Miten sinä nollaat itsesi isomman projektin jälkeen?
Huomaan jälleen olevani jotenkin oudon levoton.
Syynä ei kuitenkaan ole maailman tila tai taantuma. Tämä olo tulee minulle aina, kun saan jonkun isomman projektin päätökseen. Nyt kun EMBA on taputeltu, aivot yrittävät selkeästi etsiä nyt jotain uutta pähkinää purtavaksi.
En vain osaa olla tekemättä mitään pitkiä aikoja. Yritin edellisen yritykseni myynnin jälkeen olla hetken paikallani, mutta päädyin lopulta puuhastelemaan kaikenlaista. Esimerkiksi Bonsai-harrastuksesta jäivät muistoksi vain Japanilaisen sepän takomat erikoisterävät ja -hintaiset sakset ja nippu rautalankaa.
Jotain olen elämässäni sittemmin oppinut. Kuten esimerkiksi sen, että en tällaisessa kohtaa yritä aloittaa mitään uusia isoja harrastuksia tai lisätä muutenkaan vapaa-ajan velvoitteita. Jos tekisin niin, kalenterini räjähtäisi tukkoon alta aikayksikön.
Ja tietenkin ihminen tarvitsee myös palautumista. Minäkin, kuten vaimoni jaksaa aina muistuttaa. Ja koska olen listaihmisiä, olen tehnyt tätäkin tilannetta varten listan. Itselleni sallittuja palautumiskeinoja ison projektin jälkeen ovat vain:
- TV-sarjan läpikatsominen.
- Joku puutyöprojekti (esimerkiksi kaiverrusta, ei mitään laatikkoa isompaa).
- Tietokonepelin läpipelaaminen (ei ladder-tyyppisiä kilpailuja, joissa kilpailuvietti menee ylikierroksille).
Näiden avulla pystyn välttämään tarpeettoman sitoutumisen johonkin uuteen aikaa ja rahaa vievään harrastukseen, joka sitten jäisi helposti hunningolle kun kalenteriin tulee tiukempaa.
Olennaista sallituille aktiviteeteille on, että niiden avulla saan väsytettyä aivoni. Aivojen väsyttämisen lisäksi tietenkin kävelen ja käyn salilla, mikä taas väsyttää kropan. Olennaisempaa minulle kuitenkin on se, että saan aivoni irti edellisestä isosta projektista.
Miten sinä nollaat itsesi ison projektin jälkeen?