Mistä tunnistat väkevän viestin?

Jokaisen mielipidekirjoituksen tarkoitus on tavalla tai toisella herättää lukijoissa tunnereaktio. Silti hämmentävän usein keskinkertaisetkin kirjoitukset herättävät lukijoissa reaktioita kuten ”väkevä”, ”puhutteleva” tai ”syvällinen” — ilman että teksti olisi välttämättä mitään näistä.

Kommunikaatiossa on useita eri tasoja. Kuvitellaan, että kirjoittaja haluaa viestiä surunsa syvyyden mahdollisimman tehokkaasti. Otetaan esimerkki löysimmästä versiosta haastavimpaan:

“Vituttaa.”

Tämä on vähän alatyylinen, mutta toimii kaikille. Jokainen ymmärtää, että nyt on vähän huono olo, ja ehkä toinen voisi kaivata vaikka hymyä ja halia.

“Vituttaa kuin pientä oravaa, jolla on pähkinä jäässä.”

Sama humoristisella kulmalla, vähän kuvailevampana. Toimii yleensä sosiaalisessa mediassa.

“Olen surullinen.”

Ei niin alatyylinen kuin edellinen, mutta edelleen aika pintapuolinen raapaisu, joka ei kerro mitään tuskan syvyydestä.

“Itken.”

Tässä on jo mukana tekemistä. Kirjoittaja antaa ymmärtää, että hänellä on niin paha olo, että hän itkee. Vaikuttavuus riippuu siitä, miten hyvin lukija kirjoittajan tuntee, ja millaiset tunteet hänellä ovat kirjoittajaa kohtaan.

“Puhelimeni on liukas kyynelistä.”

Nyt ollaan jo melkein asian ytimessä. Lukija melkein tuntee, miten hankalaa kosketusnäytöllistä puhelinta on käyttää, jos se on kyynelistä liukas. Suru on melkein käsin kosketeltavaa.

“Minusta tuntuu samalta kuin sillon kun koirani kuoli.”

Aletaan lähestyä ahdistuspiikin huippua, mutta ei olla vielä ihan siellä.

[Seuraava lause ei ole herkimmille ja eläinrakkaille lukijoille!]

“Tuntuu samalta kuin silloin, kun isä tappoi koiranpentuni vasaralla.”

Tässä ei tarvitse arvailla miltä kirjoittajasta tuntuu. Tietenkään kaikkea viestintää ei kannata vetää överiksi ja alkaa heti maalailemaan hurmeisia näkymiä. Mutta kannattaa säästää ne kehusanat viestintään, joka oikeasti saa sydämen räjähtämään.

Viesti on vasta sitten väkevä, kun pala on kurkussa lukijalla, ei kirjoittajalla.