Kotisali

Koppivarastosta kotisaliksi

Valoisan introverttiluonteeni vuoksi en ole ikinä oikein viihtynyt saleilla. Elixian lähisali Triviumilla oli yllättävän viihtyisä kellarikoppi, ja nyt viimeisimpänä on kokeiltu sulautua M&M Kupittaan joukkoon. Itsellä valitettavasti on vaan mennyt aika usein hermo jonotteluun ja parkkipaikoista tappelemiseen. Muutettuamme uuteen kotiin tajusimme että meillä on oikeastaan aivan liian iso lämmitetty varasto. Ekan kerran kun tajusi, että varaston nurkkaan oikeasti saisi mahdutettua kyykkyräkin, takaisin ei ollut enää menemistä. Eli ei muuta kuin mietintämyssy päähän ja mittanauha kouraan.

Miksi oma kotisali?

Kotisali ei sovi kaikille. Moni pitää siitä, että pääsee kotoa pois ja oman ajan pariin. Jotkut taas tykkäävät salin sosiaalisemmasta aspektista. Tässä pari olennaista pointtia puolesta ja vastaan.

Miksi kotisali:

  • Saavutettavuus: kotisali on todellinen 24/7 sali joka on ihan vieressä.
  • Ei jonottamista: kyykkyräkki on aina vapaa. Paitsi jos vaimosi on valloittanut sen.
  • Aikasäästö: kotisalille siirtymiselle aikaa kuluu 1 minuuttia. Tästä kasautuu melkoinen aikasäästö, varsinkin jos elämä on vähän hektisempää.
  • Yksityisyys: voit mennä kyykkäämään vaikka kalsareissasi ja päästää just sellaisia ääniä kuin huvittaa. Toki naapurit saattavat alkaa jossain vaiheessa katselemaan sinua hassusti kun karjut yksin varastossa yömyöhään.
  • Rahansäästö: pidemmän päälle kotisali tulee halvemmaksi kuin kuntosalijäsenyys.

Miksei kotisalia?

  • Hinta: kotisalin perustaminen ei ole halpaa, ainakaan alussa (alempana on oman kotisalini kustannus eriteltynä). Jos perheessä on useampi salinkävijä, ei normaalin salinkaan vuosimaksut matkustamisineen ihan halpoja ole.
  • Yksinäisyys: joillekin se on ongelma, itselleni se on bonus.
  • Tilan puute: kaikilla ei ole mahdollisuutta rakentaa omaa kotisalia tai tilaa on muuten vähän. Kerrostaloon on tietenkin tosi hankala rakentaa painonnostolavaa tai  kyykkyhäkkiä, mutta periferiassa asuessa tilaa on enemmän.
  • Motivaatio: kaikille ei sovi se, että kodin houkutukset ovat aivan vieressä. Jotkut tarvitsevat treenimotivaatioonsa sen että he menevät salille treenaamaan tai muuten treeni ei tunnu ”oikealta”.

Mitä kotisalille oikeastaan tarvitaan?

Tämä riippuu siitä mitä treenaat. Meidän perheen treenit pohjautuvat vahvasti Jim Wendlerin 5/3/1 -ohjelman ympärille, joten salilta täytyy löytyä oikeastaan vain mahdollisuus kyykkäämiseen, mavettamiseen, penkkaamiseen ja pystypunnerrukseen. Tilassa täytyy siis pystyä puhisemaan (mielellään) täysimittaisen olympiatangon kanssa. Ja koska ei ole kiva kuolla yksin painojen alle, tarvitaan turvavarusteeksi jonkinlainen häkkirakenne. Sen lisäksi tarvitaan jäätävä määrä kumisia levypainoja ja säädettävä penkki. Tähän sainkin mahtavia vinkkejä Optimal Performancen Joni Jaakkolalta (kiitos!).

Parhaimmat varusteet löytyvät Eleikolta, mutta itsellä ei ollut ihan varaa pistää viittä tonnia pelkkään kyykkyräkkihärveliin. Roguella on yllättävän laadukkaita kamoja, ja oman kokemuksen perusteella suosittelen myös Rogueta. Kamat ovat todella kovalaatuisia ja viimeistely on ensiluokkaista. Sen lisäksi varusteet ovat järkevän hintaisia, ja ne tulevat kotiovelle alle parissa viikossa.

Paljonko kotisalin rakentaminen maksoi?

Salin rakentaminen:

  • Maalit (K-rauta): 22 €
  • Peilit (Ikea Lots palapeilit): 83 € (jos ostat näitä, osta lisäksi kaksipuoleista teippiä, paketissa on liian vähän teippiä)
  • Kumimatot (XXL Pure2improve alusmatto): 250 € (en suosittele)
  • Ledilistat (Airam): 190 €
  • Kyltti (printtaajana mainio Makerspoint): 120 €

Salikamat:

Yhteensä tästä harjoituksesta tuli hintalappua 4 677 €. Ihan heti setti ei ole maksamassa itseään takaisin, mutta koen olevani tässä voitolla. Tosin, kahden ihmisen kiinteällä klubijäsenyydellä esimerkiksi M&M:lle kertyy vuodessa hintaa 1 488€ + matkat. Tuolla tavalla laskettuna takaisinmaksuaika olisi noin kolme vuotta. Ei paha.

Työvaiheet

Aivan ensimmäiseksi piti hankkiutua isosta osaa roinasta eroon. Yllättävän paljon varastoon oli jäänyt sellaista ”tarvitaan ehkä joskus” -tyyppistä kamaa, josta irtaantuminen tuntui loppujen lopuksi helpotukselta. Lahjoitimme suurimman osan tavaroista ja loput työnnettiin hyvällä omatunnolla kierrätykseen.

Ensimmäinen vaihe: siivoamaton varasto Ensimmäinen vaihe: varaston siivoaminen.

Seuraavaksi piti alkaa mallailemaan, miten päin häkki ja muut kamat mahtuisivat tilaan. Aika nopeasti kävi ilmi, että ainoa järkevä suunta oli selkä ovelle päin, jolloin tilassa pystyy tekemään luontevimmin tarvittavat liikkeet. Tilanpuutteen vuoksi päädyin tilaamaan naisten tangon, joka oli vähän lyhyempi kuin täyspitkä tanko. Nyt kun on vähän aikaa kyykkäillyt tuossa tilassa, saatan ostaa täyspitkän tangon koska se ehkä sittenkin mahtuu sujuvasti.

Toinen vaihe: hyllyn purkaminen ja mallailu Toinen vaihe: hyllyn purkaminen ja mallailu

Sitten olikin aika purkaa hyllyjä, poistaa edellisen asukkaan tekemiä rakennelmia ja yleisestikin vain tehdä tilaa.

Kolmas vaihe: viimeinkin lisää tilaa. Kolmas vaihe: viimeinkin lisää tilaa.

Jokaisella salilla täytyy tietenkin olla peili. Tai no, ei se pakollinen ole, mutta se auttaa oikeasti seuraamaan liikkeiden suoritusta. Tässä kohtaa päätin kitsastella, ja ostin Ikeasta halpoja palapeilejä. Koska kyseessä on varasto, seinä ei tietenkään ole tasainen, minkä vuoksi peilipalat eivät anna tietenkään tasaista pintaa. Fiksumpi olisi asentanut pohjalle vaikka vanerin, jolloin peilipalat olisi saanut suoraan. No, tästä oppineena sitten ehkä seuraavalla kerralla saa suoran peilipinnan.

Neljäs vaihe: peiliseinän asennus Neljäs vaihe: peiliseinän asennus

Tässä vaiheessa aloin sitten vähän säätää. Asensin peilin yläreunaan alumiinilistan ja siihen ledivalon, jolla saa pimeään varastoon vähän paremmin näkyvyyttä. Jos nyt tekisin tämän uudestaan, laittaisin alas vielä toisen samanlaisen valolistan.

Viides vaihe: lisävalo. Viides vaihe: lisävalo.

Roguen toimitusta odotellessa päätin maalata takaseinän kolot piiloon.

Kuudes vaihe: vähän maalia pintaan. Kuudes vaihe: vähän maalia pintaan.

Tässä kohtaa mopo lähti sitten oikeasti keulimaan. 😀 Suunnittelin ja tilasin salille oman kilven, koska miksipä ei!

Seitsemäs vaihe: kyltti. ;) Seitsemäs vaihe: kyltti.

Seuraavaksi oli aika pistää pehmusteet lattiaan. Ostin XXL:stä tuollaisia vaahtomuovihärpättimiä, mutta ne ovat aika rimpuloita. Pari kertaa on jo melkein liukastunut, koska pehmuste ei pidä kunnolla. Sen lisäksi painoista jää painaumat, joten kyseessä ei ole varsinaisesti mikään kumiyhdiste vaan enemmänkin vaahtomuovi. Jos lattialle pudottaa teräspainon, sen kyllä kuulee. Kumipäällysteisen painon tiputtaminen ei onneksi kuulosta kovin pahalta.

Kahdeksas vaihe: vähän kumimattoa lattiaan. Kahdeksas vaihe: vähän kumimattoa lattiaan.

Roguen viimeinen paketti oli jostain syystä jäänyt seilaamaan kuriirifirman varastoon. Odotellessa printtailin seinille motivaatiojulisteita.

Yhdeksäs vaihe: motivaatiojulisteita seinään. Yhdeksäs vaihe: motivaatiojulisteita seinään.

Uudet kumipäällysteiset levypainot haisivat sen verran tömäkästi jollekin öljypohjaiselle yhdisteelle, että piti vähän pestä ja tuulettaa niitä ennen käyttöönottoa. Siinä oli naapureilla ihmettelemistä, kun kuurattiin pihalla painoja…

Kymmenes vaihe: painojen pintapesua. Kymmenes vaihe: painojen pintapesua.

Loput kamat alkoivat tippua hiljalleen, ja olo oli kuin jouluna.

Yhdestoista vaihe: osa kamoista saapui. Vuorossa penkki. Yhdestoista vaihe: osa kamoista saapui. Vuorossa penkki.

Kaikki osat viimeinkin paikalla. Aika kasata häkki ja pultata se lattiaan kiinni. Operaatio onnistui yllättävän kivuttomasti ja vähällä kiroilulla.

Kahdestoista vaihe: häkin asennus. Kahdestoista vaihe: häkin asennus.

Sitten oli tietenkin vuorossa tärkein vaihe, eli koeponnistus. Piti testimielessä vielä tiputtaa niskasta kyykkypainot kaarille ja katsoa miten kestää. Hyvin kesti ja hiki lensi!

Koeponnistus Koeponnistus

Mitä seuraavaksi?

Jos olet kaltaiseni kyyninen introvertti ja sinulla on mahdollisuus kotisalin rakentamiseen, suosittelen sitä vahvasti. Mikään ei ole niin tyydyttävää kuin se, että voi ähistä ja rähistä rauhassa omalla kotisalilla. Ei varsinaisesti ole ikävä ketjukuntosalin kyykkyräkkijonoon.

Jos kotikuntosalin rakentaminen kiinnostaa, ota seurantaan instagrammissa tili Garage Gym Reviews. Siellä on paljon esimerkkejä erilaisista kotikuntosaliratkaisuista.