Arvoitus: mikä on parasta sitten viipaloidun leivän, mutta happanee kuudessa kuukaudessa?
Tämä tarina on yrittäjänä varmasti sinullekin tuttu.
Firmassa alkaa olla kiire ja tarvitset lisää naamakuvia nettisivuille. Olet saanut kerättyä kassaan vähän ylimääräistä pätäkkää puskuriksi. Luotat varovaisesti siihen, että töitä saattaa riittää tulevaisuudessakin.
On tullut aika heittää rekryverkot vesille!
Periaatteessa se on ihan mahtava homma, mutta huokaiset kuitenkin raskaasti. Tiedät nimittäin jo varsin hyvin, mitä on odotettavissa:
Ensin raapustat parhaasi mukaan ei-ketään loukkaavan mutta laimeasti huumorintajuisen työpaikkailmoituksen, jonka jaat sitten sosiaalisessa mediassa. Se ei tietenkään lähde viraaliksi, koska se ei loukkaa ketään eikä ole hauska. Saat palkkioksi kaksi jakoa ja kolme tykkäystä.
Parissa viikossa sähköpostiisi kuitenkin kasautuu hakemuksia. Saat seulottua viestien seasta kymmenisen tervejärkiseltä vaikuttavaa hakijaa haastateltavaksi ja otat luurin kouraan.
Hakijan numero 1 puhelinnumero ei toimi.
Hakijat numero 2 ja 3 eivät ikinä soita takaisin.
Hakija numero 4:lle ei sovi mikään haastatteluaika, koska päällekkäin ovat joko keppihevosen hoitovuoro, furryjen karvapallonpyörityskisat tai mummon hautajaiset. Lupaat palata syksyllä asiaan.
Kun lopulta pääset haastattelemaan valittuja hakijoita, huomaat, että työhakemuksissa on väritelty oikeinkirjoitustaitojen lisäksi vähän osaamistakin.
Hakija numero 5 ei katso sinua silmiin.
Hakija numero 6 katsoo vain erogeenisiä alueita (omiaan tai sinun).
Hakija numero 7 haluaa palkaksi seitsemän tonnia kuussa, Teslan ja täyden lounasedun.
Hakija numero 8 haukkuu edellistä työnantajaansa ja kertoo elävästi varvasleikkauksestaan.
Hakija numero 9 kertoo kannattavansa ”oikeaa” kommunismia eikä halua sitoutua mihinkään järkevään työaikaan, koska se rajoittaa liiaksi puutarhanhoitoa ja aktivismiharrastuksia. Maininta mahdollisesta huumetestistä saa tyypin katoamaan nopeammin kuin sokeridonitsit kahvihuoneen pöydältä.
Lopulta joukosta erottuu oikea kultakimpale.
Varmistat vielä, ettet kuvittele omiasi. Soitat (luvalla) edellisille työnantajille, etkä ole uskoa korviasi: hakijaa kehutaan maasta taivaisiin! Hakija on proaktiivinen, energinen, positiivinen ja luotettava. Jos hakija olisi kodinkone, suosittelijalla olisi sellainen itsellään kotona.
Hakijan palkkatoivekin on siedettävissä rajoissa. Taputtelet itseäsi selkään hyvästä löydöstä. On aika pistää nimi pahviin ja työpöytä tilaukseen!
Ensimmäiset viikot menevät kuin siivillä. Ohjeistat uutta työntekijää kärsivällisesti, mutta lopulta huomaat että ohjausta ei juurikaan tarvita. Tekijä on nopea oppimaan.
Pari kuukautta kuluu, ja taas yllätyt positiivisesti: työntekijä tulee pyytämään jopa lisää hommaa! Olet onnesi kukkuloilla. Mahtava rekry näyttää kyntensä ja voit huokaista helpotuksesta. Asiat etenevät. Elämä hymyilee.
Kuukaudet kuluvat. Työntekijä hoitaa hommansa niin hyvin, että suunnittelet hänelle jo ylennystä tai vähintään jonkinlaista palkankorotusta.
Sitten jotain kummallista tapahtuu: Sovitut asiat alkavat lipsua. Asiakkailta tulee valituksia. Muut työntekijät pyörittelevät silmiään.
Kultakimpale itsekin alkaa kiukutella: palkka on liian pieni, työtä on liikaa eikä se ole oikein kultakimpaleen arvon mukaista. Hommia pitäisi kuulemma vähentää, palkan pitäisi nousta, arvot ovat vinksallaan. Kahvikin on liian halpaa.
Tunnet miten ohimosuonessasi alkaa tykyttää. Mietit mielessäsi, että mitähän helvataa tässä nyt tapahtui? Kaikkihan meni niin hyvin!
Yrität keskustella tilanteesta kultakimpaleen kanssa, mutta suotta. Mitään yksittäistä syytä ei löydy, kunnes huomaat kalenteristasi merkinnän:
”Kultakimpaleen koeaika loppuu, osta kakkua”.
Olet juuri astunut kuuden kuukauden kakkamiinaan.
Taas.
Miten sitten välttää kuuden kuukauden koeaikafiasko?
Onneksi voit välttää saman kokemuksen seuraavalla kerralla. Alla on seitsemän tehokasta vinkkiä, joilla vältät koeaikapommin: