Yrittäminen Olen käsi kirjoittaja Kirjan käsikirjoitus lähti alkuviikosta kustannustoimittajalle kommentoitavaksi. Kuten aina, kävin käsikirjoituksen luomisprosessissa läpi seuraavat vaiheet: * Viikko 1: Ou jeah, sisällysluettelo ja pari hyvää heittoa on jo valmiina. Tämähän on melkein tehty! * Viikko 2: Ei helvetti, voiko näin sanoa? Kysynpä lakimieheltä. * Viikko 3: Vaimo lakkasi puhumasta. Kollegat ja kaverit ihmettelevät, minne olen
Yrittäminen Mitä Googlen työntekijä katuu? Törmäsin aivan mahtavaan artikkeliin. Aditya Mahesh kertoo, mitä taitoja olisi toivonut opetelleensa ennen kuin meni Googlelle töihin. Lista on lyhyt ja ytimekäs, ja olen niistä täysin samaa mieltä. Erityisen osuva se on näin tietotyöläisen näkökulmasta. Visualisoi Mitä ikinä elämässä tekeekään, on hyvä että omia ajatuksiaan voi visualisoida. Minimivaatimus on se,
Myynti ja markkinointi Diktaattorin käsikirja Katleena Kortesuo* ja Olli-Pekka Vainio ovat kirjoittaneet mahtavan kirjan viestinnästä. Diktaattorin käsikirja ei todellakaan ole mikään pölyinen pumaska kielioppisääntöjen sorvaamisesta arkikäyttöön, vaan teksti on tylyä tykitystä alusta loppuun. Kirja on kirjoitettu aloittelevalle (tai miksei jo vähän kehittyneemmällekin) diktaattorille, ja se sisältää mitä parhaimpia neuvoja propagandan alkeista käytännön kikkoihin. Alla on