Varoitus: tässä kirjoituksessa loukkaan melkein jokaista puoluekantaa.
En ole poliittisesti kovin aktiivinen ihminen, vaikka minulla onkin varsin selkeitä mielipiteitä. Tämä on antanut paljon liikkumavaraa vaaleissa, kun on pitänyt valita sen hetken kannalta fiksuimmat ehdokkaat. Tilanne on kuitenkin muuttunut, koska oman ja perheen kannalta alkaa olla kärsivällisyys lopussa. Aina vain heikompaan suuntaan menevä talous ja alituinen kolmikantakuopan kaivaminen ajavat tätä maata tehokkaasti jyrkänteeltä. Samaan aikaan tapahtuva jatkuva päätöksenteon vatulointi, näköalattomuus ja johtajuusvaje syövät miestä. Vaihtoehdoiksi on tällä hetkellä lukkiutumassa tilanteen nieleminen sellaisenaan, muutto muualle tai sitten muutoksen ajaminen. Kokeillaan nyt kuitenkin ensin muutoksen ajamista.
En ole löytänyt poliittista kotia mistään puolueesta, koska jokaisessa isommassa puolueessa ovat omat käsittämättömät sokeat pisteensä. Vihreillä se on ydinvoima ja kaikenlaisten värienhaistelijoiden fanittaminen, kepulla kritiikitön maakuntakeskeisyys, rkp:lla kielikysymykset, persuilla sikaniskojen rasismiölinä, demareilla totaalinen ymmärtämättömyys talousasioissa sekä vasemmistoliitolla Venäjän nuoleskelu ja wannabe-anarkismi. Kokoomuksen ongelmana on taas EK:n hännystely ja sellainen yleinen päämäärättömyys, kun yritetään olla niin jotenkin koko kansan omaa puoluetta. Kaikissa puolueissa tympii kuitenkin eniten se, että mennään kaikessa tunteet edellä. Meneillään on jokin emotionaalinen kilpailu siitä, kuka saa uhriutua eniten ja loukkaantua verisimmin. Poliittisia irtopisteitä pystyy keräämään olemalla vaikka tarpeeksi rasittava tai säälittävä. Siksi tuntuikin todella raikkaalta tuulahdukselta, kun Elina Lepomäki lähti Kokoomuksen pj-kisaan mukaan. Nyt jos koskaan tarvitaan tiukkaa asiantuntijaosaamista ja kiihkotonta johtamista (se on kai sitä kylmäsydämisyyttä).
Elinan piti olla puhumassa yrittäjäpäivillä viime vuonna, mutta silloin eivät valitettavasti tähdet olleet oikeassa asennossa. Viime maanantaina pääsin kuitenkin korjaamaan tilanteen, kun Kokoomuksen pj-ehdokkaat olivat vaalikiertueella vanhassa pääkaupungissa. Kun muut jonottivat kättelemään Stubbia ja Orpoa, itse ryntäsin suoraan Elinan puheille (se oli yllättävän vaikeaa, koska joutui kampittamaan tieltä melkoisen lauman toimittajia). Itse jutustelusta ei tietenkään tullut mitään, koska jalat olivat ihan spagettina enkä keksinyt mitään fiksua sanottavaa. Mulla käy aina samalla tavalla kun pääsen tapaamaan idoleita. Samalla tavalla kävi myös alfa-nörtti Hyppösen kanssa.
Lyhyt tapaaminen vain vahvisti sitä kuvaa, mikä Elinasta on julkisten esiintymisten ja perustili-kirjoitusten pohjalta tullut: vahva, esiintymiskykyinen ja kompetenssiltaan osaava johtaja. Hankala kuvitella parempaa valintaa Kokoomuksen puheenjohtajaksi.
Hyvä Kokoomus: valitkaa nyt ihmeessä Elina, jos haluatte joskus nousta itse kaivamastanne kuopasta. Muilla ehdokkailla voi olla enemmän poliittista kokemusta, mutta Elinalla on selkeästi paras kompetenssiosaaminen finanssi- ja businessmaailmasta — eikä vain paikallisen nakkikioskin pyörittämisestä, vaan kansainvälisestä bisneksestä. Elinan valinta on myös lähes pomminvarma keino ahmia pienyrittäjien äänet — ne, jotka luovat yli 96% tämän maan uusista työpaikoista. Se on muuten se sama porukka, jonka muroihin olette EK:n kanssa lorottaneet jo liian monta vuotta.
Disclaimer: olen nähnyt Elinan vain kerran, eikä Elina omista minua eikä palaa firmastani. Hän on vain parasta mitä Suomelle voisi tapahtua.