Janne K. Jääskeläinen
xxxx
Kuva laastarista sormessa.
Yrittäminen

Tämän riskityypin lähes jokainen yrittäjä missaa

Tyypillisesti suoraan edessä olevat riskit yrittäjän elämässä ovat suhteellisen helppoja tunnistaa: kassa loppuu kesken, iso asiakas lähtee tai tärkeä työntekijä ottaa ritolat. Kun sitten tekee päätöksiä vaihtoehtojen A, B ja C väliltä riskien välttämiseksi, voi käyttää erilaisia työkaluja riskien vaikutusten minimoimiseen: kassavirran turvaamiseksi voi käyttää kassavirtalaskelmaa, yhden ison asiakkaan riskiä
1 min read
Tulipalo ladon sisällä.
Johtaminen

Yrittäjän vaaralliset ajatusmallit, osa III: pihistely

Kulukuri ja kassavirran hallinta ovat kriittinen osa menestyvän yrittäjän työkalupakkia. Yleensä yrityksissä on kaikenlaista hankintoihin liittyvää epäselvyyttä, mikä johtuu harkitsemattomista hankinnoista ja typeristä investoinneista. Voisi jopa sanoa, että rahan törsääminen kyllä onnistuu kaikilta. Siksi tuntuukin jotenkin likaiselta sanoa, että säästäminen on joskus pahasta. Säästeliäisyys pääsääntöisesti on kuitenkin hyve, ainakin siviilipuolella.
2 min read
Kuva ladon sisäpuolelta.
Hallitustyöskentely

Yrittäjän vaaralliset ajatusmallit, osa II: haarautumishäiriö

Olen sortunut tähän vaaralliseen ajatusmalliin pari kertaa itsekin. Se on sukua edellisen uutiskirjeen ”Move fast and break things” -aivopierulle. Kutsun sitä haarautumishäiriöksi. Kun firmassa alkaa mennä suunnilleen siedettävästi, moni yrittäjä muuttuu levottomaksi. Periaatteessa kaikki on ihan hyvin: ei ole mitään isompaa kriisiä tai tilannetta, johon täytyisi reagoida. Kassassa saattaa olla
2 min read
Muovinen lasten lelu jousen kanssa.
Myynti ja markkinointi

Milloin ei kannata tuotteistaa?

Sain lukijalta mielenkiintoisen tuotteistukseen liittyvän kysymyksen. Lukijaa kiinnosti tietää, milloin tuotteistaminen ei kannata. Tuotteistamisen eduthan ovat huomattavat, erityisesti asiantuntijabisneksessä. Hyvin tuotteistettu palvelu: 1. on helpompi ostaa ja myydä (lisää kauppaa), 2. on helpompi markkinoida (lisää liidejä, edullisempaa markkinointia), 3. on helpompi automatisoida/systematisoida, (kustannussäästöt, parempi asiakastyytyväisyys, nopeampi läpimenoaika, parempi la
1 min read
Kuva savuisesta ladosta sisäpuolelta.
Myynti ja markkinointi

Yrittäjän vaaralliset ajatusmallit, osa I: "Move fast and break things"

Kirjat ovat mahtavia, ja niistä oppii paljon. Mutta koska bisneskirjat ovat yleensä menestyjien kirjoittamia, niiden pohjapäätelmät ovat myös selviytyjien saastuttamia. Varomaton yrittäjä tallaa helposti monenlaisiin miinoihin, kun yrittää soveltaa jotain muualla menestyneen yrittäjän ideologiaa tai metodia omaan arkeensa. Ensimmäinen esimerkki on Mark Zuckerbergin kuuluisaksi tekemä motto ”Move fast and break
2 min read
Kuva kengästä.
Myynti ja markkinointi

Asiakkaalle kenkää? Ehkä.

Valikoin edellisenkin yritykseni aikana asiakaskuntaa melko rankalla kädellä. Ensinnäkin kieltäydyin strategian vastaisista tarjouksista. Toisaalta annoin edellisessä firmassanikin usein kenkää sellaisille asiakkaille, jotka eivät käyttäytyneet työntekijöitäni kohtaan asiallisesti tai maksaneet laskujaan ajoissa. Saan tuosta toiminnasta kahdenkeskisissä keskusteluissa edelleen sellaisia ujon ihailevia kehuja. Eiköhän jokainen yrittäjä vähän salaa haaveile siitä, että voisi
1 min read
puutyo
Yrittäminen

Viisi tärkeintä työelämän ikuisuustaitoa

Muuttuvassa maailmassa tarvitaan monenlaisia taitoja, joilla pari vuotta sitten ei ollut välttämättä edes vielä salonkikelpoista nimikettä. Miten tällaisessa tilanteessa voi sitten varmistaa, ettei aivan tipu kärryiltä? Mielellään olisi vielä hyvä, että saisi kauhottua vähän lisämatkaa kilpailijoihinkin. Mutta mitä taitoja harjoittaa, kun kaikkeen ei millään riitä aikaa ja energiaa? Suosittelen, että
3 min read
Kuva koirasta nuolemassa huuliaan.
Myynti ja markkinointi

Kyllä koira koiran tuntee!

En ole oikeastaan ikinä ymmärtänyt tuota sanontaa, mutta laitetaan tähän nyt söpö koiran kuva aasinsillaksi ennen varsinaista asiaa: Seuraavaksi mennään vähän salatieteiden puolelle. Aiheena nimittäin on omien hengenheimolaisten tunnistaminen. Omien hengenheimolaisten tunnistaminen on tärkeää siksi, että samankaltaisten ihmisten kanssa on helpompi toimia. Samankaltaisiin ihmisiin luottaa helpommin ja bisnes sujuu sutjakammin
2 min read
Keskeytysten hinta asiantuntijaorganisaatiossa
Ajanhallinta

Paljonko keskeytykset maksavat yrityksellesi vuodessa?

Moni asiantuntijayrityksen omistaja kipuilee tuntilaskutuksen kanssa. Olen vastustanut tuntilaskutusta jo pitkään. (Lue erityisesti kirjoitukseni Tuntilaskutus tuhoaa tuloksesi – ja on lisäksi epäeettistä). Syyni tuntilaskutuksen vastustamiselle eivät ole ideologisia vaan ahnaan kapitalistisia, vaikka tuntilaskutus aiheuttaakin yrityksissä myös henkistä uupumusta. Tuntilaskutus ei yleensä kuitenkaan yksin ole ongelmien juurisyy. Jos tuntilaskutus tuhoaa tuloksen, keskeytykset
3 min read
tykkays ei ol tilaus
Johtaminen

Tykkäykset eivät takaa tuloksia

Ei ole mitenkään harvinaista, että yritykset kertovat sosiaalisessa mediassa erilaisista työntekoon liittyvistä uusista kokeiluista erityisesti näin korona-aikaan. Jotkut kokeilevat rinta rottingilla pienempää tuntimäärää, toiset kilpailevat videopalaverien vähentämisellä ja kolmannet kilvoittelevat mitä erikoisimmilla työsuhde-eduilla. Lähes poikkeuksetta nämä ulostulot saavat aikaan paljon jakoja, tsemppausta ja tykkäyksiä. Tämä nyt ei varsinaisesti yllätä, koska
1 min read
Kuva kyltistä jossa lukee "Älä häiritse. Jos häiritset, kuolet."
Ajanhallinta

Millainen firmasi tulos olisi, jos saisit tilikauteen yhden kuukauden lisää – ilmaiseksi?

Meillä jokaisella nimittäin on suhteellisen selvät sävelet sen suhteen, että rahaa ei pistetä silppuriin (se taitaa olla rikoskin). Mutta ajan kanssa taas saa tehdä ihan mitä haluaa. Olemme niin tottuneet säheltämiseen, multipaskaamiseen ja tehottomuuteen, että emme edes huomaa kun aikaa palaa kaikkeen turhaan. Voisi kuvitella, että aikaa menee hukkaan ”vain
1 min read
Tulostulva® T5 framework pelastaa pekonisi
Hallitustyöskentely

Tulostulva® T5 framework pelastaa pekonisi

Julkaisin viime viikolla Tulostulva® Täyskäännös -oppaan. Voit ladata sen täältä. Tulostulva® Täyskäännös perustuu typistettyyn T5-frameworkkiin, jonka mukaan lähestyn yritysten muutosprosseja ja täyskäännöksiä hyvin käytännönläheisestä näkökulmasta. T5 tulee sanoista tilannekuva, talous, tuote, toteutus ja tekijät. Lyhykäisyydessään T5 perustuu ajatukseen, että firmat ovat yleensä viturallaan isosti näiden viiden alueen osalta: * Jos tilannekuva
1 min read
Survivorship bias 1
Johtaminen

Yrittäjä, älä anna menestyjien myrkyttää mieltäsi

Olen lukemisen ja ikuisen opiskelun ystävä. Mistään ei pääsääntöisesti saa niin hyvää ja edullista tietoa kuin aiheeseen liittyvistä bisneskirjoista. Suhtautumiseni erilaisiin opinahjoihin on hieman ristiitainen. Periaatteessa erilaiset kurssit ja tutkinnot ovat tehokkaita tapoja saada jostain asiakokonaisuudesta hyvä yleiskäsitys. Käytännössä oppiminen jää näissä aina kuitenkin pintaraapaisuksi, eikä mikään kuitenkaan korvaa reaalimaailman
2 min read
Parhaat ja ILMAISET viranomaisten verkkopalvelut yrittäjälle, top-5
Yrittäminen

Parhaat ja ILMAISET viranomaisten verkkopalvelut yrittäjälle, top-5

Suomessa ei olla vielä digitalisaation kanssa ihan niin pitkällä kuin esimerkiksi eteläisen naapurimme Viron tapauksessa. Verkosta löytyy kuitenkin paljon tärkeitä tietokantoja ja palveluita, joista moni yrittäjä ei ole koskaan kuullutkaan. Tähän kirjoitukseen olen kerännyt viisi tärkeintä verkkopalvelua, joita itse huomaan käyttäväni kaikkein eniten. Suomi.fi Tärkein tietenkin ensimmäiseksi. Suomi.fi
2 min read
Risti
Ajanhallinta

Jos kuolinvuoteellasi saisit valita, kumman ottaisit?

1. osallistuisit vielä yhteen turhaan twitter-sotaan, ryhmätyöhön tai zoom-telcoon, vai 2. ottasit saman määrän tunteja lisää elämääsi? En tiedä sinusta, mutta valitsisin todennäköisesti mieluummin kakkosvaihtoehdon. Meillä on taipumuksena tuhlata sellaista, minkä kuvitellaan riittävän loputtomiin. Siksi lapamme aikaa kaikkeen turhanpäiväiseen, vaikka joskus olisi hyvä pysähtyä miettimään vähän tarkemmin, mitä elämältä oikein
1 min read
Millaisia osakkaita yritykseen kannattaa ottaa?
Hallitustyöskentely

Yrittäjä, otatko yritykseesi osakkaita lohduksi vai hyödyksi?

Moni yrittäjä kipuilee yrityksensä omistuspohjan kanssa. Jos yritys on perustettu yksin, osakkaita tulee yleensä mukaan vasta siinä vaiheessa, kun alkuvaiheen pahimmat karikot on väistelty ja kassaan alkaa kertyä ylimääräistä pätäkkää. Jos yritys on jo alkuvaiheessa perustettu useamman osakkaan kesken, ongelmia on tyypillisesti vähemmän. Yrittäjä usein kuvittelee saavansa uudesta osakkaasta jotain
2 min read
Elämä ei ole elokuvaa
Johtaminen

Elämä ei ole elokuvaa

Olen aikaisemminkin kirjoitellut tunteiden hallinnasta (”Suuttuminen tekee sinustakin simpanssin”). Aihe on aina ajankohtainen, mutta erityisesti näin korona-aikaan tunteet tuntuvat kuohuvan helposti. Moni yrittäjä kokee uransa aikana hetkiä, jolloin joko liikekumppani, asiakas, työntekijät tai kaikki nämä samaan aikaan vetävät yrittäjää poikittaisella mailalla selkään. Tuolloin ensimmäisenä reaktiona on usein antautua tunteiden valtaan
2 min read
Tästä tietää milloin työntekijä on karkaamassa kilpailjalle – kuvan orava ei liity tapaukseen.
Johtaminen

Tästä tiedät, että työntekijäsi on karkaamassa kilpailijalle

Jokainen aikuinen tietää, että lapsen kasvaessa esiteiniksi hänestä tulee rasittava ja riidanhaluinen. Murrosiän puhjetessa täyteen loistoonsa nuoren halu itsenäistyä ilmenee sääntöjen rikkomisena, auktoriteettien haastamisena ja ihan geneerisenä perseilynä. Mutta tiesitkö, että tällä käytöksellä on evolutiivinen funktio? Ihminen on pesäviipyinen laji, eli lapset syntyvät täysin avuttomina ja tarvitsevat aikuisten suojelua hyvin
2 min read
Profiilikuva possusta.
Johtaminen

Muistatko päivän, milloin sinusta tuli riistäjäsika?

Jokaisella yrittäjällä on se hetki, kun hän muuttuu kaverityönantajasta riistäjäsiaksi. Kysy keneltä hyvänsä työnantajalta, niin he yleensä kyllä muistavat sen hetken kuin eilisen. Kyseessä ei yleensä ole mikään kepeä siirtymä kirkasotsaisesta kansikuvatyönantajasta lapsiorjuutta kannattavaksi tehdaspatruunaksi. Ja toisin kuin voisi lehtijuttujen perusteella olettaa, kiukkuiseksi työnantajaksi ei myöskään synnytä kultalusikka hanurista sojottaen.
2 min read
Työnantaja, sinulta varastetaan silmiesi edessä. Ja tekijät luultavasti nauravat selkäsi takana.
Johtaminen

Työnantaja, sinulta varastetaan silmiesi edessä. Ja tekijät luultavasti nauravat selkäsi takana.

Blind teki kyselyn, jossa työntekijät pystyivät anonyymisti vastaamaan, montako tuntia he todellisuudessa tekevät päivässä töitä. Tulokset olivat karua luettavaa: * 11 % työskenteli päivässä 1-2 tuntia * 31 % työskenteli päivässä 3-4 tuntia * 27 % työskenteli päivässä 5-6 tuntia * 15 % työskenteli päivässä 7-8 tuntia * 15 % työskenteli päivässä 9-10 tuntia Luvut eivät tietenkään tulleet kenellekään yrittäjälle
2 min read