Etätyöjohtamisen vinkit

Etäjohtaja, tässä viisi vinkkiä etätyöhelvetin hallintaan

Koko maailma on ottanut valtavan digiloikan etätyön pariin. Jos aivan kaikki työntekijätkään eivät olleet valmiita etätöihin, vielä isompia haasteita on ollut esimiehillä ja johtajilla.

Johtajana voi tuntua, että etätyöhön siirryttäessä olet aivan eksyksissä. Etätyön alkaessa työntekijät kirmaavat kotiin kannettavat kainalossa, ja Instagram-päivitykset ovat pian täynnä kuvia aurinkoisilta parvekkeilta. Kukaan ei vastaa viesteihisi, telcot täyttyvät kiertävän mikin ujelluksesta ja pian savu alkaa puskea korvistasi. Mietit vaan, että ”siellä ne jumalalauta löhöää partsilla kun töitä pitäisi tehdä!” Ehdit jo kirota koko etätyön alimpaan helkutin kerrokseen, vaikka tiedät, että se on tässä tilanteessa ainoa oikea ratkaisu.

Älä huoli, et ole tuskasi kanssa yksin. Olen hakannut päätäni pöytään etätöiden kanssa niin monta kertaa, että pöytälevykin on mennyt pari kertaa vaihtoon. Edellinen asiantuntijayritykseni oli rakennettu siten, että työt pystyi tekemään kokonaan etänä, ja vieläpä usealta eri paikkakunnalta. Kaikki toimipisteet olisivat voineet kärvähtää savuna ilmaan yhdessä yössä, eivätkä asiakkaat olisi välttämättä edes huomanneet mitään. Sen lisäksi työntekijät olivat tyytyväisiä etätyökulttuuriin, ja tuottavuuskin oli kohdillaan.

Miten se sitten onnistui ilman hermoromahdusta? Alla omat vinkkini:

  1. Luota ihmisiin. Tiedän, se on hankalaa, mutta ilman sitä homma ei tule toimimaan. Sinun täytyy yksinkertaisesti vain luottaa siihen, että alaisesi tekevät työnsä. Jos et luota alaisiisi, voit olla varma, että se näkyy ja tuntuu. Ja jos yrityksessäsi on luottamuspula, ongelmat ovat ihan jossain muualla kuin etätyössä.
  2. Trust, but verify. Kyllä, joukkoon mahtuu laiskajaakkojakin, jotka käyttävät tilannetta härskisti hyväkseen. Et voi sille mitään. Hyvä uutinen tavallaan on se, että jos ihmisellä on taipumusta laiskotteluun, hän kyllä keksii tapoja vältellä työtä ihan valvovan silmäsi allakin. Se ei silti tarkoita, etteikö sinun täytyisi valvoa töiden etenemistä.
  3. Viesti enemmän, kaikille. Toivottavasti firmassasi on jo tässä vaiheessa jonkinlainen massaviestintään kelpaava pikaviestintähärveli. Jos sellaista ei ole, kokeile Slackia. Mikä työkalu sitten onkaan kyseessä, käytä sitä ahkerasti ja systemaattisesti. Käy tervehtimässä tiimiäsi ensimmäisenä aamulla ja heitä moikat päivän päätteeksi. Sinä olet esimerkki, ja käytöstäsi sekä viestintätapaasi seurataan. Käytä sitä hyväksesi. Viesti pehmeämmin kuin normaalisti, ja käytä viestin kanssa hymiöitä ja halutessasi giffejä. Pienikin huumori helpottaa vaikeassa ja uudessa tilanteessa.
  4. Älä ole perse. Sinulla on valtaa, joten nyt voit käyttää sitä alaistesi hyvinvointiin. Älä pakota ihmisiä tarpeettomasti työpaikalle. Keksi korvaavia tapoja ja ole avoin vaihtoehdoille. Pyydä apua ja ajatuksia. Useimmiten ”pakko” on vain jonkun vanhan kääkän käytännön jäänne yrityskulttuurissa, eikä lakiin hakattu velvollisuus. Koronan kehitys ei hidastu, elleivät ihmiskontaktit vähene. Johtajana voit myös haastaa oman yrityksesi käytännöt, jos ne ovat ristiriidassa yhteisen terveyden suojelemisen kanssa. Olet vastuussa alaistesi hyvinvoinnista ja tehtäväsi on suojella alaisiasi myös yrityksen vaarallisilta virhearvioinneilta. Jos et tee sitä nyt, menetät tiimisi luottamuksen, etkä saa sitä enää helposti takaisin myöhemmin.
  5. Ole armollinen itsellesi ja muille. Tämä tilanne on veemäinen kaikille. Kotona kilahdellaan kotiopetuksen kanssa, ja ihmiset yrittävät tasapainoilla arjen haasteiden ja huolien välimaastossa. On ihan ok laskea joitain standardeja, kunnes tilanne normalisoituu.

Etätyö ei ole sen ihmeellisempää kuin avokonttorissa tai omassa kopissa tehtävä työkään. Jos jotain, niin etätyö vain vahvistaa yrityskulttuurin hyviä ja huonoja puolia. Jos työpaikallasi on luottamuspula, etätyö vahvistaa sitä. Jos työpaikkallasi on hyvä meininki, se kyllä näkyy etätyössäkin.

Toimiva etätyökulttuuri ei rakennu hetkessä, joten ole kärsivällinen. Jos yrityksesi joutui hyppäämään suoraan syvään päätyyn yllättäen, onneksi olette siellä nyt kaikki yhdessä. Nyt on täydellinen hetki opetella porukalla uimaan.

Janne K. Jääskeläinen

Moi! Olen Janne K. Jääskeläinen, Turun tylyin kasvuyrittäjien koulija ja yrittäjien ymmärtäjä. Autan kaltaisiasi sankariyrittäjiä myymään yrityksensä hyvään hintaan. Akuutin tarpeen yllättäessä voin myös ottaa yrityksen ohjat ripeästi Interimjohtajana.

Tilaa uutiskirje.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *