muumi itsari

Yksi asia jota kadun ihan helvetisti

Yrittäjäuran aikana on tullut töppäiltyä iteratiivisesti mutta ei-kuolettavasti todella paljon. Sitä taidetaan kutsua kantapään kautta oppimiseksi. Ensimmäiset yrittäjävuodet olivat pelkkää haparointia melkein jokaisessa asiassa. Yleensä aina kuitenkin löysin keinot korjata tilanteen ja ohjata itseni oikealla polulle. Jossain vaiheessa koin osaavani yrittämisen alkeista sen verran riittävästi, että kirjoitin aiheesta kirjankin.

Eli kaikkea pientä on siis tullut kämmättyä kaupoista kuittipuutteisiin. Yksi kämmi kuitenkin menee heittämällä jonon kärkeen, eikä sitä saa enää jälkikäteen korjattua. Nimittäin aktiivisten seuraajien sähköpostiosoitteiden ker(j)ääminen.

Sähköposti > some

Joo joo, tiedän tiedän. Spämmi on saatanasta, mailit mädättää aivot ja sähköpostimarkkinointi on digidinosaurien duunia. Olen samaa mieltä siitä, että kylmäyhteydenotto spostilla pääsääntöisesti joutaa suoraan spämmilistalle ja lähettäjä voisi hiillostua helkutin tulessa. Mutta puhun nyt ihmisistä, jotka oikeasti haluavat seurata sinua ja edesottamuksiasi sähköpostitse.

Oispa kiva näin jälkikäteen, että olisin aloittanut keräämään aktiivisesti sähköpostirekisteriä jo kymmenen vuotta sitten. Kuten kaikki muutkin, keskityin henkilöbrändäyksessäni sosiaalisen median tarjoamiin mahdollisuuksiin. Virhe. Seuraajia saa kyllä suhteellisen helposti jos jaksaa mölytä joka tuutissa aktiivisesti mutta riittävän asiallisesti. Mutta mitä sitten jos haluaisit tavoittaa kaikki seuraajasi monetisointimielessä esimerkiksi markkinoimalla uutta e-kirjaasi tai vaikkapa jakaa ilmaista rahaa?

Sepä ei enää onnistukaan ihan noin vaan. Vaikka seuraajat periaatteessa ovat sinun, he eivät kuitenkaan oikeasti ole. Kaikkien isojen someplatformien algoritmit pitävät kyllä huolen siitä, että jos haluat taloudellisesti hyötyä itse hankkimastasi orgaanisesta seuraajajoukosta, joudut maksamaan siitä. Vaikka tekisit mitä, et saa tuottamaasi sisältöä kaikkien seuraajiesi silmämunien mulkoiltavaksi ilman rahaa. Ei siinä mitään, se on ihan hyvä ja reilu bisnesmalli somejäteille. Se on myös ihan kiva jos sattuu olemaan influencer jolla on tuhansia ja taas tuhansia seuraajia erilaisissa somekanavissa. Sellaisen näkyvyyden päälle on kiva sitten rakentaa elantonsa.

Mutta mitäs sitten ajattelit tehdä, jos lanta lätsähtää somelapaseen?

  • Sanot somessa jotain tyhmää, jonka jälkeen sinut potkitaan pihalle kyseisestä somekanavasta virtuaaliroastauksen jälkeen. Sinne menivät kaikki seuraajat.
  • Kannattavin somekanavasi vaihtaa omistajaa, suuntaa tai molempia, ja menetät yhdessä yössä yli puolet seuraajistasi.
  • Sometilisi kaapataan, etkä saa sitä enää takaisin haltuusi. Kun lopulta saat todisteltua somejätille että olet tilin oikea haltija, puolet seuraajistasi on jo karannut.
  • Valitsemasi somekanava lopetetaan (kiitti, Google+).
  • Somekanavan maine romahtaa niin, että kaikki käyttäjät katoavat sieltä.

Veikkaisin että tuossa kohtaa ei paljon naurata.

No mutta mitä sitten vaihtoehdoksi?

En sano, että some on turhaa. Tai sanon, mutta silleen lempeästi ja oman kokemukseni kautta. Sosiaalisella medialla on paikkansa jokaisen yrityksen markkinointikavien coctailissa, mutta sähköpostimarkkinointi on aika usein unohdettu autuaasti. Syynä on varmaan osittain spämmin aiheuttama iso ärtymys, mutta mukana on varmasti myös isojen numeroiden tuomaa sokeutta.

Kuvittelemme helposti, että isot numerot ovat tärkeämpiä kuin pienet. Jos yrittäjällä on esimerkiksi tuhannen ihmisen sähköpostilista, se tuntuu helposti mitättömältä verrattuna vaikkapa 50 000 seuraajan määrään Twitterissä tai 100 000:een katselukertaan Tiktokissa. Tuhat aktiivista sähköpostiseuraajaa on kuitenkin todella paljon lähempänä sinua kuin someseuraajasi. Jos itse saisin valita, ottaisin silmää räpäyttämättä mieluummin tuhat sähköpostifania kuin satatuhatta seuraajaa Twitterissä.

Mistä päästäänkin viimein itse asiaan.

Aletaanks oleen?

Haluaisin sinut sähköpostiseuraajakseni. Juu, juuri sinut! Ei haittaa, vaikka luet joka torstai kello 10 sähköpostiisi pamahtavan uutiskirjelmäni vaikka alkkareissasi (siihen aikaan aion lähettää sähköpostia uutiskirjelistalle) tai jos syöt samalla sokerimunkkia työpisteelläsi tahmasormiasi imeskellen. Kunhan et juo kahvia samalla, ettei vaan sattuis mittään.

Jos haluat osallistua tähän pienimuotoiseen ihmiskokeeseen:

  • Saat joka perjantai klo 10.00 uutiskirjeen sähköpostiisi. Jatkan testiä juhannukseen saakka, ja jos se osoittautuu kaikkia osapuolia tyydyttäväksi toiminnaksi, homma jatkuu. Voit tietenkin lähteä listalta vetämään milloin vain.
  • Jokaisessa sähköpostissa on esiluettavana seuraavana päivänä  julkaistava blogipostaus. Saat sen siis luettavaksi ennen muita.
  • Jokaisessa sähköpostissa on vastauksiani kysymyksiin, joita olen saanut yrittäjyydestä, markkinoinnista, myynnistä, liinauksesta ja johtamisesta.
  • Voit pistää (ja toivottavasti pistätkin) omia yrittäjyyteen liittyviä kysymyksesi tulemaan vastaamalla samaan sähköpostiin. Valitsen pari parasta sitten seuraavan viikon uutiskirjeeseen.

Miltä kuulostaa? Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, että tylsiä nämä sähköpostit eivät ainakaan ole.

Liity uutiskirjelistalleni tästä.