psykoterapia yrittajalle

Yrittäjä, psykoterapia on paras HR-investointisi

Meillä kaikilla on se yksi kaveri, joka valittaa aina. Jos sataa vettä, on liian märkää. Jos paistaa aurinko, on liian kuumaa. Jos töissä menee lujaa, on liian kiire. Jos töissä on hiljaisempi hetki, on liian tylsää. Jos voittaa lotossa, kaverit ovat kateellisia. Ei ole sellaista asiaa, jota tämä tyyppi ei saisi käännettyä epäonneksi tai valituksen aiheeksi.

Minä olin pitkään tuo kaveri.

Ja sitten tuli – kuten monelle muullekin – burnout ja romahdus. Tästä on kulunut jo aikaa, mutta tuon romahduksen kaikuja tulee vastaan arjessa vieläkin. Hakeuduin onneksi psykoterapiaan, jonka aktiivinen vaihe kesti vuodesta 2012 vuoteen 2019. Intensiivisimmässä vaiheessa terapiakäyntejä oli pari kertaa viikossa.

Sen lisäksi, että terapiasta oli apua itselleni, olen ohjannut myös monta yrittäjäkollegaa terapeutin tuolille. Vaikka moni sitä tuntuu edelleenkin häpeilevän, ei psykoterapia ole sen kummoisempaa kuin fysioterapiakaan. Nivelten ja lihasten sijasta psykoterapiassa vain naksautellaan ajatuksia mitä kummallisimpiin asentoihin. Molempien seurauksena lompakko laihtuu ja olo kevenee.

Miksi yrittäjän kannattaa käydä terapiassa?

Tiedäthän sen sanonnan, että ”yrityksesi tärkein resurssi ovat työntekijät”? No, se on paskapuhetta. Yrityksesi tärkein resurssi eivät ole muut työntekijät, vaan sinä itse. Jos et ole terve tai muuten kunnossa, kaikki muukin menee firmassa nopeasti persiilleen. Siksi sinun velvollisuutesi on pitää huolta aivan ensimmäiseksi itsestäsi. Et voi auttaa muita, ellet ole itse kunnossa.

Yrittäjän elämä on uuvuttavaa ja raskasta. Arjen ongelmat kasautuvat ja kertautuvat mittaluokkiin, joista tavallisilla työntekijöillä ei ole mitään käsitystä: rahan riittävyys, henkilöstöongelmat, asiakasreklamaatiot, byrokratia ja myyntiin kuuluvat toistuvat torjumiset aiheuttavat monelle yrittäjälle melkoista stressiä ja yksinäisyyttä. Jos ei ole ketään, joka tukee, yrittäjä lopulta joko turtuu tai murtuu.

Onneksi on muitakin vaihtoehtoja.

Kiitos markkinatalouden, psykoterapiaksi kutsuttua ihmelääkettä saa ostettua nykyään ihan kylmällä käteisellä. Toisin kuin kukaan muu ihminen elämässäsi, terapeutti on ammattilainen, jolle maksetaan vaitiolosta ja aktiivisesta kuuntelemisesta. Terapeutilla ei ole mielipiteitä sinusta, terapeutti ei tuomitse eikä terapeuttia oikeastaan edes kiinnosta. Terapeutti ei myöskään kuuntele sinua vain päästäkseen valittamaan omasta elämästään. Terapeutille on tärkeintä toipumisesi. Terapeutti on vain sinua varten.

Miten sitten valita hyvä psykoterapeutti?

Psykoterapian voi karkeasti ajatella jakautuvan kahteen kokonaisuuteen: itsekseen puhumiseen sohvalla (psykoanalyysi) ja ohjattuun itseanalyysiin (kognitiivinen psykoterapia). Koska en ole psykologi, määritelmiini voi tietenkin suhtautua sopivan suolan kera. Todellisuudessa erilaisia terapiamuotoja on paljon.

Mihin terapiamuotoon sitten ammattilaisen kanssa päädytkin, tärkeintä on löytää terapeutti, jonka kanssa kemiat kohtaavat sopivalla tavalla. Jos sinusta tuntuu parin ensimmäisen kerran jälkeen, että toinen ei vaan tajua sinua, vaihda terapeuttia. Älä huoli, aika harva psykoterapeutti ottaa tätä henkilökohtaisesti (ja jos ottaa, he voivat valittaa siitä omalle terapeutilleen). Vaihda terapeuttia, kunnes löydät sellaisen, jonka kanssa voit puhua luottamuksella ja rennosti.

Joskus rajoittavana tekijänä on paikkakunta. Ison kaupungin alueelta  löytyy yleensä hyviä psykoterapeutteja, pienemmillä paikkakunnilla joutuu tyytymään siihen, mitä löytyy. Hyville ja tunnetuille terapeuteille on aina pitkät jonot. Jonottaminen on kuitenkin sen arvoista.

Mitä voit odottaa terapialta?

Aivan alkuun voi olla todella hämmentävä kokemus, kun pääsee puhumaan toiselle aikuiselle, jolla ei ole mitään muuta tausta-agendaa kuin sinun hyvinvointisi. Pelkästään tämä parantaa jo monen elämänlaatua. Uutuudenviehätyksen karistua terapia tuntuu kuitenkin hetkittäin ihan helkkarin tylsältä. Usein tuntuu, että tulee vain jauhettua samaa levyä kerrasta toiseen. Se on normaali osa prosessia.

Nopeita muutoksia on turha toivoa. Terapiassa ronkitaan omaa ajatusmaailmaa ja suhtautumista maailmaan. Jos läpikäytävää on paljon, myös aikaa kuluu paljon. Muutokset ja varsinaiset läpimurrot tulevat usein aaltoina tai ennakoimattomina piikkeinä silloin, kun sitä kaikkein vähiten osaa odottaa. Parissa viikossa ei yleensä kuitenkaan tapahdu vielä yhtään mitään.

Itse huomasin oman terapiatarpeeni tulleen päätökseensä, kun ajatukseni eivät enää jurnuttaneet ikivanhoja uria myöten. Menneisyyden painolastin tiputtua hartioilta oli paljon helpompi hengittää.

Pitkän kokemuksen perusteella uskallan suositella psykoterapiaa muillekin yrittäjille. Mene terapiaan, tai kokeile ainakin. Psykoterapia on härskin halpaa suhteessa saatuun hyötyyn. Investointina se hakkaa uudet autot, työkalut, pallomeret ja pakkasen pistaasijäätelöt milloin vain.

Vaikka case Vastaamo ei minua henkilökohtaisesti kosketakaan, tympii kyllä muiden puolesta senkin edestä. Eniten ihmetyttää firman esiintyminen uhrina julkisuudessa. Tiettyyn rajaan asti voi vetäytyä osaamattomuuden taakse, mutta nykyään jokainen yritys on IT-yritys.