Elämäntapamuutokset

Elämäntapamuutokset voi tehdä joko vapaaehtoisesti tai pakon edessä. Jos ne tekee vapaaehtoisesti, elämä on paljon helpompaa.
Planner
Vain uutiskirjeen tilaajille
Ajanhallinta

Tömäkkä tavoiteasetanta seuraavalle vuodelle – ja loppuelämäksesi

Tässä vaiheessa vuotta ihmiset tyypillisesti miettivät ensi vuoden suunnitelmia. Jos elämänsä suuntaa miettii vain kerran vuodessa, koko prosessi on tuomittu epäonnistumaan. Vuosi on nimittäin aivan liian lyhyt ja aivan liian pitkä aika. Vuosi on liian lyhyt aika elämäntavoitteiden seuraamiseen, ja toisaalta vuosi on aivan liian pitkä aika esimerkiksi uusien tapojen
7 min read
Tässäkö tää oli?
Yrittäminen

Mutta mihin suuntaan?

Juttelin pitkästä aikaa hyvän ystäväni kanssa. Juttu alkoi nopeasti kiertää tuttua kaistaa. Olimme huomaamattamme ajautuneet samanlaiseen tilanteeseen elämissämme, vaikkakin eri suunnista. Puhelun lopputuloksena tuijotin miesluolani kattoa hieman ärsyyntyneenä, koska en voinut olla avuksi. Toisaalta myös vitutti, koska tajusin olevani ihan samassa tilanteessa. Olemme nimittäin molemmat tuuliajolla. Ei siksi, että olisimme
1 min read