnellisempi olet.

Miten sitten saa hillittyä tunteensa?

Kaikki ovat tunteidensa herroja hyvinä hetkinä, mutta entäs sitten kun kahvikone kosahtaa, aamupalaksi himoamasi munakas on huurteisessa homeessa ja naapuri katsoo sinua käytävässä kieroon? Tai kun aamulla auto ei käynnisty, sukat hiertävät, selkä on kipeänä, polkupyörän kumi on tyhjä ja yöllä toinenkaan kumi ei saanut täytettä? Tai mitä sitten pitäisi tehdä, kun työntekijä tai kollega aloittaa tutun valitusvirtensä?

Aivan. Samaa kuin aikaisemminkin: ei yhtään mitään. Et ole vastuussa muiden ihmisten tunteista, ainoastaan omistasi. Sinun tehtäväsi on selviytyä tehtävistäsi niin hyvin kuin pystyt ja johtajana sinun pitää pyrkiä minimoimaan omien negatiivisten tunteidesi vaikutus työyhteisöön. Se on toki kaikkien fiksujen aikuisten tehtävä, mutta johtajalla se vastuu vain korostuu.

Tunteiden hillintä on onneksi helpompaa kuin kuvittelisi, ja ajan kanssa se muuttuu helpommaksi.

Kun tunteet ottavat vallan, sen huomaa kyllä. Suuttuminen aiheuttaa kehossa muutoksia (hengitys, lihasten jännittyminen, ryhti, käsien asento ja niin edelleen), mutta kytkös on onneksi kaksisuuntainen: kun suutut, hengitys muuttuu pinnalliseksi ja katkonaiseksi. Jos taas hengität suuttuessasi tietoisesti syvälle ja rauhallisesti, rauhoitut. Tämä on eräs arvokkaimmista body hackeista, jota olen oppinut. Kun huomaat suuttuvasi, tee näin:

  1. Pysähdy tilanteeseen. Hengitä syvään ja rauhallisesti, laskea hartioita alas ja taakse sekä avaa kädet, jos ne ovat ristissä edessäsi.
  2. Muistuta, mitä tilanteesta haluat. Voit sanoa sen mielessäsi ääneen, esimerkiksi: “haluan, että tämän tapaamisen jälkeen saamme sovittua asian x ja valmistumisaikataulun vähintään päivälle x. En suostu missään nimessä vähempään kuin y, mutta voin elää jos z.”
  3. Puhu tietoisesti hiljaisemmalla äänellä kuin mitä normaalisti puhuisit. Se pakottaa sekä sinut että vastapuolen keskittymään kuuntelemiseen, ja silloin heillä on myös korkeampi kynnys nostaa omaa ääntään.

Näillä keinoilla saan yleensä rauhoitettua itseni tilanteessa kuin tilanteessa, ja ne toimivat niin aikuisten kuin lastenkin kanssa.


Tästä kirjoituksesta voisi saada sellaisen kuvan, että kannatan tunteiden patoamista. Siitä ei ole kuitenkaan kysymys. Tunteet ovat hyvä asia, mutta jos tunteet ovat negatiivisia, ne kannattaa pitää itsellään. Jos taas ne ovat positiivisia, niitä kannattaa jakaa ympärilleen kuin ehdokaslehtisiä vaalikojulla.

Hei yrittäjä, kaipaatko keppiä?

Olen ensi kesän Retoriikan kesäkoulussa roastaamassa yrittäjiä Katleena “sukkahousuviikinki” Kortesuon ja Jari Parantaisen kanssa. Vartin mittaisissa sessioissa hiillostamme kolmen yrittäjän bisneksistä turhat läskit ja luulot pois, ja yrittäjistä irronneilla kyyneleillä kastelemme rahapuumme.

Ja jotta kesän tapahtuma menisi mahdollisimman kivuliaasti, järjestämme testiroastin Helsingissä perjantaina 24.3. klo 10.30. Siihen etsimme nyt kolmea yrittäjää hiillostettavaksi 50-henkisen harjoitusyleisön edessä.

Haluatko tulla hiillostettavaksi? Pistä hakemusta sisään, ohjeet Katleenan blogissa.

Toimitusjohtajan työjärjestys

Jokainen muistaa varmaan, millainen oli koulun lukujärjestys? Viikko oli jaettu selkeisiin, tunnin mittaisiin blokkeihin, ja yhdellä silmäyksellä näki millainen viikko oli tulossa. Tuntitietojen lisäksi lukujärjestykset tietenkin kuvasivat ihmisten mielenkiinnon kohteita: omat lukujärjestykseni olivat piirretty täyteen jalokiviä ja monstereita, joidenkin lukujärjestykset olivat lähinnä täynnä räkää ja ralliautoja.

Yrityksen kasvaessa ja kehittyessä hoidettavien asioiden ja piiskattavien prosessien määrä kasvaa huomattavasti. Pienet ja vähemmän tärkeiltä tuntuvat asiat pääsevät unohtumaan ja hautautumaan arjen työkuorman alle. Kontrollifriikki kun olen, niin tällainen peli ei vetele. Tarvitsin selkeän ja toimivan lukujärjestyksen.

Ensimmäiseksi listasin kaikki asiat kuukauden ajalta, jotka minun henkilökohtaisesti täytyy tehdä, valvoa tai huolehtia. Lista oli yllättävän pitkä ja sekava. Karsittuani päällekkäisyydet delegoin itseltäni sellaiset työt, jotka minulle eivät varsinaisesti kuulu. Sitten kasasin lopuista tehtävistä työjärjestyksen, josta näkee yhdellä vilkaisulla mitä jokaisena päivänä täytyy saada aikaiseksi.

Tällaisella lukujärjestyksellä minä yritystäni pyöritän. Klikkaamalla kuvaa saat pdf-version.

Tässä hieman tulkinta-apua lukujärjestykseeni:

Lukujärjestyksessä näkyy tietenkin myös aucorlaisia: Alina on mahtava ja tehokas projektipäällikkömme, Janne Ala-Äijälä vastaa yrityksemme teknologiasta, ja Rami on taas aisaparini myynnissä.

Lukujärjestys on siis oikeastaan kuukausinäkymä kaikkiin firman päätason prosesseihin ja osioihin (markkinointi, myynti, talous, ihmiset, prosessit ja tuotanto). Jotta firma pyörisi sujuvasti, tiettyjen prosessien täytyy kulkea päivä-, viikko- ja kuukausitasolla. Päivätason prosessit ovat lähinnä operatiivista toimintaa ja byrokratiaa, kuten ostolaskujen hyväksyntää ja myyntityötä. Minulla on yhtenä päiväprosessina aina myös inbox 0, joka helpottaa stressiäni (jos kaipaat sähköpostin käsittelyvinkkejä, niitä on täällä). Viikkotason prosessit ovat enimmäkseen valvontaa ja ihmisten ohjausta. Kuukausitason prosessit taas huolehtivat siitä, että pysytään strategiassa ja isossa kuvassa oikealla polulla.

Pistä sinäkin itsesi ruotuun lukujärjestyksellä. Ajankäyttösi oli täydellisesti järjestyksessä, kun tönötit vielä pulpetissa.

Näin vältät sähköpostilimbon

Hesarissa oli kirjoitus siitä, miten sähköpostia pitäisi käyttää oikein. Pääsääntöisesti jutussa annetut neuvot olivat ihan hyviä, ja allekirjoitan neuvot suurimmaksi osaksi.

Itselleni tulee melkoinen määrä sähköpostia päivässä. Osittain sähköpostit ovat erilaisten automaattijärjestelmien generoimia, mutta seassa on paljon sellaisia viestejä, joita ei yksinkertaisesti voi jättää huomioimatta. Siksi olenkin kehittänyt itselleni vuosien saatossa systeemin, joka takaa tyhjän inboksin ja järjestelmällisen lopputuloksen.


Yleisin virhe ihmisillä on se, että he käyttävät sähköpostiohjelmaa tehtävänhallintajärjestelmänä. Tämä on tavallaan ihan luonnollista, koska yleensä inboksiin jäävät ajelehtimaan sellaiset sähköpostit, joille pitää tehdä jotain. Tästä kuitenkin muodostuu kohtuullisen iso taakka silloin, kun jotain tehtävää ei saakaan suoritettua nopeasti. Lopputuloksena sähköpostilaatikko tursuaa yli äyräiden, ja kaikki työt jäävät tekemättä. Bonuksena vielä takaraivossa on jatkuvasti sellainen epämiellyttävä tykytys, joka kertoo että jotain olennaista on tekemättä. Tuollaisessa sähköpostilimbossa eläminen ei ole suositeltava olotila. Jos itse haluat välttää hitaan ja tuskallisen aivokuoleman sähköpostisuossa, tee näin:

  1. Hanki erillinen tehtävänhallintaohjelma. Älä käytä siihen tarkoitukseen sähköpostiohjelmaa. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Things (oma suosikkini) tai Wunderlist (Veikko vinkkasi, että Todoist toimii kivasti gmailin kanssa näppärästi yhteen).
  2. Käsittele viestit heti. Jos viestissä olevan työn tekemiseen menee alle 5 min, hoida se välittömästi (esimerkiksi tapaamisajan sopiminen on tällainen toimenpide). Jos aikaa menee enemmän, tee siitä itsellesi uusi tehtävä tehtävänhallintaohjelmaan ja arkistoi viesti.
  3. Jotta edellinen voisi toimia, sinun täytyy itse päättää, milloin luet sähköpostisi. Et voi vain hypätä puhelimeen tai tietokoneelle, aina kun kuulet pling-äänen. Suosittelen, että luet sähköpostisi maksimissaan 4 kertaa päivässä. Poista notifikaatiot käytöstä, ja varaa riittävästi aikaa sähköpostien käsittelyyn kun lopulta avaat sähköpostiohjelman. Jos sinulla on supertärkeitä asiakkaita tai kontakteja, voit säätää notifikaatiot myös vip-listalle erikseen (iOS).
  4. Unsubscribe. Et oikeasti tarvitse kaikkia niitä uutiskirjeitä. Itse asiassa, käytä erillistä sähköpostilaatikkoa kaikenlaisille turhille tilauksille.
  5. Opettele käyttämään filttereitä. Gmailin filtterit ovat tehokkaita, ja niillä pystyy säästämään käsittämättömän määrän aikaa ja vaivaa.

Ja jos olet oman yrityksesi suurkalifi, ota käyttöön Slack. Se vähentää sisäisen sähköpostiliikenteen määrää todella paljon.