Thumbs Up!

Tilasin Leicaan jonkun aikaa sitten Thumbs Up! peukalotuen, kun sitä oli kovasti kehuttu. Thumbs Up! on metallinen lisäosa, joka laitetaan salamakenkään, ja se auttaa saamaan paremman otteen kamerasta kun sitä käsittelee yhdellä kädellä. Vimpaimen on suunnitellut Tim Isaac.

Thumbs-Up-Package

Olen elämäni aikana jokusen paketin avannut, ja tämä kokonaisuus kyllä pieksää ne kaikki kirkkaasti. Rasia on todella siisti, cool ja kaikkea hippimäistä. Sen lisäksi itse tuote on todella hyvä. Se istuu Leicaan kuin sormi silmään aina pintakäsittelyä myöten, ja peukalotuki tuntuu käteen ergonomian puolesta täydelliseltä.

Viimeistely on omaa luokkaansa. En muista milloin viimeksi olen törmännyt yhtä laadukkaaseen metallinkimpaleeseen. Ilmeisesti suunnittelija on samaa mieltä, koska paketissa on mukana vielä henkilökohtainen kiitosviesti suunnittelijalta. Jumpe. Tämä on brändäystä.

English readers: Thumbs Up! is a superb product. 10/10!

thumbs-up-leicaM81

Leica M ja Voigtländer Nokton 1.1

Sain Sakarilta lainaan Leican M-rungon ja Voigtländer Nokton 50 mm/1.1 linssin. Olen nyt ammuskellut viikonlopun molemmilla, ja täytyy sanoa että on aika mainio paketti. Kuten Leicalla yleensäkin, kuvissa tuntuu olevan aikamoinen oompf-kerroin aivan tavallisissakin tilanteissa:

unnamed

Linssin hankalin osuus on todella lyhyt syväterävyysalue. Kohdistuksen täytyy 0lla 1.1 aukolla juuri kohdillaan, tai kuvasta tulee sumea. Tässäkin kuvassa kohdistus meni pieleen muutamia senttejä, jos sitäkään. Silmät jäivät vähän pehmeiksi.

unnamed-1

Nokton on todella hyvä linssi. Erityisesti Suomessa, jossa valoa ei kauheasti ole talvisaikaan sisätiloissa(kaan), kaikki saatavissa oleva valo on imettävä kennolle. M8 rungolla nopea linssi on hyvä muutenkin, koska runko ei siedä korkeampia ISO-herkkyyksiä juuri ollenkaan. Kuvien syväterävyysalueen ulkopuolella oleva pehmeä tausta (“bokeh”) on joissain paikoissa vähän levoton, mutta ei liian häiritsevä. Diggaan kovasti.

unnamed-2

Noktonia verrataan usein Leican Noctilux 50 F1:een (“köyhän miehen Noctilux”), mikä ei tietenkään ole ihan kaukaa haettu. Isoimpana erona on vain se, että Leican Noctilux maksaa 10 kertaa enemmän kuin Voigtländerin Nokton . 😉 Jos haluat, voit lukea yhden esimerkkiarvostelun linssien eroista Stevehuffphotosta.

Tämän perusteella Nokton tulee heti hankintalistalle. M saa odottaa seuraavia isompia osinkoja.

Titanfall

unnamed-3

Olen pelaillut parin viikon aikana satunnaisesti Titanfallia. Kerron heti alkuun, että se on viimeistelty, hyvä peli. Se on sellainen kuin Call of Dutyn alkuperäisiltä tekijöiltä voisi olettaakin. Kontrollit toimivat, bugeja ei juurikaan ole ja kaikki on kaunista. Pelimekaniikassa ei ole ikäviä yllätyksiä.

Pelin parhaimpia ominaisuuksia on tietenkin mech- anteeksi titaanit, joita alkaa satamaan taivaalta sitä mukaa kun saa kerättyä osumia ja tappoja. Titaanit voi jättää automaatille (joka yllättäen on aika fiksu) tai hypätä kyytiin. On kieltämättä pikkuisen kolea fiilis, kun titaanin kontrollit aukeavat nenän eteen. Suurimman osan ajasta tykkäsin vain juoksennella titaanillani pitkin kenttää liiskoen vastapuolen pikkurobotteja nauraen ilkeästi.

Toinen hieno piirre on pilottien kyky juosta pitkiäkin matkoja pitkin seiniä. Tämä mahdollistaa melkoisia parkour-komboja, jotka yhdistettynä vaikka kranaattien kylvämiseen vihulaisten päälle aiheuttaa spontaaneja tyydytyksen tunteita. Paras hetkeni on ollut, kun juoksin pitkin seinää vihollisen titaanin niskaan, tuhosin titaanin rodeolla, hyppäsin sen jälkeen räjähdyksen voimasta seuraavan titaanin niskaan, tuhosin senkin, ja sitten hyppäsin lennosta sisään omaan titaaniin. Kaikki tämä ilman että jalat koskivat kertaakaan maata. Lievä Matrix-fiilis.

No ok, pari grudgeakin löytyy.

  • Kampanja on hajuton, mauton ja kliininen. Minulle oli ihan sama, vaikka konfliktin molemmat puolet olisivat delanneet.
  • Asetyypit ja damage. Pelin tehokkain tarkkuuskivääri vaatii kaksi keskikehon osumaa, mutta jumpkick teloo välittömästi. Häh? Ymmärrän että pelissä pitää olla melee-tyyppinen hyökkäys, mutta jotain rotia nyt sentään.
  • Hardcore-moodin puuttuminen. Pelintekijät ovat todenneet, että peliin ei tule hc-moodia.
  • Jänispelaajien nuoleskelu. Myös tämä peli on tehty jänispelaajia varten. Siis tyyppejä, jotka hyppivät ympäriinsä kuin kiimaiset jänikset, ja valittavat tarkka-ampujia camppereiksi. Tätä vahvistaa edellisten kohtien lisäksi seinillä juoksentelu.
  • Haulikot. Oikeasti, haulikot ja SMG:t ovat jokaisen fps-pelin p*rsereikä, joilla kompensoidaan energiajuomakoomassa olevien finninaamojen käsien tärinää. Ja tietenkin pistooli on pelin paras tarkkuuskivääri.

Oikeastaan vain hc-moodin puuttuminen takaa sen, että en kauaa jaksa Titanfallia pelailla. Veikkaan että pelille muodostuu oma fanaattinen käyttäjäkuntansa, mutta itselle siitä tuskin tulee vakiseuralaista.

The Dragonborn Comes livenä – huh huh

Score_flyer_A6.cdr

Olin kuuntelemassa viime viikolla Score-konserttia. Score on Orvar Säfströmin ja Magnus Johanssonin luoma konsepti, jossa soitetaan vain pelimusiikkia. Turun filharmoninen orkesteri soitti mahtavia yhdistelmiä mm. Call of Dutystä, Halo 2:sta, Super Mariosta, Final Fantasysta ja Skyrimistä. Pakkohan sinne oli mennä, kun tilaisuus tuli.

Sabina Zweiacker pääsi ääneen vain muutaman kerran, mutta ääni oli todella pysäyttävä. Vaikka kuinka upottaisi rahaa kalliisiin hifijärjestelmiin, aito asia on Aito Asia. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä.

Oma ehdoton suosikkini on tietenkin Skyrimin The Dragonborn Comes. Oheisessa videossa Malukah vetää biisin sen verran pysäyttävästi, että suorastaan ahdistaa.

15 peliä

Facebookissa kiertää meemi, jossa pitää listata 15 tärkeintä peliä asiaa tarkemmin miettimättä.

  1. World of Warcraft: peliaika on varmaan 1–2 vuotta. Tunnen edelleen vanilla-WOW:n kartat ja paikat paremmin kuin Turun keskustan. En uskalla asentaa clienttia, kun pelkään jääväni uudestaan koukkuun.
  2. Golden Axe: tästä alkoi värillisen tietokonegrafiikan aikakausi omalla kohdallani. Ikinä en päässyt jättiläisiä pidemmälle.
  3. Command & Conquer: kieli poskella, mutta rts-pelien ensimmäinen kuningas.
  4. Deus Ex: ehkä tunnelmaltaan eniten koskettava.
  5. Myth: tylyin tunnelma ever.
  6. Baldur’s Gate: ensimmäinen RPG johon jäin koukkuun.
  7. Diablo: ranteet huutavat hoosiannaa vieläkin.
  8. Halo: ensimmäistä kertaa korkealla avaruuden sfääreissä.
  9. Mass Effect: wow.
  10. WarCraft: tästä lähti koko WoW:n lore.
  11. Unreal Tournament: ainoa peli, jossa vaimoni on kyykyttänyt minua kunnolla.
  12. Call of Duty: aivot naulaan ja menoksi.
  13. StrarCraft: esport, jonka aloin ottaa vähän liian vakavasti.
  14. Dota 2: esport, johon tutustuin vasta viime vuonna. “How could have I missed that!”
  15. Fallout: missään pelissä en ole nauranut niin paljon.

Aika vahvasti on Blizzardin pelit edustettuna. Paljon jäi hyviä pelejä pois listalta (Mortal Combat, Max Payne, Dragon’s Age, Doom, Ghost Recon ja Civilization), mutta kaikkea ei mahdu niin ei voi mitään.