Quantic EMBA – opiskelun tulevaisuus

Quantic EMBA – opiskelun tulevaisuus?

Pari vuotta sitten tarkastelin omaa koulutustaustaani ja totesin, että onhan siellä nykyisen ammattini huomioden vähän paikattavaa. Vaikka bisneshommia on tullut pyöriteltyä jo pari vuosikymmentä, paperilla osaamista ei juurikaan ole (ellei laske sellaiseksi kirjoitettuja kirjoja). Tilanne piti siis jotenkin korjata.

EMBA on tietenkin hyvä vaihtoehto, koska se on suunniteltu juuri tällaiseen tilanteeseen. Ajatuksena on, että teet MBA-tutkinnon, mutta käyt samalla päivätöissä. EMBA-opinnot ovatkin suunnattu enimmäkseen johtajille tai päälliköille, joilla on jo pidempää työkokemusta ja joilla on samaan aikaan täysipainoinen päivätyö. Kätevyyden kääntöpuolena EMBA-tutkinnoissa on kohtuu kova kustannus.

Vaihtoehtoni olivat karkeasti nämä:

  1. EMBA Suomessa.
  2. MBA Suomessa.
  3. EMBA/MBA ulkomailla (etänä).

EMBA Suomessa

Suomessa varteenotettavimmat EMBA-oppilaitokset ovat Aalto Executive MBA, Henley Business School ja Turun kauppakorkeakoulun TSEexe. Hinnat vaihtelevat 38 000 ja 49 500 euron välillä. Halvasta huvista ei siis ole kysymys, vaikka ei ihan ulkomaiden hintatasoon päästäkään. Työnantaja tyypillisesti maksaa ison osan tutkinnosta, mutta siltikin maksettavaa jää kohtalaisesti.

Koska olin jo päättänyt itse maksaa lystin, halusin saada rahoilleni parasta mahdollista vastinetta. Niinpä aloin selvitellä EMBA-kokemuksia. Saamani julkiset vastaukset olivat sitä mitä vähän odotinkin: "paras kokemus elämässäni", "todella upea elämys" ja niin edelleen.

Yksityisviesteissä kuitenkin paljastui vähän toisenlainen kuva: suurin osa vastaajista kertoi, että oli täysin arpapeliä, millaiseen porukkaan päätyi. Jos iso osa kurssilaisista on vaikka metsäteollisuuden palveluksessa, verkostoitumis- ja ryhmätyökokemukset jäivät ohueksi. Moni kertoi, että omasta pussista ei olisi opintoja todellakaan maksanut, koska laatu ei ollut riittävän korkealla tasolla. Parasta antia olivat olleet ulkomaanmatkat, ja opinnot olivat perinteistä luentomeininkiä pakollisilla ryhmätöillä höystettynä.

Kieltämättä hieman masennuin. Yliopiston jo käyneenä ei huvittanut enää kuluttaa perslihaksia vanhanaikaisessa oppimisympäristössä vain paikallaolon vuoksi. Ja siitä pitäisi vielä maksaa Teslan verran?

Ei kiitos.

Entä jos sittenkin kotimainen MBA?

EMBAlle on tietenkin vaihtoehtona ilmainen MBA (joka voi tarkoittaa montaa asiaa). Koska hintapiste on Suomen kansalaiselle parhaimmillaan nolla, kynnys investointiin ei ole kauhean korkealla.

Niinpä hain opiskeluoikeutta erään kotimaisen ammattikorkeakoulun kansainväliseen MBA-tutkintoon ja pääsin vaivatta sisään. Tein avoimessa yliopistossa syksyn aikana kaikki tarvittavat sivuaineopinnot valmiiksi jo ennen varsinaisten opintojen alkua. Arvelin myös pystyväni korvaamaan suuren osan tutkinnosta ns. AHOT-prosessin avulla, koska näytöt olisi helppo osoittaa vaikka tenttimällä. Laskeskelin, että pystyn juoksemaan tutkinnon kasaan vuodessa, koska olin jo tehnyt kaikki sivuaineopinnot valmiiksi ja olin aloittanut opinnäytetyön tekemisenkin. Ajattelin, että se olisi varmaan kiva bonus oppilaitoksellekin, kun saa tilastoihin yhden rivakasti valmistuneen opiskelijan.

Huh miten väärässä olinkaan.

Oppilaitosta olisi saattanut ehkä kiinnostaakin, mutta ohjaavalla opettajalla ei ollut kiirettä tai intoa mihinkään. Mitään kursseista ei voinut suorittaa ohjeaikataulua nopeammin ja AHOToinnitkin tyssäsivät opettajan egoon ja pdf-dokumentin avaamisen hankaluuteen. Osaaminen ei toisaalta riittänyt yhdenkään opintopisteen korvaamiseen, mutta toisaalta ryhmätöihin piti myös osallistua, koska "pitää ajatella myös niin päin, että sinusta Janne on hyötyä muille tulevan ryhmäsi jäsenille".

Okei. 😂

A Challenger Appears!

Olin jo valmis heittämään pyyhkeen totaalisesti kehään, mutta päädyin selailemaan Redditin /MBA -osaston kipakkaa keskustelua Quanticista. Quantic (entinen Smartly) tarjoaa vain etäopiskeluvaihtoehdon, mutta vastaavasti opiskelu on huomattavasti kilpailijoita edullisempaa. Tämä on tietenkin monelle perinteisen yliopiston kasvatille tiukka paikka, koska tyypillisesti ihmiset maksavat MBA/EMBA-tutkinnostaan maltaita. Korpeaisi se varmaan minuakin, jos olisin maksanut ensin 150 000 dollaria tutkinnosta, ja joku sitten vie nenän edestä työpaikan yli 10x edullisemmalla tutkinnolla.

Quantic School of Business & Technology Logo

Kiinnostuin sen verran Quanticista, että lopulta pistin hakemuksen sisään. Hakemusprosessi oli kohtuullisen mielenkiintoinen ja haastattelu oli kuumottava. Myös kielitaito piti todistaa Duolingon DET-testillä. Kokonaisuutena tuli sellainen fiilis, että opiskelijat otettiin tosissaan ja ettei sisään todellakaan pääse heittämällä.

Kun lopulta mahdollisuus avautui, päätös oli helppo. Quanticin opinnot alkoivat viime vuonna ja palautin juuri lopputyön. Nyt odotellaan enää valmistumista.

Miksi valitsin Quanticin?

Syitä oli monia, mutta olennaisimmat syyt ovat tässä:

  • Huumorintajuinen, selkeä ja monipuolinen sisältö.
  • Kilpailukykyinen hinta ($13300, mahdollisuus hakea apurahaa – en hakenut).
  • Joustavat aikataulut, tiukka ja tiivis ohjelma.
  • Ei ole pakko osallistua yhteenkään ryhmätyöhön, ellei halua.
  • Laaja alumniverkosto.

Vaikka tuossa oli iso kasa tärkeitä syitä, Quanticin paras myyntivaltti on oppilaitoksen oma mobiilisovellus. Sisällöt on jaoteltu pieniin palasiin, jotka voi tehdä silloin kun omat aikataulut antavat periksi. Opiskelin usein kentän laidalla, junassa, autossa, sohvalla ja ties missä. Koska opinto-ohjelma on rakennettu lyhytjänteisen sukupolven tarpeisiin, pelillistetty formaatti takoo tiedot päähän todella tehokkaasti.

Example of Quantic mobile app.

Oma mobiilisovellus voi tuntua pieneltä jutulta, mutta tässä on todennäköisesti opiskelun tulevaisuus. Avoimen yliopiston puitteissa tuli nimittäin kokeiltua useamman eri oppilaitoksen MOOC-ympäristöjä, ja ne olivat todella ankeita käyttää. Quanticin oma mobiilisovellus (joka toimii myös selaimen kautta) on kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Jos haluat, voit kokeilla joidenkin kurssien lyhyitä esittelyversioita ilmaiseksi tästä.

En myöskään muista milloin opiskelu olisi ollut näin hauskaa. Huumorintajuisesti muotoiltu sisältö toki vaikutti asiaan, mutta isoimmat kicksit sain haastavista harjoitustöistä ja motivoituneista kurssikavereista. Alla on läpileikkaus omasta kohortistani:

Quantic EMBA 2023 class of October 2023

Kenelle Quantic ei sovi?

Mutta ei Quantic tietenkään täydellinen ole, eikä Quantic sovi kaikille.

Olennaisin kritiikki on se, että Quantic ei ole akkreditoitu – ellei sitten lue DEAC:ia sellaiseksi. Maailmalla arvostetuimmilla opinahjoilla on yleensä kolme merkityksellistä akkreditontia. Jos mietinnässä on ainoa tutkinto ja tavoitteena olisi kansainväliset ympyrät, tuolloin en välttämättä ottaisi Quanticia ensimmäiseksi vaihtoehdoksi.

Toinen negatiivinen pontti liittyy verkostoitumiseen: koska ryhmätyöt eivät ole pakollisia (niitä kyllä vahvasti suositellaan), verkostoituminen on lähinnä omasta jaksamisesta kiinni. Toisaalta, alumniverkosto on erittäin laaja ja helposti tavoitettavissa jos haluaa linkkariverkostoonsa nopeasti lisää logoja:

Kartta Quanticin alumniverkostosta

Lopuksi

Suomessa on totuttu ilmaiseen koulutukseen, oli sitten kyse peruskoulusta tai yliopistotutkinnoista. Vaikka tämä on mielestäni hyvä asia yleisellä tasolla, valitettavasti koulutuksen taso vaihtelee todella paljon oppilaitoksesta ja opettajasta riippuen. Etukäteen on täysin mahdotonta tietää, millaiseen porukkaan päätyy.

Quantic taas teki selväksi alusta saakka, että Quantic ei ole laiskoille tai hitaille. Ohjelma on tarkoituksella tiivistetty vähän yli vuoden mittaiseksi kokonaisuudeksi. Vaikka painotus on modulaarisissa sisällöissä, kyydistä tippuu nopeasti jos ei tahkoa hommia suositusaikataulun mukaan. Harjoitustyöt ovat haastavia ja mielenkiintoisia, mutta eivät mahdottomia. Lopputyöhönkin aikaa sulaa helposti kuukausitolkulla.

Jos mietit EMBAn tai MBAn tekemistä esimerkiksi ruuhkavuosien ristiaallokossa, kannattaa vakavasti harkita Quanticin tarjoamaa vaihtoehtoa. Se on tehokas, moderni ja hauska keino täydentää omaa CV:tä.