liukas

Asiantuntija vai liukas luiru?

Pisti silmään LinkedIn:ssä Pasi Sillanpään mainio kirjoitus asiantuntijuudesta.

Asia on edelleen ajankohtainen, koska mihinkäpä muiden yrityksille viisastelijat tästä maasta katoaisivat. Mielessäni rinnastan tällaiset asiantuntijat luettelokauppiaisiin (tosin luettelokauppiaille rahaa antamalla sinulla on ainakin teoreettinen mahdollisuus saada omasi takaisin uusien asiakkaiden muodossa). Valheellisten asiantuntijoiden juttuja kuuntelemalla menetät rahan lisäksi kallisarvoista aikaa, ja kaupan päälle joudut vielä putsaamaan korvasikin.

Näitä kaikkien alojen asiantuntijoita yhdistävät aina samat piirteet:

  • He ovat hyviä ja karismaattisia esiintyjiä.
  • He eivät ole olleet perustamassa tai vetämässä yhtään menestynyttä yritystä (pl. heidän oma, ainoastaan puhujapalkkioilla, pyörivä kioskinsa).

Tyypillisesti tällainen luiru puhuu vaikeasti validoitavilla termeillä, jotka eivät ole mitattavissa. Esimerkiksi sanat innostava, disruptiivinen, poikkeuksellinen, elähdyttävä, puhutteleva, innovatiivinen, koskettava, voimaannuttava ja mullistava ovat perussanastoa. On helppoa esimerkiksi sanoa, että bisneksen pitäisi olla disruptiivista, mutta se on itse asiassa järkyttävän huono strategia niille 99,99 % yrityksistä jotka kippaavat kun yrittävät olla väärällä tavalla disruptiivisia (käytännössä yrityksen kannattaa apinoida mahdollisimman paljon toimivia konsepteja kunnes oma niche löytyy).

Paasaavaan asiantuntijaan kannattaa suhtautua samalla tavalla kuin jos olisi palkkaamassa uutta työntekijää. Jos tyyppi ei ole tehnyt päivääkään alan töitä tai hänellä ei ole edes soveltuvaa alan koulutusta (joka sekin riittäisi vasta harjoittelijan paikkaan), mitä asiaa hänellä on pääsi sisälle?

Helpoin tapa pistää luirulle löysät lahkeeseen on kysyä häneltä kaksi kysymystä:

  1. Onko joku asiakkaasi menestynyt neuvojasi noudattamalla?
  2. Mikset ole itse perustanut menestyvää alan yritystä?

Aika harvassa ovat ne ‘asiantuntijat’, joilla on munaskuita vastata molempiin kysymyksiin äänen värisemättä.

Jos asiantuntijalla vähemmän käytännön kokemusta kuin sinulla, istutte väärillä puolilla puhujapönttöä. Mielipiteet ilman kokemusta ovat vain maksullista viihdettä.