AI ja ohjelmointi

Elämme tekoäly- ja AI-hypen uutta kulta-aikaa. Tässä osiossa on kirjoituksiani ja suosittelemiani resursseja tekoälystä ja sen soveltamisesta.
AI demokratisoi luovan työn kaikkien saataville
AI

AI demokratisoi luovan työn kaikkien saataville

Olen kirjoittanut tekoälystä paljonkin menneinä vuosina (mahdollisesti luettavan arvoisia kirjoituksia ovat esimerkiksi Kolme pointtia tekoälystä, Mitäs sitten tehdään, kun Suomessa on 4,5 miljoonaa työtöntä? ja Et kelpaa edes patteriksi — pohdintaa singulariteetista). Vaikka monessa asiassa olin mielestäni ihan oikeassa, en todellakaan osannut arvioida miten nopsaan kehitys harppasi tällä kertaa. Ilo
2 min read
rasperrypi
Perhe ja lapset

Nörtti-isän kasvatusratkaisu pleikkaripärinään

Joskus on erityisen kiva nukkua. Erityisesti aamulla. Ja erityisesti vielä silloin, kun on lomalla. Nukkumisesta ei välttämättä tule mitään, jos jälkikasvu päättää vetää innostuneen kimakan riehumisrallin Minecraft-alttarin edessä aamuisin. Sen sijaan että kiukkuinen isikarhu mönkisi murisemaan jälkikasvua hiljaiseksi, ajattelin automatisoida prosessin. Oma osaaminen ei ihan riittänyt, joten kyselin twitteristä näkemyksiä.
4 min read
koodi
AI ja ohjelmointi

Tekoälyopisto — hyytävän laaja kokoelma tekoälyä käsitteleviä linkkejä, kirjoja ja resursseja

Tekoäly (Artificial Intelligence) tulee olemaan ihmiskunnan tärkein keksintö. Keinoälystä kiinnostuneita varten olen koonnut tälle sivulle tärkeimmät resurssit, joiden avulla pääset kiinni mahdollisimman nopeasti tekoälykehityksen kelkkaan. Kirjat * Artifcial Ingellifence — foundations of computational agents (ilmainen) Book about the science of artificial intelligence (AI). It presents artificial intelligence as the study of the
3 min read
plants vs zombies
AI ja ohjelmointi

Tekoäly ei vie työpaikkaasi. Se vie työtehtäväsi.

Jokaisella ihmisillä on potentiaali olla jotain suurta. Kukaan ei osaa arvioida, mistä seuraava Einstein, Hawking tai Tesla putkahtaa ulos. Jokaisessa sukupolvessa on omat suurhenkilönsä, joiden yksittäinen panos on kääntänyt koko historian suunnan. Haluamme ajatella, että kehitys tapahtuu jonkun joukon yhteisen vaivannäön ansiosta. Todellisuudessa kuitenkin vain hyvin pieni promille meistä ikinä
1 min read
koodi
Yrittäminen

Django & dumbbells: toimarin paras kesäloma

Vietin lomani jälleen parhaimmalla mahdollisimmalla tavalla: päivät perheen kanssa tai salilla, illat koneen äärellä uusia asioita opetellen. Tällä kertaa kaivauduin vähän syvemmälle pythonin ja djangon maailmaan. Python on erityisesti tiedemaailmassa ja keinoälysovelluksissa suosittu ohjelmointikieli, ja django on taas pythonin päälle rakennettu framework, jolla voi rakennella kaikenlaisia mielenkiintoisia verkkopalveluita. Iltapuhteina syntyi
1 min read
tiimalasi
AI ja ohjelmointi

Kolme pointtia tekoälystä

Tapasin Suomen tunnetuimman robotisaation puolestapuhujan, Cristina Anderssonin. Oli muuten järkyttävän hauska ja energinen parituntinen! En muista milloin viimeksi olisi saanut puhua yhtä kauan suu vaahdossa tekoälystä ja robottien vaikutuksesta yhteiskuntaan ja tulevaisuuteen. Normaalisti keskustelukumppanit ohjaavat keskustelun hienovaraisesti muille urille siinä vaiheessa, kun keskustelu lähestyy singulariteettia ja ihmisen näköisiä androideja. Tällä
1 min read
rakennus sossu
AI ja ohjelmointi

Esimerkki tekoälyn kasvattamasta markkinasta: TrademarkNow

Tekoälyohjelmistojen kehittyminen ja robotiikka todellakin tuhoavat työpaikkoja. Monen mielestä se on paha asia, mutta itse en lukeudu tähän porukkaan. Teknologinen kehittyminen on luonnollinen tapa päästä jatkuvaan arvonnousuun, joka on taas välttämätön osa markkinataloutta. Ja jos vie ajatusta vähän pidemmälle, teknologinen kehittyminen ja sen mahdollistama talouden kasvu ovat demokratian ja hyvinvoinnin
1 min read
palaute
AI ja ohjelmointi

Mitäs sitten tehdään, kun Suomessa on 4,5 miljoonaa työtöntä?

Tekoäly ja robotisaatio tulevat — ja lujaa. Sen lisäksi, että robotit vievät liukuhihnatyöt, tekoäly tulee ja vie vielä loputkin. Yhteiskunnan iso ongelma tulee olemaan lähimpien vuosikymmenien aikana se, mitä tehdään kaikille niille ihmisille, joille oikeasti ei ole töitä. Viimeksi tänään kuului kummia Kiinasta, jossa Foxconnin tehdas pisti robottiorjat hommiin. Muutoksen seurauksena
2 min read
jeesus
AI ja ohjelmointi

Tekoäly terveydenhuollossa – missä mennään?

Tekoäly ja terveys ovat sanapari, jotka aiheuttavat monessa ihmisessä jännityksensekaista ahdistusta. Monelle tulee mieleen tietokonelääkäri, joka arpoo diagnooseja pokerimusiikin saattelemana. Tai kliininen robottilekuri, joka suorittaa leikkauksia itsenäisesti. No, tuosta jälkimmäisestä ei olla enää niin kaukana. Pari viikkoa sitten robottikirurgi STAR kursi sian sisuksia kasaan varsin onnistuneesti. Vaikka robokirurgi ei nyt
1 min read
robo
AI ja ohjelmointi

Tekoäly tulee – onko sinun bisneksesi valmis?

Pidin tänään esityksen tekoälystä, ja olihan se mukavaa! Joukko oli pieni, mutta sitäkin osallistuvampi. Pyysin yleisöä vastaamaan kysymykseen, voiko tekoäly kyetä korvaamaan vuorovaikutustyötä tekevän ihmisen työelämässä — ja jos voi, kauanko siihen menee. Yleisö vastasi samaan kysymykseen myös esityksen lopuksi. Lopputuloksena oli konsensus, että tekoäly tulee ja jyrää 10–20 vuoden
paakallo
AI ja ohjelmointi

Robottivaltiaiden historian lyhyt oppimäärä — eli mitä sinun kannattaa tietää tekoälystä

Keinoälytutkimus ottaa sellaisia harppauksia, että on hyvä valmistautua vääjäämättömään robottivaltiaiden valtaantuloon. Kun Googlen swat-robottiauto rullaa pihaan, ei piinapenkissä tentata Pähkinäsaaren rauhaa, vaan kyselyjen kohteena ovat Asimovin Robotiikan 3 lakia ja tekoälytutkimuksen merkkihenkilöt. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on avata tekoälytutkimusta sen verran, että saat jatkaa kyseenalaista olemassaoloasi muiden ihmislemmikkien kanssa virtuaalisessa eläintarhassa.
2 min read
tesla
AI ja ohjelmointi

Tiina Tekoäly tekee saman bisneksellesi kuin Tesla teki Jaguarille

Salesforcen digievangelista Vala Afshar jakoi mielenkiintoisen grafiikan automaailmasta. This is what disruption looks like 🚙 pic.twitter.com/ywq4mhJnx9 — Vala Afshar (@ValaAfshar) April 29, 2016 Vaikka taulukko nyt onkin vähän kärjistetty ja tarkoitushakuinen, se kertoo karua kieltään siitä mitä tapahtuu, kun markkinoilla tapahtuu teknologinen disruptio. Tässä tapauksessa Tesla Model S tuli
2 min read
ovipultti
AI ja ohjelmointi

Avoin data auttaa sinut pois pimeältä keskiajalta

Tämä kirjoitus on julkaistu vieraskynäkirjoituksena Databusiness.fi -sivustolla. Kun lapsemme ovat eläkeiässä, he ihmettelevät, miten on ollut edes mahdollista pyörittää toimivaa digitaalista yhteiskuntaa ilman avointa dataa. Nykyajan toiminta näyttää kankean ankealta tiedon keskiajalta, jolloin valtavia tietomääriä ja niihin liittyviä oivalluksia jäi hyödyntämättä. Julkista tietoa on digitalisoimatta ja indeksoimatta hyllykilometreittäin, eikä
1 min read
robo2
AI ja ohjelmointi

Et kelpaa edes patteriksi — pohdintaa singulariteetista

Viime viikolla tulin twiitanneeksi Nyt:n artikkelista, joka koski singulariteettia. Aihe on sillä tavalla lähellä sydäntä, että oman gradun ohessa tuli aikanaan raapaistua silloisen AI-tutkimuksen pintaa ja muutenkin aiheesta on tullut scifi-kirjallisuuden puolella mietittyä. Singulariteetti tai superäly on scifikirjallisuudessa käytetty termi koneälylle, joka on niin paljon älykkäämpi, että emme enää
3 min read
solu
AI ja ohjelmointi

Solu — ohjelmien Spotify vai jotain ihan muuta?

Kaiken negatiivisuuden keskeltä on mukava joskus löytää positiivisiakin uutisia. Tällä kertaa syytä riemuun tulee Oulun suunnasta. Suomalainen Solu on julkistanut Solu-nimisen konseptin, joka on rakennelma pehmeän skandinaavista laitedesignia ja ohjelmistokehitystä. Kokonaisuus on sitten dipattu hypekastikkeeseen ja sen päälle on vielä näköjään ripoteltu vähän yksisarvisjauhettakin. 😉 Tiivistettynä kyseessä on kauniisti muotoiltu minitietokone,
1 min read
wouti
AI ja ohjelmointi

Wouti 0.1

Henkilökohtainen koodausspurttini pääsi ensimmäiseen etappiinsa. Sain Woudin ensimmäisen version julkaisukuntoon, ja se löytyy osoitteesta wouti.fi. Phew. Tiesin alusta saakka, että en ole tekemässä kirjanpitosoftaa. Koko tuotteen ydinajatus on, että on tärkeämpää seurata kassaa mieluummin tonnin tarkkuudella kuin eurolleen — yksittäisten hilujen seuraaminen on lillukanvarsiin takertumista, kun tavoitteena on huolehtia kassan
1 min read
koodi
AI ja ohjelmointi

Valitsin ohjelmointikielen logon perusteella

Kun kerroin opettelevani koodaamaan, sain vähän vaihtelevaa palautetta. Osa ihmetteli, enimmäkseen hämmästeltiin. Pari ruojaa jopa antoi ymmärtää, että paree olisi jos keskittyisin vain toimaroimaan. Hah! Samalla logiikalla voisi sanoa, että toimarin ei kannata opetella kirjanpitoa tai mitään muutakaan. En uskonut. En osaa ohjelmoida millään ohjelmointikielellä edes keskikertaisesti. Se on myös
2 min read
windows
Johtaminen

Miksi toimarin pitää osata koodata?

Edellinen tunnustukseni ja siitä seurannut päätökseni on herättänyt hieman hilpeyttä teknologisesti orientoituneessa tuttavapiirissäni. Kriittisempiäkin äänenpainoja on tullut, ja pari on jopa osoittanut selkeitä ahdistuksen merkkejä. “Miksi sä opettelet koodaamista kun osaat jo pyörittää firmaa?” Erittäin hyvä kysymys. Moni näki asian jotenkin (ehkä koodarille tyypillisesti, heh) ehtolauseena. Jos opettelen koodaamaan, se
1 min read
inkku2
Johtaminen

Digitoimarin nolo tunnustus

Aikaisemmassa kirjoituksessani kerroin Googlen työntekijän katumuksesta. Aditya Mahesh kertoi, mitä hänen mielestään olisi kannattanut opetella ennen kuin hän meni Googlelle töihin. Kirjoituksen inspiroimana aloin pohtimaan myös omia vahvuuksiani: 1. Kyky visualisoida: ★★★★☆ 2. Kyky kirjoittaa: ★★★★☆ 3. Kyky rakentaa: ★★☆☆☆ 4. Kyky analysoida: ★★★★☆ 5. Kyky markkinoida: ★★★☆☆ 6. Ja bonuksena, kyky esiintyä: ★★★☆☆ Nolottaa tunnustaa,
1 min read