kuu

Voit tehdä mitä vain, mutta et kaikkea

Istuin kerran kuopuksen kanssa takapihalla tuijottelemassa tähtiä. Käytin tähtien tunnistamisessa apuna jotain puhelimen apuohjelmaa, koska oma tietämykseni tähdistä alkaa auringosta ja päättyy pohjantähteen. Hetki oli juuri sellainen elokuvahetki, joka syöpyi varmasti sekä omaan että pikkumiehen mieleen.

Emme olleet ulkona sattumalta. Olin luvannut kuopukselle, että syksyn tullen mentäisiin katselemaan tähtiä yhdessä.

isanpaiva 9900000000079e3c

En olisi pystynyt tähän vielä vuosia sitten. Firman myyminen ja vapaaherran elämä olivat tietenkin avuksi, mutta firman teuraalle taluttaminen on vain sopiva selitys. Isompi muutos oli todellisuudessa tapahtunut elämässäni jo aikaisemmin.

Juurisyynä oli tutustumiseni essentialismiin. Tai tarkemmin todettuna, Greg McKeownin kirjoittama Essentialism: The Disciplined Pursuit of Less. Kirja muutti suhtautumiseni kiireeseen ja tekemiseen totaalisesti. Kun sopan sekaan lurahti vielä litra leania ja desi Carl Newportin Deep Workia, lopputuloksena syntynyt hävyttömän hyvä hybridimalli laittoi suhtautumiseni asioihin aivan uuteen uskoon. Essentialismi auttoi minua keskittymään olennaiseen ja Deep Work antoi minulle työkalut ohjata asiantuntijayritykseni syvälle leanin maailmaan.

Ja jotta kirjoitus ei menisi aivan höttöiseksi hattaraksi, tässä on viisi viisainta pointtia, jotka essentialismista ja deep workista kannattaa ottaa käyttöön:

  1. Voit tehdä mitä vain, mutta et kaikkea. Keskittymällä oikeasti tärkeisiin ja relevantteihin asioihin vapautat itsellesi aikaa ja energiaa.
  2. Opettele sanomaan ei. Jos et itse määrittele rajojasi ja prioriteetteja, joku muu tekee sen puolestasi.
  3. Päätöksentekokyky on kuin lihas. Mitä enemmän sitä käytät päivän aikana, sitä nopeammin uuvut ja sitä paskempia päätöksiä teet. Suojele itseäsi intohimoisesti aikavampyyreilta ja muilta keskeytyksiltä.
  4. Vaali vaikutuspiiriäsi. Ilottomat valittajat tekevät sinustakin onnettoman, positiiviset ja yritteliäät ihmiset työntävät sinuakin eteenpäin.
  5. Mitä vähemmän vaihtoehtoja, sitä enemmän energiaa ja euroja. Jos valintoja on liikaa, päättäminen on vaikeampaa. Tämä pätee niin omiin päätöksiisi kuin yrityksesi tuotevalikoimaankin. Se on myös laatusignaali ja strategia: kalliissa ravintolassa vaihtehtoja on hyvin vähän, tahmealattiaisissa thaikkuloissa ruokalista taas on pidempi kuin valtioneuvoston budjettiesitys.

Näitä periaatteita noudattamalla pystyy kääntämään pitkäänkin jatkuneen toivottomalta tuntuvan tilanteen edullisemmaksi.