Suomeen tarvitaan lisää juhaneita toimitusjohtajiksi

Hesari kirjoitti ajan hengessä kriittisen kirjoitelman kotimaisista toimitusjohtajista. Jutun punaisena lankana tuntui jälleen kerran olevan, että “Juhani, 51” — tietenkin mies — on paska johtaja, ja että maailma suunnilleen pelastuisi, jos yrityksissä olisi vähemmän 51-vuotiaita juhaneita toimitusjohtajina. Sen lisäksi että Juhani yliarvioi omat kykynsä eikä arvosta ihmisiä tarpeeksi, Juhani on huono ihminen, koska hän tekee töitä yli 50 tuntia viikossa. Siitä tulee stressiä ja elämänhallinta katoaa.

Juhani elää myös kuplassa. Jutusta ei käy ihan ilmi, missä kuplassa Juhani elää, mutta se on varmasti kusikupla, koska ainoastaan kusipäät pukeutuvat pukuun ja solmioon. Juhani on myös selkeästi väärää ainesta toimitusjohtajaksi, koska Juhania motivoivat kehittäminen, onnistumiset, mahdollisuus vaikuttaa ja tulokset — ja sitten vasta ihmiset. Hesarin mukaan selvitys luokin siksi “synkän kuvan” ihmisjohtajuudesta vuonna 2016. Tämä siitäkin huolimatta, että toimitusjohtajat itse pitivät yrityskulttuurissa tärkeimpinä asioina turvallisuutta ja luottamusta. Kyllä, kuulostaa ihan pirun synkeältä.

Kun toimareilta itseltään kysyttiin stressin lähteistä, ykkösenä olivat henkilöstöasiat. Sen ei luulisi tulevan yllätyksenä kenellekään, joka on ollut joskus oikeasti esimiesasemassa. Btw, se että titteli on “päällikkö” tai peräti “johtaja” ei vielä tarkoita että jollain on johtamiskokemusta. Ihmisten johtaminen, erilaisten tarpeiden huomioon ottaminen ja yleensäkin reiluus ovat todella hankalia asioita, oli millainen luonnonlahjakkuus hyvänsä. Henkilöstöasiat ovat isoin stressin aihe juuri siksi, koska ne ovat hankalimpia ja tärkeimpiä asioita johtamisessa. Siksi ne stressaavat.

Juhanin pitäisi olla Lissu, ja mielellään parikymppinen. Kunhan ei kuitenkaan mies, eikä varsinkaan kilpailuhaluinen. Eikä insinööri. Juhanin pitäisi keskittyä pelkästään keskustelemaan ihmisten kanssa ja vähät välittää yrityksen taloudellisesta tilasta. Puvun sijasta Juhanilla pitää olla huppari, koska se jotenkin maagisesti tekee toimitusjohtajasta innovatiivisen ihmisjohtajan.

Ja koska elämänhallinnan pitää olla kunnossa, Juhani ei saa tehdä töitä kuin 37,5 h viikossa. Koska ihmiset ovat kaikkein tärkein asia, ihmisten kanssa vuorovaikuttamiseen pitäisi mennä suurin osa Juhanin ajasta. Excelillä johtaminen on merkki vanhanaikaisesta suhtautumisesta, ja siksi päätöksien perusteena ei voi olla taloudellinen kannattavuus. Ja vaikka olisikin, sitä ei saa sanoa ääneen, ettei kenellekään tule paha mieli.

Suomessa tarvitaan lisää juhaneita yritysten johtoon. Lisää ihmisiä, jotka ymmärtävät taloutta, myyntiä ja lukuja. Lisää ihmisiä, jotka ymmärtävät miksi yritykset ovat olemassa. Lisää ihmisiä, jotka pystyvät tekemään vaikeita päätöksiä. Me emme tarvitse tähän maahan enää yhtään ideologista johtajaa, joka ei tiedä mistä raha tulee. Niitä on politiikassa jo ihan riittävästi.

YT-neuvottelut ovat tarpeeton tuolileikki

Aina kun isompi yritys pitää YT:t ja porukkaa saa lähteä, tapahtuu seuraavat asiat:

  • Irtisanotut (ja heidän kaverinsa) avautuvat sosiaalisessa mediassa siitä, miten johto on tyhmä ja firmat irtisanovat fiksuimmat ihmiset.
  • Vasemmistopuoleet alkavat itkeä yhteiskuntavastuusta.
  • Lehdet kirjoittavat paheksuvia juttuja yhteiskunnan koventuvista arvoista.

Kyllä minä sen ymmärrän todella hyvin, että kohdalle sattuessa YT-kierroksen musta pekka on erittäin veemäinen kokemus. Valitettavasti (anteeksi että nyt sattuu, pidä penkistä kiinni) firmalla on kuitenkin tasan kaksi syytä, miksi joku irtisanotaan YT-kierroksella:

  1. Sinua ei tarvita tai haluta.
  2. Työtehtävääsi ei tarvita tai haluta.

Siinä se on kaikessa karkeassa yksinkertaisuudessaan. Toki voi hakea syitä muuttuneista markkinoista ja niin edelleen, mutta valitettava tosiasia on, että jos bisnes on miinuksella (tai menee miinukselle ellei jotain tehdä), joku saa lähteä.

Käydäänpä läpi kohdat 1 ja 2.

1. Sinua ei haluta tai tarvita

Tämä on monelle vaikea pala nieltäväksi. Suomessa ihmiset on ehdollistettu pienestä pitäen elämään sen mukaan, minkälaisen maailman haluaisi olevan, ei sen mukaan millainen maailma oikeasti on. Moni esimerkiksi kuvittelee, että yritykset tai organisaatiot eivät irtisano ikäviä ihmisiä, koska joku peruste (työvuodet, itse tulkittu työn tärkeys jne). Todellisuudessa YT-kierroksella saavat ensimmäisenä kenkää ne kaikkein vaikeimmat ja osaamattomimmat tyypit. Ja jos kuvittelet, että kenkää saanut Salli Superhenkilö on suorastaan täydellinen työntekijä, et varmasti tiedä millainen mulkku se on esimiehiään tai kollegojaan kohtaan kun sinun silmäsi eivät sitä näe.

Seuraavaksi valitaan tyypit, jotka eivät yksinkertaisesti suoriudu. Tällaiseen kategoriaan ei pääse satunnaisella hutiloinnilla, vaan toistuvalla mitäänsanomattomuudella ja alisuoriutumisella. Moni kuvittelee, että kukaan ei huomaa jos vain tekee tarvittavan minimin. Kyllä huomaa. Työkaverit tietävät ihan varmasti, jos et pistä parastasi — tai edes yritä. Tällaisissa tapauksissa voit syyttää vain itseäsi. Vuosia kestänyt työn välttely kantaa viimeinkin ansaittua hedelmää.

2. Työtehtävääsi ei tarvita tai haluta

Kolmanneksi saavat kenkää ihmiset, joiden työpaikkaa ei tarvita tai joiden työpanosta ei tarvita. Tämä on oikeastaan pahin paikka, koska organisaatio joutuu hankkiutumaan eroon sellaisista ihmisistä, joille olisi ihan aitoa käyttöä. Usein syynä on strategian muutos tai varautuminen pahaan hikkaan taloudessa. Työntekijöiden kannalta tämä tarkoittaa valitettavasti myös tilanteita, joissa yrityksen tuloskuntoa parannetaan. Vaikka joku yksikkö tuottaisikin euroja, se voi olla isossa kuvassa järjetön investointi, ja sen myyminen tai lopettaminen voi olla järkevämpää kuin sen kannattelu. Omat sympatiani menevät ainoastaan näille ihmisille.

Jos haluat, että YT-arpa ei osu kohdallesi:

  • Älä ole mulkku esimiehiäsi ja kollegojasi kohtaan. Ihan sama mitä muut sanovat tai mediassa kirjoitetaan, yhteistyökyvyttömät ja vaikeat ihmiset saavat YT-kierroksilla kenkää ihan varmasti. Saa olla melkoinen rainmaker, että yritys sietäisi vaikeaa käytöstä. Useimmiten YT-kierros on helpotuksen huokaus koko organisaatiolle, kun esimiehet pääsevät painamaan eject-nappia elämänhalun syöville ihmisjätteille. Tämä myös näkyy aika nopeasti yleisessä ilmapiirissä positiivisesti.
  • Älä valita. Jokaisella on huonoja hetkiä, mutta jos firman ja esimiesten dissaus on kahvihuonekeskusteluissasi ykkösaihe, vaihda firmaa tai muuta asennetta. Tai älä ihmettele jos tulee monoa.
  • Pidä mielessäsi, miksi firma on olemassa. Firma ei ole olemassa siksi, että sinulla on työpaikka. Firman tavoitteena on tuottaa voittoa omistajilleen (ja isojen firmojen tapauksessa omistajia ovat usein muun muassa eläkevakuutusyhtiöiden kautta jokainen miestä — joten turha syyttää pelkästään ahneita kapitalisteja). Vaikka kyseessä olisi millainen vapaaehtoisorganisaatio, miinusmerkkinen talous ei ole tulevaisuuden kannalta sinunkaan etusi. Jos tuot firmaan viivan alle enemmän euroja kuin sieltä viet, sinusta pidetään kiinni niin kauan kuin mahdollista — olettaen että et ole täysi mulkku.
  • Pidä huoli osaamisestasi. Toisin kuin julkisuudesta voisi päätellä, osaamisen ylläpitäminen EI ole työnantajan vastuulla. Toki, firmat järjestävät koulutusta ja mitä ikinä, mutta kukaan ei voi kaataa pakolla oppia pääkoppaan. Jos et itse halua pitää osaamisestasi huolta, parin vuoden päästä koulun penkiltä tuleva harjoittelija hakkaa sinut kaikessa muussa paitsi kahvin kulutuksessa — ja tekee sen halvemmalla. Silloinkaan ei kannata ihmetellä, miksi lyhyt tikku osui omalle kohdalle.
  • Älä jättäydy taustalle. Vaikka suomalaiseen kulttuuriin kuuluukin uhriutuminen ja kunnian antaminen muille, ei siinä ole mitään pahaa että vaatii kunnioitusta ansaituista saavutuksista. Jos omat toimesi toivat firmalle hirvittävän lavallisen massia tai hyvää näkyvyyttä, kyllä siitä kannattaa olla tyytyväinen ja antaa sen myös näkyä. Vai miksi ainoastaan urheilijoiden on suotavaa näyttää onnea ja tuulettaa voiton tullessa kohdalle?

Entä jos YT-arpa osuu omalle kohdalle?

Ensinnäkin, hengitä syvään äläkä panikoi. Nyt on aika ottaa hetki happea ja miettiä, mikä meni vikaan. Ole brutaalin suora ja rehellinen itsellesi: olisitko voinut käyttäytyä paremmin esimiehiä ja kollegoitasi kohtaan? Laiskottelitko töissäsi? Valititko ääneen usein (jos muistat valittaneesti ääneen edes kerran, luultavasti teit sitä koko ajan)? Oliko sinulle epäselvää, miten oma työtehtäväsi näkyivät firman tuloksessa? Ei näitä tarvitse ääneen sanoa, kunhan olet itsellesi rehellinen.

Jos noista ei irtoa vastauksia, syynä voi olla myös se, että jonkun täytyi lähteä — ja tällä kertaa saattoi olla strategisesti tärkeää, että työtehtävääsi ei enää kannattanut pitää. Silloin kyseessä ei ole mikään henkilökohtainen asia. Se ei tietty paljon lämmitä taloudellisesti. Silloinkin kannattaa miettiä, äänestääkö seuraavissa vaaleissa korkeamman yritysverotuksen puolesta vai vastaan.

Jos YT-irtisanomisen syytä oli itsessäkin, on aika tehdä iso päätös: kantaako itse vastuun vai liittyykö valittajien kuoroon? Molemmissa tapauksissa tukijoita löytyy.

Olen kaksi kertaa huomannut itse, että vitutti olla töissä firmassa. Silloin on aika lähteä. On parempi ottaa kamat kantoon kuin jäädä muiden kiusaksi odottamaan irtisanomista.

Verkostoituminen vie yrityksesi vararikkoon

Parantaisen Jari kirjoitteli jälleen osuvasti verkostoitumisesta. Jari oli pistänyt merkille, miten suosittuja kaikenlaiset verkostoitumistilaisuudet ovat. Itse olen pohdiskellyt samaa. Twitter pursuaa harva se viikko kaikenlaista seminaaria ja tapahtumaa, missä kaveriselfieitä jaetaan enemmän kuin ilmapalloja hulluilla päivillä. Miten ihmiset saavat tehtyä töitään ollenkaan, kun kaikki aika palaa seminaareissa ja muissa kissanristiäisissä?

Itsehän välttelen kaikenlaisia verkostoitumistilaisuuksia kuin ruttoa. Tästä on kaksi poikkeusta:

  • Nordic Business Forum on ollut sen verran makea kokemus, että uuvuttavuudesta huolimatta fiilis on ollut hyvä. En silti valehtele itselleni ja kuvittele, että sieltä irtoaisi kauppaa tai että se olisi suoraan bisnekselleni hyödyllistä. Suhtaudun siihen enimmäkseen lomana.
  • Retoriikan kesäkoulu järjestetään jälleen kesäkuussa Hämeenlinnassa. Menen sinne siksi, että tilaisuuden rehtorina toimii Mustakallion Antti ja apurehtorina Katleena. Sen lisäksi siellä on yleensä ollut tosi hyviä puhujia ja esityksistä oppii jotain. Kuten NBF, myös Retoriikan kesäkoulun otan lomana.

Miksi sitten en mene verkostoitumistilaisuuksiin?

Yksi syy on luonteenlaatuni. En ole luonnollinen minglailija, ja koen että menettämäni energia ei konvertoidu riittävällä tehokkuudella merkittäviksi ihmis- tai liikesuhteiksi. Olen vahvimmillani kolmen- tai kahdenkeskisissä tapaamisissa, ja silloin saan myös annettua tilanteeseen kaikkein eniten. Isommat ihmismassat ovat kaltaiselleni introvertille myrkkyä, ja tarvitsen yleensä monta päivää toipumisaikaa.

Toisekseen, aika harvassa verkostoitumistapahtumassa kohtaavat maksukykyiset asiakkaat ja myyntikykyiset myyjät. Jos innokkaimpia verkostoitujia ovat pienyrittäjät ja tuotteen tarjonta on suuryrityksille, jokainen tajuaa että ehkä itselleen ei kannattaisi valehdella tilaisuuden taloudellisen potentiaalin suhteen.

Yrittäjänä aikaa ei ole koskaan tarpeeksi, ja sen tuhlaaminen erilaisiin verkostoitumistapahtumiin ei tunnu kauhean fiksulta. Annan esimerkin.

Kaveri pyysi minua aikanaan myyntirinkiin, jossa vilpitön ajatus oli vaihtaa liidejä. Kävin tapaamisessa kerran, mutta en mennyt toiste. Ensivilkaisulta päätökseni saattoi tuntua tyhmältä, mutta mietitäänpä matematiikkaa:

  • Porukka on tehnyt omien sanojensa mukaan vuodessa parin miljoonan edestä kauppoja.
  • Ihmisiä oli viitisenkymmentä. Tämä tekee (parhaimmillaan, todellisuudessahan kaupat kasaantuvat pienelle porukalle, joka myy tuotteita tai palveluita joita todennäköisesti kaikki tarvitsevat) vuodessa keskimäärin 40 000 € per osallistuja.
  • Tapaamisiin menee viikossa aikaa 2–3 tuntia matkoineen. Se tekee vuodessa noin 100 tuntia, give or take.

Voin olla pöpi, mutta 40 000 euron jonottaminen 100 tunnin edestä kuulostaa ihan helvetin huonolta ajankäytöltä bisnekselle. Koko urani aikana yksikään tuon kokoluokan kauppa ei ole vaatinut 100 tunnin työtä. Kauppa tulee yleensä kuuden tunnin työllä jos on tullakseen. Jos ei, se on menetettyä kauraa jo muutenkin. Sen lisäksi, sisältömarkkinoinnin ja hyvin tehtyjen töiden kautta tulleet liidit ovat sata kertaa vahvempia kuin myyntihessujen suosittelut.

Yrittäjänä sinun täytyy suojella aikaasi suorastaan raivokkaaseen typeryyteen asti. Yrittämisen isoin etu ei ole rahallinen menestys vaan vapaus, ja se tarkoittaa aikaa. Käytä aikaasi vain niihin asioihin, joista saat suhteessa eniten hyötyä. Jos menet verkostoitumistapahtumiin, suhtaudu niihin lomana. Bisnestä ne eivät ole.

7 killerivinkkiä koodariyrittäjälle

Uuden vuoden aikaan on hyvä katsella vähän menneisyyteen. Moni yrittäjä huomaa, että kaikki ei ole ihan niin kunnossa kuin haluaisi. Työ on kivaa, sitä on paljon ja sitä tehdään paljon. Sen lisäksi perhe on ihana, harrastukset ovat mahtavia ja kaikkiin niihin haluaisi käyttää aikaa vähintään 24 tuntia vuorokaudessa — mielellään samaan aikaan. Keskittyminen vain yhteen aiheuttaa kuitenkin laiminlyönnin tunteita ja ahdistusta. Sitten uni kärsii, vatsa kasvaa ja perse puutuu.

Koodareilla ja muilla luovan työn tekijöillä on tyypillisesti syntilistan kärjessä kodin ja työn välisen tasapainon parantaminen. Esimerkiksi Roni “Rolle” Laukkarinen kirjoitti Twitterissä omasta päätöksestään:

Kuulostaa hyvin tutulta. On helppo kuvitella, että jos esimerkiksi ei näe lapsia tarpeeksi, syynä on liika työ. Vaihtoehdoiksi tyypillisesti tarjotaan työn ja kivojen asioiden vähentämistä. Omien kokemuksieni mukaan pelkkä työn vähentäminen ei kuitenkaan toimi. Jos rakastaa vaikka koodaamista, mikään mahti maailmassa ei saa vapaaehtoisesti nauttimaan sen vähentämisestä — ja tämä todennäköisesti johtaa vain huonoon omatuntoon ja kykenemättömyyteen pitää lupauksistaan kiinni. Onneksi on muitakin vaihtoehtoja. Alla omat vinkkini parempaan elämänhallintaan.

1. Unohda ulkopuolisten unelmat

Useimmat luovan työn tekijät haluavat viettää enemmän laatuaikaa perheen kanssa, tehdä vähemmän töitä ja olla läsnä enemmän.

Mieleen piirtyy kuva idylisestä perheestä, jossa vanhemmat ja lapsoset istuvat puisen pöydän ympärillä pelaamassa ukilta perittyä Afrikan Tähteä. Taustalla ei pauhaa televisiota, kenenkään kasvoilla eivät tanssi pädien tai puhelimien ilkamoivat värivalot. Ilmassa leijuu rauha ja rakkaus, johon sekottuu lievä häivähdys rauhoittavan kamomillateen aromeja. Kenelläkään ei kiristä pinna, ihmiset ovat yhtä hymyä.

Päivät ovat rauhallisia ja rytmi on verkkainen. Äiti on kotona koko päivän ja laittaa ruokaa itsekasvatetuista kasviksista. Isä tulee kotiin tasan klo 16.15, eivätkä mukavat mutta merkitykselliset työasiat paljoa vaivaa päätä virastoaikojen jälkeen.

Päivällisen jälkeen koko perhe säntää pulkkamäkeen, jossa lumi on juuri sopivaa, eikä kenelläkään ole liian kylmä. Pienen reippailun jälkeen syödään lämmintä pullaa ja juodaan marjamehua. Televisiosta katsotaan vain päivän uutiset, joissa kerrotaan että pörssikurssit ovat nousussa ja vienti vetää. Lapset eivät kiukuttele ja pesevät itse hampaansa. He nukahtavat nalle kainalossa nopeasti, ja pienet kultatukat heräävät kirkkain silmin uuteen aamuun vasta sitten kun äiti herättää.

…ja sitten univelkainen isukki herää siihen kun auto rapisee risukkoon.

En edes tiedä, miksi me haikailemme enää samanlaisen työn ja vapaa-ajan tasapainoon kuin joskus tehdasaikaan. Tiukkaan kellonaikaan sidottu työ on ollut kuitenkin verrattain lyhyt hetki ihmiskunnan historiassa, ja nyt olemme taas palaamassa huomattavasti vapaampaan ajankäyttöön. Sen lisäksi ihmiset jotenkin ajattelevat, että työ ei saisi häiritä siviilielämää ollenkaan, aivan kuin ne olisivat jotenkin erillisiä asioita. Modernia luovaa työtä ei ole kuitenkaan mahdollista tehdä ilman että siitä nauttii. Jos siitä nauttii, työt tulevat myös kotiin.

Käsityksemme myös perheajasta on muuttunut. Nykyinen rauhallinen perheilta saisi varmaan isoisovanhempamme päät räjähtämään, kun kaikenlainen melu ja tekeminen tunkeutuisi pääkoppaan. Ei se silti tarkoita, että päreiden vuoleminen tai käpylehmien liimailu räkätapeilla olisi jotenkin puhtaampaa ja aidompaa elämää. Voit olla ihan varma, että joka ikinen kakara kvartäärikaudelta tähän päivään pyyhkisi mieluummin modernia pädiä kuin kuppaista käpylehmää. Heillä ei vain ollut siihen mahdollisuuksia.

Päätä mitkä ovat tärkeimpiä asioita. Moni sanoo tähän että “perhe” ja “työ”. Todellisuudessa kuitenkin vain osa näistä on kivaa. Kukaan tuskin erityisemmin nauttii kauppakassien raahaamisesta kiukkuisten kakaroiden kanssa tai kirjanpitokuittien kaivelusta sunnuntai-iltana. Sen sijaan olisi paljon järkevämpää keskittyä siihen mistä tykkää: esimerkiksi lasten kanssa leikkimiseen ja koodaamiseen/kirjoittamiseen. Antaa sitten vaikka pyykkivuorien kasvaa ja pölyn kerääntyä nurkkiin.

2. Kuittaa univelat

Kun nukut enemmän, voit paremmin. Hyvin yksinkertaista — ainakin periaatteessa. Koodarit ja muut yökukkujat kuitenkin elävät koko ajan melkoisessa univelassa. Moni kuvittelee, että yö on luovinta aikaa, vaikka todellisuudessa syynä on vain se, että se on ainoa aika jolloin on rauhallista. Kukaan ei tule soittamaan ovikelloa, perhe nukkuu, pihalla ei liiku ketään, työposteja ei kilahtele spostiin ja ulkoisen maailman taustamelu ei kuulu läpi. Voi oikeasti 100 %:sti keskittyä itse asiaan. Luova mieli hakeutuu automaattisesti häiriöttömimmän tilan suuntaan, ja se on lähes poikkeuksetta yöaika.

Paras tapa kuitata univelat on hankkia itselleen rutiini, joka pakottaa kropankin oikeaan rytmiin. Esimerkiksi ei kofeiinia kuuden jälkeen illalla, pieni iltalenkki klo 19.00, sauna klo 20.00, kone kiinni ennen kahtatoista ja niin edelleen. Unihygieniaan kannattaa muutenkin panostaa: pimennysverhot ovat järkevä investointi (niitä kannattaa käyttää myös talvella) ja kaikki makuuhuoneen valolähteet kannattaa sammuttaa. Kaikki tikittävät, raksuttavat ja rohisevat vempeleet kannattaa kipata toiseen huoneeseen. Jos oma puoliso kuulostaa kenttäsahalta, korvatulppien käyttö on suositeltavaa. Monelle on apua myös melatoniinivalmisteista.

Yrittäjänä ei kannata myöskään varoa pitkään nukkumista. Jos on univelkaa eikä seuraavana päivänä ole mitään tärkeää, sahaa tukkia ihan rauhassa vaikka iltakahteen. Yrittäjän elämän isoimpia iloja on vapaus, ja tässä sitä kannattaa käyttää hyväkseen.

Joillekin toimii aikaisin herääminen. Myös minä yritin, mutta en vain pystynyt. Jos jossain kohtaa elämä muuttuu jotenkin sillä tavalla, että ainoa aika milloin voin kirjoittaa ja kodastella on aikaisin aamulla, sitten varmaan palaan tähän rytmiin.

3. Pidä päiväkirjaa

Olen luonteeltani huolehtija. Huolehdin kaikista mahdollisista asioista, ja vuosiakin vanhat asiat nousevat helposti kummittelemaan iltamyöhään. Pahimmat yöunen tappajat ovat stressi ja huoli tekemättömistä asioista.

Kokeilin rauhoittumista meditoinnin avulla. Meditointi kuulostaa ihanan hipsteriltä, mutta on oikeasti melko hanurista meikäläiselle. Meditointi on varmasti erinomainen keino niille jotka sitä treenaavat ja osaavat, mutta itse en yksinkertaisesti kykene sammuttamaan aivotoimintaani sille tasolle että tilaa voisi kutsua meditoinniksi.

Sen sijaan päiväkirja toimii huomattavasti paremmin. Aikaa päiväkirjan kirjoittamiseen menee maksimissaan 15 minuuttia, ellei sitten ala vuodattamaan teinitarinoitaan paperille. Olen yhdistänyt päiväkirjan kirjoittamiseen myös kahden kysymyksen metodini, jotta pysyy positiivisuus ja seuraavan päivän kehityskohteet selkeänä mielessä. Kun tätä tekee aikansa, kroppakin oppii tavoille: kun päiväkirja on kirjoitettu, valot pois ja pää tyynyyn.

4. Hikoile

En edes oikeastaan muista, miksi en nuorempana halunnut liikkua. Oli ehkä parempaa tekemistä, tai sitten olin vaan laiska. Niin tai näin, nyt en voisi selvitä arjesta millään ilman liikuntaa. Omaan arkeen kuuluvat nykyään päivittäiset viiden kilometrin kävelylenkit ja kuntosali kolme kertaa viikossa. Jokapäiväinen kävelylenkki ja sauna ovat sellainen shokki aivotoiminnalle, että työasiat eivät pysy mielessä vaikka yrittäisi. Kävelylenkeillä voi miettiä työasioita ja ideoita musiikin kanssa tai vaikka kuunnella äänikirjaa. Jos tuntee, että ei ole saanut päivän aikana mitään aikaiseksi, ainakin tulee käytyä lenkillä.

Siinä missä kävelylenkit pakottavat pyyhkimään työasiat mielestä, kuntosali tuo energiaa. Kuntosali on monelle koodinörtille kaukaiselta tuntuva kauhistus, mutta kun alkujärkytyksestä pääsee yli, kuntosali on parasta mitä oman terveytensä eteen voi nukkumisen lisäksi tehdä. Vahva suositus!

5. Nirhaa notifikaatiot

Jos olet ikinä tavannut minua kasvotusten, tiedät että en vastaa puheluihin kesken keskustelun, ellen odota jotain todella kriittistä puhelua. Ensinnäkin se on mielestäni hyvien tapojen mukaista, mutta se on myös tapa hallita keskeytyksiä. En vastaa puheluihin muutenkaan kun teen jotain keskittymistä vaativaa, ja tuntemattomiin numeroihin en vastaa ollenkaan. Syynä ei ole töykeys, vaan ajanhallinta ja tehokkuus. Aika on minulle kultaakin kalliimpaa, ja en halua antaa sitä ilmaiseksi satunnaisille puhelinmyyjille.

Sanomattakin lienee selvää, että kaikenlaisten twitter-, fb- ja muiden somekikkareiden notifikaatiot kannattaa sulkea kokonaan. Pöytäkoneella minulla on do not disturb -moodi päällä koko ajan. Yleensäkin kaikenlaisen viestinnän vähentäminen, rajoittaminen ja tiivistäminen mahdollisimman paljon helpottaa ajanhallintaa. Kun työkommunikaatio tapahtuu esimerkiksi oletuksena Slackissä, ei tarvitse käyttää aikaa spostin lukemiseen.

Jotkut vannovat pomodoro-metodin nimeen, mutta se ei toiminut minulle ollenkaan. En kykene lopettamaan töitä vain siksi että joku tomaattikello pirisee — ja se on räikeässä ristiriidassa vartin säännön kanssa (jokainen häiriö katkaisee ajatustyön niin, että samaan tilanteeseen ja mielentilaan pääseminen kestää vähintään 15 minuuttia).

6. Rauhaa ja rajoja

Tuoreena yrittäjänä yritin hakea selkeämpiä rajoja työelämän ja vapaa-ajan välillä hankkimalla toimiston. Se tuntui aluksi hyvältä idealta, mutta loppupeleissä se teki hyvää vain toimitusjohtajan byrokratiahommille.

Koodaamisen tai luovan työn lokerointi toimistolle on ihan yhtä hyvä ajatus kuin se, että puolison kanssa menee harrastamaan hänkipänkiä pelkästään hotelleihin. On hyvä että on työpaikalla tavattavissa ja kaikkea muuta sellaista, mutta toimisto ei lisää läsnäoloa perheen kanssa. Lopputuloksena päätyy vain tekemään toimistolla kaikkea paskahommaa, ja sitten kun tulee kotiin haluaa uppoutua ikään kuin palkintona vielä tekemään sitä kivaa työtä. Yrittäjä ei tarvitse toimistoa, ellei sellaista halua.

Sovi sen sijaan perheen kanssa tiukista pelisäännöistä. Kun ovi on kiinni, olet töissä. Ellei talo fyysisesti pala, ovi pysyy kiinni. Puoliso ei tule häiritsemään kaikenlaisilla arkitöillä, ja lapset eivät tule silmät suurina esittelemään lelujaan. Kun tekee töitä, tekee töitä. Ja kun on perheen kanssa, on perheen kanssa.

7. Osta aikaa

Sanotaan, että raha ei tuo onnea. Se on paskapuhetta. Rahalla saa parempaa terveydenhuoltoa, parempaa ravintoa, parempia työkaluja, mutta ennen kaikkea, lisää aikaa. Tätä ei valtaosa kokeneistakaan yrittäjistä ymmärrä, vaikka rataparrusta vääntäisi: aika on ainoa rajallinen resurssi yrittäjän elämässä. Sen lisäksi että aikaa ei tule lisää, kukaan ei tiedä milloin se loppuu kesken. Siksi yrittäjän kannattaakin maksaa ihan riihikuivaa rahaa silloin, kun vaihdossa saa lisää aikaa itselleen. Tyhmä ja laskutaidoton yrittäjä vaihtaa mieluummin itse renkaat, käy kaupassa ja tekee pihatyöt. Fiksu yrittäjä maksaa siitä muille ja keskittyy siihen missä on hyvä.

Jos nyt saisin päättää, yritykseni ensimmäinen rekry olisi ollut henkilökohtainen assari. Oikean työn lisäksi yrityksen kasvuvaiheessa joutuu nimittäin tekemään ihan järjettömän määrän arjen pyörittämiseen liittyvää byrokratiaa ja sälähommaa, jonka ihan hyvin voisi työntää jollekin fiksulle työntekijälle. Ja koska yrittäjän oma aika on yrityksen arvokkain resurssi, sitä kannattaa vapauttaa mahdollisimman paljon mahdollisimman pian.

Sen lisäksi on hyvä opetella omassa firmassaan ajanhallintaa ja delegointia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, koska siitä on erityistä hyötyä myös sitten kun firma kasvaa. Mitä nopeammin toimarikoodari pystyy siirtämään puuduttavampia ja ei-mielekkäitä hommia muille, sitä menestyksekkäämpi elämä ja yritys on edessä.

Sen sijaan että yrittäisit vähentää työntekoa, yritä tehdä enemmän mukavaa työtä. Ja sen sijaan että yrittäisit leikata työn ja vapaa-ajan toisistaan erilleen, opettele rytmittämään aikasi siten että saat molemmista parhaat puolet. Yrittäjän suurin etu on vapaus tehdä asioita niin kuin haluaa. Käytä sitä häpeilemättä hyväksesi.

Superjohtaja pelottaa tavallisia tallukoita

Kauppalehdessä oli kirjoitus superjohtajista (alkuperäinen juttu: The Economist), joiden elämä on aikataulutettu kuin ammattiurheilijoilla. Ylös noustaan ennen kukon pierua, syödään terveellinen aamupala ja salilla on käyty hikoilemassa jo ennen kuin ensimmäiset corporate dronet raahautuvat työpisteilleen. Monet huippujohtajat ovatkin saaneet jo kahdeksalta enemmän aikaiseksi kuin keskivertokuhnuri koko päivässä.

Tietenkin moinen kilpailuhenkisyyttä ja tehokkuutta ihannoiva kultti pitää kaataa jalustaltaan. Siitähän tulee muuten tavallisille tallustajille vielä sellainen olo, että pitäisi pystyä jotenkin venymään perustilaa parempiin suorituksiin. Kirjoituksesta ei jää epäselväksi, miten vaarallisia tuollaiset superjohtajat ovat.

Onko superjohtajan palkkaaminen suorastaan tyhmää?

“Kallistuisin ajattelemaan niin. Jos työtä ei delegoida, yhdestä ihmisestä tulee liian suuri riski. Stressi hiipii pikkuhiljaa. Johtajien ja heidän palkkaajiensa on ainakin tiedostettava, että terveyden ja yrityksen tulevaisuuden kanssa leikitään.”

Toivonkin, että kaikki lehteä lukevat omistajat ottavat kirjoituksesta onkeensa. Kannattaa ehdottomasti palkata johtajaksi ylipainoinen, myöhään nukkuva laiskiainen, joka ei saa aikaiseksi mitään (wait, tuohan kuulostaa tutulta…). Koska tärkeintähän on, että töissä ei tule stressiä. Tai hiki. Tai kiire. Ja sykekään ei saa nousta, varsinkaan kuntosalilla.

Jos omiin havaintoihin on yhtään luottaminen, tuollaisia “superihmisiä” ei niin kovin montaa ole, että tästä ilmiöstä ihan kansantaudiksi asti olisi. Jos olisi, ehkä koko maa ei olisi tällaisessa paskakuopassa kuin missä nyt maataan.

Kumma kyllä, samanlaista huolestunutta lässytystä ei kuule huippu-urheilijoista. Jokainen tietenkin tajuaa, että huipulle ei pääse ilman sitoutuneisuutta, uhrauksia ja hikeä.

Muualla: Ilkka Lavas kirjoittaa asiasta varsin hyvin