Paskimmat päätökset tehdään pimeässä

Jokainen tietää, että esimerkiksi täydellä mahalla ja pienessä tuiskeessa ei kannata lähteä ostoksille. Hyvä mieli levittää hymyn lisäksi nimittäin myös lompakkoa, ja tulee helposti osteltua sellaisia asioita, joita muuten ei välttämättä tulisi hankittua.

Mutta jos haluaa tehdä oikeasti isoja kämmejä joko siviilissä tai työelämässä, siihen ei enää riitäkään pelkkä hyvä fiilis.

Ehei, kunnon kämmi pitää tehdä piilossa ja mahdollisimman ahdistuneella mielellä.

Jos miettii esimerkiksi erilaisia addiktioita, ne määritelmällisesti muodostuvat ongelmaksi vasta siinä vaiheessa kun asioita alkaa salailla. Piilottelu on merkki siitä, että tekijä tuntee tekevänsä jotain epätoivottua. Salailu sitten aiheuttaa syyllisyyttä, syyllisyys lisää ahdistuneisuutta ja niin edelleen.

Mutta miten tämä liittyy yrittämiseen?

Tässä voisi tietenkin kirjoittaa pitkän postauksen päihteiden pahuudesta, mutta tämä pointtini liittyy enemmänkin päätöksentekoon. Olen nimittäin huomannut sekä itsessäni että monessa yrittäjässä mielenkiintoisen piirteen: mitä paskempi päätös, sitä enemmän sitä on piiloteltu niiltä ihmisiltä, joilla voisi asiasta olla eriäviä näkemyksiä.

Törmään tähän omassa neuvontatyössäni aika usein. Olen jo oppinut tunnistamaan asiakkaan hiljaisuudesta, milloin asiakas tekee juuri päinvastoin kuin mitä on yhdessä mietitty. Sen myös näkee jo asiakkaan ilmeestä, kun suorasukainen neuvo alkaa maistua liian kirpeältä: katsekontakti katoaa, ruumiinkieli jäykistyy ja puheenaihe vaihtuu nopeasti.

Tällaisissa tapauksissa syy on tietenkin minussa itsessäni. Vaikka luottamus olisikin muuten rakentunut hyvin, joskus asiakas silti kokee, että hän haluaa tehdä jotain poikkeavaa oman pään mukaisesti. Tämä on tietenkin ok, ja se on osa koko neuvontatyön ydintä. Asiakas kun maksaa neuvoista, ei moralisoinnista. Tietenkin se silti välillä hieman asiakkaan puolesta harmittaa, kun huomaa että neuvojen vastaisesti ajellaan tolppia nurin ja välillä seinäänkin.

Sitten kun asioita on yhdessä korjailtu, yrittäjä on yleensä uskaltautunut kertomaan päätökseen johtaneista syistä laajemminkin. Yhdistävän tekijänä kaikissa tapauksissa on, että asiasta ei ole kerrottu minun lisäkseni sen enempää parhaille kavereille kuin kotijoukoillekaan. Päätös on tehty yksin ja yleensä vielä melko synkeässä mielentilassa.

Kun mietin tätä oivallusta vasten omaa menneisyyttäni, tuntui hämmentävältä löytää samat piirteet itsestänikin. Mitä paskempi päätös, sen pimeämmässä mielentilassa se on tullut tehtyä. Oli kyseessä sitten velanotto, tiukkasanainen tekstiviesti tai muu asia, aina sen on yrittänyt jotenkin hoitaa muiden katseilta salassa ja läheisten mielipiteistä välittämättä.

Tästä viisastuneena olen oppinut, että päätökset kannattaa tehdä vasta sitten, kun on aivan varmasti ainakin kerran käynyt normaalissa mielentilassa. Yleensä siihen mielentilaan pääsemiseksi riittää hyvin nukuttu yö ja pitkä puhelinkeskustelu luotetun neuvonantajan kanssa. Väsyneenä kun ei kannata miettiä liian vaikeita asioita, aivan kuten nälkäisenäkään ei kannata mennä ruokakauppaan.

Hyvät päätökset tunnistaa siitä, että ne yleensä kestävät päivänvaloa.