Yerkes-Dodsonin -laki: eli miksi sekä keppi että porkkana toimivat
Olen oppinut urani aikana vähän yhtä sun toista ihmisten johtamisesta. Kuten esimerkiksi sen, että kahviksi ei kannata ostaa halvinta mahdollista tarjouskahvia, ellei sitten halua käsiinsä kunnon kapinaa. Tai esimerkiksi sen, että vaikka ihmiset kuinka toista väittäisivät, palkankorotuksen tuoma positiivinen motivaatio ei kestä kolmea kuukautta pidempään.
Yksi erikoinen ilmiö on kuitenkin ylitse muiden, nimittäin Yerkes-Dodsonin -laki.
Huomasin, miten ihmisten kyky suoriutua tehtävistään vaihteli huomattavasti sen mukaan, miten paljon heitä hiillosti. Ja ei, en tarkoita perinteistä management by perkele -tyyppistä käytöstä vaan tilannetta, jossa ihminen suoriutui tehokkaammin jos hän sai välillä kehuja ja välillä taas kuumotusta. (En tietenkään testannut tätä TAHALLANI, mutta vain huomasin ilmiön. Entisen partiolaisen kunniasanalla!)
Ensin olin todella ymmälläni, koska en yhtään ymmärtänyt, mistä ilmiö johtui: Jos työntekijä sai näpeilleen monta kertaa viikon aikana, työteho laski huomattavasti viikonloppua kohden. (Tämä nyt ei tietenkään ole mitenkään iso yllätys, kukapa nyt sitten tykkäisi jatkuvasti saada negatiivista palautetta). Mutta erikoista oli se, että sama ilmiö toistui myös positiivisten kehujen ja palkitsemisen kanssa. Eli jos työntekijä sai vain hyvää palautetta koko viikon ajan, työteho laski aivan yhtä paljon kuin jos olisi tylyttänyt työntekijää saman ajan!
Hämmentävää kyllä, parhaiten tilastollisesti meni sellaisina viikkoina, kun sekä positiiviset että negatiiviset asiat vaihtelivat sopivassa suhteessa. Jos esimerkiksi alkuviikosta oli positiivista kerrottavaa, keskiviikkona tuli henkistä tukkapöllyä ja taas perjantaina oli tunnelma katossa, työteho oli moninkertaisesti parempi verrattuna tavallisen tasaiseen viikkoon – oli arki sitten umpisurkeaa tai superkivaa.
Mihin se perustuu?
Alunperin mallin kehittivät psykologit Robert M. Yerkes ja John Dillingham Dodson vuonna 1908. Mallin mukaan suorituskyky paranee sitä mukaa kun yksilön vireystila nousee esimerkiksi stressin seurauksena. Suorituskyky ei kuitenkaan parane suoraviivaisesti, vaan vireystilan kohotessa liikaa suorituskyky alkaa jossain kohtaa laskea.
Seurauksena on karkeasti tällainen käyrä:
Lopputuloksena voi karkeasti yleistäen todeta, että ihmisen suorituskyky on yhtä hyvä (tai huono), oli sitten kyseessä positiivinen tai negatiivinen virike. Jaiks.
Miten sinä voit hyödyntää sitä?
Noh, tietenkään en toivo, että alkaisit manipuloida ihmisiä kuin psykopaatti. Jossain vaiheessa fiksut ihmiset alkaisivat todennäköisesti ihmetellä, onko sinulla käytössä lääkkeitä joko liikaa tai liian vähän.
Mutta JOS haluat välttämättä hyödyntää tätä periaatetta jotenkin, yritä välttää tilanteita jossa sama stabiili tilanne jatkuu liian monta viikkoa putkeen. Erityisesti asiantuntijatyössä ihmisten tuottavuus on pitkälti kiinni siitä, ovatko heidän aivonsa sopivassa vireystilassa: sopiva määrä virikkeitä pitää ihmiset uteliaina ja tyytyväisinä, vaikka kukaan ei sitä koskaan tulisikaan myöntämään ääneen.
Erityisen kriittistä tämä on silloin, jos tiimissä jatkuu sama selittämätön alavireisyys pidempään yhtäjaksoisesti. Vaikka kaikki olisi hyvin, työtehon parantamisen näkökulmasta tasainen arki kannattaa katkaista esimerkiksi vaikka jollain kivalla ravintolareissulla.