Verkostoituminen vie yrityksesi vararikkoon

Parantaisen Jari kirjoitteli jälleen osuvasti verkostoitumisesta. Jari oli pistänyt merkille, miten suosittuja kaikenlaiset verkostoitumistilaisuudet ovat. Itse olen pohdiskellyt samaa. Twitter pursuaa harva se viikko kaikenlaista seminaaria ja tapahtumaa, missä kaveriselfieitä jaetaan enemmän kuin ilmapalloja hulluilla päivillä. Miten ihmiset saavat tehtyä töitään ollenkaan, kun kaikki aika palaa seminaareissa ja muissa kissanristiäisissä?

Itsehän välttelen kaikenlaisia verkostoitumistilaisuuksia kuin ruttoa. Tästä on kaksi poikkeusta:

  • Nordic Business Forum on ollut sen verran makea kokemus, että uuvuttavuudesta huolimatta fiilis on ollut hyvä. En silti valehtele itselleni ja kuvittele, että sieltä irtoaisi kauppaa tai että se olisi suoraan bisnekselleni hyödyllistä. Suhtaudun siihen enimmäkseen lomana.
  • Retoriikan kesäkoulu järjestetään jälleen kesäkuussa Hämeenlinnassa. Menen sinne siksi, että tilaisuuden rehtorina toimii Mustakallion Antti ja apurehtorina Katleena. Sen lisäksi siellä on yleensä ollut tosi hyviä puhujia ja esityksistä oppii jotain. Kuten NBF, myös Retoriikan kesäkoulun otan lomana.

Miksi sitten en mene verkostoitumistilaisuuksiin?

Yksi syy on luonteenlaatuni. En ole luonnollinen minglailija, ja koen että menettämäni energia ei konvertoidu riittävällä tehokkuudella merkittäviksi ihmis- tai liikesuhteiksi. Olen vahvimmillani kolmen- tai kahdenkeskisissä tapaamisissa, ja silloin saan myös annettua tilanteeseen kaikkein eniten. Isommat ihmismassat ovat kaltaiselleni introvertille myrkkyä, ja tarvitsen yleensä monta päivää toipumisaikaa.

Toisekseen, aika harvassa verkostoitumistapahtumassa kohtaavat maksukykyiset asiakkaat ja myyntikykyiset myyjät. Jos innokkaimpia verkostoitujia ovat pienyrittäjät ja tuotteen tarjonta on suuryrityksille, jokainen tajuaa että ehkä itselleen ei kannattaisi valehdella tilaisuuden taloudellisen potentiaalin suhteen.

Yrittäjänä aikaa ei ole koskaan tarpeeksi, ja sen tuhlaaminen erilaisiin verkostoitumistapahtumiin ei tunnu kauhean fiksulta. Annan esimerkin.

Kaveri pyysi minua aikanaan myyntirinkiin, jossa vilpitön ajatus oli vaihtaa liidejä. Kävin tapaamisessa kerran, mutta en mennyt toiste. Ensivilkaisulta päätökseni saattoi tuntua tyhmältä, mutta mietitäänpä matematiikkaa:

  • Porukka on tehnyt omien sanojensa mukaan vuodessa parin miljoonan edestä kauppoja.
  • Ihmisiä oli viitisenkymmentä. Tämä tekee (parhaimmillaan, todellisuudessahan kaupat kasaantuvat pienelle porukalle, joka myy tuotteita tai palveluita joita todennäköisesti kaikki tarvitsevat) vuodessa keskimäärin 40 000 € per osallistuja.
  • Tapaamisiin menee viikossa aikaa 2–3 tuntia matkoineen. Se tekee vuodessa noin 100 tuntia, give or take.

Voin olla pöpi, mutta 40 000 euron jonottaminen 100 tunnin edestä kuulostaa ihan helvetin huonolta ajankäytöltä bisnekselle. Koko urani aikana yksikään tuon kokoluokan kauppa ei ole vaatinut 100 tunnin työtä. Kauppa tulee yleensä kuuden tunnin työllä jos on tullakseen. Jos ei, se on menetettyä kauraa jo muutenkin. Sen lisäksi, sisältömarkkinoinnin ja hyvin tehtyjen töiden kautta tulleet liidit ovat sata kertaa vahvempia kuin myyntihessujen suosittelut.

Yrittäjänä sinun täytyy suojella aikaasi suorastaan raivokkaaseen typeryyteen asti. Yrittämisen isoin etu ei ole rahallinen menestys vaan vapaus, ja se tarkoittaa aikaa. Käytä aikaasi vain niihin asioihin, joista saat suhteessa eniten hyötyä. Jos menet verkostoitumistapahtumiin, suhtaudu niihin lomana. Bisnestä ne eivät ole.

7 killerivinkkiä koodariyrittäjälle

Uuden vuoden aikaan on hyvä katsella vähän menneisyyteen. Moni yrittäjä huomaa, että kaikki ei ole ihan niin kunnossa kuin haluaisi. Työ on kivaa, sitä on paljon ja sitä tehdään paljon. Sen lisäksi perhe on ihana, harrastukset ovat mahtavia ja kaikkiin niihin haluaisi käyttää aikaa vähintään 24 tuntia vuorokaudessa — mielellään samaan aikaan. Keskittyminen vain yhteen aiheuttaa kuitenkin laiminlyönnin tunteita ja ahdistusta. Sitten uni kärsii, vatsa kasvaa ja perse puutuu.

Koodareilla ja muilla luovan työn tekijöillä on tyypillisesti syntilistan kärjessä kodin ja työn välisen tasapainon parantaminen. Esimerkiksi Roni “Rolle” Laukkarinen kirjoitti Twitterissä omasta päätöksestään:

Kuulostaa hyvin tutulta. On helppo kuvitella, että jos esimerkiksi ei näe lapsia tarpeeksi, syynä on liika työ. Vaihtoehdoiksi tyypillisesti tarjotaan työn ja kivojen asioiden vähentämistä. Omien kokemuksieni mukaan pelkkä työn vähentäminen ei kuitenkaan toimi. Jos rakastaa vaikka koodaamista, mikään mahti maailmassa ei saa vapaaehtoisesti nauttimaan sen vähentämisestä — ja tämä todennäköisesti johtaa vain huonoon omatuntoon ja kykenemättömyyteen pitää lupauksistaan kiinni. Onneksi on muitakin vaihtoehtoja. Alla omat vinkkini parempaan elämänhallintaan.

1. Unohda ulkopuolisten unelmat

Useimmat luovan työn tekijät haluavat viettää enemmän laatuaikaa perheen kanssa, tehdä vähemmän töitä ja olla läsnä enemmän.

Mieleen piirtyy kuva idylisestä perheestä, jossa vanhemmat ja lapsoset istuvat puisen pöydän ympärillä pelaamassa ukilta perittyä Afrikan Tähteä. Taustalla ei pauhaa televisiota, kenenkään kasvoilla eivät tanssi pädien tai puhelimien ilkamoivat värivalot. Ilmassa leijuu rauha ja rakkaus, johon sekottuu lievä häivähdys rauhoittavan kamomillateen aromeja. Kenelläkään ei kiristä pinna, ihmiset ovat yhtä hymyä.

Päivät ovat rauhallisia ja rytmi on verkkainen. Äiti on kotona koko päivän ja laittaa ruokaa itsekasvatetuista kasviksista. Isä tulee kotiin tasan klo 16.15, eivätkä mukavat mutta merkitykselliset työasiat paljoa vaivaa päätä virastoaikojen jälkeen.

Päivällisen jälkeen koko perhe säntää pulkkamäkeen, jossa lumi on juuri sopivaa, eikä kenelläkään ole liian kylmä. Pienen reippailun jälkeen syödään lämmintä pullaa ja juodaan marjamehua. Televisiosta katsotaan vain päivän uutiset, joissa kerrotaan että pörssikurssit ovat nousussa ja vienti vetää. Lapset eivät kiukuttele ja pesevät itse hampaansa. He nukahtavat nalle kainalossa nopeasti, ja pienet kultatukat heräävät kirkkain silmin uuteen aamuun vasta sitten kun äiti herättää.

…ja sitten univelkainen isukki herää siihen kun auto rapisee risukkoon.

En edes tiedä, miksi me haikailemme enää samanlaisen työn ja vapaa-ajan tasapainoon kuin joskus tehdasaikaan. Tiukkaan kellonaikaan sidottu työ on ollut kuitenkin verrattain lyhyt hetki ihmiskunnan historiassa, ja nyt olemme taas palaamassa huomattavasti vapaampaan ajankäyttöön. Sen lisäksi ihmiset jotenkin ajattelevat, että työ ei saisi häiritä siviilielämää ollenkaan, aivan kuin ne olisivat jotenkin erillisiä asioita. Modernia luovaa työtä ei ole kuitenkaan mahdollista tehdä ilman että siitä nauttii. Jos siitä nauttii, työt tulevat myös kotiin.

Käsityksemme myös perheajasta on muuttunut. Nykyinen rauhallinen perheilta saisi varmaan isoisovanhempamme päät räjähtämään, kun kaikenlainen melu ja tekeminen tunkeutuisi pääkoppaan. Ei se silti tarkoita, että päreiden vuoleminen tai käpylehmien liimailu räkätapeilla olisi jotenkin puhtaampaa ja aidompaa elämää. Voit olla ihan varma, että joka ikinen kakara kvartäärikaudelta tähän päivään pyyhkisi mieluummin modernia pädiä kuin kuppaista käpylehmää. Heillä ei vain ollut siihen mahdollisuuksia.

Päätä mitkä ovat tärkeimpiä asioita. Moni sanoo tähän että “perhe” ja “työ”. Todellisuudessa kuitenkin vain osa näistä on kivaa. Kukaan tuskin erityisemmin nauttii kauppakassien raahaamisesta kiukkuisten kakaroiden kanssa tai kirjanpitokuittien kaivelusta sunnuntai-iltana. Sen sijaan olisi paljon järkevämpää keskittyä siihen mistä tykkää: esimerkiksi lasten kanssa leikkimiseen ja koodaamiseen/kirjoittamiseen. Antaa sitten vaikka pyykkivuorien kasvaa ja pölyn kerääntyä nurkkiin.

2. Kuittaa univelat

Kun nukut enemmän, voit paremmin. Hyvin yksinkertaista — ainakin periaatteessa. Koodarit ja muut yökukkujat kuitenkin elävät koko ajan melkoisessa univelassa. Moni kuvittelee, että yö on luovinta aikaa, vaikka todellisuudessa syynä on vain se, että se on ainoa aika jolloin on rauhallista. Kukaan ei tule soittamaan ovikelloa, perhe nukkuu, pihalla ei liiku ketään, työposteja ei kilahtele spostiin ja ulkoisen maailman taustamelu ei kuulu läpi. Voi oikeasti 100 %:sti keskittyä itse asiaan. Luova mieli hakeutuu automaattisesti häiriöttömimmän tilan suuntaan, ja se on lähes poikkeuksetta yöaika.

Paras tapa kuitata univelat on hankkia itselleen rutiini, joka pakottaa kropankin oikeaan rytmiin. Esimerkiksi ei kofeiinia kuuden jälkeen illalla, pieni iltalenkki klo 19.00, sauna klo 20.00, kone kiinni ennen kahtatoista ja niin edelleen. Unihygieniaan kannattaa muutenkin panostaa: pimennysverhot ovat järkevä investointi (niitä kannattaa käyttää myös talvella) ja kaikki makuuhuoneen valolähteet kannattaa sammuttaa. Kaikki tikittävät, raksuttavat ja rohisevat vempeleet kannattaa kipata toiseen huoneeseen. Jos oma puoliso kuulostaa kenttäsahalta, korvatulppien käyttö on suositeltavaa. Monelle on apua myös melatoniinivalmisteista.

Yrittäjänä ei kannata myöskään varoa pitkään nukkumista. Jos on univelkaa eikä seuraavana päivänä ole mitään tärkeää, sahaa tukkia ihan rauhassa vaikka iltakahteen. Yrittäjän elämän isoimpia iloja on vapaus, ja tässä sitä kannattaa käyttää hyväkseen.

Joillekin toimii aikaisin herääminen. Myös minä yritin, mutta en vain pystynyt. Jos jossain kohtaa elämä muuttuu jotenkin sillä tavalla, että ainoa aika milloin voin kirjoittaa ja kodastella on aikaisin aamulla, sitten varmaan palaan tähän rytmiin.

3. Pidä päiväkirjaa

Olen luonteeltani huolehtija. Huolehdin kaikista mahdollisista asioista, ja vuosiakin vanhat asiat nousevat helposti kummittelemaan iltamyöhään. Pahimmat yöunen tappajat ovat stressi ja huoli tekemättömistä asioista.

Kokeilin rauhoittumista meditoinnin avulla. Meditointi kuulostaa ihanan hipsteriltä, mutta on oikeasti melko hanurista meikäläiselle. Meditointi on varmasti erinomainen keino niille jotka sitä treenaavat ja osaavat, mutta itse en yksinkertaisesti kykene sammuttamaan aivotoimintaani sille tasolle että tilaa voisi kutsua meditoinniksi.

Sen sijaan päiväkirja toimii huomattavasti paremmin. Aikaa päiväkirjan kirjoittamiseen menee maksimissaan 15 minuuttia, ellei sitten ala vuodattamaan teinitarinoitaan paperille. Olen yhdistänyt päiväkirjan kirjoittamiseen myös kahden kysymyksen metodini, jotta pysyy positiivisuus ja seuraavan päivän kehityskohteet selkeänä mielessä. Kun tätä tekee aikansa, kroppakin oppii tavoille: kun päiväkirja on kirjoitettu, valot pois ja pää tyynyyn.

4. Hikoile

En edes oikeastaan muista, miksi en nuorempana halunnut liikkua. Oli ehkä parempaa tekemistä, tai sitten olin vaan laiska. Niin tai näin, nyt en voisi selvitä arjesta millään ilman liikuntaa. Omaan arkeen kuuluvat nykyään päivittäiset viiden kilometrin kävelylenkit ja kuntosali kolme kertaa viikossa. Jokapäiväinen kävelylenkki ja sauna ovat sellainen shokki aivotoiminnalle, että työasiat eivät pysy mielessä vaikka yrittäisi. Kävelylenkeillä voi miettiä työasioita ja ideoita musiikin kanssa tai vaikka kuunnella äänikirjaa. Jos tuntee, että ei ole saanut päivän aikana mitään aikaiseksi, ainakin tulee käytyä lenkillä.

Siinä missä kävelylenkit pakottavat pyyhkimään työasiat mielestä, kuntosali tuo energiaa. Kuntosali on monelle koodinörtille kaukaiselta tuntuva kauhistus, mutta kun alkujärkytyksestä pääsee yli, kuntosali on parasta mitä oman terveytensä eteen voi nukkumisen lisäksi tehdä. Vahva suositus!

5. Nirhaa notifikaatiot

Jos olet ikinä tavannut minua kasvotusten, tiedät että en vastaa puheluihin kesken keskustelun, ellen odota jotain todella kriittistä puhelua. Ensinnäkin se on mielestäni hyvien tapojen mukaista, mutta se on myös tapa hallita keskeytyksiä. En vastaa puheluihin muutenkaan kun teen jotain keskittymistä vaativaa, ja tuntemattomiin numeroihin en vastaa ollenkaan. Syynä ei ole töykeys, vaan ajanhallinta ja tehokkuus. Aika on minulle kultaakin kalliimpaa, ja en halua antaa sitä ilmaiseksi satunnaisille puhelinmyyjille.

Sanomattakin lienee selvää, että kaikenlaisten twitter-, fb- ja muiden somekikkareiden notifikaatiot kannattaa sulkea kokonaan. Pöytäkoneella minulla on do not disturb -moodi päällä koko ajan. Yleensäkin kaikenlaisen viestinnän vähentäminen, rajoittaminen ja tiivistäminen mahdollisimman paljon helpottaa ajanhallintaa. Kun työkommunikaatio tapahtuu esimerkiksi oletuksena Slackissä, ei tarvitse käyttää aikaa spostin lukemiseen.

Jotkut vannovat pomodoro-metodin nimeen, mutta se ei toiminut minulle ollenkaan. En kykene lopettamaan töitä vain siksi että joku tomaattikello pirisee — ja se on räikeässä ristiriidassa vartin säännön kanssa (jokainen häiriö katkaisee ajatustyön niin, että samaan tilanteeseen ja mielentilaan pääseminen kestää vähintään 15 minuuttia).

6. Rauhaa ja rajoja

Tuoreena yrittäjänä yritin hakea selkeämpiä rajoja työelämän ja vapaa-ajan välillä hankkimalla toimiston. Se tuntui aluksi hyvältä idealta, mutta loppupeleissä se teki hyvää vain toimitusjohtajan byrokratiahommille.

Koodaamisen tai luovan työn lokerointi toimistolle on ihan yhtä hyvä ajatus kuin se, että puolison kanssa menee harrastamaan hänkipänkiä pelkästään hotelleihin. On hyvä että on työpaikalla tavattavissa ja kaikkea muuta sellaista, mutta toimisto ei lisää läsnäoloa perheen kanssa. Lopputuloksena päätyy vain tekemään toimistolla kaikkea paskahommaa, ja sitten kun tulee kotiin haluaa uppoutua ikään kuin palkintona vielä tekemään sitä kivaa työtä. Yrittäjä ei tarvitse toimistoa, ellei sellaista halua.

Sovi sen sijaan perheen kanssa tiukista pelisäännöistä. Kun ovi on kiinni, olet töissä. Ellei talo fyysisesti pala, ovi pysyy kiinni. Puoliso ei tule häiritsemään kaikenlaisilla arkitöillä, ja lapset eivät tule silmät suurina esittelemään lelujaan. Kun tekee töitä, tekee töitä. Ja kun on perheen kanssa, on perheen kanssa.

7. Osta aikaa

Sanotaan, että raha ei tuo onnea. Se on paskapuhetta. Rahalla saa parempaa terveydenhuoltoa, parempaa ravintoa, parempia työkaluja, mutta ennen kaikkea, lisää aikaa. Tätä ei valtaosa kokeneistakaan yrittäjistä ymmärrä, vaikka rataparrusta vääntäisi: aika on ainoa rajallinen resurssi yrittäjän elämässä. Sen lisäksi että aikaa ei tule lisää, kukaan ei tiedä milloin se loppuu kesken. Siksi yrittäjän kannattaakin maksaa ihan riihikuivaa rahaa silloin, kun vaihdossa saa lisää aikaa itselleen. Tyhmä ja laskutaidoton yrittäjä vaihtaa mieluummin itse renkaat, käy kaupassa ja tekee pihatyöt. Fiksu yrittäjä maksaa siitä muille ja keskittyy siihen missä on hyvä.

Jos nyt saisin päättää, yritykseni ensimmäinen rekry olisi ollut henkilökohtainen assari. Oikean työn lisäksi yrityksen kasvuvaiheessa joutuu nimittäin tekemään ihan järjettömän määrän arjen pyörittämiseen liittyvää byrokratiaa ja sälähommaa, jonka ihan hyvin voisi työntää jollekin fiksulle työntekijälle. Ja koska yrittäjän oma aika on yrityksen arvokkain resurssi, sitä kannattaa vapauttaa mahdollisimman paljon mahdollisimman pian.

Sen lisäksi on hyvä opetella omassa firmassaan ajanhallintaa ja delegointia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, koska siitä on erityistä hyötyä myös sitten kun firma kasvaa. Mitä nopeammin toimarikoodari pystyy siirtämään puuduttavampia ja ei-mielekkäitä hommia muille, sitä menestyksekkäämpi elämä ja yritys on edessä.

Sen sijaan että yrittäisit vähentää työntekoa, yritä tehdä enemmän mukavaa työtä. Ja sen sijaan että yrittäisit leikata työn ja vapaa-ajan toisistaan erilleen, opettele rytmittämään aikasi siten että saat molemmista parhaat puolet. Yrittäjän suurin etu on vapaus tehdä asioita niin kuin haluaa. Käytä sitä häpeilemättä hyväksesi.

Superjohtaja pelottaa tavallisia tallukoita

Kauppalehdessä oli kirjoitus superjohtajista (alkuperäinen juttu: The Economist), joiden elämä on aikataulutettu kuin ammattiurheilijoilla. Ylös noustaan ennen kukon pierua, syödään terveellinen aamupala ja salilla on käyty hikoilemassa jo ennen kuin ensimmäiset corporate dronet raahautuvat työpisteilleen. Monet huippujohtajat ovatkin saaneet jo kahdeksalta enemmän aikaiseksi kuin keskivertokuhnuri koko päivässä.

Tietenkin moinen kilpailuhenkisyyttä ja tehokkuutta ihannoiva kultti pitää kaataa jalustaltaan. Siitähän tulee muuten tavallisille tallustajille vielä sellainen olo, että pitäisi pystyä jotenkin venymään perustilaa parempiin suorituksiin. Kirjoituksesta ei jää epäselväksi, miten vaarallisia tuollaiset superjohtajat ovat.

Onko superjohtajan palkkaaminen suorastaan tyhmää?

“Kallistuisin ajattelemaan niin. Jos työtä ei delegoida, yhdestä ihmisestä tulee liian suuri riski. Stressi hiipii pikkuhiljaa. Johtajien ja heidän palkkaajiensa on ainakin tiedostettava, että terveyden ja yrityksen tulevaisuuden kanssa leikitään.”

Toivonkin, että kaikki lehteä lukevat omistajat ottavat kirjoituksesta onkeensa. Kannattaa ehdottomasti palkata johtajaksi ylipainoinen, myöhään nukkuva laiskiainen, joka ei saa aikaiseksi mitään (wait, tuohan kuulostaa tutulta…). Koska tärkeintähän on, että töissä ei tule stressiä. Tai hiki. Tai kiire. Ja sykekään ei saa nousta, varsinkaan kuntosalilla.

Jos omiin havaintoihin on yhtään luottaminen, tuollaisia “superihmisiä” ei niin kovin montaa ole, että tästä ilmiöstä ihan kansantaudiksi asti olisi. Jos olisi, ehkä koko maa ei olisi tällaisessa paskakuopassa kuin missä nyt maataan.

Kumma kyllä, samanlaista huolestunutta lässytystä ei kuule huippu-urheilijoista. Jokainen tietenkin tajuaa, että huipulle ei pääse ilman sitoutuneisuutta, uhrauksia ja hikeä.

Muualla: Ilkka Lavas kirjoittaa asiasta varsin hyvin

Mentorointi

Olen huomaamattani ajautunut mentoriksi. En tiedä miksi, mutta niin vain pääsi käymään. Jos kyseessä olisi vain yksi yrittäjä/yrittäjähenkinen ihminen, se saattaisi olla vielä selitettävissä jonkinlaisena vahinkona, mutta mentoroitavia on nyt useampia. Kaikissa tapauksissa tilanne on edennyt mentorointiin ihan luonnollisesti. Joidenkin kanssa mentorointisuhde on kasvanut vuosien varrella, toisten kanssa paljon nopeammin.

Tuollainen luottamus vetää nöyräksi. Kiitos.

Kaksi kysymystä jotka muuttivat elämäni

kysymykset

Paljastan nyt salaisuuden, jonka tietää vain kourallinen läheisiäni. Se on helppo ja vaivaton työkalu, jonka käyttämisen jokainen osaa, ja aikaa siihen menee vain alle minuutti päivässä. Sen avulla kuitenkin tulet saavuttamaan käsittämättömän hienoja asioita, oppimaan uusia tapoja ja tulet onnelliseksi.

Ja ei, vastaus ei ole “oikea lääkitys.”

Joka päivän päätteeksi kysyn itseltäni kaksi kysymystä:

  1. Mikä oli tänään parasta?
  2. Mitä teen huomenna paremmin?

Ei muuta. Olen tehnyt näin jo useamman vuoden, ja metodin edut ovat kiistämättömät. Kysymykset pakottavat minut ajattelemaan positiivisesti ainakin kerran päivässä ja miettimään konkreettisen ja selkeän kehityskohteen seuraavalle päivälle. Kun tätä tekee joka ikinen päivä, ei yksinkertaisesti voi olla muuttumatta.

1. Mikä oli tänään parasta?

Kysymyksen on tarkoitus alleviivata elämän tärkeitä asioita, koska ne tuppaavat usein unohtumaan. On liian helppo juosta nivuset vaahdossa kriisistä toiseen, ilman että pysähtyy oikeasti miettimään asioita yhtään sen enempää. Sen lisäksi voi olla hyvinkin yllättävää huomata, että mistä sitä omat kicksinsä oikein saakaan. Monelle tulee yllätyksenä vielä vanhempanakin, että oma työ ei ehkä olekaan se mitä oikeasti haluaisi tehdä.

Usein päivän parhaat asiat eivät liity mitenkään työhön tai tekemiini asioihin, vaan muiden ihmisten käytökseen. Lapset ja heidän kanssaan puuhastelu ovat yleensä myös hyvin edustettuina listalla.

2. Mitä teen huomenna paremmin?

Tämä kysymys oli aikaisemmin muodossa “mikä meni päin helvettiä”, mutta kiitos Katleenan piiskaamisen, yritän pistää sanoja positiivisempaan järjestykseen. Ja hyvinhän se positiivisuuden kautta ajatteleminen toimii.

Kysymyksen tarkoituksena on kohdistaa ajatukset tulevaisuuteen ja kehityskohteisiin. Helpoin tapa muuttaa omaa käytöstään on opetella tekemään konkreettisesti asioita jotenkin toisin. Siksi kysymyksessä lukeekin “teen” eikä esimerkiksi “haluan” tai jotain muuta yhtä höttöistä.

Jos kehityskohteita olisi useampia, tai jos aikajänne olisi pidemmälle kuin yksi päivä, epäonnistuminen olisi lähes varmaa. Kun tavoitteena on tehdä vain huomenna jotain paremmin, se on helppo muistaa ja pitää mielessä.

Kysymykset eivät ole vaikeita, ja niihin vastaamiseen ei mene kauaa. Ja vaikka unohtaisitkin seuraavana päivänä sen mitä lupasit tehdä, asia kaivertaa alitajunnassasi ja huomaat kuitenkin tekeväsi asioita eri tavalla.

Kokeile metodia huviksesi vaikka pari viikkoa. Takaan että huomaat muutoksen.