Uimalasitesti

Digipaasto vai someöverit?

Kulunut vuosi on ollut kohtuuttoman rankka. Olen aikaisemminkin kipuillut sen kanssa, että en pysty keskittymään tarpeeksi yhteen asiaan kerrallaan kun aina joku notifikaatio tai ihminen keskeyttää. Rauhallista, keskeytymätöntä hetkeä ei ole tullut vastaan töissä, autossa eikä kotona. Keskeytetyt prosessit tuottavat stressaantumista ja huonoja päätöksiä. Olen siksi oppinut lokeroimaan aikaani välillä suorastaan töykeyteen asti.

Kun vihdoin saa ansaitun hengähdystauon, pystyy arvottamaan ihan eri tavalla sitä mitä on tehnyt ja mitä seuraavaksi pitää tehdä. Katleena nauroi mulle aikanaan, kun kerroin että minulla on aina kymmenvuotissuunnitelma. Se ei kuulemma yhtään sopinut yhteen sen kanssa, miten nopeatempoisesti tein asioita valmiiksi. Mutta se on totta – olen kyllä melko nopealiikkeinen, mutta suunta on yleensä aina selvä. Ja nyt on taas aika tarkastella uudestaan kymmenvuotissuunnitelmaa, päättää mikä on tärkeää ja miksi.

Irtisanoutumiseni jälkeen työ- ja yhteistyötarjouksia on tullut useita. Se on imartelevaa ja helpottavaa, mutta tiedän myös että nyt on aika palautua. Viimeisen parin vuoden ajan olen puskenut asioita eteenpäin omasta voinnistani välittämättä. On ollut pakko. Sen tietää jokainen vastaavassa tilanteessa ollut yrittäjä. Tietyissä kohdissa on vain purtava hammasta ja tehtävä kaikki se mikä täytyy tehdä. Mutta sitten kun puserrus on ohi, täytyy palautua ja ottaa rauhallisemmin. Se on yllättävän hankalaa. Eikä se ole optionaalinen vaihe, sillä vaihtoehtona on totaaliromahdus myöhemmin.

Tällainen tyhjäkäynti on omalla tavallaan vaarallista aikaa. Kun ei ole enää pakko tehdä mitään, sitä alkaa puuhastelemaan helposti triviaalien asioiden parissa. Kim kertoi kirjajulkkareissaan, miten oli yrityskaupan jälkeen päätynyt selvittämään, mikä on maailman parasta käsisaippuaa. Aikaa ja vaivaa oli tähän käytetty sitten kohtuullisia määriä. Ymmärrän fiiliksen täysin. Oma aika on kulunut iloisesti erilaisten mustekynien ja musteiden laatueroja selvitellessä. Sen lisäksi tiedän nyt esimerkiksi urushi-lakkauksesta jo enemmän kuin kenellekään on terveellistä.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma jo vähäistenkin pohdintojen perusteella: suhteeni teknologiavälitteisiin ihmissuhteisiin on vääristynyt. Olen yleensä ensimmäisten joukossa ottamassa käyttöön teknologioita niiden tullessa markkinoille, tykkään koodailla ja näpertää, ja kotimme on täynnä älyteknologiaa. Siitä huolimatta, jotain on vialla koko nykyisessä järjestelyssä, jossa keskittyminen katkeaa lukemattomia kertoja päivässä. Puhelin, tekstarit, sähköposti, slack, signal, wilma, instagram, facebook messenger, whatsapp ja twitter laulavat tauotta ja koko ajan tuntuu että pitäisi olla tsekkaamassa puhelinta ettei vaan vahingossakaan jää jostain paitsi. Ja kaikki tämä silloin, kun olet elämäsi tärkeimpien ihmisten kanssa samassa tilassa – tai missä hyvänsä tilassa.

Vaikutuksen huomaa nyt erityisen hyvin, kun ei tarvitse olla enää koko ajan tavoitettavissa. Johdettavana ei ole enää yritystä, joka ulottaa lonkeronsa jokaiselle vapaa-ajan minuutille. Aika harva ymmärtää sitä painetta, mikä pienen yrityksen omistajatoimitusjohtajalla on: omat päätökset vaikuttavat oman elannon lisäksi myös kaikkien muidenkin hyvinvointiin ja elantoon. Et voi yksinkertaisesti jättää asioita hoitamatta vain siksi, että et halua tai ehdi. Aika on löydettävä jostain.

Tiedän olevani nyt etuoikeutetussa asemassa. Minun ei tarvitse nyt tehdä töitä pitkään aikaan, ellen halua. Se tuntuu täysin poskettomalta ajatukselta, koska rakastan työtä ja tekemistä. Koko minuuteni rakentuu sen ympärille, että koen tekeväni jotain merkityksellistä, että koen olevani osa jotain suurempaa. Näin se on varmaan kaikilla muillakin.

Ja toisin kuin aikaisemmin, nyt minulla on aikaa miettiä, lukea ja pohtia. Miettiminen ei ole enää pakotettu lyhyisiin katkoihin hektisen suorittamisen välissä, vaan helposti kokonaisen päivän itseisarvo. Tuntuu hyvältä, kun voi vaan istua alas kahvikuppi kourassa ja katsoa kuika koira vetää hepulirinkiä matolla samalla kun mielessä pyörii maailmankaikkeuden rakenne ja nuorimmaisen lapsen uimahallireissu.

Tällä hetkellä näytän kuitenkin selkeästi laskeutuvan kohti jonkinlaista digipaastoa. Kävin hankkimassa uuden Nokia 3310 -luurin, ja olen tavoitettavissa senkin kautta vain osan ajasta. Tästä digipaastostakin on oikeastaan kiittäminen postia, jonka lakon ansiosta uudet SIM-kortit pyörivät jossain postin varastossa odottamassa. Aika näyttää, millaiseksi digipaasto muodostuu ja onko sillä jotain pitkälle kantavia vaikutuksia omaan elämääni.

Vaikuttiko tämä kirjoitus kohtuuttoman pitkältä ja vaikealta lukea? Olet ihan oikeassa. Yoast SEO kertoi minulle tätä artikkelia kirjoittaessani, että luettavuuden vuoksi kirjoitus saa rankasti miinuspisteitä, koska siinä ei ole väliotsikoita. Keskittymiskykymme on nykyään niin rajallinen, että vähääkään pidempi kirjoitus saa aivot lyömään tyhjää ja hyppäämään jonnekin helpommin pureskeltavan asian pariin. Nykyään pystymme ahmimaan noin twiitin mittaisia ajatuksia ilman, että se alkaa tuntua vaivalloiselta – ja se on yksi syy miksi taskussani kulkee tällä hetkellä tyhmä Nokia 3310 eikä iPhone.