Muistatko päivän, milloin sinusta tuli riistäjäsika?
Jokaisella yrittäjällä on se hetki, kun hän muuttuu kaverityönantajasta riistäjäsiaksi. Kysy keneltä hyvänsä työnantajalta, niin he yleensä kyllä muistavat sen hetken kuin eilisen.
Kyseessä ei yleensä ole mikään kepeä siirtymä kirkasotsaisesta kansikuvatyönantajasta lapsiorjuutta kannattavaksi tehdaspatruunaksi. Ja toisin kuin voisi lehtijuttujen perusteella olettaa, kiukkuiseksi työnantajaksi ei myöskään synnytä kultalusikka hanurista sojottaen. Yleensä kyseessä on vain yksi hetki, kun tajuaa että oma rooli ei olekaan olla vain se ”yksi kaveri porukasta”, vaan porukan ainoa aikuinen. Joillain transformaatio tapahtuu kertalaakista, toisilla se kestää useamman kolahduksen. Itselläni herääminen tapahtui kahdessa osassa. Ensimmäisellä kerralla olin ”mitä v*ttua?” ja toisella kerralla olin jo sitten että ”nyt oikeesti”.
Ensimmäisellä kerralla jouduin maksamaan yhteisistä firman rahoista palkkaa kaverille, joka ilmoittautui kipeäksi, mutta olikin sitten Facebookin perusteella jo illalla harrastelemassa pää märkänä urheiluhommia. Parissa tunnissa oli tapahtunut mystinen ihmeparantuminen.
Toinen (ja viimeinen) kerta oli se, kun siivosin firman vessaa. Olin antanut työntekijälle varoituksen huonosta käytöksestä, jonka työntekijä sitten palkitsi virtsaamalla vessan seinille.
Eivät ne tarinat lastentarhan pyörittämisestä täysin tuulesta temmattuja ole. Niistä vain harvemmin voi lukea mistään, koska työnantajalla on vaitiolovelvollisuus työntekijöiden asioista. Siksi kaikkiin lehtijuttujen riistäjätarinoihin kannattaa suhtautua pienellä varauksella – työnantaja ei oikeastaan ikinä voi sanoa julkisesti asiasta yhtään mitään muuta kuin ympäripyöreää länkytystä, kun taas työntekijät voivat sepitellä yksipuolisesti vaikka minkälaisia nyyhkytarinoita ilman sen suurempia seuraamuksia.
Jokaisella työnantajayrittäjällä on siis yleensä nippu omia traumoja paranneltavanaan. Vaikka ne ovatkin periaatteessa mielenkiintoisia yksityiskohtia, olennaista on, mitä tapahtui sen jälkeen? Koska tuollaisessa hetkessä yrittäjällä on tasan kolme vaihtoehtoa:
- murtua kuin kuiva puutikku ja vajota masennuskierteeseen,
- kerpelöityä totaalisesti työnantajan rooliin eikä enää ikinä palkata ketään tai
- hyväksyä uuden roolinsa ja siirtyä suosiolla riistäjäsikojen leiriin.
Itse valitsin aikanaan suosiolla vaihtoehdon kolme.*
Kun löytää itsensä työnantajien leiristä, aika nopeasti tajuaa, että oma osaaminen loppuu kesken. Pitää opetella tavaamaan työehtosopimusta, varoituskäytäntöä, työlakia, varhaisen puuttumisen mallia ja miljoonaa muuta pientä asiaa joiden ylenkatsominen voi tulla kalliiksi. Sen lisäksi tulisi vielä olla hyvä ihmistuntija, koska harva meistä pystyy täysin pitämään muun elämän tapahtumat työpaikan ulkopuolella. Tämän prosessin aikana voi olla vaikea olla menettämättä uskoaan ihmiskuntaan ja läheisiinsä.
HR-käytäntöihin ja lakiasioihin saa onneksi apua ulkopuolisilta ammattilaisilta, mutta kaikkein vaikeinta on omien tunteiden käsittely. Jokainen meistä haluaisi olla pidetty ja arvostettu, mutta pienen yrityksen työnantajana korttipakka on sekoitettu kyllä aika tehokkaasti sinua vastaan.
Omaa oloa helpotti huomattavasti, kun aloin suhtautumaan yritykseen lean-hengessä sarjana arvovirtoja. Lean-filosofian mukaisesti työyhteisön ongelmat ovat myös yleensä seurausta huonoista prosesseista ja vaihtelusta – ei niinkään yksilöiden laiskuudesta tai luonteenpiirteistä. Leanista löysin johtamiseen työkaluja, joiden avulla sain työpaikasta tehtyä mielekkäämmän. Ja kun ei tarvinnut enää kiristellä hampaita työntekijöiden roikkuessa Facebookissa tuntitolkulla työpäivän aikana, omakin olo helpotti.
Jos sinulla siis sattuu jo olemaan työntekijöitä, tutustu leaniin. Se helpottaa oloasi ja auttaa käsittelemään vaikeita tunteita. Jos taas olet miettimässä ensimmäisen työntekijän palkkaamista vain siksi, että sinulla on tylsää ja yksinäistä, hanki mieluummin koira.
Vähemmän siivottavaa ainakin.