Yrittäminen

Yrittäjänä joutuu olemaan monien asioiden erikoisasiantuntija jo päivästä yksi: yrittäjän täytyy ymmärtää taloutta, myyntiä, markkinointia, viestintää, verotusta, lainsäädäntöä ja ihmisten johtamista jo ennen kuin itse työhön saakka edes päästään. Ei siis ihme, että aloittava yritys on vain niin hyvä kuin yrittäjä itse. Näissä kirjoituksissa keskityn enimmäkseen yrittäjän korvien välisen maailman ronkkimiseen, perustuen omiin kokemuksiini. Olen tehnyt menestyneen exitin ja kirjoittanut aiheesta kirjan, jotta sinun ei tarvitsisi toistaa kaikkia omia virheitäni (älä huoli, voit keksiä lisää omiasi!).

Millainen yrittäjä sinä olet?

Yrittäjiä on monenlaisia. Esittämäni jaottelu ei tietenkään ole täysin mustavalkoinen, vaan useimmat meistä sijoittuvat jonnekin skaalan väliin. Saavutuksia vai silityksiä?…

Miksi toimarin pitää osata koodata?

Edellinen tunnustukseni ja siitä seurannut päätökseni on herättänyt hieman hilpeyttä teknologisesti orientoituneessa tuttavapiirissäni. Kriittisempiäkin äänenpainoja on tullut, ja pari on…

Digitoimarin nolo tunnustus

Aikaisemmassa kirjoituksessani kerroin Googlen työntekijän katumuksesta. Aditya Mahesh kertoi, mitä hänen mielestään olisi kannattanut opetella ennen kuin hän meni Googlelle…

Verta ja räkää puhelinmyyjille

Olen vuosien varrella oppinut ainoan toimivan tavan välttää puhelinmyyjät. Aikaisemmin jouduin opettelemaan mitä erikoisimpia tapoja väistellä puhelinmyyjän skriptissä olevat koukut,…

Mitä Googlen työntekijä katuu?

Törmäsin aivan mahtavaan artikkeliin. Aditya Mahesh kertoo, mitä taitoja olisi toivonut opetelleensa ennen kuin meni Googlelle töihin. Lista on lyhyt…