Putket

Onnellisuusvastaava? Kehitysjohtaja? Ei kiitos, meillä tehdään oikeita töitä.

Yrityksessä tulisi olla oletuksena vain kolmenlaisia ihmisiä:

  1. Asiakkaiden etsijät. Näiden tyyppien tehtävänä on hankkia firmalle laskutettavia töitä. Pienemmissä firmoissa tämän roolin täyttävät toimitusjohtaja ja joskus myyjä tai myyjät.
  2. Asiakkaiden tilausten täyttäjät. Käytännössä tämä tarkoittaa työntekijöitä, jotka tekevät laskutettavaa työtä, eli täyttävät asiakkaille annetut lupaukset. Tämä porukka muodostaa leijonanosan jokaisen asiantuntijayrityksen henkilöstöstä.
  3. Työnjohtajat ja työn organisoijat. Näiden työntekijöiden tehtävänä on organisoida työ ja huolehtia siitä, että työt tehdään sovitussa aikataulussa, sovitussa budjetissa ja sovitulla laadulla.

Näiden lisäksi yrityksessä tarvitaan apua hallinnon ja esimerkiksi laskutuksen pyörittämiseen, mutta oletuksena yrityksessä ei pitäisi olla ketään, joka ei solahda vähintään yhteen noista rooleista. Tuloksen tekeminen on kaikkien vastuulla. 

Mutta mitä tästä sitten seuraa käytännössä? 

  • Jos työntekijän roolia muutetaan ylennyksenomaisesti, kannattaa varoa, ettei ylennä ketään suojatyöpaikkaan. Jos roolimuutoksen myötä työntekijältä ei enää odoteta laskutettavan työn tekemistä, mutta toisaalta ei myöskään oleteta tulosvastuullisuutta myynnistä tai projektinjohdostakaan, edessä on ongelmia myöhemmin.
  • Erityisesti uusia henkilöitä rekrytoidessa kannattaa olla tarkkana. Yrityksen kasvaessa voi olla kiusaus palkata vaikka minkälaisia roolituksia. Todellisuudessa kaikenlaiset HR-, onnellisuusvastaava-, kehitysjohtaja- ja muut roolit ovat yleensä vain suojatyöpaikkoja, joiden palkat tulevat muun liiketoiminnan maksettavaksi.
  • Jokaisen tulisi kyetä täyttämään roolinsa. Jos projektijohtajan projektit eivät pysy budjetissa ja aikataulussa, myyjä ei tuo kauppaa tai työntekijä ei kirjaa tuntejaan, sellaisella tyypillä ei tee yhtään mitään. Ennemmin tai myöhemmin jokaisen kuitenkin tulee kantaa painonsa pienessä yrityksessä.

Mitä pienempi firma, sitä tehokkaammin firman pitäisi toimia selviytyäkseen. Jos organisaatiokaaviossa pitää erikseen miettiä jollekin tyypille sopivaa tekemistä, oikea osoite on yleensä kortisto eikä uusi keksitty johtajapaikka.