Superjohtaja pelottaa tavallisia tallukoita
Kauppalehdessä oli kirjoitus superjohtajista (alkuperäinen juttu: The Economist), joiden elämä on aikataulutettu kuin ammattiurheilijoilla. Ylös noustaan ennen kukon pierua, syödään terveellinen aamupala ja salilla on käyty hikoilemassa jo ennen kuin ensimmäiset corporate dronet raahautuvat työpisteilleen. Monet huippujohtajat ovatkin saaneet jo kahdeksalta enemmän aikaiseksi kuin keskivertokuhnuri koko päivässä.
Tietenkin moinen kilpailuhenkisyyttä ja tehokkuutta ihannoiva kultti pitää kaataa jalustaltaan. Siitähän tulee muuten tavallisille tallustajille vielä sellainen olo, että pitäisi pystyä jotenkin venymään perustilaa parempiin suorituksiin. Kirjoituksesta ei jää epäselväksi, miten vaarallisia tuollaiset superjohtajat ovat.
Onko superjohtajan palkkaaminen suorastaan tyhmää?
“Kallistuisin ajattelemaan niin. Jos työtä ei delegoida, yhdestä ihmisestä tulee liian suuri riski. Stressi hiipii pikkuhiljaa. Johtajien ja heidän palkkaajiensa on ainakin tiedostettava, että terveyden ja yrityksen tulevaisuuden kanssa leikitään.”
Toivonkin, että kaikki lehteä lukevat omistajat ottavat kirjoituksesta onkeensa. Kannattaa ehdottomasti palkata johtajaksi ylipainoinen, myöhään nukkuva laiskiainen, joka ei saa aikaiseksi mitään (wait, tuohan kuulostaa tutulta…). Koska tärkeintähän on, että töissä ei tule stressiä. Tai hiki. Tai kiire. Ja sykekään ei saa nousta, varsinkaan kuntosalilla.
Jos omiin havaintoihin on yhtään luottaminen, tuollaisia “superihmisiä” ei niin kovin montaa ole, että tästä ilmiöstä ihan kansantaudiksi asti olisi. Jos olisi, ehkä koko maa ei olisi tällaisessa paskakuopassa kuin missä nyt maataan.
Kumma kyllä, samanlaista huolestunutta lässytystä ei kuule huippu-urheilijoista. Jokainen tietenkin tajuaa, että huipulle ei pääse ilman sitoutuneisuutta, uhrauksia ja hikeä.