Suuttuminen tekee sinustakin simpanssin

Yksi vaikeimmista asioista sekä ihmisenä että johtajana kasvamisessa minulle on ollut omien tunteideni hallinta. Nykyään pystyn jo sietämään kaikenlaista, ja esimerkiksi myyntityö on opettanut kohtaamaan hyvinkin erilaisia tilanteita silmää räpäyttämättä. Lasten kanssa toimiminen on taas opettanut kärsivällisyyttä. Molemmista taidoista on valtavaa hyötyä niin työssä kuin siviilipuolellakin.

Aina ei ole kuitenkaan ollut ihan niin helppoa, ja tätäkin asiaa on täytynyt tahkota kantapään kautta. Muistan vieläkin elävästi edellisen kerran, kun meni hermo totaalisesti työpaikalla. Toinen osapuoli käyttäytyi lapsellisesti, ja silloin minulla ei ollut vielä itsevarmuutta hoitaa tilannetta oikein — eikä oikein osaamistakaan. Silläkään kerralla hermojen menettäminen ei auttanut yhtään mitään. Oloni ei myöskään parantunut. Jälkikäteen suorastaan vituttaa, kun en osannut käyttäytyä oikein. Jälkiviisastelu on helppoa, mutta huutamisen sijasta asiattomasta käytöksestä olisi vain pitänyt antaa suorilta varoitus. Ja senkin voi tehdä niin, että omat tunteet eivät juuri heilahda.


Mutta miksi sitten kannattaa purra mieluummin hammasta kuin sanoa suorat sanat? Tässä on viisi ahnaan pragmaattista näkemystä, miksi omat (erityisesti negatiiviset) tunteet kannattaa pitää kontrollissa:

  1. Vahvat tunteet heikentävät aivojen kykyä käyttää logiikkaa. Vahva tunnemyrsky sulkee abstraktin ajattelukyvyn, ja ihminen ei kykene enää ajattelemaan omaa pitkän aikavälin parastaan. Siksi stressaantunut ja tunnemyrskyn vallassa oleva ihminen sortuu väkivaltaan, syöpöttelyyn ja muuhun tyhmäilyyn, jota stabiilimmassa tilassa ei tulisi tehtyä. Suuttuminen tekee sinustakin laskutaidottoman trogdolyytin.
  2. Olosi on parempi. Hetkellinen tunnepurkaus voi tuntua sillä hetkellä hyvältä, mutta hyvä olo menee ohi nopeasti. Rapsakan tunteiden tuulettamisen jälkeen jää pahimmillaan vain hitaasti pyöriviä konttorituoleja, itkua vessasta ja vaivautuneita katseita.
  3. Sinua arvostetaan enemmän. Sanotaan mitä sanotaan, ihmisiä jotka kykenevät hillitsemään tunteitaan (myös posiitiivisia, valitettavasti), pidetään parempina johtajina.
  4. Sanottuja sanoja ei saa takaisin. Jos möläytät tarkoituksella jotain ikävää, voit helposti tuhota urasi tai ihmissuhteesi. Aina ei anteeksipyyntökään auta. Ja vaikka ihmiset väittävät olevansa anteeksiantavaisia, se johtuu yleensä vain huonosta muistista.
  5. Elät pidempään. Stressi tappaa, ja mikään ei nosta stressitasoa niin paljon kuin suuttuminen ja suuttumisen tunteille vallan antaminen.
  6. Bonus (jos olet pikkumainen): kun hillitset tunteesi vaikka toinen yrittää neuvotteluissa saada sinut pois tasapainosta, se ärsyttää vastapuolta enemmän kuin hirvikärpänen haarovälissä.

Negatiivisille tunteille antautumisesta ei seuraa mitään hyvää. Mitä enemmän tunteitasi pystyt kontrolloimaan, sitä onnellisempi olet.

Miten sitten saa hillittyä tunteensa?

Kaikki ovat tunteidensa herroja hyvinä hetkinä, mutta entäs sitten kun kahvikone kosahtaa, aamupalaksi himoamasi munakas on huurteisessa homeessa ja naapuri katsoo sinua käytävässä kieroon? Tai kun aamulla auto ei käynnisty, sukat hiertävät, selkä on kipeänä, polkupyörän kumi on tyhjä ja yöllä toinenkaan kumi ei saanut täytettä? Tai mitä sitten pitäisi tehdä, kun työntekijä tai kollega aloittaa tutun valitusvirtensä?

Aivan. Samaa kuin aikaisemminkin: ei yhtään mitään. Et ole vastuussa muiden ihmisten tunteista, ainoastaan omistasi. Sinun tehtäväsi on selviytyä tehtävistäsi niin hyvin kuin pystyt ja johtajana sinun pitää pyrkiä minimoimaan omien negatiivisten tunteidesi vaikutus työyhteisöön. Se on toki kaikkien fiksujen aikuisten tehtävä, mutta johtajalla se vastuu vain korostuu.

Tunteiden hillintä on onneksi helpompaa kuin kuvittelisi, ja ajan kanssa se muuttuu helpommaksi.

Kun tunteet ottavat vallan, sen huomaa kyllä. Suuttuminen aiheuttaa kehossa muutoksia (hengitys, lihasten jännittyminen, ryhti, käsien asento ja niin edelleen), mutta kytkös on onneksi kaksisuuntainen: kun suutut, hengitys muuttuu pinnalliseksi ja katkonaiseksi. Jos taas hengität suuttuessasi tietoisesti syvälle ja rauhallisesti, rauhoitut. Tämä on eräs arvokkaimmista body hackeista, jota olen oppinut. Kun huomaat suuttuvasi, tee näin:

  1. Pysähdy tilanteeseen. Hengitä syvään ja rauhallisesti, laskea hartioita alas ja taakse sekä avaa kädet, jos ne ovat ristissä edessäsi.
  2. Muistuta, mitä tilanteesta haluat. Voit sanoa sen mielessäsi ääneen, esimerkiksi: “haluan, että tämän tapaamisen jälkeen saamme sovittua asian x ja valmistumisaikataulun vähintään päivälle x. En suostu missään nimessä vähempään kuin y, mutta voin elää jos z.”
  3. Puhu tietoisesti hiljaisemmalla äänellä kuin mitä normaalisti puhuisit. Se pakottaa sekä sinut että vastapuolen keskittymään kuuntelemiseen, ja silloin heillä on myös korkeampi kynnys nostaa omaa ääntään.

Näillä keinoilla saan yleensä rauhoitettua itseni tilanteessa kuin tilanteessa, ja ne toimivat niin aikuisten kuin lastenkin kanssa.


Tästä kirjoituksesta voisi saada sellaisen kuvan, että kannatan tunteiden patoamista. Siitä ei ole kuitenkaan kysymys. Tunteet ovat hyvä asia, mutta jos tunteet ovat negatiivisia, ne kannattaa pitää itsellään. Jos taas ne ovat positiivisia, niitä kannattaa jakaa ympärilleen kuin ehdokaslehtisiä vaalikojulla.

Toimitusjohtajan työjärjestys

Jokainen muistaa varmaan, millainen oli koulun lukujärjestys? Viikko oli jaettu selkeisiin, tunnin mittaisiin blokkeihin, ja yhdellä silmäyksellä näki millainen viikko oli tulossa. Tuntitietojen lisäksi lukujärjestykset tietenkin kuvasivat ihmisten mielenkiinnon kohteita: omat lukujärjestykseni olivat piirretty täyteen jalokiviä ja monstereita, joidenkin lukujärjestykset olivat lähinnä täynnä räkää ja ralliautoja.

Yrityksen kasvaessa ja kehittyessä hoidettavien asioiden ja piiskattavien prosessien määrä kasvaa huomattavasti. Pienet ja vähemmän tärkeiltä tuntuvat asiat pääsevät unohtumaan ja hautautumaan arjen työkuorman alle. Kontrollifriikki kun olen, niin tällainen peli ei vetele. Tarvitsin selkeän ja toimivan lukujärjestyksen.

Ensimmäiseksi listasin kaikki asiat kuukauden ajalta, jotka minun henkilökohtaisesti täytyy tehdä, valvoa tai huolehtia. Lista oli yllättävän pitkä ja sekava. Karsittuani päällekkäisyydet delegoin itseltäni sellaiset työt, jotka minulle eivät varsinaisesti kuulu. Sitten kasasin lopuista tehtävistä työjärjestyksen, josta näkee yhdellä vilkaisulla mitä jokaisena päivänä täytyy saada aikaiseksi.

Tällaisella lukujärjestyksellä minä yritystäni pyöritän. Klikkaamalla kuvaa saat pdf-version.

Tässä hieman tulkinta-apua lukujärjestykseeni:

Lukujärjestyksessä näkyy tietenkin myös aucorlaisia: Alina on mahtava ja tehokas projektipäällikkömme, Janne Ala-Äijälä vastaa yrityksemme teknologiasta, ja Rami on taas aisaparini myynnissä.

Lukujärjestys on siis oikeastaan kuukausinäkymä kaikkiin firman päätason prosesseihin ja osioihin (markkinointi, myynti, talous, ihmiset, prosessit ja tuotanto). Jotta firma pyörisi sujuvasti, tiettyjen prosessien täytyy kulkea päivä-, viikko- ja kuukausitasolla. Päivätason prosessit ovat lähinnä operatiivista toimintaa ja byrokratiaa, kuten ostolaskujen hyväksyntää ja myyntityötä. Minulla on yhtenä päiväprosessina aina myös inbox 0, joka helpottaa stressiäni (jos kaipaat sähköpostin käsittelyvinkkejä, niitä on täällä). Viikkotason prosessit ovat enimmäkseen valvontaa ja ihmisten ohjausta. Kuukausitason prosessit taas huolehtivat siitä, että pysytään strategiassa ja isossa kuvassa oikealla polulla.

Pistä sinäkin itsesi ruotuun lukujärjestyksellä. Ajankäyttösi oli täydellisesti järjestyksessä, kun tönötit vielä pulpetissa.

Supersuorittajan 3 erityispiirrettä

On jälleen vuotuisen “mitä opin NBF:ssä” -kirjoituksen aika.


Käyn vuoden aikana mahdollisimman harvassa tapahtumassa. Tämä ei johdu sitä, etteikö Suomi olisi täynnä hyviä tapahtumia. Tapahtumat ovat vain pääsääntöisesti kaltaisilleni introverteille kuluttavia kokemuksia. Esimerkiksi pari viikkoa sitten järjestetty Nordic Business Forum 2016 oli sen verran hektinen kokemus, että vasta nyt alan toipua siitä oikeasti. Viihdyn asiakaspalavereissa erinomaisesti, mutta 5 000 energistä ihmistä samassa tilassa parin päivän aikana on jo vähän liikaa. Meininki oli silti mitä mainioin. Tilannetta helpotti sekin, että sain käyttää Katleenaa ja Katjaa virtuaalisena ihmiskilpinä siinä kohtaa, kun omat sosiaaliset voimavarat alkoivat loppua.

Erityisen hyvin mieleen jäivät Gary Vaynerchuk, Seth Godin ja Scott Galloway. Kakkosrivissä istuessa posket kuumottivat tuon tuostakin, ja muutenkin kuin pyrotekniikan takia. Maailmanluokan esiintyjät ovat maailmanluokan esiintyjiä. Esitykset päättyvät jämptisti ajallaan, ne ovat puhuttelevia, yleisön tarpeiden mukaan räätälöityjä, koherentteja kokonaisuuksia ja niitä on ilo seurata. Olo on kuin olisi elokuvissa käynyt. Kylmät väreet kulkevat vieläkin.


Yksi esitys iski itseltäni erityisesti ilmat pihalle. Ihan fyysisestikin, koska Katleena töni minua kyynärpäällä kylkeen innoissaan ja sanoi:

”Kato, Amy listasi just sun luonteenpiirteet.”

Amy Chua kertoi esityksessään menestyjiä yhdistävistä tekijöistä (“Triple Package; what really determines success”). Ensin en osannut yhdistää pisteitä, koska jokainen on sokea omille heikkouksilleen ja vahvuuksilleen. Lyhyen pohtimisen ja hampaiden kirskuttelun jälkeen ei kuitenkaan ollut hankalaa tunnistaa, mitä Katleena oikein tarkoitti. Amyn mukaan menestyjille on nimittäin ryhmänä tyypillistä:

  1. Ylemmyyskompleksi (Superiority complex) [check]
  2. Epävarmuus (Insecurity) [double check]
  3. Itsehillintä/impulssikontrolli (Impulse control) [noo… ok]

Ylemmyyskompleksi mahdollistaa jääräpäisyyden ja omaan visioon uskomisen (joskus sokeastikin), riippumatta siitä mitä muut sanovat tai uskovat. Se tietenkin tekee supersuorittajasta pahimmillaan todella veemäisen ja vaativan kollegan, esimiehen ja alaisen (vrt. Steve Jobs). Syvä epävarmuus taas tasapainottaa ylemmyyskompleksia, pakottaen koko ajan epäilemään omaa suoritustaan ja näkemyksiään. Epävarmuus myös juurruttaa supersuorittajan jalat tukevasti maahan. Kolmas piirre, impulssikontrolli, on vaatimuksena oikeastaan kaikelle pitkäjänteiselle toiminnalle. Impulssikontrolli tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että pystyy hillitsemään lyhyen aikavälin himonsa pitkäjänteisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Nämä kaikki piirteet eivät vielä itsessään takaa menestymistä yhtään missään, mutta ne kuvaavat mielestäni todella hyvin tyypillistä supersuorittajaa. Supermenestyjäksi voi tulla sitten, jos kaikki muutkin tekijät loksahtavat kohdilleen.

Olen aina tiennyt olevani jollain tavalla vähän vinksallani, ja Amyn esityksen aikana koin lievän valaistumisen. En ole ikinä tajunnut, että syvälle juurtunut epävarmuus voi olla oikeasti kokonaisuutta tasapainottava vahvuus.

Tarkemmin ajatellen, pitäisi varmaankin lähettää kiitoskortit ja glitterpommit kaikille niille koulukiusaajaihmisperseille, jotka mahdollistivat minuuteni tasapainoisen kehittymisen.

Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi vain pari kuukautta aikaa?

Kirjoitin keväällä ikävästä tapahtumasta, jossa selän murtumisen yhteydessä keuhkoista löytyi möykky jonka nimesin Mölöksi. En tosin kertonut, että tilanne ei ollut vielä ohi. Erilaisten testien kavalkadin jälkeen tuli seurantasykli, ja kriittisin seurantatutkimus on nyt takana. Mölö ei ole paisunut, ja se on melko suurella varmuudella arpi jostain vanhasta keuhkon tulehdustilasta. Nyt uskaltaa siis jo hengittää.

Se on ihan helvetin pysäyttävän brutaali tunne, kun ei ole varma, näkeekö seuraavaa joulua vai ei. Kun epävarmuus oli pahimmillaan, sähköhammasharjani meni rikki. Muistan tuijottaneeni sitä vilkkuvaa ja surisematonta kapistusta, ja ajattelin että uutta ei varmaan vielä kannata ostaa. Kaikkein pysäyttävin hetki kuitenkin oli se, kun kävin radioisotooppitutkimuksessa TYKSin kellarissa. Kroppaan ruiskutettiin radioaktiivista ainetta, jonka kertymistä sitten kuvattiin. Se ei kuitenkaan ollut pysäyttävää, vaikka olikin ”jee, tuleekohan minusta supersankari, jonka supervoima on kärttykatse” -jännittävää. Pysäyttävintä oli odottaa samassa kerroksessa, jossa annetaan lasten sädehoidot. Se tunne kun tuijottaa sellaista keraamista seinälaattaa, johon on liimattu piristykseksi laimeita perhosenkuvia. Se tunne kun tajuaa, mitä monet vanhemmat ovat tässä samassa paikassa varmaan tunteneet. Kaikki se pelko, ahdistus, kipu ja voimattomuus. Voin sanoa, että sydämeni murtui ihan vähän sinä päivänä.

En kertonut kovinkaan monelle mahdolliseen kuolemaan liittyvistä ajatuksistani tuona aikana. Useimmat läheiset suhtautuivat tilanteesta puhumiseen vähän kielteisesti, osa yritti olla huomioimatta koko asiaa. Loppujen lopuksi en kertonut kenellekään, mitä valmisteluja mielessäni kävin läpi. Se oli helpompaa. Nyt kun tilanne on jo ohi, voi vähän aiheesta avautuakin. Tyypilliseen tapaani tein jo suunnitelmia erilaisten vaihtoehtojen varalle. Tein esimerkiksi listan asioista, joita halusin tehdä. Mitenkään vähemmän yllättäen, listalla oli enimmäkseen ihmisten tapaamisia ja kokemuksia. Listalta ei tosiaan löytynyt sellaisia kuin ”juttele puhelinmyyjälle”, ”juo viinaa”, ”osta jotain kivaa” tai ”mene töihin”.

Oma listani. Tai ainakin ensimmäinen sivu.

Moni kuvittelee, että läheltä liippasi -tilanne tekee pehmeämmäksi. Surprise, motherfuckers! Ei tee. En siedä enää samaa paskaa kuin vuosi aikaisemmin. Saas nähdä mitä tästä seuraa, mutta ei ainakaan pelkkiä pehmeitä aatoksia.

Jos sinä kuulet, että ensi joulu voi olla viimeisesi, mitä haluaisit tehdä? Siis oikeasti? Ja tämä ei ole mikään retorinen kysymys. Sama tilanne voi tulla eteen aivan kenelle hyvänsä (esimerkiksi viimeksi isoja juttuja joutui miettimään myös yrittäjäkollegani Jari, jonka tarinan loppu oli onneksi onnellinen). Jos aikaa onkin jäljellä viikkoja, siinä ajassa ei maailmaa kierretä tai perhettä perusteta.

Carpe diem, perkele.

7 killerivinkkiä koodariyrittäjälle

Uuden vuoden aikaan on hyvä katsella vähän menneisyyteen. Moni yrittäjä huomaa, että kaikki ei ole ihan niin kunnossa kuin haluaisi. Työ on kivaa, sitä on paljon ja sitä tehdään paljon. Sen lisäksi perhe on ihana, harrastukset ovat mahtavia ja kaikkiin niihin haluaisi käyttää aikaa vähintään 24 tuntia vuorokaudessa — mielellään samaan aikaan. Keskittyminen vain yhteen aiheuttaa kuitenkin laiminlyönnin tunteita ja ahdistusta. Sitten uni kärsii, vatsa kasvaa ja perse puutuu.

Koodareilla ja muilla luovan työn tekijöillä on tyypillisesti syntilistan kärjessä kodin ja työn välisen tasapainon parantaminen. Esimerkiksi Roni “Rolle” Laukkarinen kirjoitti Twitterissä omasta päätöksestään:

Kuulostaa hyvin tutulta. On helppo kuvitella, että jos esimerkiksi ei näe lapsia tarpeeksi, syynä on liika työ. Vaihtoehdoiksi tyypillisesti tarjotaan työn ja kivojen asioiden vähentämistä. Omien kokemuksieni mukaan pelkkä työn vähentäminen ei kuitenkaan toimi. Jos rakastaa vaikka koodaamista, mikään mahti maailmassa ei saa vapaaehtoisesti nauttimaan sen vähentämisestä — ja tämä todennäköisesti johtaa vain huonoon omatuntoon ja kykenemättömyyteen pitää lupauksistaan kiinni. Onneksi on muitakin vaihtoehtoja. Alla omat vinkkini parempaan elämänhallintaan.

1. Unohda ulkopuolisten unelmat

Useimmat luovan työn tekijät haluavat viettää enemmän laatuaikaa perheen kanssa, tehdä vähemmän töitä ja olla läsnä enemmän.

Mieleen piirtyy kuva idylisestä perheestä, jossa vanhemmat ja lapsoset istuvat puisen pöydän ympärillä pelaamassa ukilta perittyä Afrikan Tähteä. Taustalla ei pauhaa televisiota, kenenkään kasvoilla eivät tanssi pädien tai puhelimien ilkamoivat värivalot. Ilmassa leijuu rauha ja rakkaus, johon sekottuu lievä häivähdys rauhoittavan kamomillateen aromeja. Kenelläkään ei kiristä pinna, ihmiset ovat yhtä hymyä.

Päivät ovat rauhallisia ja rytmi on verkkainen. Äiti on kotona koko päivän ja laittaa ruokaa itsekasvatetuista kasviksista. Isä tulee kotiin tasan klo 16.15, eivätkä mukavat mutta merkitykselliset työasiat paljoa vaivaa päätä virastoaikojen jälkeen.

Päivällisen jälkeen koko perhe säntää pulkkamäkeen, jossa lumi on juuri sopivaa, eikä kenelläkään ole liian kylmä. Pienen reippailun jälkeen syödään lämmintä pullaa ja juodaan marjamehua. Televisiosta katsotaan vain päivän uutiset, joissa kerrotaan että pörssikurssit ovat nousussa ja vienti vetää. Lapset eivät kiukuttele ja pesevät itse hampaansa. He nukahtavat nalle kainalossa nopeasti, ja pienet kultatukat heräävät kirkkain silmin uuteen aamuun vasta sitten kun äiti herättää.

…ja sitten univelkainen isukki herää siihen kun auto rapisee risukkoon.

En edes tiedä, miksi me haikailemme enää samanlaisen työn ja vapaa-ajan tasapainoon kuin joskus tehdasaikaan. Tiukkaan kellonaikaan sidottu työ on ollut kuitenkin verrattain lyhyt hetki ihmiskunnan historiassa, ja nyt olemme taas palaamassa huomattavasti vapaampaan ajankäyttöön. Sen lisäksi ihmiset jotenkin ajattelevat, että työ ei saisi häiritä siviilielämää ollenkaan, aivan kuin ne olisivat jotenkin erillisiä asioita. Modernia luovaa työtä ei ole kuitenkaan mahdollista tehdä ilman että siitä nauttii. Jos siitä nauttii, työt tulevat myös kotiin.

Käsityksemme myös perheajasta on muuttunut. Nykyinen rauhallinen perheilta saisi varmaan isoisovanhempamme päät räjähtämään, kun kaikenlainen melu ja tekeminen tunkeutuisi pääkoppaan. Ei se silti tarkoita, että päreiden vuoleminen tai käpylehmien liimailu räkätapeilla olisi jotenkin puhtaampaa ja aidompaa elämää. Voit olla ihan varma, että joka ikinen kakara kvartäärikaudelta tähän päivään pyyhkisi mieluummin modernia pädiä kuin kuppaista käpylehmää. Heillä ei vain ollut siihen mahdollisuuksia.

Päätä mitkä ovat tärkeimpiä asioita. Moni sanoo tähän että “perhe” ja “työ”. Todellisuudessa kuitenkin vain osa näistä on kivaa. Kukaan tuskin erityisemmin nauttii kauppakassien raahaamisesta kiukkuisten kakaroiden kanssa tai kirjanpitokuittien kaivelusta sunnuntai-iltana. Sen sijaan olisi paljon järkevämpää keskittyä siihen mistä tykkää: esimerkiksi lasten kanssa leikkimiseen ja koodaamiseen/kirjoittamiseen. Antaa sitten vaikka pyykkivuorien kasvaa ja pölyn kerääntyä nurkkiin.

2. Kuittaa univelat

Kun nukut enemmän, voit paremmin. Hyvin yksinkertaista — ainakin periaatteessa. Koodarit ja muut yökukkujat kuitenkin elävät koko ajan melkoisessa univelassa. Moni kuvittelee, että yö on luovinta aikaa, vaikka todellisuudessa syynä on vain se, että se on ainoa aika jolloin on rauhallista. Kukaan ei tule soittamaan ovikelloa, perhe nukkuu, pihalla ei liiku ketään, työposteja ei kilahtele spostiin ja ulkoisen maailman taustamelu ei kuulu läpi. Voi oikeasti 100 %:sti keskittyä itse asiaan. Luova mieli hakeutuu automaattisesti häiriöttömimmän tilan suuntaan, ja se on lähes poikkeuksetta yöaika.

Paras tapa kuitata univelat on hankkia itselleen rutiini, joka pakottaa kropankin oikeaan rytmiin. Esimerkiksi ei kofeiinia kuuden jälkeen illalla, pieni iltalenkki klo 19.00, sauna klo 20.00, kone kiinni ennen kahtatoista ja niin edelleen. Unihygieniaan kannattaa muutenkin panostaa: pimennysverhot ovat järkevä investointi (niitä kannattaa käyttää myös talvella) ja kaikki makuuhuoneen valolähteet kannattaa sammuttaa. Kaikki tikittävät, raksuttavat ja rohisevat vempeleet kannattaa kipata toiseen huoneeseen. Jos oma puoliso kuulostaa kenttäsahalta, korvatulppien käyttö on suositeltavaa. Monelle on apua myös melatoniinivalmisteista.

Yrittäjänä ei kannata myöskään varoa pitkään nukkumista. Jos on univelkaa eikä seuraavana päivänä ole mitään tärkeää, sahaa tukkia ihan rauhassa vaikka iltakahteen. Yrittäjän elämän isoimpia iloja on vapaus, ja tässä sitä kannattaa käyttää hyväkseen.

Joillekin toimii aikaisin herääminen. Myös minä yritin, mutta en vain pystynyt. Jos jossain kohtaa elämä muuttuu jotenkin sillä tavalla, että ainoa aika milloin voin kirjoittaa ja kodastella on aikaisin aamulla, sitten varmaan palaan tähän rytmiin.

3. Pidä päiväkirjaa

Olen luonteeltani huolehtija. Huolehdin kaikista mahdollisista asioista, ja vuosiakin vanhat asiat nousevat helposti kummittelemaan iltamyöhään. Pahimmat yöunen tappajat ovat stressi ja huoli tekemättömistä asioista.

Kokeilin rauhoittumista meditoinnin avulla. Meditointi kuulostaa ihanan hipsteriltä, mutta on oikeasti melko hanurista meikäläiselle. Meditointi on varmasti erinomainen keino niille jotka sitä treenaavat ja osaavat, mutta itse en yksinkertaisesti kykene sammuttamaan aivotoimintaani sille tasolle että tilaa voisi kutsua meditoinniksi.

Sen sijaan päiväkirja toimii huomattavasti paremmin. Aikaa päiväkirjan kirjoittamiseen menee maksimissaan 15 minuuttia, ellei sitten ala vuodattamaan teinitarinoitaan paperille. Olen yhdistänyt päiväkirjan kirjoittamiseen myös kahden kysymyksen metodini, jotta pysyy positiivisuus ja seuraavan päivän kehityskohteet selkeänä mielessä. Kun tätä tekee aikansa, kroppakin oppii tavoille: kun päiväkirja on kirjoitettu, valot pois ja pää tyynyyn.

4. Hikoile

En edes oikeastaan muista, miksi en nuorempana halunnut liikkua. Oli ehkä parempaa tekemistä, tai sitten olin vaan laiska. Niin tai näin, nyt en voisi selvitä arjesta millään ilman liikuntaa. Omaan arkeen kuuluvat nykyään päivittäiset viiden kilometrin kävelylenkit ja kuntosali kolme kertaa viikossa. Jokapäiväinen kävelylenkki ja sauna ovat sellainen shokki aivotoiminnalle, että työasiat eivät pysy mielessä vaikka yrittäisi. Kävelylenkeillä voi miettiä työasioita ja ideoita musiikin kanssa tai vaikka kuunnella äänikirjaa. Jos tuntee, että ei ole saanut päivän aikana mitään aikaiseksi, ainakin tulee käytyä lenkillä.

Siinä missä kävelylenkit pakottavat pyyhkimään työasiat mielestä, kuntosali tuo energiaa. Kuntosali on monelle koodinörtille kaukaiselta tuntuva kauhistus, mutta kun alkujärkytyksestä pääsee yli, kuntosali on parasta mitä oman terveytensä eteen voi nukkumisen lisäksi tehdä. Vahva suositus!

5. Nirhaa notifikaatiot

Jos olet ikinä tavannut minua kasvotusten, tiedät että en vastaa puheluihin kesken keskustelun, ellen odota jotain todella kriittistä puhelua. Ensinnäkin se on mielestäni hyvien tapojen mukaista, mutta se on myös tapa hallita keskeytyksiä. En vastaa puheluihin muutenkaan kun teen jotain keskittymistä vaativaa, ja tuntemattomiin numeroihin en vastaa ollenkaan. Syynä ei ole töykeys, vaan ajanhallinta ja tehokkuus. Aika on minulle kultaakin kalliimpaa, ja en halua antaa sitä ilmaiseksi satunnaisille puhelinmyyjille.

Sanomattakin lienee selvää, että kaikenlaisten twitter-, fb- ja muiden somekikkareiden notifikaatiot kannattaa sulkea kokonaan. Pöytäkoneella minulla on do not disturb -moodi päällä koko ajan. Yleensäkin kaikenlaisen viestinnän vähentäminen, rajoittaminen ja tiivistäminen mahdollisimman paljon helpottaa ajanhallintaa. Kun työkommunikaatio tapahtuu esimerkiksi oletuksena Slackissä, ei tarvitse käyttää aikaa spostin lukemiseen.

Jotkut vannovat pomodoro-metodin nimeen, mutta se ei toiminut minulle ollenkaan. En kykene lopettamaan töitä vain siksi että joku tomaattikello pirisee — ja se on räikeässä ristiriidassa vartin säännön kanssa (jokainen häiriö katkaisee ajatustyön niin, että samaan tilanteeseen ja mielentilaan pääseminen kestää vähintään 15 minuuttia).

6. Rauhaa ja rajoja

Tuoreena yrittäjänä yritin hakea selkeämpiä rajoja työelämän ja vapaa-ajan välillä hankkimalla toimiston. Se tuntui aluksi hyvältä idealta, mutta loppupeleissä se teki hyvää vain toimitusjohtajan byrokratiahommille.

Koodaamisen tai luovan työn lokerointi toimistolle on ihan yhtä hyvä ajatus kuin se, että puolison kanssa menee harrastamaan hänkipänkiä pelkästään hotelleihin. On hyvä että on työpaikalla tavattavissa ja kaikkea muuta sellaista, mutta toimisto ei lisää läsnäoloa perheen kanssa. Lopputuloksena päätyy vain tekemään toimistolla kaikkea paskahommaa, ja sitten kun tulee kotiin haluaa uppoutua ikään kuin palkintona vielä tekemään sitä kivaa työtä. Yrittäjä ei tarvitse toimistoa, ellei sellaista halua.

Sovi sen sijaan perheen kanssa tiukista pelisäännöistä. Kun ovi on kiinni, olet töissä. Ellei talo fyysisesti pala, ovi pysyy kiinni. Puoliso ei tule häiritsemään kaikenlaisilla arkitöillä, ja lapset eivät tule silmät suurina esittelemään lelujaan. Kun tekee töitä, tekee töitä. Ja kun on perheen kanssa, on perheen kanssa.

7. Osta aikaa

Sanotaan, että raha ei tuo onnea. Se on paskapuhetta. Rahalla saa parempaa terveydenhuoltoa, parempaa ravintoa, parempia työkaluja, mutta ennen kaikkea, lisää aikaa. Tätä ei valtaosa kokeneistakaan yrittäjistä ymmärrä, vaikka rataparrusta vääntäisi: aika on ainoa rajallinen resurssi yrittäjän elämässä. Sen lisäksi että aikaa ei tule lisää, kukaan ei tiedä milloin se loppuu kesken. Siksi yrittäjän kannattaakin maksaa ihan riihikuivaa rahaa silloin, kun vaihdossa saa lisää aikaa itselleen. Tyhmä ja laskutaidoton yrittäjä vaihtaa mieluummin itse renkaat, käy kaupassa ja tekee pihatyöt. Fiksu yrittäjä maksaa siitä muille ja keskittyy siihen missä on hyvä.

Jos nyt saisin päättää, yritykseni ensimmäinen rekry olisi ollut henkilökohtainen assari. Oikean työn lisäksi yrityksen kasvuvaiheessa joutuu nimittäin tekemään ihan järjettömän määrän arjen pyörittämiseen liittyvää byrokratiaa ja sälähommaa, jonka ihan hyvin voisi työntää jollekin fiksulle työntekijälle. Ja koska yrittäjän oma aika on yrityksen arvokkain resurssi, sitä kannattaa vapauttaa mahdollisimman paljon mahdollisimman pian.

Sen lisäksi on hyvä opetella omassa firmassaan ajanhallintaa ja delegointia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, koska siitä on erityistä hyötyä myös sitten kun firma kasvaa. Mitä nopeammin toimarikoodari pystyy siirtämään puuduttavampia ja ei-mielekkäitä hommia muille, sitä menestyksekkäämpi elämä ja yritys on edessä.

Sen sijaan että yrittäisit vähentää työntekoa, yritä tehdä enemmän mukavaa työtä. Ja sen sijaan että yrittäisit leikata työn ja vapaa-ajan toisistaan erilleen, opettele rytmittämään aikasi siten että saat molemmista parhaat puolet. Yrittäjän suurin etu on vapaus tehdä asioita niin kuin haluaa. Käytä sitä häpeilemättä hyväksesi.