Muistatko sinä ensimmäisen tietokoneesi?

Tämä nyt tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, mutta olen aina ollut kunnon nörtti. Silmälasejani ei ole tarvinnut turpiinottamisen jäljiltä toki teippailla yhteen, mutta se johtuu vain siitä, että olin niin fiksu että laitoin lasit aina suojaan ennen kuin rystypurilaisen tarjoilu alkoi. Tämä oli aivan perusruokavaliota nörteille 80-luvun Kuopiossa. Ja mikä onkaan nörtimpää kuin tietokoneet.

Kansantalouden suhteen elettiin kai melko ok aikaa, mutta ei se arjessa ihan kauheasti näkynyt. Maistoin pizzaa ensimmäisen kerran joskus 1988, ja sitä ennen suurinta herkkua lähikaupasta olikin jauhoinen lauantaimakkara. Virastoissa ja toimistorakennuksissa haisi vielä tupakka, ja betonikolhoosit olivat edelleen suosittu arkkitehtuurin ilmentymä (näin jälkikäteen ajateltuna aikakausi kuulostaa ihan Neuvostoliitolta). Tuon ajan tietokoneet olivat enemmänkin kehittyneitä sähkökirjoituskoneita, ja varsinaisia tietokoneita alkoi hiljalleen ilmestyä eri muodoissaan vähän varakkaampiin perheisiin ja yrityksiin.

Ensimmäisen kerran pääsin käpälöimään oikeaa tietokonetta kummisetäni toimistolla. Sen verran kova veto oli tietokoneiden suuntaan, että muiden tuijottaessa telkkaria hipsin viihdyttämään itseäni taulukkolaskentaohjelmalla. Oli melko futuristinen olo, kun junttasi koneeseen lerpun ja sai palkkioksi eteensä vilkkuvan komentotulkin. Komentoriville pystyi kirjoittelemaan vaikka mitä, ja jos kävi tuuri, löysi jonkun komennon joka oikeasti tekikin jotain. Ja jos kävi oikein hyvä tuuri, se samainen komento ei pyyhkinyt koko lerppua tyhjäksi.

Vaikka komentotulkin käskyttäminen olikin mitä mielenkiintoisinta puuhaa, vastannee se nykyasteikolla viihdyttävyydeltään vähän samaa kuin kasaisi räkätapeilla käpylehmiä. Vihreässä näyttöpäätteen valossa kylpiessäni kuitenkin päätin, että jotenkin tähän tietokonemaailmaan on päästävä mukaan. Ja koska oikeaan tietokoneeseen ei ollut varaa, hommasin heti tilaisuuden tullen kirpparilta käytetyn funktiolaskimen (taisi olla Casio FX-7000G) pahinta tietokonekuumetta helpottamaan.

Laskin oli pienissä näpeissä sen verran iso, että sitä saattoi pitää sopivasti virittyneellä mielikuvituksella oikeana tietokoneena (ja nykyään ei tarvitse edes kuvitella). Sen lisäksi että laskimella pystyi laskemaan kaikenlaista, sillä pystyi myös piirtämään. Siis pystyi, jos osasi ensin kirjoittaa kaavan, jonka mukaan laskin sitten piirsi kuvaajan t-o-d-e-l-l-a-h-i-t-a-a-s-t-i. Funktiolaskimen käyttäminen piirto-ohjelmana oli kuitenkin hieman haastavaa, ja piirtelyn lomassa kului patteripaketti jos toinenkin erilaisia käyriä opetellessa. Eipä tosin mennyt aivokapasiteetti hukkaan, kun yritti hahmotella sopivan muotoisia sekundäärisiä sukupuoliominaisuuksia sinikäyriä säätämällä.

Tämä on nätti tapa kertoa, että piirtelin taskulaskimella tissikuvia.