Itsevastuu

Itsevastuu on ensisijaisesti vastuun ottamista omista päätöksistä. Ei ole sellaista tilannetta, jossa et voisi päättää omasta suhtautumisestasi tilanteeseen. Itsevastuu on moderni stoalaisuuden variantti, joka auttaa sinuakin hallitsemaan omaa elämääsi.

memento mori2

Stoalaisuuden alkupuraisu

// Olen pyöritellyt stoalaisuutta jo pidemmän aikaa, mutta en ole oikein saanut aikaiseksi kirjoittaa aiheesta. Se on jotenkin ollut pitkään niin...

hulk

Suuttuminen tekee sinustakin simpanssin

// Yksi vaikeimmista asioista sekä ihmisenä että johtajana kasvamisessa minulle on ollut omien tunteideni hallinta. Nykyään pystyn jo sietämään kaikenlaista, ja...

melkein sydan

Onnellisuuden lista

// Aika paljastella jälleen henkilökohtaisuuksia. Kirjoitin pari vuotta sitten itsensä tuntemisen merkityksestä esimerkiksi strategiasuunnittelun pohjana. Yksi keskeinen apuväline itselleni on ollut...