Kun yrittäjä ferrarin pihaan sai

Janne Jääskeläinen
7. September, 2019

Lähdin yksinyrittäjäksi reilut 14 vuotta sitten. Pienien välivaiheiden kautta pistin osakeyhtiön pystyyn ja aloin kasvattamaan liiketoimintaa semitosissaan. Tämä aikakausi päättyi viime kuussa, kun Aucor myytiin MarkkinointiAkatemialle.

Yrityskauppojen todellisuus Suomessa - leluferrari

Matkaan mahtuu melkoinen määrä kipua ja kärvistelyä, mutta toisaalta myös vapauttavaa iloa, onnistumisia ja syviä merkityksellisyyden hetkiäkin. Aika usein kuulee miten jotkut yrittäjät kertovat lopettaessaan yrityksessään vähän pidemmän stintin, että “päivääkään en vaihtaisi pois”. Se on tietenkin ihan pastapuhetta. Jos oma yritys on sattunut olemaan sellainen leppoisesti liukuva pikkupaatti, soutelu aurinkoisissa talousnäkymissä voi olla hyvinkin miellyttävää. Käytännössä yrityksen pyörittäminen on kuitenkin sellainen sekasavotta, että en sitä ihan heikkohermoisemmille enää suosittele.

Mitä hommasta sitten jäi käteen?

Massitukun lisäksi ainakin järkyttävä määrä kokemusta myynnistä (oma arvosana 9+), markkinoinnista (oma arvosana 9-), viestinnästä (oma arvosana 8-), johtamisesta (oma arvosana 7-), prosessiajattelusta (oma arvosana 10-), hallitustyöskentelystä (oma arvosana 8+), toimitusjohtajuudesta (oma arvosana 8 1/2), leanista (oma arvosana 9+) ja roppakaupalla yleissivistystä siitä missä asiakasyritysten kipupisteet ovat.

Mikä oli mukavaa?

  • Asiakkaiden ongelmien ratkominen. Voitettu kauppa tuntuu toki mukavalle, mutta se että asiakas maksaa laskunsa mukisematta on vielä mukavampaa.
  • Vapaus. Se on aika jees.
  • Merkityksellisyys. Se, että pystyi tarjoamaan oman perheensä lisäksi elannon niin monelle muulle on helpottanut sitä verenpainetta, mikä twitteriä lukiessa aina välillä kupli koholle.
  • Tiimi. Oikeasti, omassa yrityksessä MIKÄÄN ei voita sitä tunnetta kun tiimi ottaa useamman magnitudin harppauksia ja pesee kilpailijat suvereenisti jossain missä on päätetty menestyä.
  • Yksilöpyksilöiden kehitys. Ei ole kerta tai kaksi, kun olen ollut pakahtua ylpeydestä kaikessa hiljaisuudessa, kun joku kollega on nostanut omaa peliään ihan eri tasolle jossain vaikeassa asiassa.

Mikä oli vaikeaa?

  • Ihmisjutut. Olen luonteeltani prosessi-ihminen, ja pääsääntöisesti todella suoraviivainen. Kun asiat on päätetty, oletuksena on että ne tehdään eikä niistä enää tarvitse keskustella. Mulle on tosin annettu ymmärtää (tähän henkistä silmienpyöritystä), että ihmisten pitää päästä kertomaan näkemyksiään. Kauhean vaivalloista! Ja pitää vielä keskustella tunteistakin.
  • Alku. Se kun ei vielä oikeasti hiffannut miten hommat toimivat maailmassa. Syytän tästä ihan omaa tyhmyyttäni, kun oletin että se mitä ihmiset sanovat olisi sama asia kuin mitä he oikeasti tarkoittavat tai haluavat. Kun alkoi seuraamaan sitä mitä ihmiset tekevät rahoillaan, oli kuin aurinko olisi tullut pilvien takaa esiin.
  • Valvotut yöt ja ankeat aamut. Kun vastuulla on oman perheen elannon lisäksi monta muutakin, tunnereaktiot ja omat mielipiteet on pakko pitää vaimeina jos aikoo tehdä taloudellisesti teräviä päätöksiä. Tunteiden näyttäminen ei ole bisneksessä fiksua, vaikka sellaista mussutusta joskus aina välillä kuuleekin.
  • Irtipäästäminen. Se sattuu aina vähän turhankin paljon, kun omasta tiimistä joku päättää lähteä kiipeilemään aidan yli. Se on toki vain elämää, mutta niin on vasaralla peukaloon pasauttaminenkin. Ei sitä mielellään montaa kertaa koe.

Mitä sitten seuraavaksi?

No, jatkan tietenkin työntekijänä (hurjaa, mä olen työntekijä!) uuden omistajan riveissä liikkeenjohdon konsulttina. Koska olen kuitenkin luonteeltani haasteita himoitsevaa sorttia, olen kiinnostunut päivätyön ohessa muun alan hallitus- ja advisorpaikoista jahka saan hetken aikaa hengähdettyä.

Ole yhteydessä jos sinulla on ehdotus josta ei voi kieltäytyä!

Koppivarastosta kotisaliksi

Janne Jääskeläinen
9. July, 2019

Valoisan introverttiluonteeni vuoksi en ole ikinä oikein viihtynyt saleilla. Elixian lähisali Triviumilla oli yllättävän viihtyisä kellarikoppi, ja nyt viimeisimpänä on kokeiltu sulautua M&M Kupittaan joukkoon. Itsellä valitettavasti on vaan mennyt aika usein hermo jonotteluun ja parkkipaikoista tappelemiseen. Muutettuamme uuteen kotiin tajusimme että meillä on oikeastaan aivan liian iso lämmitetty varasto. Ekan kerran kun tajusi, että varaston nurkkaan oikeasti saisi mahdutettua kyykkyräkin, takaisin ei ollut enää menemistä. Eli ei muuta kuin mietintämyssy päähän ja mittanauha kouraan.

Miksi oma kotisali?

Kotisali ei sovi kaikille. Moni pitää siitä, että pääsee kotoa pois ja oman ajan pariin. Jotkut taas tykkäävät salin sosiaalisemmasta aspektista. Tässä pari olennaista pointtia puolesta ja vastaan.

Miksi kotisali:

  • Saavutettavuus: kotisali on todellinen 24/7 sali joka on ihan vieressä.
  • Ei jonottamista: kyykkyräkki on aina vapaa. Paitsi jos vaimosi on valloittanut sen.
  • Aikasäästö: kotisalille siirtymiselle aikaa kuluu 1 minuuttia. Tästä kasautuu melkoinen aikasäästö, varsinkin jos elämä on vähän hektisempää.
  • Yksityisyys: voit mennä kyykkäämään vaikka kalsareissasi ja päästää just sellaisia ääniä kuin huvittaa. Toki naapurit saattavat alkaa jossain vaiheessa katselemaan sinua hassusti kun karjut yksin varastossa yömyöhään.
  • Rahansäästö: pidemmän päälle kotisali tulee halvemmaksi kuin kuntosalijäsenyys.

Miksei kotisalia?

  • Hinta: kotisalin perustaminen ei ole halpaa, ainakaan alussa (alempana on oman kotisalini kustannus eriteltynä). Jos perheessä on useampi salinkävijä, ei normaalin salinkaan vuosimaksut matkustamisineen ihan halpoja ole.
  • Yksinäisyys: joillekin se on ongelma, itselleni se on bonus.
  • Tilan puute: kaikilla ei ole mahdollisuutta rakentaa omaa kotisalia tai tilaa on muuten vähän. Kerrostaloon on tietenkin tosi hankala rakentaa painonnostolavaa tai  kyykkyhäkkiä, mutta periferiassa asuessa tilaa on enemmän.
  • Motivaatio: kaikille ei sovi se, että kodin houkutukset ovat aivan vieressä. Jotkut tarvitsevat treenimotivaatioonsa sen että he menevät salille treenaamaan tai muuten treeni ei tunnu “oikealta”.

Mitä kotisalille oikeastaan tarvitaan?

Tämä riippuu siitä mitä treenaat. Meidän perheen treenit pohjautuvat vahvasti Jim Wendlerin 5/3/1 -ohjelman ympärille, joten salilta täytyy löytyä oikeastaan vain mahdollisuus kyykkäämiseen, mavettamiseen, penkkaamiseen ja pystypunnerrukseen. Tilassa täytyy siis pystyä puhisemaan (mielellään) täysimittaisen olympiatangon kanssa. Ja koska ei ole kiva kuolla yksin painojen alle, tarvitaan turvavarusteeksi jonkinlainen häkkirakenne. Sen lisäksi tarvitaan jäätävä määrä kumisia levypainoja ja säädettävä penkki. Tähän sainkin mahtavia vinkkejä Optimal Performancen Joni Jaakkolalta (kiitos!).

Parhaimmat varusteet löytyvät Eleikolta, mutta itsellä ei ollut ihan varaa pistää viittä tonnia pelkkään kyykkyräkkihärveliin. Roguella on yllättävän laadukkaita kamoja, ja oman kokemuksen perusteella suosittelen myös Rogueta. Kamat ovat todella kovalaatuisia ja viimeistely on ensiluokkaista. Sen lisäksi varusteet ovat järkevän hintaisia, ja ne tulevat kotiovelle alle parissa viikossa.

Paljonko kotisalin rakentaminen maksoi?

Salin rakentaminen:

  • Maalit (K-rauta): 22 €
  • Peilit (Ikea Lots palapeilit): 83 € (jos ostat näitä, osta lisäksi kaksipuoleista teippiä, paketissa on liian vähän teippiä)
  • Kumimatot (XXL Pure2improve alusmatto): 250 € (en suosittele)
  • Ledilistat (Airam): 190 €
  • Kyltti (printtaajana mainio Makerspoint): 120 €

Salikamat:

Yhteensä tästä harjoituksesta tuli hintalappua 4 677 €. Ihan heti setti ei ole maksamassa itseään takaisin, mutta koen olevani tässä voitolla. Tosin, kahden ihmisen kiinteällä klubijäsenyydellä esimerkiksi M&M:lle kertyy vuodessa hintaa 1 488€ + matkat. Tuolla tavalla laskettuna takaisinmaksuaika olisi noin kolme vuotta. Ei paha.

Työvaiheet

Aivan ensimmäiseksi piti hankkiutua isosta osaa roinasta eroon. Yllättävän paljon varastoon oli jäänyt sellaista “tarvitaan ehkä joskus” -tyyppistä kamaa, josta irtaantuminen tuntui loppujen lopuksi helpotukselta. Lahjoitimme suurimman osan tavaroista ja loput työnnettiin hyvällä omatunnolla kierrätykseen.

Ensimmäinen vaihe: siivoamaton varasto

Seuraavaksi piti alkaa mallailemaan, miten päin häkki ja muut kamat mahtuisivat tilaan. Aika nopeasti kävi ilmi, että ainoa järkevä suunta oli selkä ovelle päin, jolloin tilassa pystyy tekemään luontevimmin tarvittavat liikkeet. Tilanpuutteen vuoksi päädyin tilaamaan naisten tangon, joka oli vähän lyhyempi kuin täyspitkä tanko. Nyt kun on vähän aikaa kyykkäillyt tuossa tilassa, saatan ostaa täyspitkän tangon koska se ehkä sittenkin mahtuu sujuvasti.

Toinen vaihe: hyllyn purkaminen ja mallailu

Sitten olikin aika purkaa hyllyjä, poistaa edellisen asukkaan tekemiä rakennelmia ja yleisestikin vain tehdä tilaa.

Kolmas vaihe: viimeinkin lisää tilaa.

Jokaisella salilla täytyy tietenkin olla peili. Tai no, ei se pakollinen ole, mutta se auttaa oikeasti seuraamaan liikkeiden suoritusta. Tässä kohtaa päätin kitsastella, ja ostin Ikeasta halpoja palapeilejä. Koska kyseessä on varasto, seinä ei tietenkään ole tasainen, minkä vuoksi peilipalat eivät anna tietenkään tasaista pintaa. Fiksumpi olisi asentanut pohjalle vaikka vanerin, jolloin peilipalat olisi saanut suoraan. No, tästä oppineena sitten ehkä seuraavalla kerralla saa suoran peilipinnan.

Neljäs vaihe: peiliseinän asennus

Tässä vaiheessa aloin sitten vähän säätää. Asensin peilin yläreunaan alumiinilistan ja siihen ledivalon, jolla saa pimeään varastoon vähän paremmin näkyvyyttä. Jos nyt tekisin tämän uudestaan, laittaisin alas vielä toisen samanlaisen valolistan.

Viides vaihe: lisävalo.

Roguen toimitusta odotellessa päätin maalata takaseinän kolot piiloon.

Kuudes vaihe: vähän maalia pintaan.

Tässä kohtaa mopo lähti sitten oikeasti keulimaan. 😀 Suunnittelin ja tilasin salille oman kilven, koska miksipä ei!

Seitsemäs vaihe: kyltti. ;)

Seuraavaksi oli aika pistää pehmusteet lattiaan. Ostin XXL:stä tuollaisia vaahtomuovihärpättimiä, mutta ne ovat aika rimpuloita. Pari kertaa on jo melkein liukastunut, koska pehmuste ei pidä kunnolla. Sen lisäksi painoista jää painaumat, joten kyseessä ei ole varsinaisesti mikään kumiyhdiste vaan enemmänkin vaahtomuovi. Jos lattialle pudottaa teräspainon, sen kyllä kuulee. Kumipäällysteisen painon tiputtaminen ei onneksi kuulosta kovin pahalta.

Kahdeksas vaihe: vähän kumimattoa lattiaan.

Roguen viimeinen paketti oli jostain syystä jäänyt seilaamaan kuriirifirman varastoon. Odotellessa printtailin seinille motivaatiojulisteita.

Yhdeksäs vaihe: motivaatiojulisteita seinään.

Uudet kumipäällysteiset levypainot haisivat sen verran tömäkästi jollekin öljypohjaiselle yhdisteelle, että piti vähän pestä ja tuulettaa niitä ennen käyttöönottoa. Siinä oli naapureilla ihmettelemistä, kun kuurattiin pihalla painoja…

Kymmenes vaihe: painojen pintapesua.

Loput kamat alkoivat tippua hiljalleen, ja olo oli kuin jouluna.

Yhdestoista vaihe: osa kamoista saapui. Vuorossa penkki.

Kaikki osat viimeinkin paikalla. Aika kasata häkki ja pultata se lattiaan kiinni. Operaatio onnistui yllättävän kivuttomasti ja vähällä kiroilulla.

Kahdestoista vaihe: häkin asennus.

Sitten oli tietenkin vuorossa tärkein vaihe, eli koeponnistus. Piti testimielessä vielä tiputtaa niskasta kyykkypainot kaarille ja katsoa miten kestää. Hyvin kesti ja hiki lensi!

Koeponnistus

Mitä seuraavaksi?

Jos olet kaltaiseni kyyninen introvertti ja sinulla on mahdollisuus kotisalin rakentamiseen, suosittelen sitä vahvasti. Mikään ei ole niin tyydyttävää kuin se, että voi ähistä ja rähistä rauhassa omalla kotisalilla. Ei varsinaisesti ole ikävä ketjukuntosalin kyykkyräkkijonoon.

Jos kotikuntosalin rakentaminen kiinnostaa, ota seurantaan instagrammissa tili Garage Gym Reviews. Siellä on paljon esimerkkejä erilaisista kotikuntosaliratkaisuista.

Arvovirtakaaviolla puolitat toimitusaikasi, putsaat prosessisi ja pelastat mielenterveytesi

Janne Jääskeläinen
23. February, 2019

Arvovirtakaavio (eli value stream map, VSM) on eräs tärkeimmistä leanin prosessityökaluista. Se auttaa visualisoimaan prosessin tilaa, pullonkauloja ja antaa selkeän mitattavan parannuskohteen. Erityisesti VSM helpottaa prosessin parantamista, kun kaikki prosessiin liittyvät työ- ja tietovirrat tulevat kuvatuksi ja mitattavaksi.

Tyypillisesti arvovirtoja kuvataan valmistavassa teollisuudessa, mutta erityisen tärkeitä ne ovat asiantuntijatyössä, jossa tehtävä työ ei ole helposti näkyvää. Sen lisäksi kärsimme Suomessa siitä, että asiantuntijatyön ajatellaan olevan pelkästään uniikkia puurtamista, jota ei voi kuvata prosessina – saatikka sitten kehittää jotenkin hallitusti. Arvovirtakaavio paljastaa kuitenkin raadollisesti sen, miten yksinkertainenkin asiakastyö saattaa palloilla työntekoputkessa viikkotolkulla ilman mitään järkevää syytä. Tällaisen tehottomuuden löytäminen ja poistaminen auttaa koko yritystä hyvin nopeasti.

Miten VSM sitten tehdään?

Ensin tietenkin täytyy valita arvovirta joka kuvataan. Arvovirta on se prosessi, jonka seurauksena asiakas saa tilaamansa tuotteen tai palvelun (tuotteen tilaus tai inbound-yhteydenotto myyntiin), mutta se voi olla myös muutakin (esimerkiksi reklamaatio, palvelun ylläpidon irtisanominen, potentiaalisen työntekijän työhakemus ja niin edelleen). Suosittelen valitsemaan yhden selkeän arvovirran mihin ei tarvitse sotkea koko organisaatiota heti mukaan. Tällainen arvovirta voi olla vaikka kuunvaihteen tositteiden toimitus kirjanpitoon. Kokemuksesta voin sanoa, että tämän(kin) arvovirran selkeyttäminen ja parantaminen vapauttaa käsittämättömästi aikaa ja energiaa operatiiviselle johdolle keskittyä tärkeämpiin asioihin.

Aihetta sivuavassa kirjallisuudessa suositellaan yleensä arvovirtakuvauksen tekemiseen ammattilaisen apua, mutta aika harvalla pienyrityksellä on varaa pistää kymppitonneja kaavion piirtelyyn ja workshoppailuun lean-sensein kanssa. Siksi suosittelenkin vahvasti, että aloitat prosessin organisaatiossasi ensin yksin – tietenkin sitten kun olet lukenut pari asiaan liittyvää ohjetta ja opusta. Paras tapa oppia on hetki hakata itse päätä seinään, niin tietää mikä on homman juju. Sitten kun tiedät miten arvovirtakaavion toteutus kannattaa tehdä, voit siirtyä fasilitoimaan muiden tekemiä arvovirtoja.

Mitä nopeammin pääset arvovirtoja tekemään tiimiläisten kanssa, sitä parempi. Heillä on kuitenkin yhdistettynä paras näkemys siitä mitä työ pitää sisällään ja millaisia vaiheita työhön liittyy. Arvovirtojen kuvaamiseen osallistuvan tiimin ei kannata olla mielestäni kauhean suuri, maksimissaan viisi ihmistä on yleensä hyvä määrä saada luontevaa keskustelua aikaiseksi. Mitä isompi joukko, sitä herkemmin mopo lähtee käsistä.

Kun arvovirta alkaa hahmottua, tiimille tulee yleensä sellainen wtf-moment, jonka seurauksena tiimi haluaisi heti hypätä parantamaan nykytilannetta. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä (FSM eli Future State Map on prosessin parantamisen seuraava vaihe), vaan katse on keskityttävä palloon tässä hetkessä. Ota arvovirtakuvauksen aikana esille tulevat kehitysehdotukset ylös ja lupaa palata niihin seuraavassa vaiheessa. On hirvittävän tärkeää, että ihmiset keskittyvät prosessien kuvauksessa nykytilaan, ei siihen miten asioiden pitäisi olla. Tässä sinulla on johtajana iso rooli: et voi ottaa kantaa siihen, onko asiat tehty ”oikein” vai ei, vaan sinun täytyy saada tiimi kertomaan ilman pelkoa kaikki likaisetkin yksityiskohdat. Muuten prosessi ei voi parantua.

Tyypillinen sudenkuoppa arvovirtakaavioita hinkkaavalle on keskittyä liiaksi siihen miltä asiat näyttävät. Laatikoiden ei tarvitse olla juuri oikeanlaisia, eikä nuolien tarvitse olla juuri oikean paksuisisa. Ensimmäisellä kerralla on ehdottomasti tärkeintä keskittyä siihen, että arvovirtakaaviota tuijottavalle käy selkeästi ilmi kokonaisprosessin kulku. Miten työ virtaa, mistä se alkaa ja milloin asiakas saa sen käsiinsä? Mittaamisessa ei kannata olla liian niuho, koska on parempi että mittausaika on oikein päivän tarkkuudella kuin väärin minuutin tarkkuudella. Tärkeintä on kokonaiskuva.

Millainen siitä  sitten tulee?

Alla on esimerkkinä yksi Aucorin yhdestä arvovirtakaavioista. Työ alkaa asiakkaan yhteydenotosta ja etenee oikealta vasemmalle nuolen suuntaan, kunnes viimein lopulta päätyy takaisin asiakkaalle. Masentavin havainto tässä harjoituksessa oli, miten paljon turhaa pallottelua itse tarjouspyynnön kanssa loppujen lopuksi oli, vaikka asiat etenivätkin jouhevasti.

Aucor Value Stream Map - Tarjouspyynnön käsittely

Itsestäni tuntuu, että leaniin siirtyessä oli kuin olisi avannut jonkun ison matopurkin. Pelkästään arvovirtakaavioiden tekemisen myötä tajusi, miten paljon hukattua potentiaalia yrityksessä on. Parannettavaa on paljon, ja jokainen parannuskohteen arviointi paljastaa lisää koskemattomia alueita. Parantamisehdotuksistakaan ei ole mitään hyötyä, jos ei pysty mittaamaan työn virtausnopeutta. Ja sitten kun saa edes karkeasti sen mitattua, mitenkäs virheiden mittaaminen? Ja kun virheiden mittaaminen onnistuu, miten voi varmistaa, että asiantuntijat oikeasti kirjaavat virheet, tai miten ne saadaan kirjattua automaattisesti, ilman että kenenkään tarvitsee käyttää siihen aikaa?

Suo tuntuu loputtomalta, mutta koko sen ajan kun leania on firmaan ajanut sisään, tuloksellisuus on parantunut ja työ on selkeästi virrannut paremmin. Isoin muutos on kuitenkin tapahtunut mielestäni siinä, että ihmiset ottavat virhetilanteita helpommin esille. Ja tämä on ehdoton perusedellytys sille, että työkulttuuri voi muuttua. Kun virheet eivät ole enää yhden ihmisen vika, voi tiimi ja prosessit kehittyä.

Jos arvovirtojen kuvaaminen kiinnostaa enemmän, suosittelen tutustumaan aiheeseen tarkemmin näiden teosten kautta:

Arvovirtakaavio sopii kaikille, joilla on halua (ja kipukynnystä) etsiä yrityksensä turhat hidasteet ja parantaa virtausta. Älä missään nimessä käytä tätä, jos olet heikkohermoinen tai haluat mieluummin pitää pinkit lasit silmilläsi.

Työntekijä, tällä kysymyksellä erotut yhteisössäsi kuin yksisarvinen

Janne Jääskeläinen
10. December, 2018

YksisarvinenJohtamisesta ja sen laadusta on jatkuvasti puhetta. Yleensä aiheestakin, sillä hyvää johtamista ei ole koskaan riittävästi. Vaikka pomo onkin kriittisessä roolissa oman urasi etenemisen kannalta, itse voit tehdä asian eteen todella paljon, ja vielä aika pienillä muutoksilla. Moni lähtee yleensä kehittämään uraansa itseopiskelulla, hankkimalla lisävastuuta ja tekemällä työnsä mahdollisimman hyvin. On kuitenkin yksi salaisuus, joka auttaa sinua etenemään urallasi paljon muita keinoja nopeammin. Tai oikeastaan, se on vain yksi hyvin lyhyt kysymys, jonka voit kysyä pomoltasi:

Toivotko, että tekisin jotain toisin?

Takaan, että pomosi ei ole kuullut tätä kysymystä moneen vuoteen – tai ikinä. Mutta miksi tuo kysymys on niin tehokas ja hyödyllinen?

  • Se helpottaa uusien asioiden omaksumista. Työtehtävät muuttuvat. Harva yritys on strategialtaan tai liiketoiminnan tarpeiltaan samanlainen kuin sinä päivänä, kun aloitit itse siellä. Lisäksi muutosviestintä menee aina enemmän tai vähemmän massaviestintänä, joten kovin monessa organisaatiossa ei ole mahdollista räätälöidä viestintää jokaisen yksilön henkilökohtaisiin tarpeisiin. Toisin sanoen, kaikki tietävät periaatteessa mihin suuntaan pitäisi olla menossa, mutta aika harva tietää oikeasti mitä muutoksia se vaatisi omassa toiminnassa. Pomolle tai kollegalle nuo kehityskohdat ovat usein pistävän selkeitä, vaikka itse niille olisikin sokea.
  • Se siirtää aloitteen sinulle. Jos on käynyt niin ikävästi, että sinulle on päässyt kehittymään organisaation kannalta ei-toivottuja tapoja tai asenteita, saat tilaisuuden puuttua niihin ajoissa. On parempi että pääsee itse keskustelemaan asioista, ennen kuin siirryt pomon mielessä “joku juttu nyt ei vaan toimi” -laatikosta “hoidettavat ongelmat” -laatikkoon.
  • Se ei pakota osoittamaan tai kantamaan syyllisyyttä mahdollisista virheistä, vaan ohjaa keskittymään tulevaisuuteen ja konkreettisiin toimenpiteisiin. Kysymys avaa tilan rakentavalle keskustelulle, ja on suorastaan ihme jos et samassa yhteydessä pääse keskustelemaan myös organisaation nykytilasta, tulevaisuudesta ja tarpeista. Kaikki ne ovat kullanarvoisia asioita urakehityksesi kannalta.
  • Se antaa signaalin, että haluat kehittyä aktiivisesti ja kykenet vastaanottamaan palautetta. Mikään ei ota johtajana niin paljon päähän kuin alainen tai kollega, joka ottaa työhön liittyvän palautteen henkilökohtaisesti. Sen sijaan, että voisi helposti vain keskittyä itse aiheeseen, tilanteista tulee liian helposti ruttaantuneiden höyhenten oikomista. 

Tietenkin vastuu työn kehittämisestä on viime kädessä pomollasi. Modernissa työelämässä on kuitenkin pakko ottaa vastuuta myös oman työnsä kehittämisestä, jos mielii edetä urallaan. Kun otat vastuun omasta toiminnastasi, saat myös kohtuutonta etumatkaa verrattuna niihin, jotka eivät halua kehittää omaa toimintaansa edes yleisindeksin vertaa.

Milloin viimeksi olet kysynyt pomoltasi, mitä hän toivoisi sinun tekevän toisin?