Hevosenkengät penkillä.

Haluatko menestyä? Syy löytyy aivan jostain muualta kuin kuvittelisit.

Moni menestynyt yrittäjä ajattelee, että menestys on ensisijaisesti omien taitojen tai tekemisen tuotosta. Vaikka niillä on tietenkin merkitystä, menestyksessä isoin vaikutus on kuitenkin tuurilla.

Tai tarkemmin, negatiivisen tuurin puutteella.

Tähän liittyy eräs kuvaava esimerkki nuoruudestani. Olin nimittäin tulla kännisen poromiehen ampumaksi, ja voin syyttää siitä ihan itseäni.

Isäukkoni piti keskellä erämaata ravitsemusliikettä, ja eräänä kesäpäivänä juhlinta sitten lähti lapasesta. Osa asiakkaista kävi nimittäin kaikessa hiljaisuudessa nauttimassa piilopullosta omia virvokkeitaan, ja pian pahin örvelö pitikin sitten kantaa perunakellariin hetkeksi puhaltelemaan.

Aikansa potunhajuisessa pimeydessä puhistuaan asiakas onneksi tasaantui hieman. Tästä kuitenkin tuli uusia ongelmia. Mitäs kaverille pitäisi seuraavaksi tehdä? Poliiseilta kestäisi nimittäin tulla paikalle parhaimmillaan päivän, joten siitä ei olisi paljoa iloa. Uloskaan tyyppiä ei voinut vaan kenkiä, koska... no, oltiin keskellä erämaata. Ties minne ukko päätyisi hortoilemaan. Niinpä ajattelin, että voisin ihan hyvin käydä heittämässä rauhoittuneen ukkelin porokämpille nukkumaan.

Virhe.

Olisihan se pitänyt arvata, että örvelö on örvelö, vaikka perunakellarissa pyörittelisi. Kaikki meni ihan hyvin porokämpän pihaan saakka, mutta sitten ukkeli yritti repiä auton avaimia virtalukosta. Samalla hän kertoi yllättävän rauhalliseen sävyyn seuraavaksi hakevansa haulikon.

Sanomattakin lienee selvää, ettei huvittanut hirveästi jäädä selvittelemään kännisen sihtailukykyä. Niinpä ukkeli päätyi pyörimään hiekkatielle kun kaasuttelin Nissanilla karkuun.

Huonostihan siinä olisi voinut käydä.

Jälkiviisaana on helppo tietenkin sanoa, että tuossakin tapahtumaketjussa olisi voinut tehdä monta asiaa eri tavalla. Tilanne pääsi tapahtumaan, koska tein useita huonoja päätöksiä peräkkäin.

Kriittisintä ei siis ole se, että tekee oikeita päätöksiä, vaan se, että välttää tekemästä mahdollisimman pitkään tai putkessa vääriä päätöksiä.

Negatiivisen tuurin todennäköisyyttä kannattaa siis vältellä kuin ruttoa. Mutta miten ns. huonoa munkkia voi sitten vähentää? Omassa elämässäni olen pyrkinyt minimoimaan negatiivisen tuurin vaikutuksia seuraamalla seuraavia sääntöjä:

  1. sääntö: minimoi perikatoriskin mahdollisuus (ks. "Kelly Criterion").
  2. sääntö: maksimoi vapausasteiden määrä.

Käytännön tasolle vietynä nuo säännöt näyttäytyvät esimerkiksi näin:

  • Jos olet tekemässä isoa hankintaa joka valmistuu vuoden tai pidemmän ajan kuluttua, kannattaa neuvotella sopimukseen perääntymisehto. Vuodessa ehtii tapahtua paljon ja kaikenlaista, jolloin on hyvä jos sopimuksesta on jonkinlainen perääntymistie – vaikka se maksaisikin (sääntö 1 ja 2).
  • Jos olet ostamassa yrityksellesi SaaS-tuotetta, valitse sopimusmalli jonka saa helpoiten poikki. Vaikka säästöä kertyisikin vuosisopimuksesta, kk-pohjaisessa mallissa vapausasteiden määrä on korkeampi ja säästät rahaa jos jostain syystä tuote ei enää sovellu yrityksesi käyttöön (sääntö 2).
  • Jos haluat ottaa tietoisen riskin, kannattaa välttää sen toistamista. On esimerkiksi aivan eri asia juoda yksi lasi viiniä kerran elämässä kuin juoda yksi lasi viiniä kerran päivässä koko elämän ajan. Yksittäisen tapahtuman riski voi olla mitättömän pieni, mutta toistuvana se kertautuu (sääntö 1).
  • Jos sinulla on päällekkäin useita projekteja, kannattaa edistää jotain sellaista tehtävää, joka edistää molempia projekteja samaan aikaan. Koska tämä vapauttaa aikaa myöhemmin, myös vapausasteet lisääntyvät. (sääntö 2).
  • Vaikka rokotteissa, lääkkeissä ja hoidoissa on aina riskinsä, useimmiten riskit ovat merkittävästi pienempiä kuin vähenevä perikatoriski. Esimerkiksi puutiaisaivokuumerokotus ei tunnu merkitykselliseltä – paitsi jos elät rannikolla ja tykkäät ulkoilusta (sääntö 1).
  • Tapaamisia sovittaessa kannattaa pitää kalenterissa riittävästi väljyyttä. Jos tunget päivät täyteen tapaamisia, vapausasteesi vähenevät, ja on hyvin todennäköistä että tiuhaan pakattuina päivinä tapahtuu jotain mikä lisää epäonnistumisen riskejä (sääntö 2).

Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, mutta pääsit noista varmasti jyvälle. Olennaista on pyrkiä päätöksenteossa välttämään huonoja päätöksiä sen sijaan, että yrittäisi koko ajan pyrkiä hyvien päätösten tekemiseen.