Mutta mihin suuntaan?

Juttelin pitkästä aikaa hyvän ystäväni kanssa. Juttu alkoi nopeasti kiertää tuttua kaistaa. Olimme huomaamattamme ajautuneet samanlaiseen tilanteeseen elämissämme, vaikkakin eri suunnista. Puhelun lopputuloksena tuijotin miesluolani kattoa hieman ärsyyntyneenä, koska en voinut olla avuksi. Toisaalta myös vitutti, koska tajusin olevani ihan samassa tilanteessa.

Olemme nimittäin molemmat tuuliajolla.

Ei siksi, että olisimme ulapalla kuin laiturista karannut kutteri, vaan siksi, että kaikki olennainen tuntui jo saavutetulta. Ja sitten kun tajuaa, että ei ole vieläkään löytänyt sitä omaa juttuaan, iskee ahdistus. Kuten ystäväni hyvin sanoi: ”nyt on ihan ok [raha]tilanne, mutta ois kiva jos ois tehny jotain merkityksellistä, ja raha ois tullut sen seurauksena. Nyt tuntuu et järjestys on väärä”.

Siinäpä se on aika hyvin tiivistettynä. Omassa päässäni tietenkin välittömästi alkoi soimaan Arttu Wiskari:

Tässäkö tää oli?
Valuu asfaltille autosta glykoli
Vaikenee radiossa nuorisoidoli ja nyt
Meitä ympäröi tää totaalinen hiljaisuus

Yrityksen strategian hinkkaamiseen ja ”north starin” löytämiseen liittyen on kirjoiteltu aika paljonkin opuksia, mutta omaan silmään ei ole vielä osunut toimivaa tapaa löytää omaa kutsumustaan. Lähimmäksi on päässyt Dilbertin luoja Scott Adams menestyksen yhtälöllään.

Surullinen totuus taitaa kuitenkin olla se, että sitä omaa ”juttuaan” ei voi vain löytää, vaan se pitää hakea hampaat irvessä maailmalta. Joillekin se tietty voi tippua tuurilla syliinkin.

Kuinkahan moni kipuilee samojen asioiden kanssa? Tästä kirjoittaminen on toki vähän makaaberia tilanteessa, jossa työpaikat sulavat alta ja pandemia potkii maapalloa. Siltikin, nyt jos koskaan on parempi miettiä, mitä oikeastaan elämällään haluaa tehdä.